Alkaa rassaamaan pikkuhiljaa Palstan emävalehtelija antipersu.

Ei oikein vaikuta siltä että hän hakee mitään keskustelua palstalla, lähinnä syöttää valheita ja paskaa persuista. Eikä se nyt sinäänsä niinkään, mutta lähinnä alkaa ihmetyttämään tämän palstan ylläpito. Mikälaista statusta se oikein on tälle rakentamassa. Tämähän on jo nyt nimetty Suomen suurimmaksi disinformation levittäjäksi.
Onhan sekin vastamsti saavutus, mutta ei uskoisi että tavoiteltava.

Kukaan ei jaksa tuon sarjavalehtelija antipersun juttuja oikoa. Eikä se kai kai tarpeenkaan olisi, mutta jotenkin vaan ei oikein tahdo sulattaa tuollaista paskanheittoa, ja varsinkin kun ei edes osaa hävetä antipersu kun valheet sulaa. Jatkaa samaa hulluutta, eikä vaan iskostu älyyn mikään, ei faktat, eikä järjelliset Perustelut, eli kyllä ylläpidolla luulisi olevan jonkinlainen velvollisuus, jonkinlaista totuuspohjaista alustaa ylläpitää, mutta ei näy. Silkkaa sontaa ja valhetta.
51504
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 51

Vanhimmat

sitä saa mitä on tilattu. kaikki vasikoidaan ihan viiksi alluista suakka.

Äänestä

Kokeile laittaa faktoilla kampoihin. Nyt vain syyttelet ja haukut muita.

Äänestä
  • Ongelmia luetun ymmärtämisessä ?

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Ongelmia luetun ymmärtämisessä ?

    Koeta nyt löytää ne faktat.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Koeta nyt löytää ne faktat.

    Löytyy kyllä, miksi vaadit vain toisesta osapuolesta ja vaikenet omistasi, en ole tehnyt koskaan mitään aloitusta vaan vastannut huutoihisi eli valeisiin joita viljelet, esim. amerikan persut, milloin ja miten meillä siellä on ala-yläosasto entä itselläsi amerikan haittademut, tyhmä kuin vasu.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Koeta nyt löytää ne faktat.

    Eihän sinulle muuta tehdäkään, kuin syötetä niitä faktoja ja järjellisiä selityksiä toistuviin hulluihin väitteisiisi. Mutta sinähän et niitä ymmärrä, vaan jatjat tuollaista toimintaasi.

    Se että sinä et tajua faktoja, asiallisia järjellisiä selityksiä, ei tee niistä valheita. Sinä vaan et näytä ymmärtävän, vaan sinun ainoa keinosi on. Sotkea palstaa hulluilla toistuvilla jutuillasi.

    Äänestä

  • Juuri näin. Faktoja kehiin. Aloittaa voi vaikka kertomalla mitä valheita tuo "antipersu" on kertonut. Mitkä ovat kolme merkittävintä valhetta, missä viestissä ne on esitetty ja mikä on oikea tieto?

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Juuri näin. Faktoja kehiin. Aloittaa voi vaikka kertomalla mitä valheita tuo "antipersu" on kertonut. Mitkä ovat kolme merkittävintä valhetta, missä viestissä ne on esitetty ja mikä on oikea tieto?

    Voi herran jumala ! Taasko sinulle olisi selitettävä. Mikäli ei vieläkään ole sinulle valjennut - on se selittäminen sinulle aivan turhaa.

    Äänestä

  • Riittääkö tämä.
    EMME LÄHDE HALLITUKSEEN JOKA LEIKKAA VÄHÄVARAISILTA.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Ongelmia luetun ymmärtämisessä ?

    Persuilla vielä kuulemisenymmärtämisessä.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Eihän sinulle muuta tehdäkään, kuin syötetä niitä faktoja ja järjellisiä selityksiä toistuviin hulluihin väitteisiisi. Mutta sinähän et niitä ymmärrä, vaan jatjat tuollaista toimintaasi.

    Se että sinä et tajua faktoja, asiallisia järjellisiä selityksiä, ei tee niistä valheita. Sinä vaan et näytä ymmärtävän, vaan sinun ainoa keinosi on. Sotkea palstaa hulluilla toistuvilla jutuillasi.

    Anna tänän sitten faktaa, EMME LÄHDE MUKAAN SELLAISEEN HALLITUKSEEN JOKA LEIKKAA VÄHÄVARAISILTA.

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Juuri näin. Faktoja kehiin. Aloittaa voi vaikka kertomalla mitä valheita tuo "antipersu" on kertonut. Mitkä ovat kolme merkittävintä valhetta, missä viestissä ne on esitetty ja mikä on oikea tieto?

    🤣🤣🤣 Meinaatko että Persu siihen kykenee.
    Se pitää tulla puolueelta ohje.

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Voi herran jumala ! Taasko sinulle olisi selitettävä. Mikäli ei vieläkään ole sinulle valjennut - on se selittäminen sinulle aivan turhaa.

    Anna tulla vielä kerran.
    Tai vastaa näihin, miksi Persut vastasivat ammattiliitojen kysymyksiin väärin tai vaalilupauksenssa sanoivat.
    EMME LÄHDE HALLITUKSEEN JOKA LEIKKAA VÄHÄVARAISILTA.

    Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    Anna tänän sitten faktaa, EMME LÄHDE MUKAAN SELLAISEEN HALLITUKSEEN JOKA LEIKKAA VÄHÄVARAISILTA.

    Sehän oli aivan hieno ja fiksu tavoite. Joka valitettavasti hiukan suli matkalla, Suomen talous kun on niin huonossa kunnossa, että säästöjä ja leikkauksia on tehtävä. Niitähän voidaan tehdä vain sieltä, missä sitä veronmaksajien rahaa/velkarahaa runsaimmin liikkuu.

    Äänestä

  • Anonyymi00071 kirjoitti:

    Anna tulla vielä kerran.
    Tai vastaa näihin, miksi Persut vastasivat ammattiliitojen kysymyksiin väärin tai vaalilupauksenssa sanoivat.
    EMME LÄHDE HALLITUKSEEN JOKA LEIKKAA VÄHÄVARAISILTA.

    Ei Persuilla ollut vaalilupauksia. Vain tavoitteita. Osa tavoitteista on osoittautunut mahdottomiksi toteuttaa, ihan vaan valtion taloudellisen tilan vuoksi, ja sen noean huononemisen vuoksi.

    Äänestä

Uhriutumista ja muiden syyttelyä. Se on niin perus persua.

Äänestä
  • Sinultahan tuo vakiokama toistoina onnistuu. Etkö todellakaan ymmärrä lukemaasi, vai oletko vaan niin yksinkertainen että toimit juuri kuten aloituksessa kerrotaan. Nähtävästikin edes tajuamatta sitä.

    Äänestä

Aloittajaa on antipersu rassannut jo vuosia,kerta viikossa sama ruikutus. Johan on papparaisella päänpinttymä,lieneekö dementiaa?

Äänestä
  • Hannu, Hannu älä aisalles kaksi. Osoitatko mikä aloituksessa on väärin, virheellistä tai peräti valheellista ?

    Tuo lapsellinen kommenttisi on sitä aljon itkemääsi ja mainostamaasi maalin siirtoa.

    Äänestä

  • 🤔🤔🤔 Enemmän epäilen Persujen potevan, aivokuoleisuutta.

    Äänestä

  • Anonyymi00077 kirjoitti:

    🤔🤔🤔 Enemmän epäilen Persujen potevan, aivokuoleisuutta.

    Miltähän nämä hullut toistosi mielestäsi vaikuttavat, ja millaista aivotoiminnan tilaa ne kuvaavat ?

    Äänestä

  • Kyllä minä enemmän nähnyt noita Persu reppanoita.
    Esimerki rasvamontulla töissä lapsiperheellinen, hänen aivotyöskentylyn on mamu mamu hokeminen sumentanut.
    Toinen valtiollatöissä, saikkua haetaan milloin mistäkin, melkeen muijan kuukautistentakia.

    Äänestä

Demateiden molemmat päät suoltavat paskaa.

Äänestä
  • Näin ollen ymmärtänyt, siksi huonosti hallitus arvostaa työntekoa.
    Persu sinun pomon perseennuoleminen ei tuo yritykseen + merkistä kassavirtaa.
    Siihen tarvitaan ammattimiehiä.
    Minun tunnit koostuvat 45-54 h viikossa ja vuosia jo. Eikä minun työantaja kuulu näihin surkeihin Persuyrittäjiin.

    Äänestä

  • Sulle ei edes napitauta, sinunkaltainen
    💩housu on rasite yhteiskunnalle.
    Yhteiskunnan käyttämät varat koulutukseen menneet hukkaan.
    Sinä varmaan tumputat istesiuneen Sanna kuva kädessä. Kuten moni Persu.

    Äänestä

Mikäs avohuollon kerho täällä pitää palaveria?

Äänestä
  • Todellakin olen ihmetellyt miten Persut pääsevä laitosten koneille.

    Äänestä

Joku työtön persu kirjoittaa kännissä tänne

Äänestä
  • Ei saa olla työtön, pitää mennä vaikka risuja keräämään.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Ei saa olla työtön, pitää mennä vaikka risuja keräämään.

    Miksi sitten täälä roikut, vai oletko saanut kerättyä päivän tinkin.

    Äänestä

Ex. kunniapuheenjohta Soini sanoi "sitä saa mitä tilaa".

Äänestä
  • Mitä saatiin, täytyy 💩, minulle ei yllätys.
    Mutta meillä on näitä nuoriaäänestäjiä jotka eivät vielä tiede, mitä tarkoittaa oikeistopolitiikkaa duunarille.
    Eiköhän tämä neljävuotta opeta. Nämä vanhat Persut ovat menetettyjä.

    Äänestä

Terveyskeskuksesta saat apua, jos löydät sellaisen.

Äänestä

Terkkarit tuhosi persut,siksi tämä palsta on tarpeellinen ruikuttajillekin.

Äänestä
  • Ei tuhonneet, vaan Marinin hallitus.

    Äänestä

Googleta Moktar.Gubta / Valuuttakauppias

Äänestä

Eihän näitä käytä kuin alle 10 henkeä eikä juttuja kukaan lue senkään vertaa
Luin aloittajalta pari rivoä

Totta tämä hulludemari istuu täällä ja lässyää toimittajjien mielipiteiä ja väärentää niitä omkdi propagandaksren

Mulkerodemari ei tiedä että Hesari on talousongelmissa ja rääväsuinen Laura Saarikoski sai helmikuussa potkut ja hesaro yrittää juuri nyt miettiä miten se,saisi taloutensa kuntoon

Sanoma pyn pörssikurssi on puolittunut vuoden aikana

En ole tilaaja

Äänestä

Palsta persu kokee olevansa uhri?Kuten persut ylipäätään,persuja on suvaskit,vasurit,kommunistit,ulkomaalaiset jotka asuvat Suomessa ja ulkomailla
vainoneet vuosikymmeniä.Kyllähän vainon ja pilkan kohteena oleminen alkaa herkkiä
sekä tunteellisia persuja pidenmän päälle kyrsimään.

Mestari Jussikin teki herkänä,tunteellisena sekä empaattisena poliitikon retkuna
rikosilmoituksen kun häntä kutsutiin fasistiksi.Sellaista ei saa sanoa ääneen asia pitää
salata tai käyttää kiertoilmausta.Kuten mm.kansalismielinen,isäm malinen tai suomalaisuutta puolustava puolue.

Anteeksi persut että minä ja moni muukin tällä persu palstalla kirjoitamme teidän
puolueestanne ja teistä itsestänne totta!

Äänestä
  • Kuinka vaikeata antipersulla on ymmärtää kirjoitettua tekstiä !

    Lähinnä naurettavaa höpöttelyä, kaivella ja toistella mitä joku on tehnyt tai jättänyt tekemättä - ei se oikeuta siltikään antipersun valheiden toistelua.

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Kuinka vaikeata antipersulla on ymmärtää kirjoitettua tekstiä !

    Lähinnä naurettavaa höpöttelyä, kaivella ja toistella mitä joku on tehnyt tai jättänyt tekemättä - ei se oikeuta siltikään antipersun valheiden toistelua.

    Jaa,sinunko kirjoituksia? Jos niitä kirjoittas vessapaperille,se menee pilalle. Se arvo niillä on

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Jaa,sinunko kirjoituksia? Jos niitä kirjoittas vessapaperille,se menee pilalle. Se arvo niillä on

    Hannu, Hannu älä aisalles kaki.

    Äänestä

En ole lukenut kuin alkulauseen
Näitä listoja ei 10 enempää seuraa

Totta tämä hulludemari istuu täällä ja lässyää toimittajjien mielipiteiä ja väärentää niitä omkdi propagandaksren

Mulkerodemari ei tiedä että Hesari on talousongelmissa ja rääväsuinen Laura Saarikoski sai helmikuussa potkut ja hesaro yrittää juuri nyt miettiä miten se,saisi taloutensa kuntoon

Sanoma pyn pörssikurssi on puolittunut vuoden aikana

En ole tilaaja

Äänestä

Etkö persualoittaja tajua mitä tapahtuu kun heität paskaa tuulettimeen?

Äänestä
  • Eikö juuri niiden valheiden toistosi ole sitä paskan heittämistä tuulettimeen ?

    Äänestä

🤔🤔🤔 Onko tämä valetta, muille kuin Persuille.
EMME LÄHDE HALLITUKSEEN JOKA LEIKKAA VÄHÄVARAISILTA.

Äänestä
  • orpon leikkauksissa on se perinteinen moka että niiden kohteeksi joutuneet saa valtaosin leikkaukset sossunluukulta takaisin mutta... Sinä ap itkit vaalien alla kuinka ps myy nahkansa hillotolpista ja kuinka ps yhteistyökyvyttöminä pakenee hallitusvastuita oppositioon. Sinun syyttäessä persuja Orpon leikkauksista joita olet vuosia vailla ollut ja joihin kiristyksiä vailla olet Purraa ennen kuin Orpo ennätti aloittaa hall.neuvotteluita persujen kanssa. Sinun vaatiessa päivittäin oikeistohallitusta nurin persuineen sinun itkiessä sen jälkeen persujen perään koska ne ovat oppositossa eikä hallituksessa.

    Äänestä

Hienostihan antipersu valehtelija osoitta aloituksen juurikin oikeaksi osuneeksi.

Äänestä
  • Saa nähdä, kuinka kauan sinä kopiopersu jaksat tällä kertaa väitellä itsesi kanssa?

    Äänestä

  • Anonyymi00086 kirjoitti:

    Saa nähdä, kuinka kauan sinä kopiopersu jaksat tällä kertaa väitellä itsesi kanssa?

    Klassinen kommenttisi, kun asiaan et enää kykene. Näyttäisitkö yhdenkin kopioni ?

    Äänestä

  • Anonyymi00088 kirjoitti:

    Klassinen kommenttisi, kun asiaan et enää kykene. Näyttäisitkö yhdenkin kopioni ?

    Kopiopersu ei osaa lukea edes omia kirjoituksiaan.
    Vai unohtaako se ne persutapaan vai dementiako vaivaa?

    Äänestä

  • Anteeksi, mutta pietarinsuomesi lähinnä huvittaa meitä isänmaallisia.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 51 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ei oikein vaikuta siltä että hän hakee mitään keskustelua palstalla, lähinnä syöttää valheita ja paskaa persuista. Eikä se nyt sinäänsä niinkään, mutta lähinnä alkaa ihmetyttämään tämän palstan ylläpito. Mikälaista statusta se oikein on tälle rakentamassa. Tämähän on jo nyt nimetty Suomen suurimmaksi disinformation levittäjäksi.
Onhan sekin vastamsti saavutus, mutta ei uskoisi että tavoiteltava.

Kukaan ei jaksa tuon sarjavalehtelija antipersun juttuja oikoa. Eikä se kai kai tarpeenkaan olisi, mutta jotenkin vaan ei oikein tahdo sulattaa tuollaista paskanheittoa, ja varsinkin kun ei edes osaa hävetä antipersu kun valheet sulaa. Jatkaa samaa hulluutta, eikä vaan iskostu älyyn mikään, ei faktat, eikä järjelliset Perustelut, eli kyllä ylläpidolla luulisi olevan jonkinlainen velvollisuus, jonkinlaista totuuspohjaista alustaa ylläpitää, mutta ei näy. Silkkaa sontaa ja valhetta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu