Sudet!

Katselin eilen FST:ltä ohjelman Spotlight debatt, jonka aiheena oli pitäisikö susia suojella ihmisten kustannuksella. Sudet ovat tehneet jo pitkään hyökkäyksiä ihmisten asuinalueilla mm. koirien ja kotieläinten kimppuun ja ihmiset joutuvat myös pelkäämään lastensa turvallisuuden puolesta.

Olen itse kaupungissa kerrostalossa asuva nuori nainen, enkä ole koskaan elänyt maaseudulla. Tässä asiassa olen kuitenkin selkeästi kaatolupien puolustajien kannalla. Ymmärrän täysin heidän näkökulmansa ja minua vihastuttaa heidän puolestaan.
En kertakaikkiaan ymmärrä näitä ohjelmassakin nähtyjä kaatolupien vastustajia, enkä varsinkaan heidän käsittämättömän halveksivaa asennetta niitä ihmisiä kohtaan joita susiongelma koskettaa läheltä.

Varsinkin ohjelmassa esiintyneen naispuolisen kaatolupien vastustajan käytös oli todella ala-arvoista, ylimielistä ja itseriittoista. Vaikka ihminen olisi kuinka syvällisesti tahansa perehtynyt susiin, opiskellut ja lukenut aihetta, ja pitäisi itseään alan ammattilaisena, on todella naiivia mennä mitätöimään niiden ihmisten tietotaito, jotka ovat iät ja ajat eläneet ja asuneet maaseudulla lähellä luontoa ja joita asia koskettaa. Heidän elämästäänhän siinä puhutaan, ei suinkaan näiden kaupunkilais-"asiantuntijoiden". Aikuiselta ihmiseltä voisi kyllä odottaa hiukan kypsempää, nöyrempää ja toista osapuolta kunnioittavampaa asennetta kuin mitä mm. tämä sitruunan niellyt, nenä pystyssä esiintyvä korppikotka osoitti.

Näitä kaatolupia vastustavia asiantuntijoita (jotka EIVÄT itse asu kys. alueilla) ohjaa selvästi niin ruusunpunainen idealismi, että he eivät kykene näkemään metsää puilta. Heidän silmissään maailma on täysin mustavalkoinen, ja kaikki maalla elävät ihmiset jonkinlaisia kiiluvasilmäisiä tappajia jotka vain haluavat luvan mennä toteuttamaan omaa murhanhimoaan. Sellaisina he selvästi ainakin haluavat maalaiset nähdä.

Vaikuttaakin siltä että joidenkin toimintaa näyttää motivoivan enemmänkin oma pätemisen tarve, kuin aito huoli susien kohtalosta. Myös vallankäytöllä on suuri rooli näiden nykyisten direktiivien puolustajien toiminnassa. He haluavat kontrolloida ja päättää susialueilla elävien ihmisten elämästä, ikäänkuin nämä susialueilla elävät olisivat jotenkin tyhmiä, yksinkertaisia ja avuttomia olentoja, joilla itsellään ei olisi minkäänlaista arviointikykyä omien asioidensa suhteen.

Tuollainen ohjelmassa nähty asenne susialueilla eläviä ihmisiä kohtaan on todella alentavaa enkä ihmettele pätkääkään heidän närkästystään. Itseasiassa ihmettelen heidän pitkämielisyyttään kun ajattelee missä tilanteessa he joutuvat elämään, ja millaista halveksuntaa he ovat joutuneet jo pitkään nielemään.

Joten kaatoluvat kehiin, ja päätöksen teko heille itselleen! Parasta olisi tietysti jos sekä susialueilla elävien että susien käyttäytymistä opiskelleiden tietotaidot voitaisiin yhdistää. Mutta se vaikuttaa aika epätodennäköiseltä, koska näille _aikuisille_ ihmisille tämä ikiaikainen landet vs. kaupunkilaiset- kuvio muodostaa niin ylitsepääsemättömän esteen.
432177
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 43

Vanhimmat

Olen samaa mieltä siitä, että paikallisia ihmisiä on ehdottomasti asiassa kuunneltava. Kuitenkaan en olisi valmis antamaan päätövaltaa yksin heille. Susien suojelu on myös arvokasta, ja se asia kuuluu muillekin. Halveksiva suhtautuminen silti on hyödytöntä ja typerää.

Susien pelko on inhimillistä, mutta ei kaikessa määrin rationaalista. Sudet eivät ole Suomessa tappaneet ihmistä mies muistiin, paljon todennäköisemmin lapsi jää auton alle kuin joutuu suden suuhun. Koiria sudet kyllä kiistatta tappavat: en ole kuitenkaan vakuuttunut siitä, että koiralla on sutta suurempi oikeus elää vain siksi, että se sattuu olemaan ihmisen lemmikki. Koiraa ei myöskään ole pakko jättää yksin pihalle.

Itse olen asunut pitkään Itä-Suomen pahimmalla susialueella. En pitänyt susia ongelmana silloin, enkä pidä niitä ongelmana nyt, tämä on tietty vain minun kokemukseni. Tietysti ongelmat lisääntyvät jos susikanta kasvaa (ja kanta on luullakseni kasvanut sen jälkeen, kun pois muutin). Siksi minusta kantaa tulee rajoittaa. Lisäksi jos asiantuntijat alentuisivat yhteistyöhän paikallisten kanssa, voitaisiin ehkä kehittää keinoja, joilla sudet voitaisiin häätää asutusalueilta tappamatta niitä.

Kannatan siis kaatolupia, jos sudet muodostavat todellisen uhkan ihmisille. Jos uhka kohdistuu vain koiriin, koirat on pidettävä sisällä kun valvontaa ei ole. Jos joku susiyksilö alkaa liiallisesti viihtyä ihmisten lähellä, pitäisin hyväksyttävänä tuon yksilön kaatamista.

Äänestä

Koirat raatelevat huomattavasti enemmän lampaita ym. kuin muutama Suomessa tallustava susi. Kyse on enemmän ihmisten henk. koht fobiasta susia kohtaan. En kylläkään ymmärrä mistä tämä juontaa, susi on upea kaunis ja uljas eläin. Niitä voisi itäsuomesta siirtää muualle Suomeen erämetsiin kauas ihmisasutuksesta. Eläintensuojelu on viimeisin intresseistäni, mutta on oikeasti aika härskiä väittää ko. lajin olevan jonkinlainen oikea uhka, kun niitä on tässä maassa muutama. Mitä pihalla juokseviin rakkeihin tulee, on ihmisten velvollisuus pitää ne häkeissä, ei sudet niitä sieltä syö.

Äänestä
  • Noin 40 vuotta sitten Suomessa ei ollut näin valtavasti susia. Aikakin oli silloin toinen. Karjaa pitivät monet vielä metsissä silloin, ja sudet tekivät aina silloin tällöin kaatoja lampaiden ja lehmienkin kimppuun. Pitää muistaa se, että sudet hankkivat ruokansa ryhmänä. Miltä sinusta tuntuisi justina 84 jos olisit jossain marjastamassa tai sienestämässä ja yht'äkkiä jostain pusikosta 4-6:n suden ryhmä hyökkää kimppuusi ja repii ja raatelee sinut suihinsa. Et kerkeä edes kännykälläsi apua pyytää. Meillä on vielä suuret määrät hirviä, joista luultavasti suurin osa menee susien suihin. En oikein ymmärrä tätä nykyihmisten petojen ihannointia. Metsät ovat täynnä karhuja ja susia! Mitä ihmeen ihanaa se oikein on! Meillä on eläintarhat sitä varten, joissa kukin voi käydä töllistelemässä mokomia otuksia. Emme me muutenkaan enää elä jossain "neitseellisessä" menneessä ajassa. Ihminen tuhoaa ja raiskaa luonnon omiin tarkoituksiinsa. Kirjoitat, että sudet pitää viedä kauas ihmisasutuksesta. Luuletko että nämä pedot pysyvät joissakin ihmisten mittapuilla rajatuilla alueilla. Susilaumoilla on kymmenienkilometrien reviirit, joilla ne liikkuvat. Väitän, että meillä on nyt yhtä pajon susia kuin joskus 1800-luvun alussa. Se on ajan kysymys koska näin suurilta joukoilta loppuu riista. Itse en uskailtaisi laittaa lasta syrjäkylillä kulkemaan kouluun yksin. Koulukyyditys maksaa kunnille paljon. Suomessa on vellit ja puurot menneet sekaisin. Tääällä ollaan vaan huolissaan korkeasaaren apinoista ja susista ja karhuista. Jossain nykyihmisellä heittää ja pahasti! Eipä riitä myötätuntoa ja almuja köyhille ja työttömille lähimmäisilleen.
    Maalla muuten pidetään koirat ulkona kytkettyinä. Ei ne minun mielestäni tarvitse häkkejä.

    Äänestä

  • Suomessa petoeläimiä jo liikaa kirjoitti:

    Noin 40 vuotta sitten Suomessa ei ollut näin valtavasti susia. Aikakin oli silloin toinen. Karjaa pitivät monet vielä metsissä silloin, ja sudet tekivät aina silloin tällöin kaatoja lampaiden ja lehmienkin kimppuun. Pitää muistaa se, että sudet hankkivat ruokansa ryhmänä. Miltä sinusta tuntuisi justina 84 jos olisit jossain marjastamassa tai sienestämässä ja yht'äkkiä jostain pusikosta 4-6:n suden ryhmä hyökkää kimppuusi ja repii ja raatelee sinut suihinsa. Et kerkeä edes kännykälläsi apua pyytää. Meillä on vielä suuret määrät hirviä, joista luultavasti suurin osa menee susien suihin. En oikein ymmärrä tätä nykyihmisten petojen ihannointia. Metsät ovat täynnä karhuja ja susia! Mitä ihmeen ihanaa se oikein on! Meillä on eläintarhat sitä varten, joissa kukin voi käydä töllistelemässä mokomia otuksia. Emme me muutenkaan enää elä jossain "neitseellisessä" menneessä ajassa. Ihminen tuhoaa ja raiskaa luonnon omiin tarkoituksiinsa. Kirjoitat, että sudet pitää viedä kauas ihmisasutuksesta. Luuletko että nämä pedot pysyvät joissakin ihmisten mittapuilla rajatuilla alueilla. Susilaumoilla on kymmenienkilometrien reviirit, joilla ne liikkuvat. Väitän, että meillä on nyt yhtä pajon susia kuin joskus 1800-luvun alussa. Se on ajan kysymys koska näin suurilta joukoilta loppuu riista. Itse en uskailtaisi laittaa lasta syrjäkylillä kulkemaan kouluun yksin. Koulukyyditys maksaa kunnille paljon. Suomessa on vellit ja puurot menneet sekaisin. Tääällä ollaan vaan huolissaan korkeasaaren apinoista ja susista ja karhuista. Jossain nykyihmisellä heittää ja pahasti! Eipä riitä myötätuntoa ja almuja köyhille ja työttömille lähimmäisilleen.

    Miksi sudet hyökkäävät koirien eli tavallaan kaukaisten sukulaistensa kimppuun ?
    Luulevatko ne että ihmiset ovat jättäneet makupaloja niin kuin ehkä silloin menneisyydessä
    ennen kuin susi kesytettiin ihmisen metsästys-apulaiseksi ja vararavinnoksi ?.
    Olisiko mahdollista että susille ei riitä ruokaa,
    toki hirvikantaakin on rajoitettava, ettei ne pääse juoksemaan autojen alle .
    Voitaisiinko tutkia sitä että maistuisiko oikealle sudelle ihmisliha .
    Onhan niitä tehty kaikenlaisia kokeita.Puhdas susi on kai erilainen kuin suden-koiran risteytys.En asu maaseudulla olen näitä kaupunkiläis juntteja mutta pelkään noita koiria
    mahottomasti ne tuntuu olevan aika arvaamattomia.
    Minusta olisi hyvä ottaa kaikkien ihmisten mielipiteet huomioon tässäkin asiassa.
    Kannattaisin kaikkien ihmisille mahdollisesti
    vaarallisten eläinten(myös ihmisten) tekemistä pysyvästi vaarattomiksi lajiin katsomatta.

    (Tässä asiassa emme kyllä ole Amerikkalaisia jäljitellet kun siellä taas susien määrää yritetään kasvattaa ja joitakin ihmisiä taas tekemään pysyvästi vaarattomiksi.)

    Äänestä

  • Suomessa petoeläimiä jo liikaa kirjoitti:

    Noin 40 vuotta sitten Suomessa ei ollut näin valtavasti susia. Aikakin oli silloin toinen. Karjaa pitivät monet vielä metsissä silloin, ja sudet tekivät aina silloin tällöin kaatoja lampaiden ja lehmienkin kimppuun. Pitää muistaa se, että sudet hankkivat ruokansa ryhmänä. Miltä sinusta tuntuisi justina 84 jos olisit jossain marjastamassa tai sienestämässä ja yht'äkkiä jostain pusikosta 4-6:n suden ryhmä hyökkää kimppuusi ja repii ja raatelee sinut suihinsa. Et kerkeä edes kännykälläsi apua pyytää. Meillä on vielä suuret määrät hirviä, joista luultavasti suurin osa menee susien suihin. En oikein ymmärrä tätä nykyihmisten petojen ihannointia. Metsät ovat täynnä karhuja ja susia! Mitä ihmeen ihanaa se oikein on! Meillä on eläintarhat sitä varten, joissa kukin voi käydä töllistelemässä mokomia otuksia. Emme me muutenkaan enää elä jossain "neitseellisessä" menneessä ajassa. Ihminen tuhoaa ja raiskaa luonnon omiin tarkoituksiinsa. Kirjoitat, että sudet pitää viedä kauas ihmisasutuksesta. Luuletko että nämä pedot pysyvät joissakin ihmisten mittapuilla rajatuilla alueilla. Susilaumoilla on kymmenienkilometrien reviirit, joilla ne liikkuvat. Väitän, että meillä on nyt yhtä pajon susia kuin joskus 1800-luvun alussa. Se on ajan kysymys koska näin suurilta joukoilta loppuu riista. Itse en uskailtaisi laittaa lasta syrjäkylillä kulkemaan kouluun yksin. Koulukyyditys maksaa kunnille paljon. Suomessa on vellit ja puurot menneet sekaisin. Tääällä ollaan vaan huolissaan korkeasaaren apinoista ja susista ja karhuista. Jossain nykyihmisellä heittää ja pahasti! Eipä riitä myötätuntoa ja almuja köyhille ja työttömille lähimmäisilleen.
    Maalla muuten pidetään koirat ulkona kytkettyinä. Ei ne minun mielestäni tarvitse häkkejä.

    ...taitavasti tehty provo.

    Juu varmasti ei pysy sudet ja karhut siellä missä ihmiset nyt käskee pysyä. Tulevat asuinaluille kun loppuu ravinto omalta reviiriltä. Pieni lapsi voi olla saalis siinä missä koirakin, varsinkin jos laumana sattuvat eteen.

    Kaikkia ei kuitenkaan sais hävittää, pidetään luonto monimuotoisena juu nou.

    Koirille häkit on loisto juttu alueilla joissa susia liikkuu paljonkin. Vaijerissa koira ei pääse pakoon edes yhtä sutta ja saa surmansa. Katettu häkki taas suojaa koiraa.

    Onhan tämä menny vähän kummalliseksi. Ihmistä ei pidetä enään minään... Suomessa kodittomia eläimiä kyllä säälitellään ja autetaan minkä voidaan(ihan hyvä juttu ei siin mitään), mutta entä koditon ihminen? No eihän se ole niin raasun näköinen vaikka samallalailla tuntee kylmän ja nälän.

    Sitä kun suunnataan kaikki energia yhteen asiaan, unohtuu muut.

    Äänestä

  • Suomessa petoeläimiä jo liikaa kirjoitti:

    Noin 40 vuotta sitten Suomessa ei ollut näin valtavasti susia. Aikakin oli silloin toinen. Karjaa pitivät monet vielä metsissä silloin, ja sudet tekivät aina silloin tällöin kaatoja lampaiden ja lehmienkin kimppuun. Pitää muistaa se, että sudet hankkivat ruokansa ryhmänä. Miltä sinusta tuntuisi justina 84 jos olisit jossain marjastamassa tai sienestämässä ja yht'äkkiä jostain pusikosta 4-6:n suden ryhmä hyökkää kimppuusi ja repii ja raatelee sinut suihinsa. Et kerkeä edes kännykälläsi apua pyytää. Meillä on vielä suuret määrät hirviä, joista luultavasti suurin osa menee susien suihin. En oikein ymmärrä tätä nykyihmisten petojen ihannointia. Metsät ovat täynnä karhuja ja susia! Mitä ihmeen ihanaa se oikein on! Meillä on eläintarhat sitä varten, joissa kukin voi käydä töllistelemässä mokomia otuksia. Emme me muutenkaan enää elä jossain "neitseellisessä" menneessä ajassa. Ihminen tuhoaa ja raiskaa luonnon omiin tarkoituksiinsa. Kirjoitat, että sudet pitää viedä kauas ihmisasutuksesta. Luuletko että nämä pedot pysyvät joissakin ihmisten mittapuilla rajatuilla alueilla. Susilaumoilla on kymmenienkilometrien reviirit, joilla ne liikkuvat. Väitän, että meillä on nyt yhtä pajon susia kuin joskus 1800-luvun alussa. Se on ajan kysymys koska näin suurilta joukoilta loppuu riista. Itse en uskailtaisi laittaa lasta syrjäkylillä kulkemaan kouluun yksin. Koulukyyditys maksaa kunnille paljon. Suomessa on vellit ja puurot menneet sekaisin. Tääällä ollaan vaan huolissaan korkeasaaren apinoista ja susista ja karhuista. Jossain nykyihmisellä heittää ja pahasti! Eipä riitä myötätuntoa ja almuja köyhille ja työttömille lähimmäisilleen.
    Maalla muuten pidetään koirat ulkona kytkettyinä. Ei ne minun mielestäni tarvitse häkkejä.

    ...

    Äänestä

  • Pahinta on se, että sutta ei saa tappaa, jos se esim. käy hakemassa koiria pihoista. Ette todellakaan ymmärrä, millaisen avuttomuuden, voimattomuuden ja vihan tunteen se aiheuttaa niin päättäjiä, suojelijoita kuin susiakin kohtaan. Ja kaikkivaltiasta Brysseliä kohtaan.

    Mielestäni sudet saavat elää, jos antavat meidän elää. Sen sijaan jos susi syö koiria ihmisten pihoista, niin se on ammuttava heti. Tämä malli on mielestäni reilu ja looginen sekä suden että ihmisien kannalta.

    Äänestä

Kyllä,oikeassa olet.
Monet viherpiipertäjät vastustavat susien kaatolupia,mikä on kätevää kehä-1:n sisäpuolelta.
Mutta,tuolla itärajan tuntumassa turret tulevat pihapiiriin ja syövät koirat/lampaat/etc.
Ei muuta kuin lisää lyijyä,ihminen tulee ensin ja vasta sitten eläimet.

Äänestä
  • Sinulla ei nyt ole logiikkaa... jos ihmiset tulee ensin, niin miten se tarkoittaa, että esim. koiran tappamisen takia kaikki sudet on ammuttava? Koirahan on eläin. Sitäpaitsi koiraa ei ole pakko pitää pihalla narussa, sen voi ottaa sisään tai sille voi rakentaa turvallisen häkin.

    Eri asia, jos sudet uhkaavat ihmisten turvallisuutta. Kertokaa ihmeessä, koska susi on viimeksi hyökännyt ihmisen kimppuun?

    Äänestä

  • "Monet viherpiipertäjät..."
    Miksi haluat antaa itsestäsi lapsellisen kuvan nimittelemällä ihmisiä "viherpiipertäjiksi"? Ihan hauska nimitys sinänsä, mutta antaa tässä yhteydessä käyttäjästään uhmaikäisen provosoijan vaikutelman ;-)

    Äänestä

  • Appu kirjoitti:

    Sinulla ei nyt ole logiikkaa... jos ihmiset tulee ensin, niin miten se tarkoittaa, että esim. koiran tappamisen takia kaikki sudet on ammuttava? Koirahan on eläin. Sitäpaitsi koiraa ei ole pakko pitää pihalla narussa, sen voi ottaa sisään tai sille voi rakentaa turvallisen häkin.

    Eri asia, jos sudet uhkaavat ihmisten turvallisuutta. Kertokaa ihmeessä, koska susi on viimeksi hyökännyt ihmisen kimppuun?

    Koiraa ei ole pakko pitää narussa, eikä lapsia ole pakko päästää ulos, ja asuintalojen ympärille voidaan pystyttää aitoja, ja lopultahan ihmiset voivat alkaa elämään neljän seinän sisällä eläimineen koska susia ei saa kaataa.

    Kysymyshän on siitä kuinka paljon ihmisiltä voidaan odottaa että heidän täytyisi alkaa rajoittamaan elämäänsä susien vuoksi.

    Helppohan se on täältä kaupungista olla viisas kun ei omaa elämäänsä tarvitse rajoittaa! Kuinkahan moni kaupunkilainen olisi valmis alkaa kulkemaan ilotulitusraketit takataskussa kuten se viisas tietäväinen "asijjjantuntijja" ohjemassa ehdotti... :-D Että sudet kun ovat säikkyjä eläimiä niin ne pelästyisivät varmasti suuria pamahduksia. Paljo siinä hyökkäystilanteessa kerkeäisi sytyttelemään ilotulitusraketteja... Sen verran itsekin tiedän että hyökkäystilanne on sen verran nopeatahtinen että siinä saisi olla aika nopea, aina valmiusasemissa, että kerkeäisi pelastamaan eläimensäkin kuolemalta. Useimmat eläimet joudutaan jokatapauksessa lopettamaan hyökkäyksen jälkeen. Puhumattakaan siitä miten hyökkäys vaikuttaa esim. lemmikkikoiran käyttäytymiseen, vaikka se jäisinkin henkiin.

    Voi LUOJA noita älynväläyksiä!

    Veikkaan, että sellaisille korppikotkille joita esim. ohjelmassa esiintynyt nainen edusti, ei riittäisi mikään susien määrä antamaan kaatolupia varsinkaan paikallisten päätettäväksi. Tuollaiset henkilöt suhtautuvat susiin niin syvästi tunteella että he keksisivät aina uusia, mitä mielikuvitusrikkaimpia perusteluja sille miksi susia ei saisi tappaa. Ku tappaminen on niin paha asia. Lisäksi he suhtautuvat niin syvällä halveksunnalla maalla, ja susialueilla eläviin ihmisiin että heidän egonsa ei yksinkertaisesti antaisi periksi.

    Omasta mielestään he itse selvästikin edustavat poikkeuksellisen jaloja, ja humaaneja yksilöitä tämän raadollisen, murhanhimoisen ja brutaalin ihmislajin joukossa, joka vain ihan ilkeyttään haluaisi tappaa, riistää luontoa ja kiduttaa eläimiä, sekä tuhota kaikki eläimet sukupuuttoon.

    Ohjelmassa esiintynyt nainenhan heti ensimmäisenä esitti epäilynsä siitä, että jos oikeus kaatolupapäätösten tekoon annettaisiin paikallisille ihmisille, he käyttäisivät sitä heti väärin. Että nehän ovat kuitenkin sellaisia ihmishirviöitä, jotka alkaisivat oikein urakalla lahtaamaan susia jos heitä ei kontrolloida isällisesti jostain korkeammalta taholta. NIIN raadollisina ja brutaaleina ihmisinä nämä maalaiset kaupungissa nähdään. Ne o tyhmiä, yksinkertaisia, ajattelemattomia, tietämättömiä, sivistymättömiä... jne.

    On uskomatonta kuinka paljon tällaisissakin asioissa edelleen jopa aikuisten kohdalla elää tämä kaupunkilaisten ja maalaisten ennakkoluulo toisiaan kohtaan. Varsinkin kaupunkilaiset ovat taipuvaisia aliarvioimaan maalaisia. Ihan turha on ihmetellä tulehtuneita välejä jos keskustelu ei lähde toista osapuolta kunnioittavalta pohjalta liikkeelle.

    Itse vastustan esim. turkistarhausta, ymmärrän erittäin hyvin luonnonsuojelijoiden näkökulmia useimmissa tapauksissa. Mutta sitten on nämä ärrrrrsytttävät ääripäät, joiden motiivit luonnonsuojeluasioissa ja muissa sen kaltaisissa asioissa ovat pikemminkin oman paremmuuden, humaaniuden ja "valistuneisuuden" korostamista verrattuna muihin ihmisiin. Sellaista omituista ylimielistä, muiden tietämystä vähättelevää pätemisen tarvetta, narsismia. Tuo korppikotka ohjelmassa oli hyvä esimerkki sellaisesta.

    Sudet ovat kyllä hyökänneet ihmisen kimppuun aikojen saatossa. Sellaisia tapauksia on olemassa ympäri maailmaa. Pitääkö ensin odottaa että susi tappaa lapsen ennenkuin asioille voidaan tehdä jotakin?

    Kaatolupien vastustajat vetoavat siihen että susi on säikky eläin. Haloo! Jokainen tietää että _kaikki_ villieläimet, ja petoeläimet ovat säikkyjä. Karhut, leijonat, tiikerit... kaikki ne ovat säikkyjä ja normaalisti välttelevät ihmisen läheisyyttä. Mutta jokainen tietää myös sen, että ne ovat petoeläimiä, jotka voivat olla kyllä MYÖS hengenvaarallisia ihmisellekin.

    Kuka sanoo esim. ettei karhu hyökkää ihmisen kimppuun koska on säikky? Kuinkas kauan siitä olikaan kun karhu viimeksi hyökkäsi ihmisen kimppuun suomessa. Pitääkö siis odottaa ensin että susi tappaa ensimmäisen lapsen, ennenkuin asioille voidaan paikallistasolla tehdä jotain? Ja jos niin käykin, nämä korppikotkat luonnollisestikin syyttävät siitä ihmistä itseään. Ihminen itse sai suden hyökkäämään omalla käytöksellään jne...

    Kyl noiden tiettyjen ääripäiden logiikka jo tiedetään. Olisi aika jo lopettaa tuo susialueiden paikallisten ihmisten tietämyksen aliarviointi, varsinkin kun puhutaan heidän omista asioistaan, ja omista elämistään.

    Äänestä

  • Kaupunkilainen kirjoitti:

    Itse siis olen susialueella suurimman osan ikääni asunut (23 vuotiaaksi, muutin helsinkiin 5 v sitten), joten kuvittelisin tietäväni jotain. Lisäksi sanoin kyllä, että jos sudet muodostavat vaaran ihmisille, ymmärrän kyllä niiden kaatamisen.

    "Pitääkö ensin odottaa että susi tappaa lapsen ennenkuin asioille voidaan tehdä jotakin? "

    Jos on ihan oikeaa syytä olettaa, että hyvin todennäköisesti käy, niin ei tarvitse. Mutta mieti nyt vähän: ei autojakaan kielletä, vaikka niiden alle jää kymmeniä lapsia vuodessa. Koirat ovat tappaneet ihmisiä viimevuosina paljon susia. En kiistä susien pelottavuutta, mutta kyllä välillä on vähän suhteellisuuden tajukin hukassa.

    Siis, kantoja saa rajoittaa (nykyiselle tai hieman matalammalle tasolle alueesta riippuen minun mielestäni) ja paikallisten mielipiteitä on arvostettava, mutta eihän muitakaan asioita päätetä paikallisesti vain ja ainoastaan siellä asuvien edun mukaisest. Ratkaisut ovat aina kompromisseja.

    Äänestä

  • Aikuinen vaikuttaja kirjoitti:

    "Monet viherpiipertäjät..."
    Miksi haluat antaa itsestäsi lapsellisen kuvan nimittelemällä ihmisiä "viherpiipertäjiksi"? Ihan hauska nimitys sinänsä, mutta antaa tässä yhteydessä käyttäjästään uhmaikäisen provosoijan vaikutelman ;-)

    "Viherpiipertäjä" on kätevä yleisnimi kaikille pikku ultra-vihreille,niin terveysfasisteille,kuin todellisuustajunsa kadottaneille luonnonsuojelijoille.
    Kumpiakin viimeksi mainittuja ryhmiä löytyy eniten suurten kaupunkien keskustoista(osan käsitys luonnosta ja luonnonkiertokulusta on lähinnä säälittävä).
    Ja en ole uhmaikäinen,40 on ollut jo kotvan aikaa lähempänä kuin 30,tosin myönnetään että ko.termi on hieman provokatiivinen :)

    Äänestä

  • Nomen est Omen kirjoitti:

    >"Viherpiipertäjä" on kätevä yleisnimi kaikille pikku ultra-vihreille>
    Nimittelyjesi perusteella sinun voisi tosiaankin päätellä olevan lähempänä kymmentä kuin neljääkymmentä ikävuotta. Mutta kukin tyylillänsä, sano...;)

    Äänestä

  • Appu kirjoitti:

    Itse siis olen susialueella suurimman osan ikääni asunut (23 vuotiaaksi, muutin helsinkiin 5 v sitten), joten kuvittelisin tietäväni jotain. Lisäksi sanoin kyllä, että jos sudet muodostavat vaaran ihmisille, ymmärrän kyllä niiden kaatamisen.

    "Pitääkö ensin odottaa että susi tappaa lapsen ennenkuin asioille voidaan tehdä jotakin? "

    Jos on ihan oikeaa syytä olettaa, että hyvin todennäköisesti käy, niin ei tarvitse. Mutta mieti nyt vähän: ei autojakaan kielletä, vaikka niiden alle jää kymmeniä lapsia vuodessa. Koirat ovat tappaneet ihmisiä viimevuosina paljon susia. En kiistä susien pelottavuutta, mutta kyllä välillä on vähän suhteellisuuden tajukin hukassa.

    Siis, kantoja saa rajoittaa (nykyiselle tai hieman matalammalle tasolle alueesta riippuen minun mielestäni) ja paikallisten mielipiteitä on arvostettava, mutta eihän muitakaan asioita päätetä paikallisesti vain ja ainoastaan siellä asuvien edun mukaisest. Ratkaisut ovat aina kompromisseja.

    En tarkoittanut ettetkö sinä tietäisi asioista mitään. Olen ottanut lähinnä kantaa tähän kaupunkilaiseen ylimielisyyteen, ja näiden ihmisten jatkuvaan aliarvioimiseen jotka asian kanssa joutuvat ELÄMÄÄN. Tuollaista kys. ohjelmassakin nähtyä suoranaista halveksuntaa esiintyy jokapuolella missä asiasta keskustellaan. Ja näen aivan selvästi tämän ylimielisyyden olevan nimenomaan kaupunkilaisten piirre.

    Tässä susikeskustelussa ihmetellään "susipelkoa", ikäänkuin susia ei pitäisi pelätä ollenkaan. Usein vihjaillaan myös, että nämä pelot juontuvat susimyyteistä. Jotkut jopa alentuvat pitämään susialueilla eläviä niin tyhminä, että kuvittelevat heidän muodostavan susikäsityksensä jostakin punahilkkasaduista, ja vanhoista susilegendoista, niinkuin heillä ei sen vertaa olisi järkeä päässä etteivät erottaisi edes todellisuutta legendoista. Toisinaan puhutaan jopa susivihasta, joka on todella voimakas väite, ja kertoo myös aika paljon siitä millä tavalla susialueilla eläviin ihmisiin asennoidutaan.

    Monilla kaupunkilaisilla näyttää olevan sellainen käsitys, että susien pelkääminen, tai niihin varauksella suhtautuminenkin on julmaa ennakkoluuloa sutta kohtaan. Ja se pitäisi kitkeä pois kokonaan. Heidän käsityksensä on ilmeisesti se, että ihmisen ei pitäisi millään tavalla asennoitua suteen asianmkaisella varauksella, kuten petoeläimiin yleensäkin, vaan niihin pitäisi suhtautua kuin ne olisivat joitakin takapihoille ilmaantuneita uusia lemmikkieläimiä.

    En väitä etteikö esim. ohjelmassa esiintynyt nainen todella olisi susiasiaan perehtynyt ja todella tietäisi asioista. Mutta kyl noiden korppikotkien on aivan turha kuvitella saavansa ketään kuuntelemaan itseään, kun asenne on noin ala-arvoinen.

    Itse en susista kovin paljoa tiedä edes. Mutta sen verran tiedän, että jos asenne susialueilla eläviä kohtaan on tämä, niin toisen osapuolen pitäisi kyllä katsoa peiliin ja tarkasti. Kun puhutaan toisen ihmisen elämästä, asenteen tulisi olla HUOMATTAVASTI nöyrempi, ja kunnioittavampi.

    "Tässä susikeskustelussa ihmetellään "susipelkoa", ikäänkuin susia ei pitäisi pelätä ollenkaan."

    Rationaalista syytä susien pelkäämiseen ei oikeastaan olekaan. Mutta mutta... kuinka moni pelko on rationaalinen? Ei myöskään ole rationaalista pelätä synnytystä (sehän menee yleensä ihan hyvin), ei ole rationaalista pelätä kuolevansa lento-onnettomuudessa kun ajaa joka päivä autoa, ei ole rationaalista pelätä että murtovaras tulee kotiisi ja tappaa sinut jne. Kaikkien näiden todennäköisyys on pieni, riski tulla suden tappamaksi on pienimmästä päästä.

    Se, että pelko ei perustu järkeen, ei tee pelosta merkityksetöntä. Pelot voivat huonontaa ihmisen elämänlaatua eikä pelkääminen ole älykkyysosamäärästä kiinni. itse olen huomannut, että moni kaupunkilainen pelkää metsässä liikkumista jopa alueilla, joissa isoja petoja ei ole. Aivan järjetöntä! Silti ymmärrettävää.

    Susialueen ihmisten pelkoa ei siis minusta pidä väheksyä, oli se rationaalista tai ei. Susipelko on toki osin peräisin historiastamme, mutta niin on moni muukin pelko. Petojen pelkääminen on meillä geeneissä, ja sitä vaan ei sellainen ihminen tunnista, joka on nähnyt suden vain verkon takana eläintarhassa.

    "Kun puhutaan toisen ihmisen elämästä, asenteen tulisi olla HUOMATTAVASTI nöyrempi, ja kunnioittavampi."

    Totta. Päätöksiä ei silti voi perustaa ainoastaan tuhon, vaikka se tärkeä asia onkin.

    " Ei myöskään ole rationaalista pelätä synnytystä (sehän menee yleensä ihan hyvin), "

    No jos Porissa synnytät niin se menee useimmin huonosti kuin hyvin....

    Äänestä

  • Marjutti kirjoitti:

    Sitten on varmaan parempi pysyä poissa porista. Sinulla varmaan on ihan tilastoja :) Toivottavasti kuitenkin ymmärsit pontin, jota yritin esimerkein valaista.

    Ymmärsin pointin mutta ihan tiedoksi että suurin osa ketä poriin lähtee synnyttämään niin tietävät että siellä on viimeisen 3kuukauden aikana kuollut kolme vauvaa jotka olivat aivan terveitä... Mutta ymmärsin mitä tarkoitit!

    Anteeksi jos halon hiuksia, mutta minusta tuossa ehkä näkyy yksi mielenkiintoinen epärationaalisuus, joka ihmisillä on suhteessa tilastoihin.

    Esimerkki:

    Ihmiselle kerrotaan, että vuodessa on 1000 lentoa, joista 10 tippuu (eli 1/100, kuvitteellinen suhde), ja nyt viiden kuukauden aikana on tippunut 10 konetta. Mikä on todennäköisyys, että kyseisen ihmisen lento tippuu?

    Usko tai älä, suurin osa vastasi

    a) paljon suurempi kuin 1/100 (nykyään tippuu paljon lentokoneita...)
    tai
    b) paljon pienempi kuin 1/100 (kaikki tänä vuonna tippuvat koneet ovat jo tippuneet...)

    Olettaen, ettei taustalla ole mitään sen mystisempää, oikea vastaus on tietysti 1/100. Tapaukset ovat toisistaan riippumattomia, tippuneet koneet eivät siis vaikuta uusien lentojen riskiin.

    Sairaaloiden välillä voi toki olla eroja, mutta jos ainoa peruste on mainitsemasi kolme kuollutta kolmessa kuukaudessa (joka edelleen on reilusti alle puolet synnytyksistä...), varsinkin, kun "aivan terveitä" vaikuttaa tuossa yhteydessä vähän kyseenalaiselta (lattialleko ne tiputettiin?). Porin suhteen pitäisi rationaalisessa mielessä olla huolissaan vain, jos pidemmän ajan keskiarvot poikkeavat muista sairaaloista. Muuten kyseessä on juuri "epärationaalinen pelko", jonka merkittävyyttä en siis kuitenkaan kiistä.

    Sorry tää naputus, en tarkoita kiusata, mutta minua vaan monesti on kummastuttanut monien ihmisten tapa väärinymmärtää tilastoja.

    Niin mutta nyt puhunkin ihmisten peloista, ja nuo vaikuttavat ihmisiin kyllä suurissa määrin!
    Ei ne eivät pudonneet lattialle.. yksi ainakin tukehtui kun ei suostuttu tekemään hätäsektiota vaan vaadittiin synnyttämään alakautta.. Porinsanomissa oli yleisöpalsta kirjoitus silloin kun tämä yksi näistä tapahtui ja oli kyllä aika kauheata luettavaa!!!!

    Äänestä

Käsittämätöntä tuo maalaisten susi-pelko. Suomessa ei tiedetä yhtään tapausta että Susi olisi tappanut ihmisen. Joskus 1800 luvulla koiran ja suden risteytys söi lapsia, mutta koiraa eikä sutta pidäkään risteyttää. (ps. Karpela = kepulainen = maalaisten puolue, yritti hankki koirasuden)

Suomeen mahtuisi aivan hyvin 5000 sutta, eikä taatusto kukaan kuolisi.

Kyllä, asun kehä III sisäpuolella, mutten taatusti susia pelkäisi vaikka susirajalla asuisinkin.

Jolleivat sudet syö irtokoiria, niin ne joutavat ammutuksi. Koirat pitää pitää kytkettynä.

Opettaisitte vaan siellä maallakin lapsenne varomaan liikennettä ja viinaa. Ne Suomessa tappavat.

Vellipöksyt

Äänestä
  • oletpa sankarillisen rohkea. ole ylpeä itsestäsi. taisit unohtaa sen seikan että itärajalla tiedetään jo etteivät nää sudet ole mitään normaalisusia, vaan nimenomaan näitä sekalaisia koirasusi-risteytyksiä. idiootti.

    Äänestä

  • hah kirjoitti:

    oletpa sankarillisen rohkea. ole ylpeä itsestäsi. taisit unohtaa sen seikan että itärajalla tiedetään jo etteivät nää sudet ole mitään normaalisusia, vaan nimenomaan näitä sekalaisia koirasusi-risteytyksiä. idiootti.

    "Pohjois-Suomi 19:02

    Koira puri lasta kasvoihin ja kurkkuun Vuolijoella
    Nelivuotias pikkutyttö sai lauantaina vakavia vammoja, kun koira puri häntä poskeen ja kurkkuun Vuolijoella Kainuussa.

    Tyttö oli kyläilemässä perheensä kanssa omakotitalossa, jonka omistajilla on useita koiria.

    Tyttö silitteli pihalla yhtä paimenkoiraa talon isännän puuhaillessa omia hommiaan. Isäntä kuuli yhtäkkiä kauhean rähinän takaansa ja kääntyi katsomaan luullen, että koirat tappelevat.

    Tytön silittelemä koira ei rähissytkään toiselle koiralle vaan tytölle. Se oli kaatanut lapsen alleen ja puri tätä poskeen ja kurkun alueelle.

    Tyttö sai hyökkäyksessä vakavia vammoja. Hänet kuljetettiin ambulanssilla Kainuun keskussairaalaan.

    Tyttöä purrut koira on 3,5-vuotias bordercollie. Se on Kajaanin poliisin saamien tietojen mukaan ystävällinen ja tottunut lapsiin.

    Koiran omistaja on ilmoittanut poliisille aikovansa lopettaa eläimen.

    STT"

    Idiootit eivät osaa pitää koiriaansa kytkettynä. Suomi olisi ihmisille ja susille parempi ja rikkaampi paikka ilman idiootteja poronkasvattajia ja hulluja itärajan känni-kiväärimiehiä.

    Tukiaiset tulee taas ensi torstaina

    Äänestä

  • känninen poronkasvattaja kirjoitti:

    "Idiootit eivät osaa pitää koiriaansa kytkettynä."

    Kuka sinut pitäisi kytkettynä?

    Ehkä ihmiset eivät osaa kouluttaa koiriaan! Tai lapset eivät osaa kunnioittaa koiraa!

    Äänestä

  • känninen poronkasvattaja kirjoitti:

    "Pohjois-Suomi 19:02

    Koira puri lasta kasvoihin ja kurkkuun Vuolijoella
    Nelivuotias pikkutyttö sai lauantaina vakavia vammoja, kun koira puri häntä poskeen ja kurkkuun Vuolijoella Kainuussa.

    Tyttö oli kyläilemässä perheensä kanssa omakotitalossa, jonka omistajilla on useita koiria.

    Tyttö silitteli pihalla yhtä paimenkoiraa talon isännän puuhaillessa omia hommiaan. Isäntä kuuli yhtäkkiä kauhean rähinän takaansa ja kääntyi katsomaan luullen, että koirat tappelevat.

    Tytön silittelemä koira ei rähissytkään toiselle koiralle vaan tytölle. Se oli kaatanut lapsen alleen ja puri tätä poskeen ja kurkun alueelle.

    Tyttö sai hyökkäyksessä vakavia vammoja. Hänet kuljetettiin ambulanssilla Kainuun keskussairaalaan.

    Tyttöä purrut koira on 3,5-vuotias bordercollie. Se on Kajaanin poliisin saamien tietojen mukaan ystävällinen ja tottunut lapsiin.

    Koiran omistaja on ilmoittanut poliisille aikovansa lopettaa eläimen.

    STT"

    Idiootit eivät osaa pitää koiriaansa kytkettynä. Suomi olisi ihmisille ja susille parempi ja rikkaampi paikka ilman idiootteja poronkasvattajia ja hulluja itärajan känni-kiväärimiehiä.

    Tukiaiset tulee taas ensi torstaina

    Nimittäin koiria, jotka hyökkäilevät ihmisten kimppuun.

    Noin esimerkkinä koiran oikean kohtelun tärkeydestä kerrottakoon erään tuttavani cockerspanielinartusta. Kys. koira eli 9 kk ikään asti perheessä, josta siitä huolehti 8-vuotias lapsi. Koira sai lähteä perheestä, kun se oli muka purrut tyttöä - eläinlääkäri ei suostunut lopettamaan koiraa kun se ei käyttäytynyt häntä kohtaan aggressiivisesti ja koska tytössä ei ollut ainuttakaan puremajälkeä. Koira päätyi tuttavaperheeseen, jonka ainoa lapsi on hänkin jo aikuinen. Koiran tulosta on aikaa puolisentoista vuotta. Vielä nytkin koira inhoaa pieniä lapsia ja varmasti purisi, jos pääsisi riittävän lähelle. Omistajat onneksi tuntevat vastuunsa ja huolehtivat, ettei koiran lähellä lapsukaisia ole.

    Koiran kohtelulla ja koulutuksella on siis valtava merkitys - samoin sillä, kuinka omistaja tuntee vastuunsa. Oma mielipiteeni on, ettei pieniä lapsia tulisi koskaan jättää koiran lähelle yksin. Vaikka koira olisi tottunut lapsiin, se voi silti pelästyä lapsen äkillistä liikettä, tulkita sen uhaksi ja purra.

    Äänestä

Tahdon kiittää sinua mieltä lämmittävästä, asiallisesta mielipiteestä ja osaltani ottaa osaa keskusteluun.

Itselläni ei ole tarjota niinkään ratkaisuja, enkä katso olevani tarpeeksi uppoutunut asiaan, että osaisin niitä esittää, mutta kirjoitankin vain ja ainoastaan ihmisenä.

Te, joiden mielestä me maalla asuvat olemme pelkkiä raukkoja ja vellipöksyjä, ja te, jotka viimeiseen hengenvetoon suojelisitte joka sutta..Ajatelkaa elävää elämää. Eikö niillä lapsilla ole väliä, jotka pelkäävät kuollakseen kävellä yksin edes sadan-kahdensadan metrin matkaa ystäviensä luo? Eikö niillä lapsilla ole väliä, jotka alkuillasta juoksevat kotiin itkien, koska pelkäsivät tulla yksin sen saman pienen matkan?

Täällä pelko on todellinen, eikä pienen lapsen mieltä hurjasti auta, kun äiti sanoo ettei ne mitään pahaa tee, eivät ne ole pitkään aikaan ihmistä tappaneet. Onko ajatuksena ihan realistinen tuikkia lapsien taskuihin ilotulitusrakettaja? Naurettavia puheita. Kuten niin moni on jo sanonutkin, se on niin helppoa ja yksinkertaista huudella sieltä kaupungeista, kuinka susilla on oikeus sitä ja susilla on oikeus tätä. En minäkään omasta puolestani pelkää, mutta kyllä sydän särkyy omien ja vieraidenkin lapsien puolesta.

Puhumattakaan lemmikeistä. Mitä hyötyä ihmisille on vahtikoirista, jos ne tungetaan katettuihin häkkeihin, josta ne eivät tarpeen vaatiessa voi kotiaan/tiluksia puolustaa? Ja hyvänen aika, mitä koiran elämää on kyhjöttää koko elämä kytkettynä talon edessä..Perhana, jos koiria ei muka saa edes omalla tontillaan pitää irti, niin kyllä mennään jo liian pitkälle.

No, tuskinpa kukaan näistä ihmisistä ymmärtää, ennenkuin muuttaa itse susiseudulle ja elää asian kanssa päivittäin. Sanovat määräykset ja mielipiteet mitä tahansa, löytyy tuhottomasti niitä, jotka kaatavat pihapiiriin tunkevan/lemmikkejä tai lapsia uhkaavan suden kaikesta huolimatta, vaikkakin sitten hiljaisuudessa tai rangaistuksen uhalla.

Äänestä
  • on saanut pelkäämään susia?? Ja vahtikoirasta ei hirveästi olekaan hyötyä, koska koira ei saa hyökätä ihmisen kimppuun. Kaupunkilaisissa on ainakin se hyvä puoli, että ymmärretään ulkoiluttaa koiraa valvotusti.

    Äänestä

  • ne lapset kirjoitti:

    on saanut pelkäämään susia?? Ja vahtikoirasta ei hirveästi olekaan hyötyä, koska koira ei saa hyökätä ihmisen kimppuun. Kaupunkilaisissa on ainakin se hyvä puoli, että ymmärretään ulkoiluttaa koiraa valvotusti.

    Toisin sanoen sinä antaisit omien lastesi kävellä susirajalla yksin pimeässä kouluun tietäen, että siellä liikkuu susia, jotka ovat raadelleet koiria ja kotieläimiä. Säikyt sudet ovat tulleet siis omituisen pelottomasti ihmisen lähelle, ja hyökänneet tappamismielessä.

    Ei yhtään pelottaisi?

    Olisiko se mielestäsi viisasta?

    Entäs jos eläisitkin jossakin Afrikan perukoilla jossa elää leijonia. Päästäisitkö lapsesi yksin siellä kulkemaan ihan vain sillä perusteella, että lasten on todennäköisempää kuolla liikenteessä kuin joutua leijonan kitaan?

    "Täällä ymmärretään ulkoiluttaa koiraa valvotusti..."

    Voi herregud sentään! Jos itse asuisit maalla, hankkisitko sinne koiran ajatellen, että se ei saisi koskaan nauttia vapaasti ympärillään olevasta luonnosta? Maalle on hankittu koiria iät ja ajat juuri siksi että ne saavat kirmata siellä vapaasti. Ja nyt sinä viisaana ja tietäväisenä kaupunkilaisena olisit täältä citystä nauvomassa sitä miten heidän pitäisi siellä elää, ja että heidän pitäisi sulkea koiransakin häkkiin? Koska SINÄ _ymmärrät_. Salli mun nauraa! Sä oot niin viisas... paaaaljon viisaampi ku ne landet.

    Mitäs sanoisit jos maalaiset alkaisivat sanelemaan sääntöjän kaupunkilaisille, että miten meidän pitäisi täällä elää? Kuinka hyvin sulattaisit?

    Tää ylimielisyys on oksettavaa.

    yksin kävelemään susialueella, vaan ehkä kannattaisi huolehtia kuljetuksesta.

    Koiraa ei ihan sen oman turvallisuuden / muiden mielenrauhan takia kannata päästää valvomatta nautiskelemaan vapaasti. Liian usein on nähty noita vapaudesta nautiskelevia uroksia, jotka kiertävät astumassa lähiseudun narttuja. Aika usein on myös saatu ajaa näitä uroksia pois ihan kivien ja keppien avulla, kun eivät muuten usko, vaan tulevat jopa ikkunasta läpi (yhdessä tapauksessa).
    Ja ei, en pitäisi itseäni kovin kaupunkilaisena vaikka täällä olenkin nyt jonkun aikaa asunut.

    Äänestä

  • Kaupunkilainen kirjoitti:

    Toisin sanoen sinä antaisit omien lastesi kävellä susirajalla yksin pimeässä kouluun tietäen, että siellä liikkuu susia, jotka ovat raadelleet koiria ja kotieläimiä. Säikyt sudet ovat tulleet siis omituisen pelottomasti ihmisen lähelle, ja hyökänneet tappamismielessä.

    Ei yhtään pelottaisi?

    Olisiko se mielestäsi viisasta?

    Entäs jos eläisitkin jossakin Afrikan perukoilla jossa elää leijonia. Päästäisitkö lapsesi yksin siellä kulkemaan ihan vain sillä perusteella, että lasten on todennäköisempää kuolla liikenteessä kuin joutua leijonan kitaan?

    "Täällä ymmärretään ulkoiluttaa koiraa valvotusti..."

    Voi herregud sentään! Jos itse asuisit maalla, hankkisitko sinne koiran ajatellen, että se ei saisi koskaan nauttia vapaasti ympärillään olevasta luonnosta? Maalle on hankittu koiria iät ja ajat juuri siksi että ne saavat kirmata siellä vapaasti. Ja nyt sinä viisaana ja tietäväisenä kaupunkilaisena olisit täältä citystä nauvomassa sitä miten heidän pitäisi siellä elää, ja että heidän pitäisi sulkea koiransakin häkkiin? Koska SINÄ _ymmärrät_. Salli mun nauraa! Sä oot niin viisas... paaaaljon viisaampi ku ne landet.

    Mitäs sanoisit jos maalaiset alkaisivat sanelemaan sääntöjän kaupunkilaisille, että miten meidän pitäisi täällä elää? Kuinka hyvin sulattaisit?

    Tää ylimielisyys on oksettavaa.

    En minä ainakaan antaisi lapsen yksin kävellä kovin pienenä susialueella. En myöskään anna lapseni kävellä yksin Kalliossa ainakaan pimeässä, koska täällä on hyvä riski jäädä auton alle, törmätä huumeruiskuun tai kohdata pedofiili.

    Lasten elämä on kaupungissa minusta vaarallisempaa kuin maalla, eikä asioille silti tehdä mitään:

    pedifiilien tuomiot ovat naurettavia (heitä on toki maallakin, mutta eniten ilmeisesti kaupungeissa)
    Autoilla saa ajella joka paikassa
    Huumeiden käyttäjiä neuloineen ei niin vain laiteta vankilaan ja he jopa myyvät lapsillesi.

    Miksi siis maalaisilla on erivapaus päästä pienimmästäkin heidän lastaan uhkaavasta riskistä, kun kukaan ei koskaan kiinnitä huomioita pelkoon, jota me kaupunkilaiset tunnemme lastemme puolesta? Miksi maalaisten tunteet ovat tärkeämpiä kuin meidän?

    Äänestä

  • Kyllähän se on helppo sivusta ottaa kantaa moneen
    asiaan vaikka niitä ei ymmärtäisikään omalta kohdalta ainakin tämän myönnän.
    Onko kukaan kuullut että sudet olisivat käyneet lasten kimppuun ja tappaneet heitä, entäpä päinvastaisista tapauksista missä sudet olisivat
    pelastaneet lapsia ?

    Jossakin päin maailmaa oliko se Intiassa oli ollut
    sellainen jännä tapaus josta on kai muistaakseni olemassa kaksi hieman poikkeavaa kertomusta tai niiden alut poikkeavat toisistaan.

    1.versio Metsästäjät olivat löytäneet sudenpesän. Paikalla oli naaras-susi joka oli puolusti vimmatusti pesää ennen kuin se tapettiin .

    2.Kirkonmies eräs pastori oli löytänyt luolan
    ja meni kai sitä tutkimaan.

    --- no suden pesäpaikasta löytyi kaksi lasta iältään noin 1.5 ja 8 vuotta. Paikalliset epäilivät että sudet olisivat kasvattaneet nämä tytöt.Tytöt ei osannet kävellä vaan konttasivat.

    Heidät toimitettiin lastenkotiin ja heille annettiin nimet Amala ja Kamala.
    Ne ei oppinut puhumaan ja söivät raakaa lihaa sekä
    olivat omissa oloissaan.

    Nuorempi Amala kuoli vuoden ja vanhempi Kamala yhdeksän vuoden kuluttua.

    Kysymys mitä mieltä olette oliko hyvä että
    nämä tytöt löydettiin ja tavallaan pelastettiin
    ei ihmismäisestä elämästään ?.

    Miten tämä sitten liittyy käytyyn keskusteluun
    susista itä-rajalla tai muualla suomessa.
    Susi on paha ja ilkeä otus niin kuin meille on jo saduissa opetettu. Tai sitten ei.

    Äänestä

  • City-ihminen kirjoitti:

    En minä ainakaan antaisi lapsen yksin kävellä kovin pienenä susialueella. En myöskään anna lapseni kävellä yksin Kalliossa ainakaan pimeässä, koska täällä on hyvä riski jäädä auton alle, törmätä huumeruiskuun tai kohdata pedofiili.

    Lasten elämä on kaupungissa minusta vaarallisempaa kuin maalla, eikä asioille silti tehdä mitään:

    pedifiilien tuomiot ovat naurettavia (heitä on toki maallakin, mutta eniten ilmeisesti kaupungeissa)
    Autoilla saa ajella joka paikassa
    Huumeiden käyttäjiä neuloineen ei niin vain laiteta vankilaan ja he jopa myyvät lapsillesi.

    Miksi siis maalaisilla on erivapaus päästä pienimmästäkin heidän lastaan uhkaavasta riskistä, kun kukaan ei koskaan kiinnitä huomioita pelkoon, jota me kaupunkilaiset tunnemme lastemme puolesta? Miksi maalaisten tunteet ovat tärkeämpiä kuin meidän?

    Kyllä tietääkseni pedofiilejä ja huumeiden käyttäjiä/välittäjiä pyritään vähentämään ja mikäli mahdollista, "hävittämään" kokonaan. Susien määrää taas lisätään. Eli kaupunkilaisiahan tässä ajatellaan. Tasa-arvon vuoksihan myös pedofiileja ja huumehörhöjä pitäisi lisätä.

    Niin, ja ketkähän niillä autoilla siellä kaupungissa ajelevat, kun niitä siellä niin paljon on? Eivät kai maalaiset valittaisi susista, jos he itse niillä ratsastaisivat.

    Äänestä

  • vertaus kirjoitti:

    Ei sudet tule ihmisen lähelle. Ei lapsen eikä aikuisen. Maalaisten irtokoirat sen sijaan tappaa pikkulapsia minkä kerkiää

    Pohjois-Suomi 19:02

    Koira puri lasta kasvoihin ja kurkkuun Vuolijoella
    Nelivuotias pikkutyttö sai lauantaina vakavia vammoja, kun koira puri häntä poskeen ja kurkkuun Vuolijoella Kainuussa.

    Tyttö oli kyläilemässä perheensä kanssa omakotitalossa, jonka omistajilla on useita koiria.

    Tyttö silitteli pihalla yhtä paimenkoiraa talon isännän puuhaillessa omia hommiaan. Isäntä kuuli yhtäkkiä kauhean rähinän takaansa ja kääntyi katsomaan luullen, että koirat tappelevat.

    Tytön silittelemä koira ei rähissytkään toiselle koiralle vaan tytölle. Se oli kaatanut lapsen alleen ja puri tätä poskeen ja kurkun alueelle.

    Tyttö sai hyökkäyksessä vakavia vammoja. Hänet kuljetettiin ambulanssilla Kainuun keskussairaalaan.

    Tyttöä purrut koira on 3,5-vuotias bordercollie. Se on Kajaanin poliisin saamien tietojen mukaan ystävällinen ja tottunut lapsiin.

    Koiran omistaja on ilmoittanut poliisille aikovansa lopettaa eläimen.

    STT

    Äänestä

  • argumenttikin kirjoitti:

    "Maalaisten irtokoirat sen sijaan tappaa pikkulapsia minkä kerkiää"

    Juu, melkein joka tunti! Kyllä nälänhätä tappaa enemmän! Tottakai onnettomuuksia sattuu siellä missä tapahtuu. Ei vika ole aina koiran.. ehkä koulutuksen ehkä tilanteen! Jos tämäkin koira oli vielä ystävällinen ja tottunut lapsiin!
    Luuletko että asia meni näin: "Tyttö vain silitteli koiraa ja sitten se vain puri"
    Vai olisiko mennyt näin: "Tyttö repi koiraa korvasta yms. ja koira kävi varoituksen tehottomuuden huomatessaan päälle"
    En tietenkään tarkoita sitä että koiralla olisi oikeutta purra tai että se olisi oikein! EI!!! Vaan sitä että koira on automaattisesti syyllinen, omistajalla tai kyseisellä tytöllä ei ole osaa eikä arpaa koiran käyttäytymiseen, ja tietenkin koira puri ilman syytä!!!!
    Kyllä sinullakin joku reaktio tapahtuu jos joku tulee repimään tai ärsyttämään sinua! Ainakin sanot että "LOPETA" tai "MENE POIS"
    Jos toinen vain jatkaa niin ehkä lyöt sitten toista!!!!! Vaikka olisit kuinka hyvin koulutettu! LOPETETAANKO SINUT????
    Koira varmasti murisi ennen hyökkäystä, ja siinä vaiheessa olisi tytön pitänyt lähteä pois!!!

    Kaikki sympatia silti tytölle ja pikaista paranemista!

    Äänestä

  • argumenttikin kirjoitti:

    Ei sudet tule ihmisen lähelle. Ei lapsen eikä aikuisen. Maalaisten irtokoirat sen sijaan tappaa pikkulapsia minkä kerkiää

    Pohjois-Suomi 19:02

    Koira puri lasta kasvoihin ja kurkkuun Vuolijoella
    Nelivuotias pikkutyttö sai lauantaina vakavia vammoja, kun koira puri häntä poskeen ja kurkkuun Vuolijoella Kainuussa.

    Tyttö oli kyläilemässä perheensä kanssa omakotitalossa, jonka omistajilla on useita koiria.

    Tyttö silitteli pihalla yhtä paimenkoiraa talon isännän puuhaillessa omia hommiaan. Isäntä kuuli yhtäkkiä kauhean rähinän takaansa ja kääntyi katsomaan luullen, että koirat tappelevat.

    Tytön silittelemä koira ei rähissytkään toiselle koiralle vaan tytölle. Se oli kaatanut lapsen alleen ja puri tätä poskeen ja kurkun alueelle.

    Tyttö sai hyökkäyksessä vakavia vammoja. Hänet kuljetettiin ambulanssilla Kainuun keskussairaalaan.

    Tyttöä purrut koira on 3,5-vuotias bordercollie. Se on Kajaanin poliisin saamien tietojen mukaan ystävällinen ja tottunut lapsiin.

    Koiran omistaja on ilmoittanut poliisille aikovansa lopettaa eläimen.

    STT

    ..oliskohan sen isännän ollu syytä vähän katsella ympärilleen..

    Äänestä

  • ne lapset kirjoitti:

    on saanut pelkäämään susia?? Ja vahtikoirasta ei hirveästi olekaan hyötyä, koska koira ei saa hyökätä ihmisen kimppuun. Kaupunkilaisissa on ainakin se hyvä puoli, että ymmärretään ulkoiluttaa koiraa valvotusti.

    tiedätkö, ettei vahtikoirien tarkoitus olekaan hyökätä jokaisen pihaantulevan ihmisen kurkkuun kiinni ja repiä riekaleiksi..esim. meillä koulutettu rottis, joka saartaa epäilyttävän tunkeilijan, aggressiivisenkin pitää paikoillaan ilman fyysisiä vammoja.

    ja täytyyhän niitä lapsia jumaliste vähän opastaa, miten toimia jos kohdakkain suden kanssa joskus joutuisi!

    Äänestä

  • City-ihminen kirjoitti:

    En minä ainakaan antaisi lapsen yksin kävellä kovin pienenä susialueella. En myöskään anna lapseni kävellä yksin Kalliossa ainakaan pimeässä, koska täällä on hyvä riski jäädä auton alle, törmätä huumeruiskuun tai kohdata pedofiili.

    Lasten elämä on kaupungissa minusta vaarallisempaa kuin maalla, eikä asioille silti tehdä mitään:

    pedifiilien tuomiot ovat naurettavia (heitä on toki maallakin, mutta eniten ilmeisesti kaupungeissa)
    Autoilla saa ajella joka paikassa
    Huumeiden käyttäjiä neuloineen ei niin vain laiteta vankilaan ja he jopa myyvät lapsillesi.

    Miksi siis maalaisilla on erivapaus päästä pienimmästäkin heidän lastaan uhkaavasta riskistä, kun kukaan ei koskaan kiinnitä huomioita pelkoon, jota me kaupunkilaiset tunnemme lastemme puolesta? Miksi maalaisten tunteet ovat tärkeämpiä kuin meidän?

    onko niiden kersojen sitten tarkoitus istua sisällä neljän seinän sisällä se aika kun vanhemmat on työssä tms., eikä pääse lapsia kuskaamaan sitä sataa metriä?! soitetaanko sillon taksi vai kytätäänkö bussiaikataulut..äly hoi, ihan naurettavaa vastakkainasettelua, yhtä lailla me täällä kannatetaan pedofiileille suurempia tuomioita, samoin huumeiden käyttäjille jne, tuo merkillinen vastakkaisuus kaupunkilaiset vs. maalaiset on nyt olemassa vain sun pienessä päässäs.

    ..ja maalla ei ole pedofiilejä?..ei huumeita..? eikä autoillakaan saa ajaa..?

    Äänestä

  • hahah kirjoitti:

    tiedätkö, ettei vahtikoirien tarkoitus olekaan hyökätä jokaisen pihaantulevan ihmisen kurkkuun kiinni ja repiä riekaleiksi..esim. meillä koulutettu rottis, joka saartaa epäilyttävän tunkeilijan, aggressiivisenkin pitää paikoillaan ilman fyysisiä vammoja.

    ja täytyyhän niitä lapsia jumaliste vähän opastaa, miten toimia jos kohdakkain suden kanssa joskus joutuisi!

    täytyy opastaa, ei pelotella. Mikä on epäilyttävä tunkeilija? Ja miten koira pitää mahd. aseistetun tunkeilijan paikoillaan aiheuttamatta mitään vammoja?

    Äänestä

  • nimenomaan kirjoitti:

    täytyy opastaa, ei pelotella. Mikä on epäilyttävä tunkeilija? Ja miten koira pitää mahd. aseistetun tunkeilijan paikoillaan aiheuttamatta mitään vammoja?

    Nimenomaan opastaa, eipä meillä ole lainkaan tarvetta pelotteluun. ymmärtänet silti, että tuollaista pientä kouluikäistä voi sudet pelottaa ilman kummempaa pelotteluakin? ihan niinkuin huonosti käyttäytyvät koirat tms.

    ..en tiedä mitä koirista ymmärrät, mutta kyllä koira osaa erotella hyvissä/pahoissa aikeissa liikkuvat. Näin ainakin meillä ollut kautta aikojen. öiseen aikaan meille on nykyisen koiramme aikana pyrkinyt neljästi polttoöjyvarkaita sekä "eläinsuojelijoita", jotka koira on hyvin tyylikkäästi hoitanut, pitänyt aloillaan, ilmoittanut kotoväelle, että me ehdimme tulla paikalle ja soittaa poliisin. Kukaan ei ole saanut vammoja. Aseistetusta ei onneksi ole kokemusta, eikä toivottavasti koskaan tulekaan. Ihminen hyvissä aikeissa käyttäytyy hieman eri tavalla kun joku hämäräperäinen hiippailija.

    ja näin lopuksi, kyllä me ainakin henkilökohtaisesti mielummin vastataan koiran aiheuttamista seuraamuksista kun annetaan kaiken maailman piipertäjien aiheuttaa meillä tuhansien eurojen vahingot koiran möllöttäessä vieressä.

    Äänestä

Pitäisikö ihmiselle vaaralliset eläimet ampua, vai täytyykö
meidän luonnon suojelemisen nimissä hyväksyä myös se seikka, että luonnossa
elävät eläimet voivat vaatia ihmisuhreja myös Suomessa. On arveluttavaa,
ehkä jopa rasistista, että vaadimme luonnon suojelemista kehitysmaissa,
jossa eläimet jatkuvasti tappavat ihmisiä, mutta omassa maassamme vaatisimme
100 prosenttista turvallisuutta. Siksi otankin esimerkiksi tiikereiden uhrit
jotta voisimme verrata niitä Suomen tilanteeseen lähinnä karhuja koskien.

On arvioitu että tiikerit ovat viimeisten 400 vuoden aikana tappaneet noin
miljoona aasialaista, keskimäärin 2500 vuodessa.
http://www.smithsonianmag.si.edu/smithsonian/issues95/nov95/object_nov95.htm
l
Sumatralla ja Jaavalla tiikerit tappoivat 1850 luvulla arviolta 600 ihmistä
vuodessa. Intiassa 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa tiikerit
tappoivat 850 - 100 ihmistä vuodessa. Viiden vuoden aikana 1930 luvulla
tiikerit tappoivat 7000 ihmistä.
http://www.smithsonianmag.si.edu/smithsonian/issues02/jan02/tigers_gate.html
Yhden ainoan tiikerin, Champawatin tiikerin laskettiin tappaneen 434 ihmistä
Intiassa ja Nepalissa ennen kuin se ammuttiin.
Nykyisin uhrien määrät ovat vähentyneet huomattavasti, sillä tiikereiden
määrä on pudonnut Intiassa 40 000: sta 3000 - 4000:n.

Erityinen ongelma alue Intiassa ja Pakistanissa on Sundarbansin suojelualue
Intian ja Bangladeshin rajalla, joka on samalla myös tärkein tiikerikannan
suoja-alue. Arviot ihmisurien määrästä vaihtelevat.
Toisissa lähteissä arviot ovat noin 300 ihmistä vuodessa kummassakin maassa
yhteensä. Tarkemmin rekisteröidyt t luvut ovat Bangladeshin puolella 22-24
vuodessa ja noin 40 Intian puolella.
http://lynx.uio.no/catfolk/tiger-04.htm
http://www.bigcats.org/abc/attacks/dhaka.html

MTv3 uutiset 24.01.97 Ihmissyöjätiikeri terrorisoi kyläläisiä Baitadin alueella Nepalin
länsiosassa. Tämänpäiväisten tietojen mukaan tiikeri on surmannut
viime päivinä 35 lasta.

Virallisen RSS-uutistoimiston mukaan tiikeri käy ihmisten kimppuun
iltaisin, eivätkä kylien asukkaat juurikaan uskaltaudu ulkosalle.
Paikalliset viranomaiset ovat antaneet luvan tiikerin ampumiseen.
Tiikeri on lain mukaan rauhoitettu Nepalissa.

On muistettava, että tiikereiden tappamien uhrien määrä on pieni, jos sitä
verrataan käärmeenpuremiin kuolleisiin ihmisten määrään.

kuvia uhreista
http://www.maneatingtigers.com/Images.htm

Äänestä

Sanoisin että molemmilta puolilta tulee ääripään ajattelut esille ensimmäisenä. Sudet ovat tappaneet ihmisiä täälläkin lintukodossa vielä 1800-luvun loppupuolella ja niiltä ei varmasti tulla välttymään tulevaisuudessakaan jos kanta vielä lisääntyy, mutta ne kuuluvat luontoon ja ovat asustaneet täällä ennen meitä. Kaupunkilaistuminen on alkanut pitämään maaseutuja korpina niin sudenkin on ehkä helpompi tulla sinne pihapiiriin niin että katsokoon jokainen peiliin ennenkuin esittää kärkkäitä mielipiteitä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kaupunkilainen kirjoitti:

Katselin eilen FST:ltä ohjelman Spotlight debatt, jonka aiheena oli pitäisikö susia suojella ihmisten kustannuksella. Sudet ovat tehneet jo pitkään hyökkäyksiä ihmisten asuinalueilla mm. koirien ja kotieläinten kimppuun ja ihmiset joutuvat myös pelkäämään lastensa turvallisuuden puolesta.

Olen itse kaupungissa kerrostalossa asuva nuori nainen, enkä ole koskaan elänyt maaseudulla. Tässä asiassa olen kuitenkin selkeästi kaatolupien puolustajien kannalla. Ymmärrän täysin heidän näkökulmansa ja minua vihastuttaa heidän puolestaan.
En kertakaikkiaan ymmärrä näitä ohjelmassakin nähtyjä kaatolupien vastustajia, enkä varsinkaan heidän käsittämättömän halveksivaa asennetta niitä ihmisiä kohtaan joita susiongelma koskettaa läheltä.

Varsinkin ohjelmassa esiintyneen naispuolisen kaatolupien vastustajan käytös oli todella ala-arvoista, ylimielistä ja itseriittoista. Vaikka ihminen olisi kuinka syvällisesti tahansa perehtynyt susiin, opiskellut ja lukenut aihetta, ja pitäisi itseään alan ammattilaisena, on todella naiivia mennä mitätöimään niiden ihmisten tietotaito, jotka ovat iät ja ajat eläneet ja asuneet maaseudulla lähellä luontoa ja joita asia koskettaa. Heidän elämästäänhän siinä puhutaan, ei suinkaan näiden kaupunkilais-"asiantuntijoiden". Aikuiselta ihmiseltä voisi kyllä odottaa hiukan kypsempää, nöyrempää ja toista osapuolta kunnioittavampaa asennetta kuin mitä mm. tämä sitruunan niellyt, nenä pystyssä esiintyvä korppikotka osoitti.

Näitä kaatolupia vastustavia asiantuntijoita (jotka EIVÄT itse asu kys. alueilla) ohjaa selvästi niin ruusunpunainen idealismi, että he eivät kykene näkemään metsää puilta. Heidän silmissään maailma on täysin mustavalkoinen, ja kaikki maalla elävät ihmiset jonkinlaisia kiiluvasilmäisiä tappajia jotka vain haluavat luvan mennä toteuttamaan omaa murhanhimoaan. Sellaisina he selvästi ainakin haluavat maalaiset nähdä.

Vaikuttaakin siltä että joidenkin toimintaa näyttää motivoivan enemmänkin oma pätemisen tarve, kuin aito huoli susien kohtalosta. Myös vallankäytöllä on suuri rooli näiden nykyisten direktiivien puolustajien toiminnassa. He haluavat kontrolloida ja päättää susialueilla elävien ihmisten elämästä, ikäänkuin nämä susialueilla elävät olisivat jotenkin tyhmiä, yksinkertaisia ja avuttomia olentoja, joilla itsellään ei olisi minkäänlaista arviointikykyä omien asioidensa suhteen.

Tuollainen ohjelmassa nähty asenne susialueilla eläviä ihmisiä kohtaan on todella alentavaa enkä ihmettele pätkääkään heidän närkästystään. Itseasiassa ihmettelen heidän pitkämielisyyttään kun ajattelee missä tilanteessa he joutuvat elämään, ja millaista halveksuntaa he ovat joutuneet jo pitkään nielemään.

Joten kaatoluvat kehiin, ja päätöksen teko heille itselleen! Parasta olisi tietysti jos sekä susialueilla elävien että susien käyttäytymistä opiskelleiden tietotaidot voitaisiin yhdistää. Mutta se vaikuttaa aika epätodennäköiseltä, koska näille _aikuisille_ ihmisille tämä ikiaikainen landet vs. kaupunkilaiset- kuvio muodostaa niin ylitsepääsemättömän esteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu