Emma gaalassa käytettiin kokaiinia

IS: Emma-gaalassa käytettiin kokaiinia
Ilta-Sanomat löysi selvityksessään merkkejä huumeiden käytöstä Emma-gaalan aikana.


Vuoden 2024 Emma-gaala järjestettiin helmikuussa Espoon Areenalla.
Vuoden 2024 Emma-gaala järjestettiin helmikuussa Espoon Areenalla. KUVA: JULIUS KONTTINEN / EMMA

Veli-Pekka Lehtonen HS
10:37
EMMA-GAALAN aikana Espoon Metro-Areenan wc-tiloissa on käytetty kokaiinia, kertoo Ilta-Sanomat omiin selvityksiinsä pohjaten.

Emma-gaalassa palkitaan suomalaisia muusikoita. Tilaisuus järjestettiin helmikuussa Espoossa.

IS käytti selvityksessään testiliinoja, joilla pyyhitään pintoja. Liina reagoi positiivisesti hallin permantotason miesten wc:ssä gaalan ollessa vielä käynnissä. Testattu wc oli IS:n mukaan juhlan aikana sekä artistien, kutsuvieraiden mutta myös gaalayleisön käytössä.

Testiliinat lähetettiin vielä laboratorioon, jossa kokaiinitulos varmistui. Samalla liinasta paljastui jäämiä muistakin aineista: amfetamiinista, metamfetamiinista, MDMA:sta eli ekstaasista sekä kokaetyleenistä.

EMMA-GAALAA järjestävä Musiikkituottajat IFPI Finland -yhdistys toteaa IS:lle, että huumeiden käyttö juhlagaalassa ei ole hyväksyttävää.

HS kertoi huumeidenkäytöstä suomalaisissa muusikkopiireissä vuonna 2022 laajassa artikkelissa.


Jaa

Tallenna

Kommentoi

Ilmoita asiavirheestä
Aiheeseen liittyvää

Huumeet|”Käyttö on normaalia ja avointa” – Tällainen on musiikkipiirien julkinen salaisuus
Tilaajille
8.6.2022 22:13
Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita
702033
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 70

Vanhimmat

UUTISET 17.2.2024




Näin upeana Sanna Marin saapui Emma-gaalaan!

Sanna Marin. Kuva: Otavamedia

Lue lisää
Kaunis, upea ja tyylikäs. Suomen entinen pääministeri Sanna Marin pukeutui mustaan illallisasuun, joka on jälleen hyvällä maulla varustettu.

Tyylitietoinen Sanna käänsi tietenkin katseita ja oli erittäin kuvattu saapuessaan paikalle.

”Emma Gaala 2024 ✨ Upea juhlia suomalaista musiikkia, mahtavia artisteja ja musiikintekijöitä”, Sanna kirjoitti julkaisemansa kuvan yhteydessä.

Äänestä
  • 18.2. 19:12
    PÄÄMINISTERI Petteri Orpo (kok) juhli lauantaina Emma-gaalassa Espoon Metro Areenalla. Orpo on jakanut Instagram-tilillään kaksi kuvaa gaalaillan humusta.

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    18.2. 19:12
    PÄÄMINISTERI Petteri Orpo (kok) juhli lauantaina Emma-gaalassa Espoon Metro Areenalla. Orpo on jakanut Instagram-tilillään kaksi kuvaa gaalaillan humusta.

    OLiko jauhojengi paikalla?

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    18.2. 19:12
    PÄÄMINISTERI Petteri Orpo (kok) juhli lauantaina Emma-gaalassa Espoon Metro Areenalla. Orpo on jakanut Instagram-tilillään kaksi kuvaa gaalaillan humusta.

    Kuka Orpon kuvia viitsi katsoa ,ihan oikea pönöttäjä ,ei karsimaa tipan tippaa.

    Äänestä

jauhoo jauhoo sannukka wc sssä

Äänestä

Minun juhlissä käytettiin Emmaa.

Äänestä
  • 6 vuotista lasta ookkos mäkynen vai lintman sdp kommari

    Äänestä

DDD

Äänestä

Purralla on mesimäyränbhymy ja populistisa kehittävät skeidaa.

Äänestä

Ruotsin valtiopäivien vessoista löytyi kokaiinia – huumepoliisilla raju teoria siitä, mistä on kyse
Valtiopäivillä vieraillut lukiolaisryhmä järkyttyi huumeuutisesta.

Äänestä

SDP SANNAHAN SIELLÄ VIERAILI

Äänestä
  • Orpo kävi siellä nuuhkimassa: Pääministeri Petteri Orpo (kok.) on perjantaina vieraillut Ruotsissa, jossa hän on päivän aikana tavannut Ruotsin pääministerin Ulf Kristerssonin . 25.8.2023

    Äänestä

ZZZZ

Äänestä

Huomasitko? Sanna Marin esitteli yllätysseuralaisensa Emma-gaalassa: "Illan deittini"
Teksti: Monica Ollas
4.2.2023 10:30
Suomen pääministeri Sanna Marin (sd.) sädehti Emma-gaalan punaisella matolla eilen perjantaina (3.2.).

Kimaltavaan kirppismekkoon sonnustautunut Sanna joutui punaisella matolla toimittajien ja kuvaajien piirittämäksi. Kuhinasta huolimatta hän asteli median eteen hyväntuulisena.

Sanna Marinilta poikkeuksellinen tunteenpurkaus – liikuttuu kyyneliin viihdeohjelmassa

Sannan, 37, aviomies Markus Räikkönen, 37, jäi kotiin lapsenvahdiksi. Pariskunnalla on 5-vuotias Emma-tytär.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Äänestä
  • huumeet liikuttaa yms..

    Äänestä

  • Vuoden Iskelmä 2023
    Vesterinen Yhtyeineen – Hetken ikuinen
    Universal Music

    Vuoden Etno 2023
    Vilma Jää – Kosto
    Jäähile Records

    Vuoden Jazz 2023
    Selma Savolainen – Horror Vacui
    Whirlwind Recordings

    Vuoden Klassinen 2023
    Helsingin kamarikuoro & Nils Schweckendiek – Reconnaissance – Kaija Saariaho: Choral Music
    BIS Records

    Vuoden Metalli 2023
    Stam1na – X
    Sakara Records

    Vuoden Pop 2023
    KUUMAA – Hyvikset ja pahikset
    Universal Music

    Vuoden Rock 2023
    VV – Neon Noir
    Heartagram Records / Universal Music

    Vuoden Rap 2023
    ibe – NON2EN2E / RÄPPÄRI / BLONDINA / FAMOUS / ORANSSI / VYYHTI (ettiny aitoo rakkaut) / less is more / shoppaa (feat. baka®) / ibe, Korelon: CITYBOY / Nebi, ibe, SHRTY: HuOMiOO / Averagekidluke, ibe: Ghetto Love
    Skorpioni

    Vuoden Tulokas 2023
    Käärijä – Cha Cha Cha / It’s Crazy It’s Party (feat. Tommy Cash) / Huhhahhei
    Warner Music

    Vuoden Tuottaja 2023
    Los Rollos

    Vuoden Musiikintekijä 2023
    Vilma Alina

    Vuoden Albumi 2023
    KUUMAA – Hyvikset ja pahikset
    Universal Music

    Vuoden Yhtye 2023
    KUUMAA – Hyvikset ja pahikset
    Universal Music

    Vuoden Artisti 2023
    Käärijä – Cha Cha Cha / It’s Crazy It’s Party (feat. Tommy Cash) / Huhhahhei
    Warner Music

    Kriitikoiden valinta 2023
    Alma – Time Machine
    PME Records / Warner Music

    Vuoden Biisi 2023
    Käärijä – Cha Cha Cha
    Säv. Johannes Naukkarinen, Aleksi Nurmi, Jukka Sorsa
    San. Jere Pöyhönen
    Kustantaja: Warner Chappell Music / HMC Publishing
    Warner Music

    Vuoden Alternative 2023
    Maustetytöt – Maailman onnellisin kansa
    Is This Art! / Playground Music

    Erikois-Emma 2023
    Antti Einiö
    &
    Erikois-Emma 2023
    Esa Pulliainen

    Vienti-Emma 2023
    Käärijä
    Warner Music

    Vuoden striimatuin kotimainen biisi 2023
    Käärijä – Cha Cha Cha
    Warner Music

    Vuoden striimatuin ulkomainen biisi 2023
    Miley Cyrus – Flowers
    Smiley Miley / Columbia / Sony Music

    Yleisöäänestys: Vuoden kotimainen artisti 2023
    Lauri Haav
    PME Records

    KIERTOPALKINTO:
    Vuoden myydyin albumi 2023
    KUUMAA – Hyvikset ja pahikset
    Universal Music

    Äänestä

JAUHO BILEJENGI

Sanna Marin kertoi näyttävän mekon löytyneen kirpputorilta.
Sanna julkaisi illan aikana runsaasti yhteiskuvia eri julkkisten kanssa. Sannan Instagram-videotarina on täynnä kuvamateriaalia gaala-illasta, ja hän julkaisi tänään aamulla vielä kuvia illastaan sometilillään.

Pääministerin kanssa selfieissä poseerasivat esimerkiksi laulaja Chisu, poliitikot Nasima Razmyar, Maria Ohisalo sekä Annika Saarikko, laulajat Olavi Uusivirta ja Robin Packalen, Erika Vikman, Anna Puu sekä Behm.

– Olipa upea @emmagaala. Oli kiva kohdata ihania ihmisiä ja nähdä mielettömiä esityksiä. Meillä on kaikki syy olla ylpeitä suomalaisesta musiikista ja sen tekijöistä. Onnea vielä kaikille voittajille! Sanna iloitsi sometekstissään.

Yllättävä hetki Emma-gaalan punaisella matolla: pääministeri Sanna Marin antoi räppärille poskisuudelman

Pääministeri esitteli videotarinoissaan someseuraajilleen myös illan deittinsä, joka ei ollut Markus-puoliso.

Otoksessa Sannan kanssa poseeraa Tuulia Pitkänen, eli Sannan poliittinen erityisavustaja.

Äänestä
  • muun muassa Arttu Wiskari, Sanni, Anna Puu, Pate Mustajärvi, Christoffer Strandberg, Kake Randelin, Mariska, Jenni Vartiainen, F, Sophia Wekesa, Jaana Pelkonen, pitkän tauon jälkeen yhteen palannut PMMP, Juuso Mäkilähde ja Tinni Wikström.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    muun muassa Arttu Wiskari, Sanni, Anna Puu, Pate Mustajärvi, Christoffer Strandberg, Kake Randelin, Mariska, Jenni Vartiainen, F, Sophia Wekesa, Jaana Pelkonen, pitkän tauon jälkeen yhteen palannut PMMP, Juuso Mäkilähde ja Tinni Wikström.

    JAUHO BILEJENGI

    Äänestä

  • EX, EX, EX, EX. Luojan kiitos

    Äänestä

Palkintoja ovat jakamassa muun muassa Arttu Wiskari, Sanni, Anna Puu, Pate Mustajärvi, Christoffer Strandberg, Kake Randelin, Mariska, Jenni Vartiainen, F, Sophia Wekesa, Jaana Pelkonen, pitkän tauon jälkeen yhteen palannut PMMP, Juuso Mäkilähde ja Tinni Wikström.

Äänestä
  • JAUHO BILEJENGI

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    JAUHO BILEJENGI

    Viidessä sarjassa ehdolla ovat Alma ja Kuumaa-yhtyee ja neljässä sarjassa Jami Faltin, Lauri Haav, ibe, Käärijä ja Stam1na.
    JAUHO BILEJENGI

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Viidessä sarjassa ehdolla ovat Alma ja Kuumaa-yhtyee ja neljässä sarjassa Jami Faltin, Lauri Haav, ibe, Käärijä ja Stam1na.
    JAUHO BILEJENGI

    JAUHO BILEJENGI

    Äänestä

Eniten ehdokkuuksia tänä vuonna sai Behm, joka on ehdolla kuudessa ehdokassarjassa: Vuoden Albumi, Vuoden Artisti, Vuoden Pop, Vuoden Biisi, Vuoden Tuottaja ja Vuoden Kotimainen Artisti/yhtye (yleisöäänestys).

Viidessä sarjassa ehdolla ovat Alma ja Kuumaa-yhtyee ja neljässä sarjassa Jami Faltin, Lauri Haav, ibe, Käärijä ja Stam1na.

Jättiyllätys! Bess Salatut elämät -sarjaan

Äänestä

KUKA SAI KOKAIINI EMMA PYSTIN

Äänestä
  • Podcast: Martina Aitolehti ja Esko Eerikäinen kiilasivat Emma-gaalassa – Näin Esko Eerikäinen kommentoi IS:lle

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Podcast: Martina Aitolehti ja Esko Eerikäinen kiilasivat Emma-gaalassa – Näin Esko Eerikäinen kommentoi IS:lle

    Podcast: Martina Aitolehti ja Esko Eerikäinen kiilasivat Emma-gaalassa – Näin Esko Eerikäinen kommentoi IS:lleJAUHO BILEJENGI

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Podcast: Martina Aitolehti ja Esko Eerikäinen kiilasivat Emma-gaalassa – Näin Esko Eerikäinen kommentoi IS:lle

    jälkiä huumeista löytyy, liina reagoi positiivisesti. Lehden mukaan jälkiä löytyi erityisesti permantotason miesten wc-tiloista.

    Wc:stä löytyi jälkiä kokaiinista, amfetamiinista, metamfetamiinista, MDMA:sta ja kokaetyleenistä. Tilat olivat sekä yleisön että esiintyjien ja kutsuvieraiden käytössä. IS kertoo keränneensä näytteitä myös muualta kuin Emma-gaalasta, näistä tuloksista uutisoidaan myöhemmin.

    Äänestä

Orpo oli myös Emma gaalassa. Julkaisi kuvia somessa.

Äänestä

Alan julkinen salaisuus
Kun Samu Haber jäi kiinni kokaiinin hallussapidosta, hän häpesi hirvittävästi. Niin sanottujen bilehuumeiden käyttö on kuitenkin musiikkipiireissä yhä yleisempää, jopa arkista, vaikka kukaan ei halua puhua siitä, kertovat alalla toimivat.

Äänestä
  • Juuri noin. Ennen juotiin viinaa, nyt vedetään huumeita. Kokaiinia, sitten suoraan suoneen. Johan monella seisoo silmät päässä. Selkeästi nähtävissä.

    Äänestä

Ilta-Sanomat on tehnyt näemmä tutkimustyötä ja löytänyt huomionavoisia asioita Emma-gaalan juhlahumusta. Gaala järjestettiin helmikuussa Espoon Metro-areenalla, ja areenan wc-tiloista löytyi merkkejä kokaiinin ja muiden huumausaineiden käytöstä.

Ilta-Sanomat käytti tutkimuksissaan testiliinoja, joilla pyyhitään pintoja. Mikäli jälkiä huumeista löytyy, liina reagoi positiivisesti. Lehden mukaan jälkiä löytyi erityisesti permantotason miesten wc-tiloista.

Wc:stä löytyi jälkiä kokaiinista, amfetamiinista, metamfetamiinista, MDMA:sta ja kokaetyleenistä. Tilat olivat sekä yleisön että esiintyjien ja kutsuvieraiden käytössä. IS kertoo keränneensä näytteitä myös muualta kuin Emma-gaalasta, näistä tuloksista uutisoidaan myöhemmin.

Äänestä

Espoon Metro-Areenan wc-tiloista löytyi merkkejä kokaiinin käytöstä Emma-gaalan aikana helmikuussa, kirjoittaa Ilta-Sanomat, joka selvitti asiaa.

Emma-gaalan järjestää Musiikkituottajat ry ja siellä palkitaan suomalaisia muusikoita.

Lehti käytti testiliinoja, joilla voi pyyhkiä pintoja. Liina reagoi positiivisesti Metro-Areenan permantotason miesten vessassa. Lehden mukaan kyseinen wc oli artistien, kutsuvieraiden ja gaalayleisön käytössä.

Tulokset varmistettiin vielä laboratoriossa, jossa paljastui jäämiä myös amfetamiinista, metamfetamiinista, MDMA:sta eli ekstaasista sekä kokaetyleenistä.

Musiikkituottajien toiminnanjohtaja Antti Kotilainen toteaa lyhyesti Ylelle, että huumeiden käyttäminen ei ole hyväksyttävää.

– Ne ovat laittomia. Huumeiden ja alkoholin tuominen Emma-gaalaan on kielletty, hän sanoo.

Järjestäjän mahdollisuudet asiaan puuttumiseen ovat Kotilaisen mukaan rajalliset.

Aiheesta enemmän: Paketissa 2 linkkiä
Aiheesta enemmän
Kokaiini
Suomessa käytetään niin paljon kokaiinia, että sitä rahdataan tänne nyt suoraan Etelä-Amerikasta – diilerit kertovat, ketkä ainetta ostavat

Äänestä

KOTIMAA
Gaalaillan salaisuus
Eliitin kokaiininkäyttöä on luonnehdittu jopa julkiseksi salaisuudeksi. IS lähti etsimään huhuille todisteita Helsingin yöstä. Ensimmäiset näytteet kerättiin Emma-gaalasta ja vietiin tutkittavaksi laboratorioon. Tulokset paljastivat asioita, joita ei osattu edes odottaa.

IS EXTRAN TILAAJILLE


Elli Suutari, Salla Laurila, Iiro Myllymäki
6:00
Kokaiininkäytön on kuvailtu kasvaneen Suomessa jopa räjähdysmäisesti. Erityisen suosittua se on väitetysti yhteiskunnan rikkaiden ja kuuluisien keskuudessa.

IS lähti etsimään konkreettisia todisteita ”bilehuumeen” yleistymisestä – ja löysi paljon enemmän.

Ensimmäinen rasti oli Espoon Metro-areena ja siellä järjestetty Emma-gaala.

Näin selvitys tehtiin
Näytteet kerättiin 17. helmikuuta pidetyn Emma-gaalan wc-tiloista, joissa tapahtuvasta huumeidenkäytöstä on liikkunut jo pitkään huhuja.

Tiloja käytiin läpi liinoilla, joiden väri muuttuu kokaiinijäämistä siniseksi.

Etsimme kokaiinijäämiä nimenomaan vessoista, sillä tyypillisesti huumeannos otetaan katseilta suojassa esimerkiksi suljetussa wc-kopissa. Näytteet kerättiin sekä miesten että naisten vessoista.

Tutkimme ensisijaisesti juuri kokaiinijäämiä, sillä se on pääkaupunkiseudulla jo amfetamiinia suositumpaa.

IS on kerännyt näytteitä myös muualta kuin Emma-gaalasta. Loput tulokset julkaistaan myöhemmin.

Äänestä

Ensimmäisessä kuvassa hän poseeraa Paula Vesalan ja vaimonsa Niina Kanniainen-Orpon kanssa. Toisessa kuvassa hän puolestaan naureskelee Vesterinen yhtyeineen -bändin nokkamiehen Tero Vesterisen kanssa.

– Suomalainen musa voi hyvin. Upeita artisteja. Kuvissa upea Vesterinen ja ihana Paula Vesala, Orpo kirjoittaa.

Äänestä
  • Ennakkoon jaetussa kutsuvieraslistassa Orpo oli merkitty saapuvaksi aivan viimeisenä punaiselle matolle.

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Ennakkoon jaetussa kutsuvieraslistassa Orpo oli merkitty saapuvaksi aivan viimeisenä punaiselle matolle.

    Orpoa ei kuitenkaan näkynyt Emma-gaalan punaisella matolla laisinkaan.

    Äänestä

  • Poliitikoista tilaisuudessa nähtiin myös muun muassa keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko, joka kertoi juuri jättävänsä tehtävänsä kesällä.

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Poliitikoista tilaisuudessa nähtiin myös muun muassa keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko, joka kertoi juuri jättävänsä tehtävänsä kesällä.

    Hankkiutu paksuksi (ihme noilla kiloilla, että edes tärppäs). Karkuun vaan. Ketkut pitäis sterilisoida, niinko muutkin vihervassarit.
    Ykskin pentu on ihan hakoteillä. No sille on ainakin mielenterveyspalvelut taattu. Sekopää, ihan varmasti, on teininä viimestään.

    Äänestä

kaikilla silmät sesoi pääss huumeissa olivat sen näki soke reettakin

Äänestä

– Sana on satavarmasti ”jauhojengi”.

Asiantuntija ei halua esiintyä jutussa omalla nimellään asian poliittisen arkaluonteisuuden takia.

Asiantuntija kertoo, että spektrianalyysissa koko ääniraidan taajuusalue näkyy kuvana. Jokainen kirjain muodostaa käytännössä omanlaisensa spektrin.

Analyysi paljastaa äänteet ihmiskorvaa paremmin. Asiantuntija huomauttaa, että jos videota kuuntelee vaikkapa kännykältä tai tietokoneesta, esimerkiksi alaäänien puuttuminen vaikeuttaa äänteiden tunnistamista. Lisäksi ihminen ohjaa kuulemista oman mielensä ehdoilla.

– Kuuleminen perustuu päättelyyn. Jos ihminen keksii kuulla, että videolla sanotaan ”jallu”, hän kuulee sen niin.

Analyysi kuitenkin piirtää ääniraidasta tarkan kuvan. Lisäksi sen voi asiantuntijan mukaan puhdistaa kaikista taustaäänistä, jolloin taajuusalueen kuvaaja selkiytyy entisestään.

– Se ei missään tapauksessa ole ”jallujengi”. Toisessa tavussa ei ole u:ta.

Myös esimerkiksi vaihtoehdon ”jallu jenny” voi asiantuntijan mukaan unohtaa.

– ”Jauhojengi” on se sana.

Asia on herättänyt laajaa keskustelua muun muassa sosiaalisessa mediassa. Facebookissa tunnettu kielitieteilijä Janne Saarikivi vahvistaa näkemystä, joka on Iltalehden haastattelemalla äänitekniikan asiantuntijalla.

– Kyllä siinä sanotaan jauhojengi. Asiaa voi tarkastella halutessaan spektogrammin avulla. Sanoista jallu ja jauho tulee aivan erinäköiset ääniallot. Suun asennot on myös ihan eri. Asian voi helposti kokeellisesti todistaa lausumalla spektogrammiin jauho ja jallu ja vertaamalla videosta otettuun ääniaaltoon. Tähän asiaan on ihan objektiivinen vastaus olemassa, Saarikivi kommentoi asiaa Facebookin keskusteluissa.

Marin: ”Ei ole ongelma mennä huumetestiin”
LUE MYÖS

Timo Soini yllättyi reaktiostaan Marinin bilevideoon: ”Ratti pyörii käsissä”
POLITIIKKA18.8.2022 16:38

Näkökulma: ”Nelikymppinen pissis” bilekohussa – Marinin arvostelu lähtee taas sivuraiteille
POLITIIKKA18.8.2022 21:39

Voiko Marinin bilevideo kääntyä häntä vastaan vaaleissa? Asiantuntija monisanaisena
POLITIIKKA18.8.2022 19:07

Helsingistä löytyi valtava Jauhojengi-graffiti ja ”terveiset Sannalle”
POLITIIKKA18.8.2022 21:38

Median tentistä Kesärannan rauhaan – näin Sanna Marinin rankka päivä eteni
POLITIIKKA18.8.2022 21:19

Äänestä

kuuma ja intiimi tanssi missikaunotar Sabina Särkän kanssa tallentui kameroille, eikä kauniiden naisten pyörähdykset jääneet muilta näkemättä.

Taas uusi kohuvideo Sanna Marinista: pääministeri kiehnäsi kuumasti Sabina Särkän kanssa

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy
Seuraavaksi yökerhojuhlijoiden huomio kiinnittyi pitkään ja salskeaan mieheen, jonka kanssa Sanna oli seuraavaksi kontaktissa.

Sanna muun muassa piti kättään miehen rinnan päällä ja mies piti pääministeriä hellästi käsivarresta.

- He selvästi tunsivat toisensa, Seiskalle supistiin heti tapahtumahetkellä.

Myöhemmin Sannan tanssahteli Olavi Uusivirran kanssa, joka intoutui suutelemaan pääministeriä kaulalle.

Sanna Marin ja Olavi Uusivirta herkissä tunnelmissa tanssilattialla - ahnas suutelu tallentui videolle

Seiska on saanut varmistettua useasta eri lähteestä, että Sannan kanssa intiimissä kosketuksessa ollut mies olisi viestintäyritys Tekirin varatoimitusjohtaja Eero Rämö.

Tekir on tunnettu muun muassa siitä, että se on erikoistunut asiakkaidensa vaativaan maineenhallintaan ja kriisiviestintään. Yhtiö oli otsikoissa Katri Kulmunin (kesk.) viestintäkohuun liittyen vuonna 2019.

Äänestä

Tekir-pomo Eero Rämö ja pääministeri Sanna Marin ravintola Teatterissa kello 03:56.
Sanna saapui ravintolaan isossa, noin 15 hengen porukassa suoraan poppari Alman kohutuista kotibileistä, joista syntyneen kohun takia pääministeri päätti käydä huumetestissä.

Näin Sanna Marin biletti kahden viikonlopun ajan: ensin ryyppyjuhlat Nasiman kotona, sitten ministeriautolla baariin – loppuhuipennus Flow’ssa

Seiska otti yhteyttä Rämöön, joka oli ilmeisen yllättynyt toimittajan soitosta.

Kun viestintäpomo kuuli Seiskan kysyvän hänen ja pääministerin illanvietosta, Rämö vetosi kiireisiin.

- Olen juuri kokouksessa, enkä voi puhua, Rämö perusteli Seiskalle.

Takahuonepaljastus Sanna Marinista! Nyt puhuu Herra Ylppö: "Minä sen sijaan käytin alkoholia"

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy
Samalla viestintäguru pyysi Seiskan kysymykset tekstiviestillä.

Seiskan toimittaja naputteli Tekir-pomolle seuraavat kysymykset. jotka liittyivät hänen ja pääministerin illanviettoon:

- Olitko myös sinä mukana kohutuissa kotibileissä, miten itse kuvailisit illanviettoanne ravintola Teatterissa, onko Tekir antanut pääministerille viestintäpalveluita vai mitä kautta tunnette?

Hetken päästä vastaus tipahti toimittajan luuriin.

- En halua kommentoida asiaa, Rämö tekstasi ytimekkäästi.

Miksi Sabina Särkkä jäi yksin? Pyysi anteeksi – Sanna Marinin bilekaverit vaikenivat

Vaativaan maineenhallintaan erikoistunut Tekir on tehnyt aiemmin ministeritason yhteistyötä.

Kaksi vuotta sitten Tekir nousi otsikoihin, kun firma oli antanut esiintymiskoulutusta elinkeinoministeri Katri Kulmunille (kesk.).

Kaikkiaan Tekir oli sparrannut Kulmunia yhteensä 56 203 euron edestä. Kohun myötä Kulmuni joutui jättämään ministeripestinsä.

Seiskan tiedossa ei ole, että pääministerillä ja Tekir-pomolla olisi yhteisiä projekteja.

Äänestä

Alma – Life Must Be Beautiful -elokuvassa päähuomio on Almassa ja hänen lähipiirissään. Valkokankaalla näkyy myös Erika Vikman, Miley Cyrus ja Sini Sabotage. Yllättävää on nähdä myös Alman äiti ja isä, joista kumpaakaan ei ole juuri julkisuudessa nähty. Molemmat ovat olleet sairaseläkkeellä

Äänestä

dddd

Äänestä

Yleisradiokin tästä uutisoi. Tosin se ei jutussaan mainitse #jauhojengistä mitään.
Sanna Marinin fanityttöjä ja poikia varmaan sattuu sydämeen kun joutuvat kirjoittamaan ja lukemaan moisia uutisia?

https://yle.fi/a/74-20078057

Äänestä

yle onki jauhotyöpikka huumelaakso pöllölaakso

Äänestä

Sikshän tyrkkykin sinne luunsa hilasi.

Äänestä

Noloa käytöstä: Sanna Marin järkytti muita Emma-gaalan vieraita – haistatteli julkisesti
Toimitus 05.03.2024 15:01
Sanna Marin on viime aikoina herättänyt urakalla huomiota – eikä positiivista sellaista. Ex-pääministeri tuntuu juoksevan ökybileistä toisiin ja diivailevan kasvavalla tahdilla. Marinin käytös onkin synnyttänyt toinen toistaan pöyristyneempiä otsikoita ja kommentteja.


Törkeää käytöstä Emma-gaalassa
Marinin viimeisin tempaus liittyy juuri juhlittuun Emma-gaalaan, jonne ex-poliitikko oli kutsuttu vierasjoukon jatkoksi.

Enbuske ja paparazzi Hörkkö -podcast paljastaa Marinin käyttäytyneen törkeästi gaalassa ja vaatineen itselleen erityiskohtelua. Enbusken tuttava kertoo seuranneensa Sannan humalaista toilailua. Sanna oli ollut vahvassa humalassa ja pois lähtiessään tilanne oli kärjistynyt Sannan raivoamiseen.


Kovat vaatimukset ja erityiskohtelua

Marin oli juhlista poistuessaan vaatinut äänekkäästi ”priva-autoa” itselleen ja kiukutellut, kun tällaista luksusta ei järjestynyt. Marin oli kiukutellut ja vaatinut saada tietää ”missä se vitun auto on.”

Sanna joutui turvautumaan taksiin, mutta taksikuski kertoi, ettei voi ottaa Marinia kyytiin, koska hänelle on tehty ennakkotilaus. Tästä suivaantuneena Marin huusi taksikuskille ”haista vittu!”

Sanna löysi kuin löysikin itselleen kuitenkin lopulta taksin ja poistui yksin paikalta, jättäen ystävänsä ja muut gaalavieraat järkyttyneenä juhlapaikalle.


Skippasi Ukraina-kokouksen bileiden takia

Kaiken huipuksi Sanna oli päättänyt osallistua Emma-gaalaan, vaikka hänellä olisi samaan aikaan ollut osallistuttavanaan Ukraina-työryhmän kokous. Marin oli valittu kovatasoiseen ryhmään, johon kuuluvat muun muassa myös Hillary Clinton ja Boris Johnson. Bileet näyttivät kuitenkin vievän voiton kokoustamisesta!

Äänestä

Noloa käytöstä: Sanna Marin järkytti muita Emma-gaalan vieraita – haistatteli julkisesti
Toimitus 05.03.2024 15:01
Sanna Marin on viime aikoina herättänyt urakalla huomiota – eikä positiivista sellaista. Ex-pääministeri tuntuu juoksevan ökybileistä toisiin ja diivailevan kasvavalla tahdilla. Marinin käytös onkin synnyttänyt toinen toistaan pöyristyneempiä otsikoita ja kommentteja.


Törkeää käytöstä Emma-gaalassa
Marinin viimeisin tempaus liittyy juuri juhlittuun Emma-gaalaan, jonne ex-poliitikko oli kutsuttu vierasjoukon jatkoksi.

Enbuske ja paparazzi Hörkkö -podcast paljastaa Marinin käyttäytyneen törkeästi gaalassa ja vaatineen itselleen erityiskohtelua. Enbusken tuttava kertoo seuranneensa Sannan humalaista toilailua. Sanna oli ollut vahvassa humalassa ja pois lähtiessään tilanne oli kärjistynyt Sannan raivoamiseen.


Kovat vaatimukset ja erityiskohtelua

Marin oli juhlista poistuessaan vaatinut äänekkäästi ”priva-autoa” itselleen ja kiukutellut, kun tällaista luksusta ei järjestynyt. Marin oli kiukutellut ja vaatinut saada tietää ”missä se vitun auto on.”

Sanna joutui turvautumaan taksiin, mutta taksikuski kertoi, ettei voi ottaa Marinia kyytiin, koska hänelle on tehty ennakkotilaus. Tästä suivaantuneena Marin huusi taksikuskille ”haista vittu!”

Sanna löysi kuin löysikin itselleen kuitenkin lopulta taksin ja poistui yksin paikalta, jättäen ystävänsä ja muut gaalavieraat järkyttyneenä juhlapaikalle.


Skippasi Ukraina-kokouksen bileiden takia

Kaiken huipuksi Sanna oli päättänyt osallistua Emma-gaalaan, vaikka hänellä olisi samaan aikaan ollut osallistuttavanaan Ukraina-työryhmän kokous. Marin oli valittu kovatasoiseen ryhmään, johon kuuluvat muun muassa myös Hillary Clinton ja Boris Johnson. Bileet näyttivät kuitenkin vievän voiton kokoustamisesta!

Äänestä

dddd

Äänestä

dddd

Äänestä

xxxx

Äänestä

ddd

Äänestä

ddd

Äänestä

sss

Äänestä

www

Äänestä

Mutta vain Tampereella...

Äänestä

wwww

Äänestä

ddd

Äänestä

ddd

Äänestä

aszwxd

Äänestä

XXX

Äänestä

www

Äänestä

www

Äänestä

xxxx

Äänestä

ddd

Äänestä

ddd

Äänestä

Ketjusta on poistettu 28 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

IS: Emma-gaalassa käytettiin kokaiinia
Ilta-Sanomat löysi selvityksessään merkkejä huumeiden käytöstä Emma-gaalan aikana.


Vuoden 2024 Emma-gaala järjestettiin helmikuussa Espoon Areenalla.
Vuoden 2024 Emma-gaala järjestettiin helmikuussa Espoon Areenalla. KUVA: JULIUS KONTTINEN / EMMA

Veli-Pekka Lehtonen HS
10:37
EMMA-GAALAN aikana Espoon Metro-Areenan wc-tiloissa on käytetty kokaiinia, kertoo Ilta-Sanomat omiin selvityksiinsä pohjaten.

Emma-gaalassa palkitaan suomalaisia muusikoita. Tilaisuus järjestettiin helmikuussa Espoossa.

IS käytti selvityksessään testiliinoja, joilla pyyhitään pintoja. Liina reagoi positiivisesti hallin permantotason miesten wc:ssä gaalan ollessa vielä käynnissä. Testattu wc oli IS:n mukaan juhlan aikana sekä artistien, kutsuvieraiden mutta myös gaalayleisön käytössä.

Testiliinat lähetettiin vielä laboratorioon, jossa kokaiinitulos varmistui. Samalla liinasta paljastui jäämiä muistakin aineista: amfetamiinista, metamfetamiinista, MDMA:sta eli ekstaasista sekä kokaetyleenistä.

EMMA-GAALAA järjestävä Musiikkituottajat IFPI Finland -yhdistys toteaa IS:lle, että huumeiden käyttö juhlagaalassa ei ole hyväksyttävää.

HS kertoi huumeidenkäytöstä suomalaisissa muusikkopiireissä vuonna 2022 laajassa artikkelissa.


Jaa

Tallenna

Kommentoi

Ilmoita asiavirheestä
Aiheeseen liittyvää

Huumeet|”Käyttö on normaalia ja avointa” – Tällainen on musiikkipiirien julkinen salaisuus
Tilaajille
8.6.2022 22:13
Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu