Olen kuvitteellinen asevälittäjä Suomessa.
Välitän aseita ja ammuksia, sillä minulla ei ole valinnanvaraa ammattini suhteen ja jollain minunkin on elantoni hankittava.
Kertamyyntierät ovat yleensä yhden tai muutaman kappaleen eriä, toisinaan menee koko laatikko tai kaksikin hyviin lähteisiin. Ammuksia menee tasaisesti.
Koska kiinnijäämisen riski on suuri, niin otan itselleni koeammutuista aseista ballistiset ja kirjaan myymäni aseet ylös myöhempää tarkoitusta varten. Aseet ostan kertaerissä, yleensä sotatoimialueilta ja melkein aina ulkomaalaiselta henkilöltä. Suomalaisiin ei voi näissä asioissa luottaa.
En ole suuri peluri, enkä myy aseita viranomaisille tai heidän operaatioihin. Myyn pääosin pienkaliberisia käsiaseita ja sotilaspistooleita, vaikka varsinainen pääartikkelini ovat konetuliaseet ja muutamat muut hieman järeämmät tuotteet. Tuotteita menee yleensä vaimentimella ja aina kyseessä on ollut työase. Tuotteiden hintakirjo on suuri ja lopullinen hinta määräytyy aina erän koon, tuonti- ja ostokustannuksen mukaan. Aseiden kysyntä ylittää tarjonnan, ja ostajat ovat valmiita maksamaan hyvästä tuotteesta reilun hinnan.
Aseiden ostosta saadulla varoilla rahoitan sekä uusien aseiden hankinnan, että tuen ahdinkoon joutuneita liikemiehiä uusien yhtiöiden perustamisessa. Toisinaan sijoitan rahaa yksityishenkilöiden koulutukseen ja tuen yksityishenkilöiden erinäisiä hankkeita hyvin avokätisesti. Voittovaroja käytetään sekä liikemiesten suojelemiseen, että viranomaisten lahjontaa. Lahjonnan kohde on lähinnä sisäasiainministeriö, lupa- ja oikeusviranomaiset. Tunnen maan johtavia diplomaatteja ja heidän edustojensa kautta olen ajan tasalla valtion viranomaisten suorittamista lynkkauksista ja petoksista. Tiedän markkinani ja tunnen kaupan kohteen.
Ase on elämäntapa ja kaveri, millä voi puolustaa omia oikeuksiansa. Ostamalla aseen tuet yhteiskunnallisesti tärkeätä työtä ja turvaat omat etusi.
En ole tyytyväinen nykyiseen asepolitiikkaan, sillä sen aiheuttama liiketaloudellinen tappio on suurempi kuin asemyynnin ollessa täysin vapaata. Aseiden myynti tuli sallia vapaasti. Tällöin kansalaisten oikeudet turvattaisiin automaattisesti oikeudella puolustautua aseellisesti.
En ole koskaan ollut asefanaatikko, vaikka olen saanut sotilaskoulutuksen. Ase on minulle vain työ- ja tappovälinen, jonka avulla henkilö voi puolustaa itseään tai muilta. Tiedän riittävästi virkamiesten ja siviilien rikoksista, joten en tunne moraalista velvoitetta tältä osin katua kauppaa. Kyse on puhtaasti turvaamis- ja suojelutoimesta.
Kysynnän ollessa näin tasaista minun ei tarvitse myydä kaiken maailman huumediilereille ja ystäväpiiriini kuuluu Irkkuja, jotka ovat valmiita tappamaan diilerit ohitse poliisin. En kannata huumeita, niiden myyntiä tai välittämistä sen enempää kuin alkoholin liikakäyttöä. Irlantilaiset ovat siitä hauskoja veikkoja, etteivät paljoa pane pahaksi vaikka joku seurassa yhden diilerin vahingossa tappaisi.
En ole tyytyväinen tällä hetkellä voimassa olevaan aselakiin, ja ellei aselakiin tule muutosta, niin olen vaarassa saada jatkuvien työpaineiden takia vatsahaavan tehdessäni tauotta yli 18 tunnin mittaisia päiviä seitsemänä päivänä viikossa.
Aseiden vastustajista tai rauhan aktivisteista en piittaa, saati nykyisestä laista, sillä tiedän miten huipulla asiat hoidetaan. Rauhanaktivistit ovat vitsi, joka naurattaa joka kerta ajatellessani käytyjä tai käynnissä olevia sotia.
Aseiden puolestapuhujille haluaisin sanoa, etteivät asefanaatikot mitään aseita tarvitse. Ase on työväline ja sitä tarvitsevat vain sotilaat. Aseen käyttötarkoitus on tappaminen.
Osta laiton ase, tiedä miten ja mihin sitä käytetään, ja milloin sitä on lupa käyttää, niin tuet yhteiskunnallisesti tärkeätä toimintaa.
Pois silmistä - pois mielestä.
Terveisin
Kotikapunkisi asediileri
Ps. Nyt on edullinen erä käytettyjä markkinoilla Itäkeskuksessa; hinnat alkaen 150EUR.
--
Onneksi kyseessä oli vain pakina, eikös niin poliisit?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.