Demareiden Mäkynen veti persujen leikkauksia naureskelevan Begbomin kölin ali A-studiossa

Anonyymi-ap

Bergbom menetti malttinsa ja hermostui silminnähden kun Mäkynen rauhallisesti tykitti tosiasiat pöytään:

Tämä on julmaa ja lapsellista politiikantekoa ja huumoria, Mäkynen sanoi. Hän myös muistutti, että perussuomalaiset lupasivat ennen eduskuntavaaleja, että he laittavat Suomen talouden kuntoon leikkaamatta suomalaisille tärkeistä asioista.

Jos suomalaisille ei ole tärkeää ihmisistä huolehtiminen, työttömien toimeentulo, sairaiden toimeentulo, niin en sitten tiedä, mikä on tärkeämpää, Mäkynen servasi hallituksen leikkaukset.

114

818

1Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Bergbomi on tyypillinen persupoliitikko. Yrittää aina sumuttaa kuulijaa viemällä keskustelun johonkin sivuraiteille ja sitten hermostuu täysin jos se ei onnistu. Nytkin tämä väitti että ay-liike olisi muka perussuomalaisia vastaan kun asia on juurikin päinvastoin. Ay-liike on ainoastaan duunareiden asialla mutta persut suorastaan vihaa työntekijän oikeuksia puolustavia ammattiyhdistyksiä.

      • Anonyymi

        Niinhän ne maalaisjuntit jostain syystä inhoavat duunaria ja liittoja. Tajuaakohan ne, että samanlainen liitto se MTK on ja kaikki EK:n alaiset liitot.

        Miksi muka vain duunarien liitto on heidän mielestä paha? Juntit ei vain tajua mistään yhtään mitään.


      • Anonyymi

        Miko ei hermostunut vaan näytti mitä hän oli kirjoittanut kyseisen kuvan yhteyteen. Mikon esiintyminen oli asiallista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinhän ne maalaisjuntit jostain syystä inhoavat duunaria ja liittoja. Tajuaakohan ne, että samanlainen liitto se MTK on ja kaikki EK:n alaiset liitot.

        Miksi muka vain duunarien liitto on heidän mielestä paha? Juntit ei vain tajua mistään yhtään mitään.

        SAK on menettänyt äänestäjiä mm, Akavaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miko ei hermostunut vaan näytti mitä hän oli kirjoittanut kyseisen kuvan yhteyteen. Mikon esiintyminen oli asiallista.

        Heh heh. Toimittajakin joutui rauhoittelemaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heh heh. Toimittajakin joutui rauhoittelemaan.

        Edelleen Niko oli asiallinen, ei hermostunut. Kannattaa katsoa A-studio, toimittaja kyllä yritti keskeyttää puhetta. Sdp ja Mäkynen toitottavat aina samaa että tullaan esittämään vaihtoehto talouspolitiikalle. Mikähän se on?


      • Anonyymi

        Persut on pihalla politiikasta , eivät tunne edes maan historiaa, näkeehän sen nätistä älyttömistä kommenteista mistä he pitävät huolen netissä . Mekin 16 vuotiaana ajateltiin aika persumaisesti mutta onneksi viisaat aikuiset selittivät asioiden oikean laidan ja kun aikaisin jo,pääsi kiinni työelämään niin alkoi asiat järjestyä, paikoileen.
        Mutta nämä persut eivät ole 16 vuotiaita , silti on käytös sellaista . Takinkääntäjänkin aivoissa jokin vaihde mennyt neloselle , ihme porukkaa sinänsä kun mennään halpaan ja uskotaan lupauksia , ei muuta kun toivoo että saisivat omakohtaisesti kokea miten leikkaukset vaikuttavat heidän arkeensa .ja toivon mukaan heillä kaikilla on työpaikka. Etteivät ole päivisin lorvimassa netissä ilkeyksiään kirjtoitellemassa vaan paiskivat töitä olan takaa


    • Anonyymi

      Ihmeellisen takinkäännön persut ovat tehneet. Oltiin niin pienituloisten ja tavallisten suomalaisten puolella, mutta nyt ollaan yrittäjäjärjestöjen ja työnantajien juoksupoikia. Äärinationalismi ja maahanmuuttajaviha ovat ainoita asioita, jotka toimivat puolueen liimana.

      • Anonyymi

        Kun tämä hallitus kaatuu ja kompastuu omaan omaan typeryytensä niin tästä PS puolueesta ei tarvitse enää kärsiä.
        Koko puolue voidaan haudata.
        Muistakaa että ette äänestä tulevaisuudessa
        tässä huijaus porukassa mukana olleita.
        Tämä on vielä pahempaa mitä Smurffit tekivät
        itselleen!!!


      • Anonyymi

        Ihan niin maahanmuujaviha on se ainut syy miten moni muukin nolla heitä äänesti. Luulivatkonettä, persut jotenkin voisivat lopettaa pakolais- sopimukset . Eivät raukat edes käsitä mitä merkitsee kun ollaan EU ssa . Hyvin on kouluttamatonta porukkaa koko poppoo .
        Menisivät kuvaan taas ja tällä kertaa saksien sijasta hymysuin näyttäisivät vaikka nousukas korttinsa . Se olisi jotenkin enemmän realistista siitä mitä heidän politiikka on


    • Anonyymi

      No toi Boratin kopio ei vedä ketään kölin alta!
      No, ehkä itsensä pystyy vetämään kölin ali…
      Mutta missä on Super Sanna?
      Nyt olisi taas tarvittu Super Sannan islamilaista ihmiskäsitystä ja arvopohjaa…

      • Anonyymi

        Öyhöti öyhön. Valehtele lisää.


      • Sanna oli 1-2 päivää sitten työnsä puitteissa Ukrainassa , jossa suunnitteli Ukrainan pääministerin ja varapääministerin kanssa Ukrainan tulevaisuutta EU:ssa ja NATO:ssa. Sanna Marin kuuluu monien muiden kansainvälisten poliitikkojen kanssa paneeliin, jonka tarkoituksena on helpottaa Ukrainan tietä länsimaisten järjestöjen jäseneksi.

        Super-Sanna toimii Tony Blair Instituutissa, josta nostaa n. 50 tuhannen euron kuukausipalkkaa. Sen lisäksi hän työskentelee erilaisissa kansainvälisissä tehtävissä ja käy puhumassa ympäri maailmaa kutsuttuna puhujana. Kotimaisessa politiikassa häntä tuskin enää nähdään.


      • Anonyymi

        Tosiaan Miko oli parempi tuossa keskustelussa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Öyhöti öyhön. Valehtele lisää.

        Nylkyti nylkyti, punikkien paljaat pyllyt esiin, on protestien aika😂


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nylkyti nylkyti, punikkien paljaat pyllyt esiin, on protestien aika😂

        Omg


      • Anonyymi

        päätöntä natsahtelua vailla mitään järjen hiventäkään..


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Omg

        OMG sanon minäkin tällä nihmisellå,on ollut siinä kolme vuotta sama mantra jonka laittaa nettiin . Ei saa olla vihainen ehkä , sillä, sairaudelleen kukaan ei voi mitään , mutta hoitajat voisivat ehkä paremmin katsoa perään
        Seksistisesti ajatteleva ihminen , vaikka sille sanois vaikka veromilmoituksesta jotain niin saman mantran kirjoittaa ei ei voin sairaudelleen mitään. Ja lääkkeet ei ilmeisesti pure .


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        OMG sanon minäkin tällä nihmisellå,on ollut siinä kolme vuotta sama mantra jonka laittaa nettiin . Ei saa olla vihainen ehkä , sillä, sairaudelleen kukaan ei voi mitään , mutta hoitajat voisivat ehkä paremmin katsoa perään
        Seksistisesti ajatteleva ihminen , vaikka sille sanois vaikka veromilmoituksesta jotain niin saman mantran kirjoittaa ei ei voin sairaudelleen mitään. Ja lääkkeet ei ilmeisesti pure .

        Nylkyttäminen kyllä on tooooooodella kaukana seksistä, varsinkin jonkun luuviulu umpiräkäkännissä toteuttamana juottolan likaisella lattialla😂 se on vaan ainoastaan naurettavan vastenmielistä.


      • Anonyymi
        NeoGnostic kirjoitti:

        Sanna oli 1-2 päivää sitten työnsä puitteissa Ukrainassa , jossa suunnitteli Ukrainan pääministerin ja varapääministerin kanssa Ukrainan tulevaisuutta EU:ssa ja NATO:ssa. Sanna Marin kuuluu monien muiden kansainvälisten poliitikkojen kanssa paneeliin, jonka tarkoituksena on helpottaa Ukrainan tietä länsimaisten järjestöjen jäseneksi.

        Super-Sanna toimii Tony Blair Instituutissa, josta nostaa n. 50 tuhannen euron kuukausipalkkaa. Sen lisäksi hän työskentelee erilaisissa kansainvälisissä tehtävissä ja käy puhumassa ympäri maailmaa kutsuttuna puhujana. Kotimaisessa politiikassa häntä tuskin enää nähdään.

        Ei tarvitse Sannukan enää sotkeutua politiikkaan. Suomen ulkopolitiikan hoitaa joku muu.


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Tämmöiset jätkät, jotka on loisineet järjestöjen lihapatojen äärellä ikänsä, lakkoiluttavat Suomea... tyypit eivät hallitse edes itseään... katsokaa etumusta... koska poikii?


      Kova sanaharkka lakoista A-studiossa – ”Olemme tekemässä tästä laillista riistoa”, sanoo ay-pomo

      https://yle.fi/a/74-20077963

      Murikka-opiston opeilla mennään.

      https://turja.net/cv/

    • Anonyymi

      Persujen hehkuttama ihmepoika osoittautui tiktokin fakemaailman ulkopuolella tavalliseksi helposti hermonsa menettäväksi persuksi. Ei jatkoon.

      • Anonyymi

        Ei menettänyt hermojaan Miko.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei menettänyt hermojaan Miko.

        Ihmettelen SDP:kansanedustajien toimintaa ja käytöstä. Kansanedustajat on äänestetty hoitamaan Suomen asioita eikä räyhäämään. Rakentavia tekoja pitäisi tulla edustajilta puolueeseen katsomatta!
        Hä'vettää seurata opposition toimintaa!!


      • Anonyymi

        Mäkysellä oli hullun katse silmissä sai persu nulkilta köniin


    • Anonyymi

      Persut on koulupudokkaiden puolue, ei siellä mitään lapsineroja ole.

      • Anonyymi

        Se illuusio kyllä rikkoutui karusti eilen a studion lähetyksessä.


      • Anonyymi

        Miko On hyvä.


    • Anonyymi

      Taas nähtiin, kuinka uhriutuminen on persujen politiikanteon tärkein perusta. Aivan naurettavaa ja suorastaan pöyristyttävä on väite, että ammattiyhdistysliike on vain persuja vastaan, kun se tosiasiassa yrittää puolustaa suomalaisen työntekijän oikeuksia tehdä työtään inhimillisillä ehdoilla. Ehdoilla, joita hallitus on nyt työnantajien määräyksestä romuttamassa.

      • Anonyymi

        Uhriutuminenhan on aina ollut persujen kikkapakin ykkösvaihtoehto. Yleensä myös ainoa vaihtoehto.


      • Anonyymi

        Velkaannuttamallako sitä demarit työntekijöitä puolustaa ? Sannan jäljiltä ollaan kusessa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Velkaannuttamallako sitä demarit työntekijöitä puolustaa ? Sannan jäljiltä ollaan kusessa.

        Älä puhu paskaa, tässä ei olla missään kierteessä. Hyvin on nämä valheet purru. Aina kok on ollut johdossa niin sama virsi että ollaan kohta tuhon omia. Velkaa pitää ollakkin muuten joudutaan toisten maksumiehiksi, niin se eu menee. Sanna otti sitä paitsi todella vähän velkaa olosuhteisiin nähden, joten älä viljele valheita.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä puhu paskaa, tässä ei olla missään kierteessä. Hyvin on nämä valheet purru. Aina kok on ollut johdossa niin sama virsi että ollaan kohta tuhon omia. Velkaa pitää ollakkin muuten joudutaan toisten maksumiehiksi, niin se eu menee. Sanna otti sitä paitsi todella vähän velkaa olosuhteisiin nähden, joten älä viljele valheita.

        Tyhjennä se kusivati päästäsi !

        - 90 luvun lamassa joutuivat Aho ja Viinanen matkustamaan Saksaan ruinaamaan lainaa, jotta saataisiin talous kääntymään. IMF :ltä ei herunut. Jos mitään ei tehdä ollaan tilanteessa, jos EKP ottaa ohjat ja sen jälkeen jälki on karua.


    • Anonyymi

      Persujen " ihmepoika" oli jälleen kerran kommentrissaan selkeä ja hyvä esiintyjä. Borat on noloa katsottavaa...

      Tämmöiset jätkät, jotka on loisineet järjestöjen lihapatojen äärellä ikänsä, lakkoiluttavat Suomea... tyypit eivät hallitse edes itseään... katsokaa etumusta... koska poikii?


      Kova sanaharkka lakoista A-studiossa – ”Olemme tekemässä tästä laillista riistoa”, sanoo ay-pomo

      https://yle.fi/a/74-20077963

      Murikka-opiston opeilla mennään.

      https://turja.net/cv/




      Toisella puolella olikin jo Iloa ja valoa...


      Mäkynen on kuin Borat!

      https://is.mediadelivery.fi/img/978/0a7f782c436c75a8b7df391040382a47.jpg

      • Anonyymi

        Tuokin on niin persumaista ja typerää alkaa haukkua ihmisen ulkonäköä kun asialliset argumentit loppuu itse asiasta. Muuhun persuissa ei näemmä kyetä.


      • Anonyymi

        Montako kertaa vielä aiot toistaa nämä lapselliset linkityksesi? Niitä harvempi viitsii lukea.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Montako kertaa vielä aiot toistaa nämä lapselliset linkityksesi? Niitä harvempi viitsii lukea.

        Toisto on perusjuttuja propagandassa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuokin on niin persumaista ja typerää alkaa haukkua ihmisen ulkonäköä kun asialliset argumentit loppuu itse asiasta. Muuhun persuissa ei näemmä kyetä.

        Viiskymmppinen järjestön syöttiläs tämä Turjake... 1918 Tammisaaressa syötiin MURIKKAA. Ja se oli täysjyväleipää, joka karkoitti punaiset aatteet yläpäästä ja siirsi ajatukset punaiseen peräpäähän...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuokin on niin persumaista ja typerää alkaa haukkua ihmisen ulkonäköä kun asialliset argumentit loppuu itse asiasta. Muuhun persuissa ei näemmä kyetä.

        Samaahan tuo polonen on jo jauhanut monessa ketjussa, muuta ei osaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toisto on perusjuttuja propagandassa.

        Sitähän tämä persuihme tekee. Toistaa esiintymisestä ja kirjoituksesta toiseen samaa persuretoriikkaa kiihtyvällä vauhdilla ja hengästyy. Oli Mäkyseltä viisautta antaa pojan paasata. Hyvä!


    • Anonyymi

      Totuushan on se, että persujen leikkausvitsi oli äärimmäisen typerä. Se on valitettavan tyypillistä toimintaa puolueelta. On yllättävää, että Purra lähti touhuun mukaan.

      Kaukana ollaan SMP:n ajoista.

      • Anonyymi

        Purran Perussuomalaiset hallituksessa on ollut paljon isompi pettymys kuin Soinin PS oli. Soini näyttää nyt ihan oppipojalta takinkäännöissä Purraan verrattuna.


      • Anonyymi

        Älä edes vertaa, Veikko kääntyy haudassaan.


    • Anonyymi

      Pikku persu oli kuin Orpon papukaija. Säälittävä!

    • Anonyymi

      Kokkelia oli hakemassa, Sanna on ilmeisesti eliitin muuli.

      emma gaalassa kävi tekemässä tilauksia / toimituksia?

      Eliitin kokaiininkäyttöä on luonnehdittu jopa julkiseksi salaisuudeksi. IS lähti etsimään huhuille todisteita Helsingin yöstä. Ensimmäiset näytteet kerättiin Emma-gaalasta ja vietiin tutkittavaksi laboratorioon. Tulokset paljastivat asioita, joita ei osattu edes odottaa.

      https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010261761.html

    • Anonyymi

      Persut ilmiselvästi nauttivat leikata vähätuloisimmilta koska tekevät siitä vitsiä ja makaaberin karnevaalin jossa he yhdessä nauravat ihmisten ahdinkoon joutumiselle.

      • Anonyymi

        Lipponen leikkasi lapsilisistä.


      • Anonyymi

        Kun kerran vallassa ollaan niin myös valtaa käytetään köyhät kyykkyyn sääli on sairautta😋😋😋


    • Anonyymi

      Demariedustaja tuo mieleen 30-45 luvuilla Euroopassa puuhanneen partamiehen . Samaa intoa ja paatosta molemmissa .

    • Anonyymi

      Persut kuitenkin repivät heti raivolla peliverkkarinsa jos näyttää että miljonäärit menettää euronkin. Sitä ne ei naureskele yhtään.

    • Anonyymi

      Olipa todellinen mahalasku persujen kuuluisuudelle, huh, huh.

      • Anonyymi

        Samaa mieltä. Piti olla muka joku ihmepoika.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samaa mieltä. Piti olla muka joku ihmepoika.

        Kateus vie kalatkin ja sinusta näkee sen


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samaa mieltä. Piti olla muka joku ihmepoika.

        Vaikuttaa lähinnä sukurutsaiselta vajakilta ulkonöltäänkin.


    • Anonyymi

      Yleislakko!

      Hallitus alas!

    • Anonyymi

      Pelkäsin koko ajan että se persupoika hyökkää sen demarin kimppuun studiossa. Pomppi siinä tuolillaan sen näköisenä että menettää juuri itsekontrollinsa.

      • Anonyymi

        Halla-ahon mukaan väkivalta on aliarvostettua ongelmien ratkaisussa.


      • Anonyymi

        Että ihan pelkäsit paskahousu🐀


    • Anonyymi

      Seuraavalla hallituksella on suuri työ kun repivät auki persutollojen lakimuutokset.

      Eniten ärsyttää kun ihmisille valehdellaan päin naamaa. Hallitus väitti että työelämämuutoksilla tulee 100 000 uutta työpaikkaa. Kun asiaa tivattiin niin ilmeni ettei mitään laskukaavaa ole muutosten vaikutuksille. Tuo 100 000 täytyy olla työnantajapuolen valehtelua osaamattomalle hallitukselle. Sillä on saatu hallitus uskomaan muutosten tarpeellisuus. Tollot eivät ole viitsineet tarkistaa asioita mistään. Työnantajapuoli totesi hallitusneuvottelujen jälkeen että kymmentä muutosta pyydettiin ja yksitoista saatiin. Työntekijäpuolta ei kuunneltu.

    • Anonyymi

      Mäkyseltä en ostais autoa. On ihan autokauppiaan oloinen helppoheikki viiksineen.

      • Anonyymi

        Mutta puhuu täyttä asiaa. Ja tyynen asiallisesti hermostumatta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta puhuu täyttä asiaa. Ja tyynen asiallisesti hermostumatta.

        Niin ettäkö täyttä asiaa? No jos tikusta tehdään asiaa (kuten nyt tuo Satosen juttukin) niin ok.

        Mäkynen ei terveen järjen ihmisissä ole koskaan herättänyt luottamusta.


    • Anonyymi

      Mikon sädekehä putosi studion lattialle ja pyöri johonkin roskakorin taakse. Ei vakuuttanut lainkaan.

      • Anonyymi

        Paljon on vielä oppimista.


    • Anonyymi

      Mikko vei puhtaan voiton 10-0mäkynen oli aivan sanaton.

      • Anonyymi

        Olit varmaan 3 promillen kännissä.


    • Anonyymi

      Mäkysen kädet olivat ruskettuneet, naama ei. Olikohsn ollut 2 viikkoa varjon alla Thaimaassa ryyppäämässä.

    • Anonyymi

      Mäkynen ei ole ilmiselvästi demareista se, joka ajattelee.

    • Anonyymi

      Borat oli itkuun pillahtamaisillaan kylläkin.

      • Anonyymi

        No ei ollut. Katseli tyynesti, kun persuihme paasasi. Antoi persupojalle tilaa nolata itsensä. Hyvä!


      • Anonyymi

        Totta - Borat Mäkynen yritti varastaa tyttituppuraismaisella räkytykseltä puheenvuoron Bergbomilta, mutta epäonnistui.

        Boratin provot olivat lähinnä ad hominem -argumentaatiovirheitä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No ei ollut. Katseli tyynesti, kun persuihme paasasi. Antoi persupojalle tilaa nolata itsensä. Hyvä!

        Oli pillahtamaisillaan eduskunnassakin koko ajan :D


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oli pillahtamaisillaan eduskunnassakin koko ajan :D

        Siis bergbomin nulikka, Mäkynen oli aivan rauhallinen.


    • Anonyymi

      mäkynen tyhjä kuin SDP vaihtoehto budjetti

      SDP,ette te pääse valtaan,vaikka kuinka valehteletta!

      • Anonyymi

        Taitaapa tulla jytky demareille seuraavissa vaaleissa, persut tipahtaa ikuisesti oppositioon.


    • Anonyymi

      Miko ei kyllä hermostunut, puhui selkeästi.

      • Anonyymi

        Jaa, luulin, että robotti on äänessä.


      • Anonyymi

        Paremminkin kävi kuumana kuin hellan kouku.

        Ei ainesta noille foorumeille, nulikka.


      • Anonyymi

        Verenpaine huiteli varmaan 200 eduskunnassakin, odotin milloin verisuoni napsahtaa päässä :D


    • Anonyymi

      Itseäni on suunnattomasti hämmästyttänyt se,minkälainen ihminen valitsee kansanedustajkseen Miko Bergbomin kaltaisen nulikan?

      Komea on kaarti, Rydman, Bergbom, Purra.

      Huoh......

      • Anonyymi

        Tulevaisuus on nuorten.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tulevaisuus on nuorten.

        Huonolta näyttää tulevaisuus.


    • Anonyymi

      Tuo PerS-reikä poika on lähtenyt maailmalle liian aikaisin lastenkodista.

      • Anonyymi

        Persupoika menetti tulevaisuutensa politiikassa, on äänestäjät niin raskaasti petetty että ei kai kukaan seuraavisa vaaleissa äänestä poikaa eikä varsinkaan Purraa.


      • Anonyymi

        Tynkkysen toyboy :)


    • Anonyymi

      Sopuleitten ykkösketju mihailov-harlamov-petrov. Jos olette suomalaisia, niin pitäs olla koivu-koivu-selänne

    • Anonyymi

      Kyllä Borat oli vaikeuksissa Perussuomalaisen kanssa, lupasi luitenkin hätäpäissään että heiltä tulee vaihtoehto hallituksen politiikalle , otetaan lisää velkaa??

    • Anonyymi

      Onko Tammisaaren opit päässeet unohtumaan?

      Murikka-opiston opeilla mennään.

      https://turja.net/cv/

      Viiskymmppinen järjestösyöttiläs tämä Turjake... ukolla on paksu niska kuin porvarin sialla!

      1918 Tammisaaressa syötiin MURIKKAA. Ja se oli täysjyväleipää, joka karkoitti punaiset aatteet yläpäästä ja siirsi ajatukset punaiseen peräpäähän...


      Tämmöiset jätkät, jotka on järjestöjen lihapatojen äärellä ikänsä, lakkoiluttavat Suomea... tyypit eivät hallitse edes itseään... katsokaa etumusta... koska poikii?

      Kova sanaharkka lakoista A-studiossa – ”Olemme tekemässä tästä laillista riistoa”, sanoo ay-pomo

      https://yle.fi/a/74-20077963

      Murikka-opiston opeilla mennään.

      https://turja.net/cv/

      Viiskymmppinen järjestösyöttiläs tämä Turjake... 1918 Tammisaaressa syötiin MURIKKAA. Ja se oli täysjyväleipää, joka karkoitti punaiset aatteet yläpäästä ja siirsi ajatukset punaiseen peräpäähän...

      Murikasta tulee väistämättä mieleen, että jäikö 1918 Tammisaaren opit unhoon demareilla?

      Toisella puolella olikin jo Iloa ja valoa...

      Mäkynen on kuin Borat!

      https://is.mediadelivery.fi/img/978/0a7f782c436c75a8b7df391040382a47.jpg

      • Anonyymi

        Turja on aika turjake!


      • Anonyymi

        Mies ei hallitse edes itseään. Tämä Turjake saa omatkin vastaan kun tehtaat sulkeutuu. Akt:n johtaja vaihtunee pian, sillä tämä risuparta on katastrofi kun lakko lähtikin käsistä ja pysäyttää paperitehtaat ja polttoainejakelun.


        Demarit äänesti kevään 2023 vaaleissa laiskasti ja nyt ryppyillään ammattiliittojen kautta. Nehän on tunnetusti vasurimafian johtamia pesäkkeitä.

        Onko Tammisaaren 1918 opit päässeet unohtumaan?


        Murikka-opiston opeilla mennään.

        https://turja.net/cv/


        Viiskymppinen järjestösyöttiläs tämä Turjake... laihtuisi äkkiä Murikkaa syömällä...

        1918 Tammisaaressa syötiin MURIKKAA. Ja se oli täysjyväleipää, joka karkoitti punaiset aatteet yläpäästä ja siirsi ajatukset punaiseen peräpäähän...


        Ammattiliittojen syöttöporsas.

        https://crop.kaleva.fi/LKc9s-ou0aez7Mba5GWW4pY3F3w=/2600x1733/smart/https://lorien-media-prod.s3.amazonaws.com/images/archive/2020/01/16/2020.01.16.17.19.50_neo-4620945.jpg


    • Anonyymi

      Oliko tuo tosiaan se persujen hehkuttama mr. tik tok? Heikot oli hermot ja eväät hänellä.

    • Anonyymi

      Surkea esitys pojalta.

      • Anonyymi

        Sanoo ihminen joka ei edes osaa solmia kenkän nauhoja itse


    • Anonyymi

      Tätäkö koksupersua Jari Sarasvuo hehkutti muiden talousäärioikeiston ideologian jakavien tapaan???

    • Anonyymi

      Tämä samainen Mäkynen on Marinin kanssa nykyisen talouskatastrofin perussyyllisiä, Talousnerojen osaamattomuus oli sitä tasoa,että me joudumme korjaamaan näitten henkilöitten jälkiä vuosikymmeniä.

      • Anonyymi

        Ai laskemalla rikkaiden verotusta miljardeilla :D

        Oppositio kannatti 9/10 menojen lisäyksestä, nyt ottavat itse 17mrd enemmän velkaa vaikka ei ole enää koronaa, eikä sota aiheuta lisäkustannuksia juurikaan.


    • Anonyymi

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/13216

      Suojellaan Suomen luonto, metsät, monikansallisten kaivosyhtiöitten ryöstäjiltä. Kävin jo allekirjoittamassa, tuon kansallis- ja luonnonpuistot ym metsät, pörssikeitaiden löntystelijöiltä suojeleva kansalaisaloite. Käy sinäkin.

    • Anonyymi

      ÄärioikeistoSdp:n olisi pitänyt ennakoida ja toteuttaa ne muiden pohjoismaiden ja eu-oikeusvaltioitten, jo toteuttamat 2000€/kk MINIMIELÄKKEET, Suomen eläkeläisväestölle, niin ei oltaisi nykytilanteessa. Tämä ei saa unohtua, vaikka oltaisiin "samalla puolella", pörssirikollishallituksen veroparatiisivarkaita vastaan.

      https://www.swissinfo.ch/eng/swiss-politics/pension-swiss-switzerland-vote-protest/73323356

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/18296800/sveitsi-aanesti-elakeian-nostoa-vastaan-2-500ekk-minimielakkeiden-puolesta

    • Anonyymi

      Pienimmät köyhyyseläkkeet n. 760€/kk, siihen vale-takuueläke ja pienentynyt asumistuki, joten Suomen pienimmät eläkkeet, ovat noin 1 400€/kk jäljessä, aitoja demokratioita ja oikeus-sivistysvaltioita.

      https://demokraatti.fi/joka-toinen-paiva-yli-65-vuotias-suomalainen-tekee-itsemurhan-onko-vanhuksienkin-suomessa-kohtapuoliin-jo-pakko-siirtya-rikollisuuden-pariin

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17725482/30e-vale-elakekorotus-otettiin-tuhatkertaisesti-550e-miinuksella-olevista-elakkeista#comment-118865254

      Vaikka ÄärioikeistoSdp puolustaa nyt lakko-oikeuksia, niin ei voi sanoa, että se olisi puolustanut köyhyyteen pakotettuja kansalaisia.

      https://tradingeconomics.com/finland/at-risk-of-poverty-rate-for-pensioners-eurostat-data.html

    • Anonyymi

      On kyllä idiootti nulikka tuo bergbom, räkyttää elättäjilleen vaikka itse ei ole tehnyt päivääkään tuottavaa työtä. Nousi tynkkysen reittä pitkin eduskuntaa, eikä tynkkynen itsekään ole tehnyt mitään. Samanlaisia suurin osa persuista ja kokkareista. Ihmetyttää miten kukaan persu ilkeää näyttää naamaansa missään kun väittivät ajavansa työläisten asiaa.

    • Anonyymi

      Mäkynen voisi leikata viiksiensä kärjista pari senttiä pois, olisi esikuvansa täysi kopio.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      >> SDP:n Mäkynen muistutti, että perussuomalaiset lupasivat ennen eduskuntavaaleja, että he laittavat Suomen talouden kuntoon leikkaamatta suomalaisille tärkeistä asioista.>>

      Myös tässä kohtaa demarien Mäkynen puhui silkkaa valhetta, ja keksi faktoja omasta päästään. Mistään Persujen 2023 eduskuntavaalien vaaliohjelmasta ei ole löydettävissä tällaista lupausta.

      Kyllä kokoomuksen ja persujen vaalilupaukset olivat järjestään sitä vähintään 6 + 3 miljardin euron leikkauksia sisältävää ohjelmaa. Kaikki ymmärtävät, että tällaisen rahamäärän leikkaaminen on väistämättä pois jonkun suomalaisen rahallisista eduista.

      Mäkynen valehteli, ja Marja Sannikka antoi hänen valehdella. Toimittajana lainkaan pyytämättä tarkentamaan, että milloin persut olisivat Mäkysen väittämiä lupauksia antaneet.

      • Anonyymi

        Demari toimittaja?


    • Anonyymi

      " että he laittavat Suomen talouden kuntoon leikkaamatta suomalaisille tärkeistä asioista"

      Tuollainen kuulostaa täsmälleen SDP-tyyppiseltä vaalilupaukselta.

      Valtion budjetin vajeet luvataan korjata rikkaiden verotusta kiristämällä! Pienituloisilta ei viedä mitään etuja.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Joko tämä on unohdettu?

      SAK/SDP mafia ei asiaa mielellään muistele, eikä halua että ihmiset sitä muistaisivat mutta faktojen valossa se oli juuri Sanna Marinin vasemmistohallitus joka suomalaisten työläisten lakko-oikeuden murtamisen aloitti ns. pakkolailla.

      Eduskunta hyväksyi 19.9.2022 määräaikaisen lain välttämättömän terveydenhuollon ja kotihoidon turvaamisesta työtaistelun aikana, eli ns. pakkotyölain

      https://www.superliitto.fi/tyoelamassa/neuvottelukierros/pakkotyolaki/

      Jännä että silloin kun SDP johtoinen hallitus mursi hoitajien lakko-oikeuden niin Hakaniemen vasemmistovoittoinen AY-mafia ei järjestänyt yhtäkään poliittista lakkoa tai pitänyt asiasta mitään meteliä vaan hyväksyi edellisen lahtarihallituksen toimet kiltisti hiljaa mutta nyt lakkoilet sen minkä ehtivät. Todella jännä juttu näin erilainen suhtautuminen, aivan kuin AY-liike ei hyväksyisi demokraattisen vaalien tulosta?

    • Anonyymi

      Sontaa pullollaan tämäkin ketju. Eikö teillä sosialistirakeiIIa todellakaan ole mitään muuta annettavaa kuin valheet, vääristelyt ja vittuiIu??

    • Anonyymi

      🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒

      🍑 K­u­­­u­­­m­a­t­­­ ­­­t­y­t­­­ö­­t­­­ ­­o­­­d­o­t­­­t­a­v­­­­­a­­t­­ ­­s­­­i­­n­u­­a­­­ -> https://us4.fun/kissgirl?18302433

      🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞

    • Anonyymi

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑

      🔞 ­­­V­­i­­­t­t­u­­­ ­­­t­­­ä­­­m­ä­­ ­­­k­u­u­m­­­a­ ­­n­­a­­­r­­t­­­t­­u­ -> https://siz.la/hotcat21

      🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      66
      3372
    2. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      43
      3167
    3. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      122
      2668
    4. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      43
      2538
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1953
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      27
      1850
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1636
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      86
      1477
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1320
    10. Lähtikö korvat

      puhtaaksi vaikusta?
      Tuusniemi
      82
      1189
    Aihe