Summa 1940: Mitä oikeasti tapahtui? Oliko suomenruotsalainen JR9:n IIP sittenkin vastuussa Summan murtumisen syntyyn?
Pitkästä aikaa katselin hyvin monipuolista kirjahyllyäni ja käteeni sattui Charles Leonard Lundin 1957 kirjoittama kirja Suomi Toisessa Maailmansodassa.
Alkuperäisteos ilmestyi 1957 nimellä *Finland in Second World War*. Kirja on Gummeruksen kustantama ja 1960 *ruotsinkielisestä* tekijän tarkistamasta 1958 ilmestyneestä tarkennetusta teoksesta suomennettu Jorma Aaltosen toimesta.
Erittäin mielenkiintoinen kirja, jossa on monipuoliset lähdeteokset ja tarkat lähdeviitteet, 457 sivua asiaa.
Mahtava lukupaketti Suomen sisä- ja ulkopolitiikasta ja ajasta ennen 1939 kriisiä, Talvisota ja Jatkosota.
Kirjan johdannossa kerrotaan miksi kirja tehtiin ja mihin se pyrkii. Johdannossa sanotaan mm. näin:
"Tässä käsitellyn kirjallisuuden valtaosa koostuu sellaisten henkilöiden muistelmista, joilla oli huomattava asema sodan aikana tai jotka tarkkailivat sitä läheltä. Sellaiset teokset antavat runsaasti tietoja ja ovat kiehtovia. Toisaalta on otettava huomioon, niin kuin Ranke kerran sanoi ja kuten jokainen älykäs henkilö tietää, mutta minkä muutamat
Mannerheimin muistelmien ylistäjät näyttävät unohtaneen:"MUISTELMAT EIVÄT OLE HISTORIAA".
Tässä tarkasteltavat henkilökohtaiset muistelmateokset eivät ole poikkeuksia. On totta, että ne ovat erittäin mielenkiintoisia, koska ne ovat ensi käden kokemuksia. Niillä on myös autenttinen kaiku. Mutta kun lukija alkaa vertailla yhden kirjoittajan muistelmia toisen tekemiin, hänet valtaa hämmennys. Ihmisen muisti on puutteellinen; inhimillinen turhamaisuus viettelee omaelämänkerran kirjoittajan muistamaan sitä, mikä lisää hänen arvonantoaan, mutta unohtamaan sellaisen, mikä sitä vähentää. Inhimillinen heikkous saattaa myös johtaa kirjoittajan tahalliseen tai tahattomaan väärennykseen."
*Toinen* erittäin mielenkiintoinen kirja tai paremminkin kirjasarja on Wolf H. Halstin kirjoittama kolmiosainen teossarja *Suomen Sota 1939-1945 osat 1-3*
.
Sen osa 1. Talvisota 1939-1940, on julkaistu 1957 ja toiset osat 2 ja 3 Jatkosodasta heti perään.
Hieno lukupaketti eli 457 sivua asiaa, karttoja ja kuvia. Tätä Halstin kirjoittamaa kirjasarjaa *EI* pidä sekoitettaman Jatkosodan viralliseen Sotahistorianlaitoksen julkaisemaan mahtavaan teossarjaan *Suomen Sota osat 1 - 10*.
Sekin toki löytyy kirjahyllystäni. Niille jotka eivät W. H. Halstia tunne entuudestaan lienee paikallaan kertoa että hän oli Mannerheinristin ritari nro 157. Sai ristinsä 16.10.1944. Ansioina oli Tornion valtauksessa osoitettu kylmäverisyys ja operatiivinen johto.
Hän oli Talvisodassa aitiopaikalla 5.D:n esikunassa ja on kirjoittanut useita kirjoja sodasta, joista ensimmäiset jo ennen Talvisotaa ja viimeiset joskus 1980 luvulla. Samoin hän kirjoitti Suomen Kuvalehteen lukemattomia kolumneja aina sota-ajoilta alkaen ihan loppuun saakka.
Tässä Halstin kirjassa kerrotaan melkoisen tarkasti tapahtumat Summan murtumisesta 1940 helmikuun 11. päivänä.
Sivulta 252 alkaen sivulle 289 käydään läpi koko tapahtuma ja kommentit suomenruotsalaisten toimille on seuraavanlaisia:
*Suoraa lainausta*
-s. 273 Helmikuun 11. päivänä oli Lähteentien kaistalla se JR 9:n pataljoona, (II/JR 9) joka II AK:n komentajan kehotuksesta oli toimitettu sinne vaihtamaan lopen uupunutta JR 8:n patatjoonaa. Vaihto oli tapahtunut helmikuun 8. - 9. päivänä pimeän suojassa, joten henkilökunnalla oli ollut aikaa perehtyä asemaan ja kotiutua olosuhteisiin parisen vuorokautta. Pataljoonan vahvuus oli vajaat 400 miestä, kun se joutui Lähteentien kaistalle. Se ei ollut saanut aikaisempia tappioitaan täydennetyiksi, kuten eivät muutkaan Summan divisioonissa taistelevat joukot. Pataljoona oli ruotsinkielinen ja toimi suomenkielisessä -mutta enen kaikkea sille vieraassa- rykmentissä tilapäisesti.
-s. 274 Helmikuun 9. ja 10. päivinä pataljoona sai olla verrattain rauhassa Summan olosuhteisiin katsoen.
- s. 276 Joka tapauksessa komppanian päällikkö klo 12.30 antoi komppanialleen käskyn vetäytyä tukilinjalle.
Oikeudenmukaisuuden vuoksi on kuitenkin -niin ymmärrettävä kuin käsky noissa olosuhteissa olikin- sanottava, että jos aikaisemmin tällä kaistalla olleet komppanianpäälliköt olisivat menetelleet samalla tavalla, *Summan kaista olisi menetetty jo joulukuussa*. Silloinkin riehuivat venäläiset hyökkäysvaunut asemassa tukilinjaa myöten, siis paljon syvemmällä kuin nyt, ja jalkaväki pysyi siitä huolimatta paikallaan. Puolustukseen määrätyllä komppanianpäälliköllä ei liioin ole ohjesäännön mukaan oikeutta antaa perääntymiskäskyä.Sekin seikka että käsky ylipäätään saatiin välitetyksi pesäkkeille, osoittaa että *tilanne ei voinut olla aivan toivoton*.Samaa todistaa myös se, että irtaantuminen onnistui.
-s 277 II/JR 9:n vasemmalla siivellä oleva komppania joutui taisteluun Munasuon kautta hyökkäävän venäläisen jalkaväen kanssa ja torjui sen ankaran taistelun jälkeen. Kun komppanian päällikkö huomasi venäläisten hyökkäysvaunujen ajavan eteenpäin Lähteentien varressa ja venäläisen jalkaväen siellä pesiytyneen suomalaisten asemaan, hänkin - nähtävästi omasta aloitteestaan, saamatta ylempää lupaa - antoi käskyn tyhjentää aseman ja vetäytyä tukilinjalle. Siihen hänellä ei ollut minkäänlaista oikeutta, olkoonkin että hänen sivustansa oli venäläisten etenemisen johdosta välillisesti uhattu. *Hänen tekonsa oli riidattomasti vastoin ohjesäännön sekä henkeä että kirjainta*.
*Pataljoonan komentajan toiminta* tässä ratkaisevassa vaiheessa on selostuksista päättäen supistunut tietojen välittämiseen, tilanteen kehityksen odottamiseen ja tapahtuneiden tosiasiain hyväksymiseen. Hänellä ei tosin ollut suuriakaan mahdollisuuksia pataljoonan vähäisen miesluvun tähden, mutta yhtä mahdollisuutta ei kuitenkaan voida keneltäkään komentajalta riistää niin kauan kuin hän pystyy liikkumaan: hän voi panna oman persoonansa vaakaan ja näyttää esimerkkiä. Tätä mahdollisuutta hän ei käyttänyt, ei ainakaan samalla tavalla kuin hänen edeltäjänsä Lähteentien kaistalla olivat sitä käyttäneet pelastaakseen tilanteen. Tämäkin on oikeudenmukaisuuden tähden todettava.
-s 278 Kirjoittaja oli helmikuun 11. - 12. päivien välisenä yönä Lähteentien kaistan tukilinjan maastossa tarkastamassa JR 13:lle meneviä huoltokuljetuksia ja voi silloin todeta, että kukaan ei oikeastaan tiennyt mitään omien tai venäläisten joukkojen asemasta.
Pitkästä aikaa katselin hyvin monipuolista kirjahyllyäni ja käteeni sattui Charles Leonard Lundin 1957 kirjoittama kirja Suomi Toisessa Maailmansodassa.
Alkuperäisteos ilmestyi 1957 nimellä *Finland in Second World War*. Kirja on Gummeruksen kustantama ja 1960 *ruotsinkielisestä* tekijän tarkistamasta 1958 ilmestyneestä tarkennetusta teoksesta suomennettu Jorma Aaltosen toimesta.
Erittäin mielenkiintoinen kirja, jossa on monipuoliset lähdeteokset ja tarkat lähdeviitteet, 457 sivua asiaa.
Mahtava lukupaketti Suomen sisä- ja ulkopolitiikasta ja ajasta ennen 1939 kriisiä, Talvisota ja Jatkosota.
Kirjan johdannossa kerrotaan miksi kirja tehtiin ja mihin se pyrkii. Johdannossa sanotaan mm. näin:
"Tässä käsitellyn kirjallisuuden valtaosa koostuu sellaisten henkilöiden muistelmista, joilla oli huomattava asema sodan aikana tai jotka tarkkailivat sitä läheltä. Sellaiset teokset antavat runsaasti tietoja ja ovat kiehtovia. Toisaalta on otettava huomioon, niin kuin Ranke kerran sanoi ja kuten jokainen älykäs henkilö tietää, mutta minkä muutamat
Mannerheimin muistelmien ylistäjät näyttävät unohtaneen:"MUISTELMAT EIVÄT OLE HISTORIAA".
Tässä tarkasteltavat henkilökohtaiset muistelmateokset eivät ole poikkeuksia. On totta, että ne ovat erittäin mielenkiintoisia, koska ne ovat ensi käden kokemuksia. Niillä on myös autenttinen kaiku. Mutta kun lukija alkaa vertailla yhden kirjoittajan muistelmia toisen tekemiin, hänet valtaa hämmennys. Ihmisen muisti on puutteellinen; inhimillinen turhamaisuus viettelee omaelämänkerran kirjoittajan muistamaan sitä, mikä lisää hänen arvonantoaan, mutta unohtamaan sellaisen, mikä sitä vähentää. Inhimillinen heikkous saattaa myös johtaa kirjoittajan tahalliseen tai tahattomaan väärennykseen."
*Toinen* erittäin mielenkiintoinen kirja tai paremminkin kirjasarja on Wolf H. Halstin kirjoittama kolmiosainen teossarja *Suomen Sota 1939-1945 osat 1-3*
.
Sen osa 1. Talvisota 1939-1940, on julkaistu 1957 ja toiset osat 2 ja 3 Jatkosodasta heti perään.
Hieno lukupaketti eli 457 sivua asiaa, karttoja ja kuvia. Tätä Halstin kirjoittamaa kirjasarjaa *EI* pidä sekoitettaman Jatkosodan viralliseen Sotahistorianlaitoksen julkaisemaan mahtavaan teossarjaan *Suomen Sota osat 1 - 10*.
Sekin toki löytyy kirjahyllystäni. Niille jotka eivät W. H. Halstia tunne entuudestaan lienee paikallaan kertoa että hän oli Mannerheinristin ritari nro 157. Sai ristinsä 16.10.1944. Ansioina oli Tornion valtauksessa osoitettu kylmäverisyys ja operatiivinen johto.
Hän oli Talvisodassa aitiopaikalla 5.D:n esikunassa ja on kirjoittanut useita kirjoja sodasta, joista ensimmäiset jo ennen Talvisotaa ja viimeiset joskus 1980 luvulla. Samoin hän kirjoitti Suomen Kuvalehteen lukemattomia kolumneja aina sota-ajoilta alkaen ihan loppuun saakka.
Tässä Halstin kirjassa kerrotaan melkoisen tarkasti tapahtumat Summan murtumisesta 1940 helmikuun 11. päivänä.
Sivulta 252 alkaen sivulle 289 käydään läpi koko tapahtuma ja kommentit suomenruotsalaisten toimille on seuraavanlaisia:
*Suoraa lainausta*
-s. 273 Helmikuun 11. päivänä oli Lähteentien kaistalla se JR 9:n pataljoona, (II/JR 9) joka II AK:n komentajan kehotuksesta oli toimitettu sinne vaihtamaan lopen uupunutta JR 8:n patatjoonaa. Vaihto oli tapahtunut helmikuun 8. - 9. päivänä pimeän suojassa, joten henkilökunnalla oli ollut aikaa perehtyä asemaan ja kotiutua olosuhteisiin parisen vuorokautta. Pataljoonan vahvuus oli vajaat 400 miestä, kun se joutui Lähteentien kaistalle. Se ei ollut saanut aikaisempia tappioitaan täydennetyiksi, kuten eivät muutkaan Summan divisioonissa taistelevat joukot. Pataljoona oli ruotsinkielinen ja toimi suomenkielisessä -mutta enen kaikkea sille vieraassa- rykmentissä tilapäisesti.
-s. 274 Helmikuun 9. ja 10. päivinä pataljoona sai olla verrattain rauhassa Summan olosuhteisiin katsoen.
- s. 276 Joka tapauksessa komppanian päällikkö klo 12.30 antoi komppanialleen käskyn vetäytyä tukilinjalle.
Oikeudenmukaisuuden vuoksi on kuitenkin -niin ymmärrettävä kuin käsky noissa olosuhteissa olikin- sanottava, että jos aikaisemmin tällä kaistalla olleet komppanianpäälliköt olisivat menetelleet samalla tavalla, *Summan kaista olisi menetetty jo joulukuussa*. Silloinkin riehuivat venäläiset hyökkäysvaunut asemassa tukilinjaa myöten, siis paljon syvemmällä kuin nyt, ja jalkaväki pysyi siitä huolimatta paikallaan. Puolustukseen määrätyllä komppanianpäälliköllä ei liioin ole ohjesäännön mukaan oikeutta antaa perääntymiskäskyä.Sekin seikka että käsky ylipäätään saatiin välitetyksi pesäkkeille, osoittaa että *tilanne ei voinut olla aivan toivoton*.Samaa todistaa myös se, että irtaantuminen onnistui.
-s 277 II/JR 9:n vasemmalla siivellä oleva komppania joutui taisteluun Munasuon kautta hyökkäävän venäläisen jalkaväen kanssa ja torjui sen ankaran taistelun jälkeen. Kun komppanian päällikkö huomasi venäläisten hyökkäysvaunujen ajavan eteenpäin Lähteentien varressa ja venäläisen jalkaväen siellä pesiytyneen suomalaisten asemaan, hänkin - nähtävästi omasta aloitteestaan, saamatta ylempää lupaa - antoi käskyn tyhjentää aseman ja vetäytyä tukilinjalle. Siihen hänellä ei ollut minkäänlaista oikeutta, olkoonkin että hänen sivustansa oli venäläisten etenemisen johdosta välillisesti uhattu. *Hänen tekonsa oli riidattomasti vastoin ohjesäännön sekä henkeä että kirjainta*.
*Pataljoonan komentajan toiminta* tässä ratkaisevassa vaiheessa on selostuksista päättäen supistunut tietojen välittämiseen, tilanteen kehityksen odottamiseen ja tapahtuneiden tosiasiain hyväksymiseen. Hänellä ei tosin ollut suuriakaan mahdollisuuksia pataljoonan vähäisen miesluvun tähden, mutta yhtä mahdollisuutta ei kuitenkaan voida keneltäkään komentajalta riistää niin kauan kuin hän pystyy liikkumaan: hän voi panna oman persoonansa vaakaan ja näyttää esimerkkiä. Tätä mahdollisuutta hän ei käyttänyt, ei ainakaan samalla tavalla kuin hänen edeltäjänsä Lähteentien kaistalla olivat sitä käyttäneet pelastaakseen tilanteen. Tämäkin on oikeudenmukaisuuden tähden todettava.
-s 278 Kirjoittaja oli helmikuun 11. - 12. päivien välisenä yönä Lähteentien kaistan tukilinjan maastossa tarkastamassa JR 13:lle meneviä huoltokuljetuksia ja voi silloin todeta, että kukaan ei oikeastaan tiennyt mitään omien tai venäläisten joukkojen asemasta.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Suomenruotsalaisten sodasta voi lukea linkistä.
http://www.suomalaisuudenliitto.fi/qar.htm
Kyllä virallinen Ruotsi ja muut pohjoismaat pelasi tosi luihua peliä Suomalaisten kanssa Talvisodan aikana!
Tällaisia taustoja vasten on helppoa ymmärtää jos asenne Ruotsia kohtaan on vähän kitkeräkin ajoittain.
*Uutinen eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan suostumisesta Neuvostoliiton rauhanehtoihin vuotaa ruotsalaisiin iltapäivälehtiin.*
Viimeisenä karhunpalveluksenaan Ruotsi vuodatti julkisuuteen sen, että Suomi oli valmis hyväksymään nuo järkyttävät rauhanehdot ja tämä tapahtui *KESKEN* neuvotteluiden, jolloin Suomi yritti vielä saada lievennyksiä ehtoihin!!
http://www.mil.fi/perustietoa/talvisota/index.html
Talvisodan 79. päivä, 16.2.1940
Ruotsalainen iltapäivälehti Folkets Dagblad Politiken paljastaa Tannerin salaisen matkan Tukholmaan ja Ruotsin kielteisen kannan olla tukematta Suomea. Ruotsin pääministeri Hansson vahvistaa lehden tiedot ja korostaa, ettei Ruotsin kanta ole muuttunut.
Talvisodan 80. päivä, 17.2.1940
Ruotsissa Tukholmassa ilmestyvät sanomalehdet arvostelevat voimakkaasti pääministeri Hanssonin ja Ruotsin hallituksen kantaa olla auttamatta Suomea.
Moskovassa Ruotsin pääministerin Suomelle kielteinen lausunto herättää tyytyväisyyttä ja Neuvostoliiton johtavissa piireissä ollaan sitä mieltä, että Suomen kohtalo on nyt lopullisesti ratkaistu.
Englannin ja Ranskan sanomalehdistö arvelee Ruotsin vielä katuvan päätöstään.
Talvisodan 82. päivä, 19.2.1940
Ruotsin kuningas Kustaa V kutsuu Tannerin matkasta aiheutuneen kohun vuoksi Ruotsin hallituksen koolle.
Ruotsin kuningas antaa lausunnon, joka vahvistaa, ettei Ruotsi tule auttamaan Suomea sen taistelussa Suomeen hyökännyttä hirvittävää vihollisylivoimaa vastaan.
Talvisodan 83. päivä, 20.2.1940
Ruotsalaisista vapaaehtoisista koottu Svenska Frivilligkåren liitetään Suomen kenttäarmeijaan. Ruotsalaiset vapaaehtoiset valmistautuvat ottamaan rintamavastuun pohjoisessa Lapin Ryhmältä.
Talvisodan 85. päivä, 22.2.1940
Ruotsi pelkää sotilaallisen avunannon Suomelle kietovan sen suursotaan.
Ruotsissa maan Suomen-politiikka saa ensimmäisen kamarin hyväksymisen. Kaikki vapaaehtoinen apu kuitenkin kehotetaan antamaan Suomelle.
Talvisodan 86. päivä, 23.2.1940
Ulkomisteri Tanner vastaanottaa iltapäivällä tiedon Tukholmasta, jossa Suomen hallitus saa Neuvostoliiton täsmälliset vaatimukset rauhanehdoille.
Rauhanehdot ovat tyrmistyttävät. Tyrmistystä lisää Ruotsin kielteinenvastaus Suomen pyyntöön myöntää kauttakulkuoikeus länsi- liittoutuneiden avustusjoukoille.
Neuvostoliitto vastaa Ruotsin noottiin koskien vastalausetta Pohjois-Ruotsin Pajalassa tapahtunutta neuvostokoneiden pommitusta.
Neuvostoliiton virallinen uutistoimisto TASS kumoaa tiedot neuvostokoneiden suorittamista pommituksista. Sitaatti: "valheellisina ja pahansuopina väitteinä."
Talvisodan 87. päivä, 24.2.1940
Kööpenhaminassa kokoontuvat Ruotsin, Tanskan ja Norjan ulkoministerit.
Yhteisellä päätöksellä Pohjoismaat eivät anna Suomelle sotilaallista tukea, eivätkä salli vieraiden joukkojen läpikulkua alueillaan. - Suomi on yksin.
Talvisodan 88. päivä, 25.2.1940
Skandinavian ulkoministerit julistavat maittensa puolueettomuutta ja korostavat rauhantahtoaan.
Talvisodan 89. päivä, 26.2.1940
Ulkomininisteri Tanner saapuu illalla Tukholmaan ja tapaa Saksasta tunnustelumatkalta saapuneen professori T. M. Kivimäen joka esittää raskaidenkin rauhanehtojen hyväksymistä. Ulkoministeriö informoi rauhanehdoista Suomen Pariisin lähettilästä Holmaa sekä Lontoon lähettilästä Gripenpergiä.
Talvisodan 90. päivä, 27.2.1940
Ulkoministeri Tanner neuvottelee Tukholmassa Ruotsin pääministerin Hanssonin kanssa.
Ruotsin hallituksen kanta ei muutu: Suomea ei auteta.
Tanner ehdottaa yhteistä puolustusliittoa Neuvostoliiton etenemisen estämiseksi. Tanner tapaa myös Neuvostoliiton Tukholman suurlähettilään rouva Aleksandra Kollontain.
Talvisodan 93. päivä, 1.3.1940
Rintamavastuun Sallassa ottaneen ruotsalaisen vapaaehtoispataljoonan Stridsgruppen SFK:n päällikkö, everstiluutnantti Magnus Dyrssen kaatuu vihollisen tykistötulessa
Länsiliittoutuneet ilmoittavat lähettävänsä 50 000 sotilasta ja ilmavoimia, mikäli Suomi esittää virallisen avunpyynnön ennen 5.päivä maaliskuuta.
Suomi viivyttää rauhanehtoihin annettavaa vastausta Neuvostoliitolle.
Ulkoministeri Tanner antaa haastattelun Dagens Nyheter-lehdelle.
Haastattelussaan ulkoministeri Tanner tähdentää ulkomaisen avunkiireellisyyttä samalla painottaen Suomen neuvotteluvalmiuttarauhan aikaansaamiseksi.
Talvisodan 94. päivä, 2.3.1940
Ulkoministeri Tanner selostaa eduskunnan ulkoasiainvaliokunnallesyyt siihen miksi myönteisen vastauksen antamista Neuvostoliittoon on lykätty.
Ruotsin ulkoministeri Günther viivyttää Suomen vastauksen lähettämistä Moskovaan.
Liittoutuneet pyytävät lupaa joukkojensa kuljettamiseksi Suomen avuksi Norjan ja Ruotsin läpi.
Norja ja Ruotsi antavat lupapyyntöön kieltävän vastauksen.
Talvisodan 95. päivä, 3.3.1940
Ulkoministeri Tanner soittaa Ruotsin ulkoministeri Güntherille.Suomi on valmis rauhan-neuvotteluihin Neuvostoliiton kanssa, jos Viipurin ja Sortavalan luovuttaminen poistetaan Neuvostoliiton vaatimuksista.
Tanner yrittää vielä kerran ehdottaa puolustusliittoa Ruotsin kanssa.
Ruotsin ulkoministeri ei pidä yhteistä puolustusliittoa realistisena vaihtoehtona.
Talvisodan 97. päivä, 5.3.1940
Neuvostoliiton hallitus esittää Ruotsin hallitukselle anteeksipyynnön pommituksen johdosta.
Talvisodan 103. päivä, 11.3.1940
Suomen lehdistö julkaisee ulkoministeriön tiedotteen, jossa kerrotaan ensimmäisen kerran Suomen ja Neuvostoliiton käyneen rauhanneuvotteluja Moskovassa.
Suomen hallitus on valmis hyväksymään rauhanehdot.
Eduskunnan ulkoasiain-valiokunnassa 13 jäsentä äänestää rauhanehtojen hyväksymisen puolesta ja 4 vastaan. Vastaan äänestävät Isänmaallisen Kansanrintaman Kares, maalaisliiton Kekkonen ja Kämäräinen sekä sosiaalidemokraattien Komu.
*Uutinen eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan suostumisesta Neuvostoliiton rauhanehtoihin vuotaa ruotsalaisiin iltapäivälehtiin.*
Talvisodan 104. päivä, 12.3.1940
Ruotsi ilmoittaa suostuvansa aloittamaan neuvottelut puolustusliitosta Suomen kanssa.
Tanner halusi, että tässä uutisessa puolustusliitosta, todettaisiin asian tulevan "nopeasti harkittavaksi". Ruotsi poistaa uutisesta sanan "nopeasti".
Rauhanneuvotteluvaltuuskunnat kokoontuvat kahdesti Moskovan Kremlissä, mutta Neuvostoliiton ehtoihin ei tule muutoksia.
Talvisodan 105. päivä, 13.3.1940
Ulkoministeri Tanner pitää radiossa puheen klo 12, missä hän selostaa solmittua sopimusta ja rauhaan johtaneita syitä. Tanner ylistää Suomen armeijan ja kotirintaman kestävyyttä kamppailussa, jota Suomi joutui käymään yksin.
Ulkoministeri moittii pohjoisia naapurimaita, jotka puolueettomuuteensa vedoten ovat torjuneet kaikki avunpyynnöt ja estäneet samalla liittoutuneiden avuntarjousten hyväksymisen.
Ilman apua Suomi ei enää voinut jatkaa taistelua, joten hallitukselle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin pyrkiä rauhaan.
Ja sitten jälkipeli RKP:n toimesta sodan jälkeen:
http://www.jippii.fi/jsp/forum/thread.jsp?b=kielipolitiikka&t=34343
Kansanedustaja Hertta Kuusinen (SKDL) ja 25 muuta kansanedustajaa tekivät 29.6.1945 välikysymyksen, joka koski sotasyyllisten saattamista syytteeseen ja poliittisia puhdistuksia.
Välikysymyksen allekirjoittajia olivat: Max Sergelius (svenska vänstern), Albin Wickman (rkp), Nils Meinander (rkp), C O Frietsch (rkp), Levi Jern (rkp), Albert Brommels (rkp), John Österholm (rkp), Ebba Östenson (rkp), Matts Forss (rkp) ja Helmer Smeds (rkp)
Lisäksi 13 SKDL:n edustajaa ja 3 SDP:n edustajaa.
Ruotsinkielisistä kansanedustajista peräti 67 % allekirjoitti välikysymyksen, 27 % SKDL:n edustajista ja 6 % sosiaalidemokraateista.
Välikysymyksestä käytiin päiväjärjestyksen ulkopuolelta keskustelu 4.7.1945 ja keskustelun sisältö on kuvattu Valtiopäivät 1945, pöytäkirjat 1, sivuilla 617-690. Silmiinpistävää on rkp:n edustajien imelä jälkiviisaus ja oman nahkansa pelastamisyritys.
Suomen Kuvalehti (15-16/2004) käsitteli Mannerheimin pakoa Portugaliin vuonna 1945: Sotasyyllisyysprosessi alkoi painaa yhä uhkaavammin päälle ja Mannerheimilla oli myrkkykapseli pahimman varalle.
02.10.1945 Mannerheimin henkilääkäri Lauri Kalaja vei pääministeri Paasikivelle lääkärintodistuksen, minkä mukaan Marskin pitää keuhkosairauden takia päästä etelään, Portugaliin. Urho Kekkosen mukaan Mannerheimin tulisi erota presidentin tehtävistä. Kekkonen oli ollut ensimmäisellä Moskovan-matkallaan.
08.10.1945 Paasikivi esitti hallitukselle Kalajan lausunnon Mannerheimin terveydentilasta. Paasikivi katsoi, että lääkärin suositusta on noudatettava, eikä hallitus sanonut siihen mitään.12.10.1945 Kekkonen oli muuttanut kantaansa ja oli sitä mieltä, ettei Mannerheimin pidä lähteä ulkomaille, vaan hänen on erottava heti.
18.10.1945 Mannerheim muutti mieltään ja soitti Paasikivelle, ettei hän voikaan lähteä, koska sitä voitaisiin pitää pakoiluna.
22.10.1945 oikeusministeri Kekkonen kieltäytyi esittelemästä Mannerheimin asettamista syytteeseen sotasyyllisenä.
26.10.1945 pyydettiin salasähkeellä Mannerheimille vierailulupaa Portugaliin.
03.11.1945 Helsingin Sanomat julkaisi tiedotteen Mannerheimin matkasta. Nyt Zdanov puuttui peliin ja määräsi Paasikiven luokseen ja vaati Mannerheimin matkaa siirrettäväksi. Paasikivi vei sanoman Marskille, joka käski adjutanttia peruuttamaan matkaliput. Nyt yllättäen Stalin puuttui peliin ja ilmoitti Mannerheimin voivankin lähteä.
04.11.1945 Mannerheim lähti matkalle.
07.11.1945 viiden palstan otsikko Helsingin Sanomissa: ”Hallitus määräsi eilen syytteeseen asetettaviksi Rytin, Rangellin Linkomiehen, Ramsayn, Tannerin, Kukkosen, Reinikan ja Kivimäen., jotka vangittiin välittömästi.
14.12.1945 Mannerheim lähti paluumatkalle Suomeen, minne hän saapui 02.01.1946. ”Mannerheim pelkäsi Portugalista palattuaan, että hänet venäläisten toimesta vangittaisiin. Hänellä oli myrkkykapseli valmiina kuten Göringillä.” (UKK 5.5.1960).
26.01.1946 kenraaliluutnantti Savonenkov kävi Mannerheimin luona tuomassa Stalinin terveiset, että jos Mannerheim eroaa, ei Venäjä salli kenenkään katsoa, että Mannerheim pitää vangita.
21.02.1946 julistetaan sotasyyllisyysoikeudenkäynnin tuomiot.
04.03.1946 Mannerheim erosi presidentin tehtävistä.
Tästä voisi nyt joku historioitsija tehdä syvällisemmän analyysin Mannerheimin ja Rkp:n suhteesta sotasyyllisyyskysymyksessä. Mitä oli kaupan ja miksi?
Miksikähän edelleen tutkimusten mukaan suomalaiset nuoret pitävät suomenruotsalaisia epäisänmaallisina (Folkting 1997, Brunell ja Suutarinen 2000, Virrankoski 2004)?
Joku kyseli Svensk Ungdomin kielikeskustelussa, mitä nykyiset suomenruotsalaiset voivat tehdä sille, että nimitys keksittiin 100 vuotta sitten?
No, sehän on helppoa; Ruotsalainen kansanpuolue muuttaa nimensä ensi vuonna (Rkp täyttää silloin 100 vuotta) Ruotsinkieliseksi kansanpuolueeksi Suomessa (RKS). Suomenruotsalainen nimitys muutetaan muotoon ruotsinkielinen suomalainen (svenskspråkig finne), Rkp:n ajama "vahva ruotsalaisuus" muutetaan muotoon "vahva ruotsinkielinen suomalaisuus". Luovutaan sanasta "finländare" kuten sovittiin jo vuonna 1944 kielirauhakomitean mietinnössä.
Tässä muutama vinkki suomenruotsalaisten isänmaallisuuden kohentamiseksi.
*03.11.1945 Helsingin Sanomat julkaisi tiedotteen Mannerheimin matkasta. Nyt Zdanov puuttui peliin ja määräsi Paasikiven luokseen ja vaati Mannerheimin matkaa siirrettäväksi. Paasikivi vei sanoman Marskille, joka käski adjutanttia peruuttamaan matkaliput. Nyt yllättäen Stalin puuttui peliin ja ilmoitti Mannerheimin voivankin lähteä*
Näin on. Rkp+Skdl yrittivät jotain etuja nuolemalla Zhdanovin kautta ketä, Stalinia,
mutta Stalin lopetti Rkp:n pelin.
Zhdanov innostui tästä Rkp+Skdl-tuesta.
Mutta hän ei tiennyt, että Teheranin konferenssissa Stalin oli luvannut länsivalloille että hän miehitä Suomea itä-Euroopan he hänelle lupasivat.
Stalin ei voinut alkaa taistella Suomen kansaa vastaan vaikka Rkp olisi kiihottanut sotasyyllisyysideoillaan, vaan kuultuaan Zhdanovin tempusta hän lähetti henkilökohtaisen sihteerinsä eversti Rasalkikavin Helsinkiin joka kävi venäjänkieliset keskustelut suoraan Mannerheimin kanssa, ei mitään väärinkäsityksiä voinut tulla ja eversti ilmoitti Mannerheimille että häntä ei missään nimessä tulla syyttämään mistään ja matka-asiakirjat on annettava hänelle heti takaisin, näin tapahtui.
TALA kirjoitti 30.5 20:01
Niinpä, ketjun aloitukseni on suoraan eduskunnan pöytäkirjoista ja Suomen Kuvalehden kirjoituksesta. Kumpikaan ei ole minun kirjoittamani.
Olen vain mietiskellyt, mistä johtuu se, että suomalaiset nuoret yhä edelleen pitävät suomenruotsalaisia epäisänmaallisina.
Oma näkemykseni on se, että suomenruotsalaisten käyttäytyminen on ollut niin härskiä, että sen johdosta olisi pitänyt asettaa totuuskomissio ja kirjoittaa suomenruotsalaisuuden musta kirja. Uskon, että niin vielä tulee käymään. Aihe toistaiseksi on niin tulenarka, että siihen ei rohjeta puuttua. Mutta internet on tehnyt jo nyt tehtävänsä ja tuo synkää menneisyys on pulpahtanut pintaan. Laitoin tuo aloitukseni ensin Svensk Ungdomin kielikeskusteluun, koska luulen, etteivät nuoret suomenruotsalaiset välttämättä tunne Rkp:n historiaa.
Sotasyyllisyysoikeudenkäynti oli pakko käydä, mutta siitä olisi kyllä selvitty ilman kommunistien ja suomenruotsalaisten liittoutumista. Mutta tulipahan kerralla selväksi suomenruotsalaisten käyttäytymismalli.