Stubb on 2000 luvun eurooppalainen sielu

avoimuus, kansainvälisyys, eulaisuus
mutta on stubissa osa amerikkalaisuutta
johon eu pyrkii
---------------------------------------------

uuden ajan kansainvälisyys on stubbin voimia
yhdistävä tekijä, joka ehtii kaikkialle

olen kuitenkin epävarma kuin paljon ehditään köyhien luokse
ehkä ei liikaa koska on kiire muualle

mutta jotakin kokonaisuuksia hakien politiikassa stubb olisi
suomen kansainvälisen aseman parantamista

nurkkakuntainen johto olisi jo virhe, jos niinistö olisi vielä sitä
luonnollisesti stubb olisi avoimempi sovittelija
8322
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Hyvä liittovaltiomies. Kohta ei meidän tarvitse enää kärvistellä yksin.

Äänestä
  • Suomenruotsalainen ylimielinen moukka!

    Äänestä

  • Suomi on läntinen demokratia. EU:n ja Naton jäsenenä emme ole koskaan yksin.

    Äänestä

  • Reissu Kaitsu tulee viihtymään reissussa, vaan mikäpä siinä.

    Äänestä

Mustikkamaalla on pieni ja erityisen mielekäs paikka kesäisin. Se juhannus, sitä unohda en.

Äänestä

Se on pärstältään kuin punatulkku ja kavereiden mielestä aivan täysi ?ulkku.

Äänestä

Alex on kuin luotu Suomen presidentiksi.
Siksi demokratian vihaajat raivoavat.
Niin pitääkin.

Äänestä
  • Kansa tykkää, pikkuryssät haukkuvat.
    Se on Alex!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

avoimuus, kansainvälisyys, eulaisuus
mutta on stubissa osa amerikkalaisuutta
johon eu pyrkii
---------------------------------------------

uuden ajan kansainvälisyys on stubbin voimia
yhdistävä tekijä, joka ehtii kaikkialle

olen kuitenkin epävarma kuin paljon ehditään köyhien luokse
ehkä ei liikaa koska on kiire muualle

mutta jotakin kokonaisuuksia hakien politiikassa stubb olisi
suomen kansainvälisen aseman parantamista

nurkkakuntainen johto olisi jo virhe, jos niinistö olisi vielä sitä
luonnollisesti stubb olisi avoimempi sovittelija

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu