Tammikuissa 2019 ja 2024 oli yhtä monta sunnuntaita. Kumpaankaan ei koronan pitäisi vaikuttaa. Osallistujia, messu + viikkomessu + sananjumalanpalvelus, luvut kirkon tilastosivulta:
2019: 200317
2024: 145315
Luvut sinänsä ovat edelleen valtavan isoja, mutta onhan tuo pudotuskin jäätävä. Yli neljännes on kadonnut viidessä vuodessa. Pudotus on paljon enemmän kuin kirkkoon kuuluvien osuus. Ilmeinen hypoteesi on ikä: se ryhmä jolla on kirkossa ollut tapana käydä ei enää jaksa, jos on ylipäänsä elossa.
Messuosallistujat
14
242
Vastaukset
- Anonyymi
Aika jäätävästi tuo enteilee kirkon kohtaloa.
Kirkon uskollisimmat rupeavat tosiaan olemaan ihan kalkkiviivoilla, ja kun sitten kohtuullisen lyhyen ajan sisällä poistuvat, käy kirkon tilanne nopeasti todella kaaosmaiseksi.
Mutta kirkon sisällähän tuon on pakko olla ihan kristallinkirkasta, joten jäämme henkeämme pidätellen odottamaan kirkon pontevia vastatoimia... - Anonyymi
Kuinka paljon noita itse tilaisuuksia järjestettiin, mikä oli osallistujakeskiarvo? 145 000 kuulostaa todella pieneltä määrältä koko vuodelle, kirkkoon kuuluvia kun on kuitenkin edelleen se 3,5 miljoonaa.
Tuo 145 000 on siis vain yhden kuukauden luku. Koko viime vuonna reilut 3,1 miljoonaa eli keskiarvo kuitenkin lähes yksi. Toisaalta jos ajatellaan vaikka että 2000 pappia käy jokainen 50 kertaa vuodessa, se tekee jo 100 000 kertaa eli reilut 3,0 miljoonaa jää muille. Tuohon päälle kanttorit, heidän ja pappien puolisot jne. Toisaalta jää siitä silti iso määrä.
3648 tilaisuutta luettelemissani luokissa. Tekee 40 per tilaisuus tänä vuonna, mikä tuntuu edelleen epäuskottavan suurelta.- Anonyymi
jori.mantysalo kirjoitti:
Tuo 145 000 on siis vain yhden kuukauden luku. Koko viime vuonna reilut 3,1 miljoonaa eli keskiarvo kuitenkin lähes yksi. Toisaalta jos ajatellaan vaikka että 2000 pappia käy jokainen 50 kertaa vuodessa, se tekee jo 100 000 kertaa eli reilut 3,0 miljoonaa jää muille. Tuohon päälle kanttorit, heidän ja pappien puolisot jne. Toisaalta jää siitä silti iso määrä.
3648 tilaisuutta luettelemissani luokissa. Tekee 40 per tilaisuus tänä vuonna, mikä tuntuu edelleen epäuskottavan suurelta.Ok, no se selittää.
En usko tuohon 40 per tilaisuus hetkeäkään. Seurakunnathan voivat näitä vetää hatusta miten haluavat ja varmaan vetävätkin, koska ei kirkoissa mitään kävijälaskureita ole. Kukahan ylipäätään muka osallistujat laskee? Ja jos joku käy pihalla röökillä kesken kaiken ja tulee sitten takaisin, onko siinä kaksi kävijää? Muistaako laskija, kuka on jo kerran ollut sisällä ja kuka on uusi tulokas?
En laittaisi kauheasti arvoa näille laskelmille muuten kuin selvän alaspäin johtavan suunnan osalta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ok, no se selittää.
En usko tuohon 40 per tilaisuus hetkeäkään. Seurakunnathan voivat näitä vetää hatusta miten haluavat ja varmaan vetävätkin, koska ei kirkoissa mitään kävijälaskureita ole. Kukahan ylipäätään muka osallistujat laskee? Ja jos joku käy pihalla röökillä kesken kaiken ja tulee sitten takaisin, onko siinä kaksi kävijää? Muistaako laskija, kuka on jo kerran ollut sisällä ja kuka on uusi tulokas?
En laittaisi kauheasti arvoa näille laskelmille muuten kuin selvän alaspäin johtavan suunnan osalta.Ehkä tilastoivat erikseen saarnaa kuuntelevat ja sitten kirkkokahvitteluun osallistuvat...
Ainakin tuo vastaisi jotenkin kirkon totuudenrakkautta... Anonyymi kirjoitti:
Ok, no se selittää.
En usko tuohon 40 per tilaisuus hetkeäkään. Seurakunnathan voivat näitä vetää hatusta miten haluavat ja varmaan vetävätkin, koska ei kirkoissa mitään kävijälaskureita ole. Kukahan ylipäätään muka osallistujat laskee? Ja jos joku käy pihalla röökillä kesken kaiken ja tulee sitten takaisin, onko siinä kaksi kävijää? Muistaako laskija, kuka on jo kerran ollut sisällä ja kuka on uusi tulokas?
En laittaisi kauheasti arvoa näille laskelmille muuten kuin selvän alaspäin johtavan suunnan osalta.Ihan käytännössä tuon kai voi katsoa jos kävelee jonkun kirkon ohi jonain sunnuntaina noin kello 11. Ehkä tässä ryhmässä on joku, jolla sattuu asunto olemaan sopivan lähellä ja voi laskea samalla kun käy kaupassa.
- Anonyymi
Kirkkohäät ja hautajaiset on kirkolle ensisijaisesti jumalanpalveluksia ja kirkkohäät ja hautajaiset on vain tilaisuuden sivujuonne kirkolle. Luetaanko myös nämä messuihin?
- Anonyymi
Kirkon jäsenmäärä
2019 tammikuu: 3 842 887
2024 tammikuu: 3 556 673
Tilaisuuksiin osallistui
2019 tammikuussa: 5,2 % jäsenistä
2024 tammikuussa: 4,1 % jäsenistä
Osallistujiin on epäilemättä kirjattu myös useita kertoja kuun aikana osallistuneita. Osallistujen %-osuudet ovat näin ollen todellisuudessa kirkolle laskettua karummat.
Yhä harvempi kirkon jäsen on kiinnostunut kirkon toiminnasta.- Anonyymi
Veikkaan, että kun lasketaan vain yksittäiset ihmiset eikä käyntejä, prosentti on sellaiset 2. Joka viideskymmenes kirkon jäsen osallistuu messuihin, säälittävää!
- Anonyymi
Muistaakseni ammattiteatterit keräävät lipputuloilla noin puolet kuluistaan, ja loput 50% tulee kunnalta ja valtiolta, kansallisooppera tarvitsee yhteiskunnan tukea vieläkin enemmän.
Olisi kiva tietää paljonko yksi messu-/j-palvelukäynti tulee maksamaan. Pirun kallista huvia joka tapauksessa. Miten lie osaisi arvioida kuinka suuri osa kirkon menopuolesta kohdistuu palveluselämän järjestämiseen. Sen voisi sitten jakaa käyntikertojen lukumäärällä.
Eikös 300 miljoonaa euroa olisi noin kolmannes kirkollisveron vuosituotosta? Se tekisi siis luokkaa 100 euroa per käynti, jos oletetaan että noin kolmannes kirkon menoista kohdistuisi jumalapalvonta menoihin.Kun kirkkorakennusta pitää huoltaa, on aika mielivaltaista miten sen kulut jyvittää vaikkapa jumalanpalvelusten, konfirmaatioiden, hautajaisten ym. kuluiksi.
Kirkon taloustilaston mukaan toimintakulut suoraan "jumalanpalveluselämä"-kohtaan on aika tarkkaan 45 miljoonaa suoraan ja 55 miljoonaa vyörytettynä, yhteensä 100 miljoonaa. Messuja ym. vajaat 50000, mistä tulisi reilut 2000 euroa kerta, kävijää kohti 30 euroa.
- Anonyymi
😋😍😋😍😋😍😋😍😋
🍑 Kuumat tytöt odottavat sinua -> https://us4.fun/kissgirl?18300373
🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tällä kertaa Marinia kadehtii Minäminä Päivärinta
Kokoomuksen tyhjäntoimittelija itkeä tuhertaa, kun kansainvälinen superstaramme ei leiki hänen kanssaan. Oikean puoluee3861492- 1051278
Miksi koulut pakottavat
Lapset uimaan sekaryhmänä? Murrosikäiset tunnetusti häpeilevät vartalossa tapahtuvia muutoksia. Tulee turhia poissaoloja1161210Miksi jollain jää "talvi päälle"
Huvittaa kastoa ullkona jotain vahempaa äijää joka pukeutuu edelleen kun olisi +5 astetta lämmittä vaikka on helle keli1621113- 44987
- 63896
Se katse silloin
Oli hetki, jolloin katseemme kohtasivat. Oli talvi vielä. Kerta toisensa jälkeen palaan tuohon jaettuun katseeseen. Tunt32816Suomen Pallolitto: Tasoryhmät lasten jalkapallossa - Erätauko-tilaisuus ma 20.5.2024
Tasoryhmät lasten ja nuorten jalkapallossa herättävät paljon keskustelua. Mitä tasoryhmät ovat ja mikä on niiden tarkoit0800Susanne Päivärinta kirjassaan: Sannalla nousi valta päähän, Big Time!
Päivärinta toteaa ettei ole nähnyt kenenkään muuttuvan niin totaalisesti kuin Marinin, eikä siis todellakaan parempaan s91794Tuhdit oluet kauppoihin. Miksi vastustaa?
8% oluet kauppoihin mutta mikä siinä on että osa politikoista vstustaa ? Kauppa kuitenkin hinnoittelee vahvan oluen ni167681