Sadat tyhjät teollisuustontit odottaa rakentajia ja uutta aluetta haahuillaan Toikanniemeeb. Pertinkujan kaava makaa pöytälaatikossa ja Tuulivoiman liitännäiselikeinoja ei maankäytössä edistetä kaavoittamalla yritysten tarpeisiin. Esedun hankkeita jarrutetaan Kontiopuistossa. Riston ja Kaijan poliittisia lehmiä hoidellessa menee aika kaavoituspäälikkö/ teknisen johtajan aika. Loput ajasta menee itseaiheutettujen sotkujen selvittelyissä ja uusien aiheuttamisessa.
Miksi maankäytön kaavoituspäällikkö?
Anonyymi-ap
20713
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Järjetön Esedun hanke missä kaupungin kustannuksella ensin puretaan täysin toimiva koulurakennus ja sitten heti perään vaaditaan uuden koulurakennuksen rakentamista samalle paikalle kaupungin kustannuksella.
Rakennuskannassa vanhat elinkaarensa päässä olevat rakennukset puretaan. Toisenasteen koulutus on nuorille, eikä vanhainkotilaisille ja tilat pitää olla kilpailukykyiset opiskelijamarkkinoilla ja opettajien rekrytoinnissa.
Rakennusten elinkaarta voidaan kustannustehokkaasti jatkaa esimerkiksi putki- tai ikkunaremontilla. Yksityiset kiinteistönomistajat toimivat näin, kun niillä ei ole pääsyä ilmaiseen veronmaksajien rahaan.
Tuulivoiman varassa ei voi mikään firma toimia, kun sähköä saadaan vain tuulisella säällä.
Tuulivoima tarvitsee huoltoyrityksiä ja osia.
Tuulivoiman varaosien tuotannosta ja tuulivoimaloiden huollosta huolehtivat muutavat harvat yritykset. Aika epätodennäköistä on, että sellainen päättäisi sijoittua Pieksämäelle.
Meinaat, että Pertinkujan kaavaan piirretyt kerrostalot voivat oikeasti toteutua joskus? Pieksämäelle ei ole vuosikymmeneen rakennettu yhtään uutta asuinkerrostaloa.
Pertinkujan kaava oli surkuhupaisa yritelmä, jossa poltettiin yli 300 000 Euroa rajaa. Kyllä kallispaperikasa pitää pitää oöytälaatikossa, että voi osoittaa tehneensä jotakin. Se oli kusetuskaava, joka ei perustunut vallitsevaan markkinatilanteeseen. Minitaloalueeksi olisi voinut osab alueesta kaavoittaa.
Tekninen johtaja on hurahtanut aurinkokennoihin nysävoimalahankkeella, jota ei valjasta isot energiayhtiöt, koska mm. paikallisilla sähköyhtiöille on sovitut sopimukset isojen enegiayhtiden kanssa. Mm. Mikkeliin rakennetaan teollisuusluokan energiavarastot. Puuhastelijat elinkeinojohtaja ja tekninen johtaja ovat 10- vuotta jäljessä kehityksestä, koska pitäisi kaavoittaa aurinkoenergian tuotantoon yli tuhat hehtaaria ja yhden yksikön koko pitäisi olla 200-300 ha. Kaupungin ei pidä lähteä rahoittamaan hankkeita markkinoille, joista sillä puuttuu erikoisosaaminen.
Rahoitusyhtiöt eivät rahoita puuhastelijoiden hankkeita ja silloin pitäisi luottamushenkilöiisä soida hälytyskellot hankkeiden rahoitukseen. Puuhastelijoiden pitäisi korjata ensin asematunnelin vuotavat seinät, sekä säätökeskuksen asbestit. Säästökeskuksen kerrarin abestitöistä on tulossa 210 000 euron vielä muiden lisäksi lisämenoerä kaupungille.
Vielä 10 vuotta pitää jaksaa sinnitellä, niin alkaa helpottamaan, nimittän siloin suuri-ikäpolvi on kokonaan pois päättämästä menneiden haaveitansa. 20 vuoden pääatä puolet vapaa-ajan asunnoista ja omakotitaloistakin ova t autioina tai purettu.
Eipä ole rahaa
Kaupunginhallitus laittaa Markus Vesterisen rahasalkun kanssa Lomatriolle ja Stemmaan. Ne olisi helppoja kohteita ilman remontteja hyvällä paikalla mukaan kaupungin elinkeino keskustan kehityksen vetonauloiksi.
Kaavoituspäälliköllä pitää tehdä selvitys jäljelle jäävistä rakennuksidta asemakaava-alueilta. Ei tarvitse hänen suunnitella korkeita kerrostaloalueita Pieksäjärven rantaan. Keskustan kaupunkirakenne purkaantuu hallitsemasti tällä hrtkellå. Keskustasta on tulossa repaleinen tilkkutäkki.
Keskustan kehittämistä ei pitäisi perustaa toiveisiin vaan kylmiin faktoihin siitä, että mitä toimintaa keskustaan on mahdollista saada. Kerrostaloista on turha haaveilla koska ne eivät kannata.
Green Fuel Nordicista odotettiin takavuosina suuria Pohjois-Savossa. Nyt yhtiö on jättänyt konkurssihakemuksen.
Marraskuu 2011. Juuri perustettu Green Fuel Nordic Oy tiedottaa, aikoo käynnistää useita bioöljyjalostamoita lähivuosina Itä- ja Keski-Suomen alueelle.
Uuden yhtiön kotipaikka on Kuopio. Sen perustaja ja toimitusjohtaja on Honeywell Suomen toimitusjohtajan paikan jättävä Timo Saarelainen, 48.
Hallituksen puheenjohtaja on Vesa Kainulainen, joka on Talvivaara-miljonäärejä.
Ei ole pitkä aika, kun edellinen kaupunginjohtaja Turunen ajoi Veturitalleille toista siltaa Joroistentieltä, tornitaloa vanhan sillan itäpäätyyn sekä useita kerrostalotontteja Joroistentielle! Jos valtuutettu on keskitason hidasälyinen, ei hän vieläkään tajua miten kaukana tämän päivän todellisuudesta nämä Toikanniemen ja keskustan suunnitelmat ovat.
Säästökeskuksessa kaupunki on täysin hakoteillä. Markkinataloudessa kaupungin rahoja ei kuulu laittaa yritystoimintaan. Ei alkavaan eikä sammuvaan. Ja asuntomarkkinolla kaupungin varoilla tehtävä toimistojen muutos asunnoiksi vain pahentaa ongelmaa.
Jos Kanttila puretaan, niin voisiko sen toiminnot sijoittaa esim. vanhaan osuuskaupan kiinteistöön Keskuskadulla?
Parempi on, että Naarajärvellä on tyhjä tontti kuin että keskustassa.
Totta!
Ei kannata