Venäjän presidentti Vladimir Putin vierailee Suomessa tämän kesän aikana. Vierailu varmistui pääministeri Matti Vanhasen eilisessä tapaamisessa Venäjän pääministeri Mihail Fradkovin kanssa, kertoo Ilta-Sanomat.
Putinin tuleva vierailu on epävirallinen ja se toteutuu vapaamuotoisissa merkeissä ilman kunniakomppanioita. Suunniteltu ajankohta on todennäköisesti heinä-elokuussa.
Putinin jälkeen syksyllä vierailuvuorossa on Fradkov, jonka Vanhanen kutsui vastavierailulle.
Vanhanen sai Moskovassa käydyissä neuvotteluissa myös julkisen lupauksen venäläisiltä, että kiusalliset ilmatilaloukkaukset loppuvat.
Miten Karjalan palauttajat aikovat huomioida Putinin vierailun? Tilaisuus tuoda Karjalan asiaa esille olisi loistava ja näkyvyys taattu, jos pientä mielenosoituista saisitte vierailun ohjelmaan mukaan mahtumaan.
Nyt on korkea aika punnita puheet palautuksen kannatuksesta. Palautusjärjestöjen tavoitteena on kerätä puoli miljoonaa nimeä palautusta kannattavaan addressiin. Montako ihmistä aiotte saada tekemään todella jotain asian eteen ja tekemään palautusasiaa tunnetuksi?
Putinin tuleva vierailu on epävirallinen ja se toteutuu vapaamuotoisissa merkeissä ilman kunniakomppanioita. Suunniteltu ajankohta on todennäköisesti heinä-elokuussa.
Putinin jälkeen syksyllä vierailuvuorossa on Fradkov, jonka Vanhanen kutsui vastavierailulle.
Vanhanen sai Moskovassa käydyissä neuvotteluissa myös julkisen lupauksen venäläisiltä, että kiusalliset ilmatilaloukkaukset loppuvat.
Miten Karjalan palauttajat aikovat huomioida Putinin vierailun? Tilaisuus tuoda Karjalan asiaa esille olisi loistava ja näkyvyys taattu, jos pientä mielenosoituista saisitte vierailun ohjelmaan mukaan mahtumaan.
Nyt on korkea aika punnita puheet palautuksen kannatuksesta. Palautusjärjestöjen tavoitteena on kerätä puoli miljoonaa nimeä palautusta kannattavaan addressiin. Montako ihmistä aiotte saada tekemään todella jotain asian eteen ja tekemään palautusasiaa tunnetuksi?
Vastaukset 15
Vanhimmat
Onko suomalaisilla jotakin uutta kerrottavaa Putinille. Putinin kantahan meillä on tiedossa muutenkin. Mikään virallinen taho Suomessa ei ole "tiedostanut" karjalakysymystä.
"Onko suomalaisilla jotakin uutta kerrottavaa Putinille."
Sitähän minäkin tässä odottelen, onko Karjalan palauttajilla mitään asiaa Putinille?
"Putinin kantahan meillä on tiedossa muutenkin. Mikään virallinen taho Suomessa ei ole "tiedostanut" karjalakysymystä. "
Ja koska virallisella taholla ei ole mitään sanottavaa niin nyt voi mitata onko epävirallisellakaan taholla mitään sanottavaa.
Suomalainen kansalaistoiminta on tällaista, uhoa löytyy keskustelupalstoille saakka mutta käytännön toiminta puuttuu kokonaan. Kun jotain pitäisi tehdä asiansa eteen niin se jää siihen että vaaditaan jotakin muuta tekemään jotakin. Itsehän sinne kadun kulmalle "Karjala takaisin" -kylttiä heiluttelemaan ei kannata mennä ;)
Sehän näissä epävirallisissa tahoissa on ongelmana, että pilaavat vielä hyvän asian kokonaan. Pitää vaan toivoa, ettei Seppolehto tai Putikinen aktivoidu mitenkään tuon suhteen. En nyt ihan äkkiä keksi mitään jäkevää kansalaistoimintaa, jolla asiaa voisi oikeasti edistää.
"Itsehän sinne kadun kulmalle "Karjala takaisin" -kylttiä heiluttelemaan ei kannata mennä ;) "
Miksi ei kannata mennä? Jos joku haluaa tuoda mielipiteensä julki näin, turhaan sinä siinä ilkut sanavapautta. Vai onko tehtäväsi näillä palstoilla saadakin Karjalan palauttajat huonoon valoon?
"Miksi ei kannata mennä? Jos joku haluaa tuoda mielipiteensä julki näin, turhaan sinä siinä ilkut sanavapautta. "
Olenko minä ollut kieltämässä kadun varrelle menoa? Päin vastoin, toivoisin Karjalan palauttajien vaihteeksi joskus tekevän jotakin pelkän puheen sijaan. Minä en ajattele, että kadun varsille on jonkin asian takia turha mennä, se näyttää olevan Karjalan palauttajien mielipide, koska näkyvyyttä asialleen eivät saa aikaan. Saamatonta sakkia tai sitten he ovat jo luovuttaneet.
Ehkäpä kyse onkin juuri siitä oikean kannatuksen puutteesta, tai siitä yhä löytyvästä suomettuneisuudesta jota Kerettiläinenkin täällä näyttää viljelevän - varotaan provosoimasta naapuria. Miksi ihmeessä meillä ei muka saisi tuoda mielipidettä julki, jos sellainen on?
"Vai onko tehtäväsi näillä palstoilla saadakin Karjalan palauttajat huonoon valoon? "
Kyllä he ovat siinä tähän saakka onnistuneet aivan itse ilman apua. Katteettomilla lupauksilla ja tyhjillä puheilla.
taitaa puuttua tästä eräs paljon puhuttu raja.
http://www.crossingborders.fi/finnish/s12.htm
Olin kyllä kutsunut hänet tulemaan vasta 13.3.2006, jolloin olisimme nostaneet maljan talvisodan suurille suomalaisille sankareille.
rakentaa imperialistista "Suurvaltaa" melko aktiivisesti joka sektorilla. En usko, että hän tässä vaiheessa millään tavalla aktivoituisi miehitttyjen alueitten palautusasiassa.
Voisimme esimerkiksi kuvitella, että kymmenet tuhannet ihmiset kerääntyisivät mielenosoittamaan asiasta. Miten Putin reagoisi? Tulkitsisi suomalaiset kovakalloiseksi fasistikansaksi, joka yrittää saada etua Rodinalta. Otteensa luultavasti kovenisivat entisestään - paitsi Suomea, myös suomensukuisia kohtaan.
Toistaiseksi lienee parempi edetä "pienempien" ihmisten kautta.
Jokainen uusi venäläinen, jolle maltillisesti tehdään selväksi imperialistien rikosten laajuus ja merkitys, voi edesauttaa asiassa välittämällä oikeaa tietoa (kotonaan) eteenpäin.
Aivan vastaavalla tavalla tulee miehityksstä ja pakkosopimuksista, erillissodasta, Leningradin piiritykseen osallistumattomuudesta jne. informoida kaikenmaalaisia ihmisiä eri puolilla maailmaa.
Rehellisyyden nimissä tulee tällöin myös mainita suomettuneiden, Venäjää ihailevien vaikutus maassamme. Imperialistien etuja ajavien olemassaolo on aivan yhtä todellinen tosiasia kuin imperialistien rikokset. Ei niitä pidä maton alle lakaista.
"Voisimme esimerkiksi kuvitella, että kymmenet tuhannet ihmiset kerääntyisivät mielenosoittamaan asiasta."
Tuon kuvittelemiseen tarvitaan melko hyvä mielikuvitus. Suomesta ei löydy "kymmeniä tuhansia" ihmisiä osoittamaan Putinille mieltä. Korkeimmillaan Karjalan palautus on saanut liikeelle satakunta.
"Tuon kuvittelemiseen tarvitaan melko hyvä mielikuvitus. Suomesta ei löydy "kymmeniä tuhansia" ihmisiä osoittamaan Putinille mieltä."
Kyllä Karjalan palauttajilta mielikuvitusta löytyy ja suuruudenhulluutta vaikka muille jakaa. Käytännön toteutus näille haaveille ja suurille lupauksille on ollut lähinnä surkuhupaisalla tasolla.
"Suomesta ei löydy kymmeniä tuhansia ihmisiä osoittamaan Putinille mieltä".
Turha painottaa - en ole sitä väittänytkään.
Järkevät ihmiset tietävät, että marssiminen vain provosoisi Supervallan aseman menettänyttä, loukkaantunutta Venäjää, joka on niin paljon muutakin menettänyt viime aikoina.
Suomesta löytyy silti yli 10 000 ihmistä, jotka katsovat perustelluiksi vaatimukset miehitettyjen alueitten palauttamisesta. Kaikki eivät koe mielekkääksi lähteä kaduille mesoamaan. Eivät edes debatoimaan Suomi24 saittiin.
Ei meitä ole vain "satakunta", vaikka miehityksen pysyvyyttä toivovat suomettuneet vanhoilliset tällaista niin mielellään väittävätkin.
"Järkevät ihmiset tietävät, että marssiminen vain provosoisi Supervallan aseman menettänyttä, loukkaantunutta Venäjää, joka on niin paljon muutakin menettänyt viime aikoina. "
Sieltä yhdestä entisestä neuvostotasavallasta löytyi tässä aivan vasta kaduille kymmeniä tuhansia, Kerettiläisen mielestä ilmeisesti aivan typeriä ihmisiä, marssimaan kaduille ja vastustamaan Venäjän avoimesti ja painokkaasti tukemaa hallintoa. Lopputuloksena hallinnon vaihto. Virostakin näitä typeryksiä löytyi kaduille itsenäisyyttä vaatimaan. Lopputuloksena itsenäinen Viro.
Jopa Venäjällä typerä kansa marssi kaduille, kun kommunistit yrittivät vallankaappausta. On se harmi, että silloin Neuvostoliitto kaatui, eikö olekin, Kerettiläinen?
Meilläkö pitää todellakin pysyä suomettuneena, ei provosoida "loukkaantunutta Venäjää"? Ei sillä tavalla koskaan Karjalaa palauteta.
"Suomesta löytyy silti yli 10 000 ihmistä, jotka katsovat perustelluiksi vaatimukset miehitettyjen alueitten palauttamisesta."
Pelkkää puhetta ilman näyttöä. Maasta voi löytyä satoja tuhansia palautusta tahtovia ihmisiä, mutta se ei riitä jos vain muutama heistä on itse valmis tekemään asian eteen jotakin konkreettista.
"Kaikki eivät koe mielekkääksi lähteä kaduille mesoamaan. "
"Kaduilla mesoamistako" mielipiteensä julkinen näyttäminen on? Kaduilla "mesoamalla" tässä maailmassa on muutettu aika paljon asioita, jotka muuten olisi jääneet muuttamatta.
"Ei meitä ole vain "satakunta", vaikka miehityksen pysyvyyttä toivovat suomettuneet vanhoilliset tällaista niin mielellään väittävätkin. "
Ei teitä ole koskaan nähty noin sataa enempää samaan aikaan koolla, joten väite pitänee hyvinkin paikkaansa kun puhutaan aktiivisista Karjalan palauttajista. Ette pystyneet täyttämään edes Eduskuntatalon portaita.
Samoihin aikoihin homot saivat mobilisoitua enemmän väkeä homoliittoja tukevaa "mesoamista" varten. Homot saivatkin mitä halusivat. Karjalan palauttajat eivät saa, he vaan hyssyttelevät Kerettiläisen tapaan kotoaan käsin varoen provosoimasta pelottavaa naapuria.
Suomettuneisuus elää ja voi hyvin.
"Leningradin piiritykseen osallistumattomuudesta"
Sinähän valehtelet historiasta. Se on stalinismia. Häpeä tai painu Pohjois-Koreaan kaltaistesi seuraan kommari.
"Järkevät ihmiset tietävät, että marssiminen vain provosoisi Supervallan aseman menettänyttä, loukkaantunutta Venäjää"
Pelkurin puhetta. Juuri tällaisia tyypilliset Karjalan palauttajat ovat - käsi ojossa vankumassa muita tekemään jotain, mutta kun pitäisi jotain tehdä niin itse "hyssytellään" kun pelätään isoa pahaa naapuria.
"Ei teitä ole koskaan nähty noin sataa enempää samaan aikaan koolla, joten väite pitänee hyvinkin paikkaansa kun puhutaan aktiivisista Karjalan palauttajista. "
Eiköhän tässä liene se porukka joka täällä oikeasti on valmis Karjalaa palauttamaan:
http://karjalatakaisin.fi/demo/?x=demo
Laskekoon joku jos viitsii kuinka monta heitä löytyy. Ei ihan kymmentä tuhatta.
Eduskuntatalon portaille kokoontui 6.9.2003 koko Karjalan palautuksen kerma; Juhani Putkinen, Markus Lehtipuu, Martti Siirala, Maire Honkanen, Jussi Liikonen, Vladimir Rugojev, Lasse Koskinen...jne. Joukkovoimaa mukana oli tuomassa mm. tsetseenikapinallisten edustaja.
Tälläkin porukalla Karjalan palautus saisi näkyvyyttä aikaiseksi, mutta eipä tästäkään porukasta uusille tempauksille järjestääjää tunnu löytyvän.
Tällaisesta kritiikistä minä pidän.
Allekirjoitan erittelysi väittämät pitkälle.
Näen asian niin, että keskivertosuomalaisella menee tänä päivänä niin hyvin/huonosti, että hänellä ei välttämättä ole vimmaista henkilökohtaista tarvetta/resurssia käyttää kesäkuitaan Helsingin-reissuun osallistuakseen hyödyttömään mielenosoitukseen asiassa kuuroa Putinia vastaan ja leimautuakseen samalla jnkn Seppo Lehdon hengenheimolaiseksi samoihin FSB:n valokuva-arkistoihin.
Silti tiedän, että kansan oikeustaju kyllä puhuu miehitettyjen alueitten palautuksen oikeellisuudesta.
Tässä on nyt puhuttu keinoista. Kovin tehokkaita konkreettisia keinoja ei asiassa juuri nyt ole, mutta isompiakin asioita on maailmassa kypsytetty pikkuhiljaa. Paiseet puhkeavat aikanaan. Oli sitten kyseessä muuri, maa tai rasistinen sortojärjestelmä.
Ottamatta kärkkäästi kantaa siihen, kuka sitten on "suomettunein", olen sitä mieltä, että (neuvostovenäläisen)imperialismin valheita pitää avata tässä vaiheessa keskustelutasolla enemmän. Tätä minä teen tässäkin saitissa jkv - hlötasolla paljon jatkuvammin ja se on usein myös tuloksellisempaa eli ahaa-elämyksiä syntyy.
Sitä kautta päästään - ei mihinkään lopulliseen - mutta parempaan ja vähemmän epäilevään naapuruussuhteeseen myös Venäjän kanssa.
Tai sitten ei. Ei puhuta asiasta mitään. Ei mielenosoiteta. Ei mielipidevaikuteta muutenkaan. Rajoitutaan solvaamaan saitissa.
Ei - en näytä naamaani Seppo Lehdon vierellä Eduskunnan portailla. Pelkuri ? Sinun ja Nimierkin mielestä varmasti. Mutta en laista asiasta puhuttaessa naamatusten. Meillä tai muualla.
PS. En voi olla lähettämättä terveisiä multinikki N-Erkille. Huomaatko hei, nimim. markapla näkyy elävän ja kirjoittelevan edelleenkin. Kerettiläisen kaksoisolio - sitähän sinä intät ;) Sellainen naama on N-Erkki.