EU-parlamenttivaalit 2024

Noin kolmen kuukauden kuluttua on vaalit, joilla on, tai ainakin pitäisi olla, vaikutusta. EU:ssahan kaikki Euroopan tärkeät asiat päätetään ja sinne ollaan kesäkuussa valitsemassa uusia päättäjiä. Edelliset (siis nykyiset) olivatkin aika surkeita. Heistä tuli sujuvasti mieleen vanha vitsi: Mikä on pahempi kuin tyhmä ja laiska työntekijä? No tietenkin tyhmä ja ahkera! Tarvitsemme siis kirjaimellisesti uusia päättäjiä laittamaan asiat kuntoon.

http://www.astettaparemmas.eu/

Nykyiset EU-päättäjät olivat kieltämättä ahkeria ja tehokkaita. Ei muuten EU:n taloudellista pohjaa olisi saatu näin nopeasti ajettua kiville. Heidän päätöksillä oli vaikutusta, mutta ei ehkä ihan toivotunlaista.

https://www.pakotteet.eu/

Katsotaanpa tilannetta. Euroalueen talouskavu viime vuonna (2023) oli 0,5%. tälle vuodelle ennustetaan 0,8% ja ensi vuodelle "huimat" 1,5%. Ei sentään pakkasella, mutta ei paljon muutakaan.

https://www.reuters.com/markets/europe/eu-commission-cuts-2024-euro-zone-growth-forecast-sees-smaller-inflation-2024-02-15/

Otetaan vertailukohdaksi Venäjän talous, jonka "länsimaiden talouspakotteet laittavat polvilleen kahdessa viikossa". Venäjän talouskasvu (PIB) v.2023 oli 3,8%. Kieltämättä aika vaatimaton, mutta kuitenkin huomattavasti parempi kuin euroalueen.

https://www.latribune.fr/economie/international/la-russie-renoue-avec-la-croissance-economique-malgre-les-sanctions-occidentales-990010.html

Siis kysymys EU-parlamenttiehdokkaille: Miten aiotte laittaa EU:n talouden ja taloudellisen tulevaisuuden kuntoon?

20

333

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hs jutussa tänään oli "kauhukuvia" Eun "äärioikeiston " noususta jota säesti Hs/eulle liberialistinen oikein mielipiteiden kuoro, tuo tarkoittaa Hs mukaan kansallismielisten nousua ja liittovaltion kannattajien tappiota siis suomenkin tavallaan Ps sulautui liberialisteihin jo sekin. Eurooppa palaa tavallaan juurilleen ja kansat haluaa perinteisiä arvoja myös eussa , IH liike saattaa kärsiä (ilmast/homotus) uskoo "oikeamieliset. Toivoa on jotta vihdoin myös rajat saadaan pitämään ja kehariväen palautukset alkaa sujumaan, hyviä Italia on tärkeä tässäkin. Epäilemättä vastustus kansalismielisiä kohtaa nostetaan liittovaltiomielisissä maissa tärkeinmäksi mediatehtäväksi, joten väärämielisten leimaaminen tullee taas nousemaan medioissa. Tietysti tämä on libglob liikeelle valtaisa tehtävä yrittää tuhota isänmaa käsitteet jotka on vuosisataisia ja tuoda tilalle yhteinen kassa ja keskitetyn elitin juhlapöytä jossa syö politikot ja pankiirit kätyreineen.

    • EU:n keskuspankki vetää tämän vuoden kasvuennustetta vielä hieman alemmaksi kuin komissio: v.2024: 0,6%, v.2025: 1,5% ja v.2026: 1,6%.

      Tuskaista on ja töitä riittää seuraavalle EU-parlamentille. Toivottavasti sinne saadaan järkevät päättäjät, jotka osaavat laittaa EU:n talouden kuntoon. Suomen talouden kuntoon laittamisesta ei kannata ehkä edes haaveilla.

    • Anonyymi

      EU:n parlamentilla ei ole mitään valtaa. Komissio päättää asioista ja he eivät ole edes vaaleilla valittuja. Parlamentti voi antaa vain ehdotuksia komissiolle ja kommentoida niiden päätöksiä. Eli käytännössä täysin turhat lumevaalit.

      • Kyllä komissio (ainakin vähän) joutuu kuuntelemaan EU-parlamenttia, jonka asema vahvistui Lissabonin sopimuksessa:

        Eurooppa-neuvosto ehdottaa komission puheenjohtajaa huomioiden EU-parlamenttivaalien tuloksen.
        EU-parlamentti haastattelee komissaariehdokkaat.
        EU-parlamentti äänestää komission hyväksymisestä kokonaisuutena.
        EU-parlamentti voi antaa komissiolle kokonaisuutena epäluottamuslauseen, jolloin kaikkien komission jäsenten on erottava.
        Suurin osa lainsäädännöstä päätetään tavanomaisessa lainsäätämisjärjestyksessä eli neuvoston ja parlamentin yhteispäätöksellä.

        EU-parlamentti ei siis ole pelkkä kumileimasin ja (poliitikoiden) suojatyöpaikka.


    • Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) julkaisi talouskatsauksensa 04/2024. Siinä on lisää pohdittavaa europarlamenttiehdokkaille: EU-alueen taloudellinen tulevaisuus näyttää surkealta! Ja tuo oli vielä lievä ilmaus.

      https://www.imf.org/en/Publications/WEO/Issues/2024/04/16/world-economic-outlook-april-2024

      Lasketaan sieltä ennustettu kokonaiskasvu vuosille 2024-2025 sekä vuodelle 2029 muutamille merkittäville talouksille.

      Alue 2024-2025 2029
      USA: 4,7% 2,1%
      Euroalue: 2,3% 1,2%
      * Saksa: 1,5% 0,7%
      * Suomi; 2,3% 1,5%
      Kiina: 8,9% 3,3%
      Intia: 13,7% 6,5%
      Venäjä: 5,1% 1,3%

      Kylmää kyytiä EU:lle. Pahimmat kilpailijat menevät karkuun (2024-2025) yli kaksinkertaisilla kasvuprosenteilla! Samoin "mahtavien länsimaiden" talouspakotteiden alla oleva Venäjä. Vuoden 2029 ennusteessa Venäjä ei ole enää kuin prosentin kymmenesosan edellä euroaluetta. Pitäisikö uskoa, että Ursulan lupaamat talouspakotteiden vaikutukset alkavat näkyä "jo" vuonna 2029?

      Ehkä Ursulalla riittää selittämistä kotimaassaan. Tämän ennusteen perusteella Saksa ei todellakaan ole enää Euroopan veturi! Ei tätä tulosta kuitenkaan pidä hävetä. Se on meidän poliittisten päättäjien kovalla työllä ansaittu.

      http://pakotteet.eu

    • Euroopassa "vaihtoehtopuolueet" näyttävät olevan EU-parlamenttivaalien ennusteissa aika vahvoilla. Esim. Ranskassa RN:n kannatus on jatkuvasti 30% paikkeilla, kun taas presidenttipuolue REM takkuaa 15% tietämillä. M. Macronilla on kova työ saada kansa äänestämään "oikein". Pelkkä äärioikeistopelottelu ei enää taida riittää, vaan avuksi pitää ottaa Ukrainakin. Pelotteluista huolimatta ranskalaiset ovat huomanneet, että RN ei ole äärioikeistolainen vaan ennemminkin kansallismielinen puolue. Ukrainakin oli kansalaisten huolenaiheena vasta yhdeksännellä sijalla, kun kärkisijat menivät kurjistuvalle taloudelle. Ja kurjistuvasta taloudesta M. Macronin pitäisi saada äänestäjien huomio siirrettyä muualle.

      Onko suomalaisissa ehdokkaissa / puolueissa näissäkään vaaleissa yhtään oikeaa vaihtoehtoa? Vai mennäänkö edelleen aikaisemmalla mallilla, jossa eri puolueet julistavat samaa "virallista" linjaa käyttäen hieman eri sanamuotoja?

      Kurjistuva talous on myös suomalaisten suurin ongelma, sekä ihmisten että yritysten. Mikä puolue / ehdokas uskaltaa nostaa EU:n (ja Suomen) talouden ykkösteemaksi? Hän tulee saamaan ainakin minun ääneni "äärioikeisto" tai muista vastaavista pelotteluista huolimatta.

    • Anonyymi

      Atomipommi olisi Brysseliin sopiva . Direktiivi melkein vaatii se juuri sinne . Yhteiskuntien rasitteet poistuisivat .

    • Tänään (10.05.2024) vahvistetaan viralliset ehdokaslistat.
      Sitten pääsee katsomaan löytyykö sieltä ehdokasta / puoluetta, jota kiinnostaa EU:n (ja Suomen) talouden kuntoonlaitto.
      Pahoin pelkään, että siellä on vain pakote- ja sotaintoilijoita. Talous on niin tylsä asia, eihän se vaikuta kuin jokapäiväiseen toimeentuloon.

    • Anonyymi

      EU-mepelillä taitaa olla jopa suurempi valta, kuin kotimaisilla kansanedustajilla. Silti EU-vaalit eivät kiinnosta samalla tavalla.

    • Anonyymi

      TARVITAAN EDUSTAJA, JOKA AJAA ILMASTOJUTTUA, JA PUHUU HIILINIELUSTA. SITTEN ETTÄ MEIDÄN TURVE EI UUSIIUDU, VAIKKA RUOTSISSA UUSIUTUU. TÄYTYY MUISTAA ETTÄ VIELÄ ETTÄ TUULIMYLLYLLÄ VOI JAUHAA YMPÄRI VUODEN SÄHKÖÄ, JOLLA KÄYTETÄÄN VETYTOTANTOA. SÄHKÖAUTOILLE ÄKKIÄVERONALENNUS, KUN EIVÄT KESTÄ VIITTÄ VUOTTA. yDINVOIMASTA PITÄÄ LUOPUA, JA NATON YDI9NASE SATEENVARJOSTA. RAJAT VENÄJÄLLE AUKI, JA IHMISOIKEUKSILLA MEILLE 0.5 MILJOONALLE TYÖPERÄISELLE MAAHANMUUTTAJALLE VASTAANOTTO JA KÄSITTELYKESKUS, JOSTA VALMISTUU SUOMEN KANSALAISEKSI ALLE PUOLI VUOTTA, KOSKA TARVITAAN TYÖPERÄISTÄ MAAHANMUUTTOA JA MEILLÄ ON OSAAJISTA PULAA. PERHEIDEN YHDISTÄMINEN TEHTÄVÄ HELPOMMAKSI. ÄÄNESTÄ LIL ANDERSSON JA PELASTA SUOMI!

      • Anonyymi

        Uusiutuuhan turve, mutta siihen menee niin kauan aikaa, että jotkut ovat sitä mieltä, ettei voida silloin puhua uusiutumisesta siinä mielessä.


    • Anonyymi

      Eu on taho joka toimii vastoin omaa perussopimustaan. Pyrkii rahastamaan vauraimmilta jäsenmailta ja tekemään tulonsiirtoja tähdäten yhteisvastuulliseen talouteen ja liittovaltiomuotoiseen hallintoon jolloin se on suoranainen uhka autonomisille valtioille joiden itsemääräämis oikeus tuolloin menetetään ja muut päättävät asioitamme .

      Demokratiaan kuuluu avoimuus jonka toteuttamisesta Eu:ta on arvoteltu eikä aiheetta. Äänestämällä Eu vaaleissa tuet tuota systeemiä ja edistät Suomen autonomian menetystä. Autonomian jonka aiemmat povet lunastivat, kovin uhrauksin meille jälkipolville, jotta saisimme itse päättää asioistamme ja elää rauhassa jota heille ei suotu.

      https://yle.fi/aihe/tekstitv?P=161

      https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000001769624.html

    • Anonyymi

      ONKO Junes Lokka ehdokkaana vai ei? Joittenkin uutisten mukaan olisi, mutta missään vaalikoneessa ei miestä näy. Näinkö meillä sensuroidaan valtapoliitikkojen vastaisesta mielipiteestä johtuvat kiusalliset toisinajattelijat pois aitoon Putlerin tapaan?
      Kertokaa miehen numero te, jotka tiedätte!
      Ja kertokaa rehellisesti syy, miksi ei saa näkyä vaalikoneissa.
      Jos nimittäin USKALLATTE!

    • Vajaa viikko EU-parlamenttivaaleihin ja (vasta nyt) tuli kokeiltua YLE:n vaalikonetta.

      Kysymyksistä päätellen YLE:n vaalikoneen tekijöitä ei näytä paljoa kiinnostavan sellaiset sivuseikat kuin rauhan saaminen Eurooppaan tai Euroopan taloudellinen tulevaisuus. Sodan laajentamista ja talouden lisänäivettämistä sen sijaan kysellään: "EU-maiden täytyy lähettää sotilaita Ukrainan tueksi, jos Ukraina on häviämässä sodan Venäjää vastaan." "Kauppa Venäjän kanssa tulee lopettaa kokonaan, vaikka se heikentäisi myös suomalaisten elintasoa." No, mennään sitten näillä kysymyksillä.

      Ensin sodan laajentaminen. Jos otetaan rajaksi 50%, niin "sotaintoilijoiksi" luokittuvat seuraavat puolueet: Liberaalipuolue - Vapaus valita, Kansallinen Kokoomus, Avoin Puolue, Vihreä liitto ja Suomen Sosialidemokraattinen Puolue.

      Sitten talouden lisänäivettämien. Tämä on vielä karumpaa tarinaa. Jos rajaksi otetaan taas 50%, niin talouden näivettäjiä ovat kaikki "valtapuolueet". No huomaahan sen jo nykyisestä taloudellisesta tilanteestakin!

      Aika surkealta näyttää rauhaa ja talouden kehitystä haluavien tulevaisuus. He kenellä vielä on sijoitusvarallisuutta kannattanee siirtää se pikaisesti järkevämpää politiikkaa toteuttaville alueille eli Euroopan, tai ainakin Suomen, ulkopuolelle.

      http://www.astettaparemmas.eu/

      • Anonyymi

        Nuo sotaintoilijat ovat valmiita viemään joukkoja Suometa Ukrainaan eli asevelvollisemme sotimaan Ukrainan rintamalle.


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Näillä ehdokkailla ei useimmilla näytä edes olevan käsitystä siihen mihin asioihin Euroopan unionissa kykenee vaikuttamaa. Puolueet ei selkeästikkään ole rajanneet vaaliteemoja joiden puitteissa vaaleissa toimintaa asioita ajaen puolueen linjojen puitteissa. Useimpien ehdokkaiden mepiksi pyrkimykset perustuvat puhtaasti henkilön visioihin ja ratkaisu lähtöisyys kuinka asioita pitäisi hoitaa ja mikä olisi niihin ratkaisu ,selkeästi puuttuu . Eurovaaleissa äänestäminen perustuu noissa puitteissa lähinnä satuihin ja tarinoihin, sekä siihen kuinka vakuuttavasti ehdokas osaa puhua.

    • Anonyymi

      Talouspakotteiden suhteen olisi ehkä syytä huomioida kun puhutaan Venäjän polvilleen laittamisesta ,että Suomen talous on riippuvainen Venäjän halvasta raaka aineen saannista.

    • Katsotaan sitten EU-parlamenttivaalien tuloksia.

      Äänestysaktiivisuus jäi suomalaisilla alhaiseksi: 40,4%.

      Valituista viidestätoista EU-parlamentaarikosta "sotakiihkoilijoita" on kahdeksan eli hieman yli puolet. "Täysi rivi" tuli Kokoomukselle, Perussuomalaisille ja Vihreälle liitolle.

      Valituista viidestätoista EU-parlamentaarikosta "näivettäjiä" on neljätoista! Ainoastaan Keskustan Katri Kulmuni on "talouden kehittäjä".

      Mielenkiintoista on, että kolmen valitun EU-parlamentaarikon mielestä EU:n ei tarvitse noudattaa omia sääntöjään (Ukrainan jäsenyydessä)! Nämä EU-parlamentaarikot ovat: Kokoomuksen Henna Virkkunen, Sosialidemokraattisen Puolueen Maria Guzenina ja Vihreän liiton Ville Niinistö.

      Ranskassa "sota"presidentti Macron kärsi täystyrmäyksen: REM kannatus (15,2%) jäi alle puoleen pahimman kilpailijan RN kannatuksesta (32,4%).

      http://www.astettaparemmas.eu/

      Koska nyt valittuja EU-parlamentaarikkoja ei näytä kiinnostavan Euroopan (ja Suomen) talous ja kilpailukyky, niin jatkan loppujenkin sijoitusteni siirtämistä järkevämpää talouspolitiikkaa toteuttaville alueille. Suuret (eläke)sijoittajat näyttävät olevan samoilla linjoilla.

      https://www.hs.fi/talous/art-2000010232034.html

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Merikarvian nuoriso

      taitaa olla persukasvatuksen tuotosta kun jopa kirkkoherralla palaa käämit näihin paskahousuihin :D
      Yleistä Satakunnasta
      70
      5079
    2. Pimahdan kohta ihan kunnolla

      Entä, jos otan sitten yhteyttä sinuun? 🫨🫥🥴
      Ikävä
      72
      3576
    3. Antaisitko mies minulle jonkun vinkin

      Että tietäisin, että minun kannattaa uskoa vielä meihin. Nyt just heikko hetki ja usko meinaa loppua. Pelkään, että tila
      Ikävä
      104
      3182
    4. Naiselle, rakkaalle!

      Pitäiskö nyt vähän jutella, on se sitten mitä tahansa. Mä oon sun puolella, hiljaisuutes aion rikkoa. Tulen vaikka karmi
      Tunteet
      42
      2851
    5. Aitolais-kirkkoherran rippileirille tyly loppu

      Merikarvian rippileiriä vetänyt kirkkoherra Tom Broberg ajautui törmäyskurssille rippileiriläisten kanssa ja ylempi taho
      Luterilaisuus
      175
      2733
    6. Kuvaile kaivattusi ulkonäköä?

      Asiallista keskustelua kiitos! Itse vastaan, naisella on isot rinnat.
      Ikävä
      116
      1936
    7. Tästä tiedämme että raamattu ON muutettu

      https://rivalnations.org/censored-bible/ Raamattusi on sensuroitu Raamattu, joka sinulla on kotonasi tai taskussasi, on
      Hindulaisuus
      619
      1798
    8. Morning has broken

      Simmut aukaistaan. Ja noustaan päivään valkeaan. Hyvää huomenta. 😊☀️🍳☕❤️
      Ikävä
      151
      1615
    9. Jos et kaipaakaan minua täällä

      Niin miksi sinua ehkä häiritsee se, että minä kaipaan sinua? Miehelle.
      Ikävä
      18
      1334
    10. Ihanaa Juhannusviikkoa kaikille

      Erityisesti eräälle erityiselle Pupuselle🥹😍🐇🌿🌼 Tämä varmaan taas poistetaan kuitenkin, mutta kokeilen onneani✌🏻
      Sinkut
      143
      1246
    Aihe