Ajattelinpas kertoa kaikille että Mannerheimikin oli vain tavallinen kuolevainen ihminen!
Täälläkin siitä koetetaan tehdä ihan jotain muuta eli lähes epäjumalaa itänaapurin Stalin-kultin mukaisesti...
Lueppas tästä toisenlainen milipide:
Pitkästä aikaa katselin hyvin monipuolista kirjahyllyäni ja käteeni sattui *Charles Leonard Lundin* 1957 kirjoittama kirja *Suomi Toisessa Maailmansodassa*.
Alkuperäisteos ilmestyi 1957 nimellä *Finland in Second World War*.
Kirja on Gummeruksen kustantama ja 1960 *ruotsinkielisestä*, tekijän tarkistamasta 1958 ilmestyneestä tarkennetusta teoksesta suomennettu Jorma Aaltosen toimesta.
Erittäin mielenkiintoinen kirja, jossa on monipuoliset lähdeteokset ja tarkat lähdeviitteet, 457 sivua asiaa.
Mahtava lukupaketti Suomen sisä- ja ulkopolitiikasta ja ajasta ennen 1939 kriisiä, Talvisota ja Jatkosota.
Kirjan johdannossa kerrotaan miksi kirja tehtiin ja mihin se pyrkii. Johdannossa sanotaan mm. näin:
"Tässä käsitellyn kirjallisuuden valtaosa koostuu sellaisten henkilöiden muistelmista, joilla oli huomattava asema sodan aikana tai jotka tarkkailivat sitä läheltä. Sellaiset teokset antavat runsaasti tietoja ja ovat kiehtovia. Toisaalta on otettava huomioon, niin kuin *Ranke* kerran sanoi ja kuten jokainen älykäs henkilö tietää, mutta minkä muutamat
Mannerheimin muistelmien ylistäjät näyttävät unohtaneen: " MUISTELMAT EIVÄT OLE HISTORIAA ".
"Tässä tarkasteltavat henkilökohtaiset muistelmateokset eivät ole poikkeuksia. On totta, että ne ovat erittäin mielenkiintoisia, koska ne ovat ensi käden kokemuksia. Niillä on myös autenttinen kaiku. Mutta kun lukija alkaa vertailla yhden kirjoittajan muistelmia toisen tekemiin, hänet valtaa hämmennys. Ihmisen muisti on puutteellinen; inhimillinen turhamaisuus viettelee omaelämänkerran kirjoittajan muistamaan sitä, mikä lisää hänen arvonantoaan, mutta unohtamaan sellaisen, mikä sitä vähentää. Inhimillinen heikkous saattaa myös johtaa kirjoittajan tahalliseen tai tahattomaan väärennykseen."
Täälläkin siitä koetetaan tehdä ihan jotain muuta eli lähes epäjumalaa itänaapurin Stalin-kultin mukaisesti...
Lueppas tästä toisenlainen milipide:
Pitkästä aikaa katselin hyvin monipuolista kirjahyllyäni ja käteeni sattui *Charles Leonard Lundin* 1957 kirjoittama kirja *Suomi Toisessa Maailmansodassa*.
Alkuperäisteos ilmestyi 1957 nimellä *Finland in Second World War*.
Kirja on Gummeruksen kustantama ja 1960 *ruotsinkielisestä*, tekijän tarkistamasta 1958 ilmestyneestä tarkennetusta teoksesta suomennettu Jorma Aaltosen toimesta.
Erittäin mielenkiintoinen kirja, jossa on monipuoliset lähdeteokset ja tarkat lähdeviitteet, 457 sivua asiaa.
Mahtava lukupaketti Suomen sisä- ja ulkopolitiikasta ja ajasta ennen 1939 kriisiä, Talvisota ja Jatkosota.
Kirjan johdannossa kerrotaan miksi kirja tehtiin ja mihin se pyrkii. Johdannossa sanotaan mm. näin:
"Tässä käsitellyn kirjallisuuden valtaosa koostuu sellaisten henkilöiden muistelmista, joilla oli huomattava asema sodan aikana tai jotka tarkkailivat sitä läheltä. Sellaiset teokset antavat runsaasti tietoja ja ovat kiehtovia. Toisaalta on otettava huomioon, niin kuin *Ranke* kerran sanoi ja kuten jokainen älykäs henkilö tietää, mutta minkä muutamat
Mannerheimin muistelmien ylistäjät näyttävät unohtaneen: " MUISTELMAT EIVÄT OLE HISTORIAA ".
"Tässä tarkasteltavat henkilökohtaiset muistelmateokset eivät ole poikkeuksia. On totta, että ne ovat erittäin mielenkiintoisia, koska ne ovat ensi käden kokemuksia. Niillä on myös autenttinen kaiku. Mutta kun lukija alkaa vertailla yhden kirjoittajan muistelmia toisen tekemiin, hänet valtaa hämmennys. Ihmisen muisti on puutteellinen; inhimillinen turhamaisuus viettelee omaelämänkerran kirjoittajan muistamaan sitä, mikä lisää hänen arvonantoaan, mutta unohtamaan sellaisen, mikä sitä vähentää. Inhimillinen heikkous saattaa myös johtaa kirjoittajan tahalliseen tai tahattomaan väärennykseen."
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kirjeessä eräälle ystävälleen M sanoo harmittelevansa, että ulkomaiselle lukijalle muistelmateos on lähinnä yhtä kiinnostava lukea kuin jokin keittokirja. Niin paljon poliittisesti tulenarkaa materiaalia ajan poliittiseen tilanteeseen nähden kirjasta jouduttiin jättämään pois. ELi runsaasti puutteita on myös reaalipoliittisista syistä niin Idän kuin Lännen mieliksi. Ihme, että kirja ylipäänsä pystyttiin tekemään.
Sanonta sanoo että "Ei sota yhtä miestä kaipaa".
Ei Mannerheim ollut Jumala mutta Itsenäisyyden ja Vapauden turvaaja kylläkin.