Mitäs nyt paperimiehet ja naiset?

Anonyymi-ap

Teollisuuden rattaat hiljenee lakkojen takia, kun raaka-aineita ei saa ja tuotteet eivät mene eteenpäin. Palkanmaksu loppuu tuhansilta, kun työt loppuu AKT:n ja JHL;n lakkojen takia. Heh, eikä liittojen tarvitse maksaa lakkoavustuksia! Siitähän voi vaikka työntekijät suuttua, kun ei saa palkkaa, eikä liittokaan maksa.

Suuttumusta käytetään hyväksi: paperiliitto sanoi UPM:n sopimuksen irti. Ovatko Aalto ja Vanhala keksineet, että nyt annetaan UPM:lle takaisin? Yee. Nyt näytetään, Miksi? Pari vuotta sitten lakkoiltiin koko kevät, yhteensä melkein 4 kuukautta. Ensin loppui paperiliiton rahat ja Aalto tuli teollisuusliiton kassan kanssa apuun, maksamaan paperimiehille lakkoilusta teollisuusliittolaisten rahoilla. Ne lakot eivät johtaneet mihinkään. Niillä ei saavutettu mitään, mitä ei olisi saavutettu jo ennen lakkoja, ennen joulua. Onko näin, että tämän Vanhala ja Aalto haluavat nyt kostaa? Onko se syy, miksi paperiliitto sanoi irti sopimuksen UPM:n kanssa ja kaksikko pääsi elvistelemään Ylen tv-lähetykseen? Vai pelkästään sen takia, että pääsivät taas televisioon?

Mitäs nyt paperimiehet? Tämä voi johtaa vaikka mihin. Uuteen 4 kuukauden lakkoon ja lopulta sopimuksessa vaihdetaan vain päivämäärää? Uhkana on, että palkat laskee. Yrityksen pitää saada kompensoitua jo tänä talvena lakoilla aiheutetut vahingot. Matalasuhdanne. Tuotteiden hinnat laskee. Kustannuksia pitää alentaa.

Vaihtoehto, joka voisi olla paras työntekijöille, mutta huono Vanhalalle ja Aallolle, on, että paikallisosastot sanoutuvat irti paperiliitosta ja tekevät paikalliset sopimukset yrityksen kanssa.

Kuka haluaa lakkoilla? Eikö siellä tehtaalla olla sen takia, että tehdään töitä ja hankitaan elanto? Vai eikö riitä järki paikalliseen sopimiseen? Niin Hakaniemi ainakin väittää. Jos pääluottamusmies ei kykene, niin työntekijät voivat valita keskuudestaan laissa määritellyn fiksun ja filmaattisen luottamusvaltuutetun, joka edustaa kaikkia työntekijöitä. Nyt voi todellakin syntyä jotain uutta. Ja työt jatkuu. Kysymys on myös siitä, jatkuuko työt Suomessa ja kuinka kauan.

12

385

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      upm tekee tuloksensa Metsäyhtiönä tunnettu UPM takoo huipputulosta sähköä myymällä – näin Jämsänkosken tehdas auttaa Suomea sähköpulan iskiessä
      UPM on Suomen toiseksi suurin sähköntuottaja Fortumin jälkeen. Paperitehtaiden tuotanto joustaa sähkön hintaennusteiden mukaan.

    • Anonyymi

      Palkanmaksun lopettaminen on bluffausta. Ei niitä raaka-aineita kaikkia laivalla tuoda. Tuotanto on pääsääntöisesti sopimuspohjaista, joten tavara menee useimmiten suoraan asiakkaalle. Nyt jos seisotetaan tehdasta, niin tuotanto jää jälkeen.

      • Anonyymi

        Ainakin JHL on ammattiliitoista puheenollen todella kaksinaamainen. Syyskuussa tuomitaan Gazan siviileihin kohdistuvat iskut, nyt Suomessa pommitetaan täysin syyttömiä yrityksiä lakoilla. Jos hallitusta vastaan tällä tavalla demokratiassa noustaan, se on terrorismia.


    • Anonyymi

      Puttini pitää ajaa lännen toimesta bunkkeriin.

    • Anonyymi

      Macron aika äijä. Venäjä täytyy ajaa omalle maalle.

    • Anonyymi

      UPM:n 112 päivän lakolla ei saavutettu mitään.
      AKT:n viime vuoden kahden viikon lakolla ei saatu ylimääräistä palkankorotusta.
      Sipilän aikaisella poliittisella lakolla ei saavutettu mitään.
      Orpon hallituksen aikaisilla poliittisilla lakoilla ei ole saavutettu mitään.

      Lakoista ei ole mitään hyötyä.

    • Anonyymi

      Olipas televisiossa hieno dokumentti, kun Kotkassa paikallisella sopimisella pelastettiin tehdas ja työpaikat.

    • Anonyymi

      Millä orja palkalla tulevat työskentemään ja onko saikku palkatonta.

    • Anonyymi

      Sanottiinkoj o monta ulos tehtaasta kun pärsvärkki ei miellyttäny.

    • Anonyymi

      Hyvät tuet kumminki yritys saanut niitä veronmaksajien rahoja.

    • Anonyymi

      Joilla johtajien palkkoja nosteltu.

    • Anonyymi

      Taitaa patruuna pikku päissään tänne postata. Mitä kun jossain tapahtuu.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 61
      986
    2. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      57
      961
    3. 93
      807
    4. Mitä vuosimallia kaivattusi on?

      🤣🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      51
      748
    5. Kuinka hyvin te sopisitte

      Toisillenne vai sopisivatko ollenkaan? Mitä eroja
      Ikävä
      41
      649
    6. Jasmin vauhdissa

      Kyllä pitää Jassulla kiirettä, kun yhtenään menoa mun äidin, isäpuolen ja Markon kanssa Ossianin ollessa tietysti sulois
      Kotimaiset julkkisjuorut
      219
      616
    7. Joko uskallat.

      Huomenna nähdään.
      Ikävä
      40
      560
    8. Vinkkiä miehelle

      Huomenna olen kuudesta eteenpäin kotona, yksin… Pääsetkö/uskallatko tutustua?
      Ikävä
      49
      558
    9. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      66
      555
    10. Nainen joka haluaa miehen

      Näyttää sen selvästi. Hommaa minihameet, pitkät hiukset, laihduttaa ja on iloinen sekä aktiivinen.
      Ikävä
      79
      543
    Aihe