Oikeisto sotkeentuu omaan mahdottomuuteensa

Persu-Orpo ja kumppanien oikeistohallitus otti asiakseen ryhtyä EK: n ja Työnantajien käsikassaraksi ja alkoivat noudattaa heidän ohjeitaan. Nyt on tultu siihen pisteeseen, että hallitus sotkeentuu omaan uhmaansa, jääräpäisyyteensä ja neuvottelukyvyttömyyteensä. Hallituksen toiminta ei ole enää järkevää , vaan Persujen tyhmyys on nyt tarttunut jo Kokoomukseenkin. Nyt on hallituksessa porukka, joka kyllä nauttii vallasta, mutta siihen liittyvä vastuu on hukassa.
1133
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Nuo työmarkkinatoimet joilla leikattaisiin mm. ansiosidonnaisesta ei tuo valtion kassan euroja vaan päinvastoin vie niitä sieltä, sillä kassojen työttömyysturva tulee valtion budjetin ulkopuolelta palkansaajien varoista.

Myöskään työehtojen heikentämisellä ei ole valtiontaloudellista vaikututa ,toisin kuin sillä että verosuunnitteluun puututtaisiin aja hallintorekisteri suljettaisiin jolloin varmistutaan verojen keruuta ja estetään voron kierto jota on kysymys.

IMF Kehoitta vahvistamaan tulopuolta mm. listaamattomien osinkojen verotuksen kautta. Hallitukselle ei ole maistunut verotuksen kohdistaminen osinko puoleen ,saati ylempiin tuloluokkiin tai puuttuminen tukiin jotka eivät ole samoin elintärkeitä kuin viimesijainen tuli johon toimia on kohtuuttomasti kohdistettu.

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010285393.html

https://yle.fi/a/74-20019671

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/10/22/suomi-menettanyt-osingonpesuun-yli-miljardin-euron-verotulot-monet

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Persu-Orpo ja kumppanien oikeistohallitus otti asiakseen ryhtyä EK: n ja Työnantajien käsikassaraksi ja alkoivat noudattaa heidän ohjeitaan. Nyt on tultu siihen pisteeseen, että hallitus sotkeentuu omaan uhmaansa, jääräpäisyyteensä ja neuvottelukyvyttömyyteensä. Hallituksen toiminta ei ole enää järkevää , vaan Persujen tyhmyys on nyt tarttunut jo Kokoomukseenkin. Nyt on hallituksessa porukka, joka kyllä nauttii vallasta, mutta siihen liittyvä vastuu on hukassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu