Hallitus ja EK ovat järjestäneet kamakan katastrofin

Voimakkaat reaktiot hallituksen ja EK:n "työvoimauudistuksiin" kertovat niiden
häikäilemättömyydestä.
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010291526.html
18194
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Kaaos kasvaa – Paperiliitto irtisanoo työehtosopimukset UPM:n kanssa

Metsäyhtiö keskeytti aiemmin Paperiliiton jäsenten palkanmaksun sellaisilla tehtailla, joiden toiminta on pysähtynyt lakkovaikutusten takia.

Yleislakkoa pukkaa.

Äänestä
  • Suomessa on sekasorto lakkojen takia. Tehtaita suljetaan ja työnantajat eivät maksa palkkoja työntekijöille. Elintarvikkeiden ja lääkkeiden lasti on tukossa satamissa. Polttoaine loppuu ja bussit pysähtyvät loppuviikosta. Suomessa on suuri velka ja liiketoiminta kärsii. Mutta Hallitus haluaa tehdä työuudistusta. Tuhannet suomalaiset ovat tyytymättömiä työlainsäädännön muutoksiin. Lakot luovat suurta taloudellista ongelmia. Mä haluan jotta meidän viranomaiset ymmärtävät että heidän uudistuksensa tuovat talouden taantumaan. Meidän täytyy löytää vastaus joka tyydyttää kaikkia osapuolia ja ennen kaikkea työssäkäyviä kansalaisia…

    Äänestä

  • Tunkkainen ideologinen luokkasota aloitettu Kokoomuksen ja Persujen toimesta RKP.n sekä Kristillisten tuella. Sipilän, Orpon ja Soinin oikeistohallitushan tätä jo herätteli, mutta Orpon, Purran, Henrikssonin ja Essayahin johdolla Häkämiehen, Pentikäisen, Romakkaniemen ja Kangasharjun toimiessa taustaoligarkkeina se sytytettiin täyteen paloon. Putler tykkää varmaan ääritalousoikeiston hajoittaessa ja epävakauttaessa maatamme sekä aiheuttaessa työmarkkina-, sosiaaliturva- ja SOTE-kaaoksen.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Tunkkainen ideologinen luokkasota aloitettu Kokoomuksen ja Persujen toimesta RKP.n sekä Kristillisten tuella. Sipilän, Orpon ja Soinin oikeistohallitushan tätä jo herätteli, mutta Orpon, Purran, Henrikssonin ja Essayahin johdolla Häkämiehen, Pentikäisen, Romakkaniemen ja Kangasharjun toimiessa taustaoligarkkeina se sytytettiin täyteen paloon. Putler tykkää varmaan ääritalousoikeiston hajoittaessa ja epävakauttaessa maatamme sekä aiheuttaessa työmarkkina-, sosiaaliturva- ja SOTE-kaaoksen.

    Kuuluukohan WEF-agendaan. Talous alas, velka tappiin ja Suomi Oy lihoiksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Tunkkainen ideologinen luokkasota aloitettu Kokoomuksen ja Persujen toimesta RKP.n sekä Kristillisten tuella. Sipilän, Orpon ja Soinin oikeistohallitushan tätä jo herätteli, mutta Orpon, Purran, Henrikssonin ja Essayahin johdolla Häkämiehen, Pentikäisen, Romakkaniemen ja Kangasharjun toimiessa taustaoligarkkeina se sytytettiin täyteen paloon. Putler tykkää varmaan ääritalousoikeiston hajoittaessa ja epävakauttaessa maatamme sekä aiheuttaessa työmarkkina-, sosiaaliturva- ja SOTE-kaaoksen.

    Juuri näin. Tismalleen.
    Orpon naamasta näki jo sen kasatessa hallitusta, että tehtäväksi oli annettu ajaa Suomi sekasortoon ja sitä kautta helpottaa ja mahdollistaa ison kansainvälisen konfliktin aktivointi.
    Suomen entistä hyvää mainetta käytetään nyt motivoimaan ja selittämään mitä tahansa täysin tekemällä tehtyä ja tahallista eskalointia.

    Äänestä

Joskushan se rytisee kun 16 vuotta on ongelmat lakaistu vain maton alle ja on vain hyssytelty.

Äänestä
  • Joo, nyt on laitettava punikeille luu kurkkuun, maksoi mitä maksoi.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Joo, nyt on laitettava punikeille luu kurkkuun, maksoi mitä maksoi.

    Vaan se luu tarttuikin persun omaan henkitorveen.

    Äänestä

Loistavaa hallitus ! Olette saaneet koko valtakunnan totaalisesti sekaisin ja uutta seuraa kun lumet sulaa rajamailla.

Äänestä
  • Kyllähän se on SAK joka tämän AKT kanssa aloitti, ammattiyhdistys säätää lait, johan pomppas

    Äänestä

En halua maksaa verojen muodossa yhtään yritystukea metsäyhtiöille, kun he keräävät rahat Suomesta ja siirtävät tuotantonsa ulkomaille.

Äänestä
  • Aivan. Yritystuet lakkautetettava, ne vääristävät kilpailua ja lisäävät talousrikollisuutta.

    Äänestä

Tämä on selvästi haluttu kriisi.
Itse synnytetty.
Ja se ihmetyttää, mikä on se suuri ajatus taustalla ?
Mitä tällä kriisiin ajamisella halutaan saavuttaa ?
- Ja ongelma on nyt, kun kaikki vähäinen energia menee tähän kriisiin,
eikä ole toimenpiteitä järkevään politiikkaan ja järkevään talouteen.
https://youtu.be/4Gq1HMXmUKE?si=hRvsp5Rja6gAkg1P

Äänestä

EK sanoo, että palkka maksetaan tehdystä työstä. Eli Häk
Miehen palkka pitää perua. Ei oo ikinä tenyt muuta, kun kiussannut heikompiaan. Kansan kielellä täys mulukku.

Äänestä

Lakot kertovat ay-liikkeiden ahdingosta ja jäsenmäärien nopeasta vähenemisestä. Törkypalkkaa saavat ay-pomot yrittävät pitää asemastaan kiinni, vaikka se johtaakin massiivisiin lomautuksiin ja irtisanomisiin. Työntekijät ne ovat, jotka kärsivät näistä lakoista eikä kukaan muu.

Äänestä

Julma maa

Äänestä

SAK on tyytyväinen, kun kaikki duunarien työpaikat on saatu ajettua Suomen ulkopuolelle. Ei tarvita mitään typerää paikallista sopimista, krapulapäivien palkkoja jne.

Äänestä

😋😋😋😍😍😍😍😋😋😋

😍 K­­­u­­u­m­­­a­t­ ­t­­y­­­t­ö­­t­­ ­­­o­­­d­o­­­t­­­t­a­­­v­­­­a­­­t­­ ­­­s­i­­­n­­­u­a­ -> https://us4.fun/kissgirl?18312633

🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Voimakkaat reaktiot hallituksen ja EK:n "työvoimauudistuksiin" kertovat niiden
häikäilemättömyydestä.
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010291526.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu