Ruotsalaisilla työmarkkinoilla poliitikkojen ei tule puuttua palkkoihin tai varsinkaan rajoittaa ylhäältä käsin lainsäädännöllä, että miten niistä voidaan sopia.
Vaikka Ruotsissa on niin sanottu vientivetoinen palkkamalli, perustuu se työntekijä- ja työnantajaosapuolten vapaaehtoisuuteen, aitoon sitoutumiseen sekä palkkojen yhdessä koordinoimiseen. Ei lakiin kirjattavaan palkankorotuskattoon, kuten Suomen oikeistohallitus on nyt tekemässä.
Ruotsissa sekä työnantajat että työntekijät ovat hyvin järjestäytyneitä liittoihin, mikä mahdollistaa hallitun yhteiskunnan ja työelämän kehittämisen. Esimerkiksi maassa juuri käyttöön otettu aikuiskoulutustuki oli nimenomaan työmarkkinaosapuolten yhteisen aloitteen tulosta. (Muistatteko mitä Suomessa hallitus on tekemässä aikuiskoulutustuelle?
Vierailulla LO:ssa, eli tuttavallisemmin Ruotsin SAK:ssa, keskusteltiin muun muassa lakko-oikeudesta sekä ylipäänsä lakkoilusta ruotsalaisilla työmarkkinoilla. Myös heidän selkeä viestinsä oli, että Ruotsin malli perustuu ennen kaikkea työntekijöiden ja työnantajien keskinäiseen kunnioitukseen ja sen varaan rakentuvaan luottamukseen.
Lakkoja ei vähennetä rajoittamalla, vaan vahvistamalla osapuolten yhteisessä pöydän ääressä vallitsevaa luottamusta, jolloin lakkoja ei tarvita.
Ruotsalaisille Ruotsin malli tarkoittaa hallittua yhteistyötä, kunnioitusta ja neuvottelemista.
Suomen oikeistohallitukselle Ruotsin malli tarkoittaa kaikista kitkerimpien marjojen poimimista ja niiden pakkosyöttämistä työntekijöille, samalla kun työnantajaosapuoli naureskelee palatsissaan.
Se pohjoismainen malli
Anonyymi-ap
0
56
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 881234
Asiallinen lähestyminen
Mitä on asiallinen lähestyminen?? Tietääkö tai tajuaako kukaan, varsinkaan miehet??? Eilen NELJÄNNEN kerran jouduin isk1511046En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse61788Jennika Vikman avoimena - Isosisko Erika Vikman ohjeisti napakasti Tähdet, tähdet -kisaan: "Älä.."
Jennika ja Erika - niin ovat kuin kaksi marjaa! Ilmeiltään, ääneltään ja eleiltään hyvinkin samanlaiset - toinen on kyll14730Vedalainen metafysiikka
Termi ”metafysiikka” kuuluu Aristoteleelle. Metafysiikka tarkoittaa ”fysiikan jälkeen” eli tietoa siitä, mikä on tavalli287695- 60694
Ai jaa sinä oletkin ahnas
Ja romanttinen luonne, nyt vasta hiffasin että olet naarastiikeri. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.107688Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?37646En oikeastaan usko että sinä tai kukaan
Olisi oikeasti ihastunut tai rakastunut. Se on joku harhakuva joka minusta miehestä syntyi. Ja kun se särkyy, niin "tunt42634- 60628