Eivät suorita arvolla ja arvostuksella kansanedustajan tehtävää vaan luikkivat rahapatojen ääreen eurooppaan. Hävetkää!
Luuseri kansanedustajat
Anonyymi-ap
16229
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Sanna ja sen Vassarit jättivät sellainen vuotavan jäteputken että kukaan ei haluaisi sitä korjata. Rahat pitäisi ottaa pois ed hallituksen puolueilta. Heidän vika ja heillä ei ollut vakuutusta vahinkoihin. He ovat korvausvelvollisuudessa.
Andersson, tuleva ääniharava. Kyllönen hyvä ehdokas tipahtaa. Valta keskittyy etelään.
Merja on fiksumpi!
Kaikki viherpunikit saisi mennä Brysseliin.vähemmän tekevät vahinkoa Suomelle ja suomen kansalle.
Ei voi tajuta et miten näitä äänestetään valtaa joista,tehdään oikeus juttuja.
On puolueen typeryyttä valita ehdokkaita joilla rikos tausta ym.
Maan kannalta tosi noloa juttua. Jota edustajat eivät edes itse tajua.
Noloa on vuotaa yksityisiä viestejä tai keskusteluja julkisuuteen! Kateelliset kaivavat kaikenlaista persuista sen kun kerkiävät! Miksi eivät luuserit hanki elämää?
Vasssreista ei ole Suomen johtoon
Niistä ei ole mihinkään johtotehtäviin missään!
Ennustajakin lähdössä rysseliin?!
Mikä sinne Brysseliin oikein vetää.
Mikä sinne vetää.hyvä palkka ja edut.mistään ei olla vastuussa. "Tärkeitä kokouksia pidetään"ja viiniä juodaan.ollaan niin eurooppalaisia.ei kiinnosta suomalaisten ja suomen asiat kun sinne päästään loisimaan.kysykää Teuvo hakkaraiselta mitä siellä oikeasti tehdään.kuulette totuuden.
Kuka helvetti nuita äänestää tuomosiin suojatyöpaikkoihin.ei siellä kukaan uskalla puolustaa suomen etuja.juttakin lähti lujaa takaisin suojatyöpakkaansa.ei paljoa kiinnosta enää sdp:n arvot ja suomen asiat.kyllä suomalaiset on aika tyhmää kansaa.
Näpläävät kännykkää ja tablettia eduskunnan suorissa lähetyksissä.
Ruokalassa syödessä ja eduskunnan kahviossa.
Tyhmän näköistä kun ihmiset eivät osaa olla ilman kännykkää/tablettia, edes syödessä.
Luulevat ovansa muista parempia kuten tämä wille tämän tyyppiset ovat luusereitä. Muista ,ett puhuttiin nuhteeton kansalainen kelpaa potiikkaan .
Kyllä nyt seuraavat vaalit niin ei haluta enää oikeusjuttuja kansanedustajat ovat edustusvalio..
Voit sanoa kaikille kansanedustajille Heippa.
😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍
😋 Vittu tämä kuuma narttu -> https://siz.la/hotcat21
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞