https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010253577.html
Sitaatti: "Maanpuolustusaktiivit Krista ja Jori ovat hankkineet omilla rahoillaan varusteet, joilla he pärjäävät niin harjoituksissa kuin mahdollisissa tositilanteissa. " Sitaatti kiinni.
Valitettavasti asiahan on nyt niin, että sotaan ei voi valmistautua! Ei, vaikka hankkisi kaikki mahdolliset (ja mahdottomat) taisteluvarustukset, kävisi selviytymiskursseilla, opettelisi lataamana rynnäkkökiväärin, ryömisi juoksuhaudoissa tai eläisi puolivuotta syömällä maa-artisokan mukuloita. Täysin turhaa vouhotusta, koska todellisen valmiuden sotimiseen huomaa vasta siinä vaiheessa, kun vierustoverin suolenkappaleet ovat omilla kasvoilla, luodit viuhuvat omia korvia hipoen, taistelukaasu polttaa keuhkoissa, ja napalmia sataa taivaalta!
Sotiminen on ennen kaikkea psykologista kestävyyttä vihollisen edessä, eikä niinkään sitä, että hyvissä oloissa, takkatulen ääressä osataan puhdistaa rynnäkkökiväärin piippua trasselitukolla. Toki se, että tietää ja osaa käyttää sotimisen työkaluja, auttaa vähän, mutta siltikään se ei ole mittari siitä, että kykenisi toimimaan äärimmäisen paineen alla.
Suomalaiset ja voisi sanoa, että ihmiset yleensä länsimaissa, ovat tottuneet hyviin ja mukaviin olosuhteisiin. Ihmiset koko elämänsä ovat päässeet (liian) helpolla, voisi sanoa, asiassa kuin asiassa. Rintamaolosuhteissa tilanne muuttuu perustavalla tavalla! Ei ole pehmopaperia, johon takapuolensa pyyhkisi. Ei ole kuivia vaatteita. Ei keskuslämmitystä. Hyvä jos edes puolijoukkueteltta saadaan taistelun tiimellyksessä pystyyn.
Ihmiset eivät enää ole yhtä koviin oloon tottuneita, kuin vielä toisen maailmansodan aikoihin, kun olot muutenkin olivat ankeammat ja ihmiset elivät pääosin maaseudulla tehden kovaa ruumiillista työtä selvitäkseen. Nykyajan ihmisen kunto ei monessakaan tapauksessa ole sotaan valmis. Eletään energiajuomalla, pizzalla ja sipseillä. Nuoriso on tyhmää ja laiskaa, välinpitämätöntä, vetelää...juuri se kansanosa, jonka pitäisi olla kyvykkäintä riistämään hyökkäävän vihollisen henki kylmäverisesti ilmeenkään värähtämättä ja toisaalta hyväksymään oman enneaikaisen ja kivuliaan kuoleman mahdollisuus, ystävien kuolemaa unohtamatta!
Ei oikea sota ole mitään Counter Strikea, jossa kapula kädessä ja kuulokkeet päässä istutaan sohvalla ja ohjaillaan pikku-ukkoa sotimaan virtuaalisella sotatantereella. Ei, sota on kuoleman vakavaa ja veristä puuhaa, jossa umpisurkeat nössöt eivät pärjää hetkeäkään. Itku silmässä tihrustaen valtaosa juoksuhaudoissa kyyhöttäisi, eikä saisi mitään aikaiseksi, vaikka upseerit ja komentajat mitä hyvänsä vieressä huutaisivat, lupaisivat kunniamerkkejä tai tarjoaisivat lomia kotopuolessa. Leikki olisi samanlaista kuin työharjoitteluun tulevilla junnuilla, jotka ensimmäiset puolivuotta pyörittelevät peukaloitaan ja ihmettelevät tosielämän kovuutta...aikaiset heräämiset ja se kun joutuu itse huolehtimaan itsestään ja ehkä jopa muista kuin itsestään!
Venäjä ja Ukraina, sekä tietyistä Lähi-Idän maista ja Afrikasta tulevat ovat sotatilanteessa ylilyöntiasemassa. Heillä on aikaisempaa taistelukokemusta kotimaistaan ja he ovat tottuneempia aseelliseen interventioon. Länsimaalaisilla, (jenkkejä ehkä lukuun ottamatta), menisi tarpeettoman kauan aikaa taistelukokemuksen karttumiseen ja nahkan niin sanottuun parkkiintumiseen. Armeijan käyminen on sama kuin olisi käynyt leikkikoulussa. Vähän kuin jonkinlainen kevyt kesäleiri, jossa ammuskellaan sysäreiden kanssa ja juoksennellaan metsikössä ja huudellaan "laukaus laukaus", ennen kuin lähdetään kassulle syömään eväitä ja vaihtamaan kalsareita. Sellainen pellekoulu, jonka varaan täällä on vannottu valat ja uskotaan ihan oikeasti ja vakavissaan, että tämä läskimahainen reservi on valmis maanpuolustukseen! Realistinen ja kaunistelematon vastaus tähän on valitettavasti se, että ei ole, vaikka kuinka näin toiveajateltaisiin!
--Palstanamu--

Vastaukset 21
Vanhimmat
Vaikka tuossa pikkuryssän mustamaalauksessa on osa tottakin, niin juuri kuvatun laista väkeä on Venäjän armeijan käytössä.
Olisiko se siis suomalaisia ja länsimaisia parempaa ja miksi?
Miten sille on Ukrainassa käynytkään, vaikka vastustajalla ei länsimaisen tason osaamista saati materiaalia juuri ole olemassa?
Lisäksi sotilas harvoin taistelee yksin, vaan aina organisaation osana ja sen turvaamana.
Naton jäsenmaat ovat valmistautuneet sotaan ja moni on erilaisiin kahinoihin myös osallistunut. Suomikin.
Pitää muistaa, että Ukrainassa sota alkoi jo vuonna 2014 Krimin valtauksessa. Sen jälkeen alkoi asemasotavaihe, kunnes eskaloitu uudelleen 2022. Toisin sanoen Ukraina sai tuona aikana itselleen korvaamatonta sotakokemusta. Mielestäni Venäjän hyökkäys Krimille vuonna 2014 oli Venäjän suunnalta kokeilu, jolla Putin testasi länsimaiden reaktioita. Kun reaktio oli verrattain "pliisu", Venäjä aloitti laajemman sotilaallisen operaation suunnittelun ja valmistautumisen. Jo tuolloin lännen olisi pitänyt tulla vahvemmin Ukrainan taakse ja käydä taistoon Krimin vapauttamiseksi, ennemmin kuin jäädä odottamaan, mikä sittemmin kostautui uutena Venäjän hyökkäyksenä!
Vain täysin hullu idiootti aloittaisi laajan sodan.
Nato on puolustusliitto, joka on nyt joutunut reakoimaan Putinin uhkiin. Samalla Nato on laajentunut, vahvistunut, ja kiinteytynyt hyvin yhteen.
Venäjä on heikko, ja Nato on vahva, joten sota olisi Venäjälle kohtalokasta. Todellisuudessa Putin luo ulkoisella uhallaan, kansalaisten katsetta pois sisäpoliittisista ongelmista, ja talouden taantumasta.
Rajantakaiset sotilastukikohdat ovat nyt heikoimmillaan pitkään aikaan, eikä vahvistusta ole odotettavissa ainakaan kymmeneen vuoteen. Venäjä myös tietää, että Pietarin seutu, ja Kaliningrad ovat poissa pelistä heti eskalaation alkuhetkistä lähtien, ja Murmanskin ydinasetukikohdat on maalitettu monesta suunnasta.
Putinin käyttäytyminen ei ole normaali-ihmisen käytäytymistä, ja puheet ovat täyttä soopaa, joten kaikkeen on hänen osaltaan varauduttava.
Ongelma vain, että NATO:a ei ole koskaan koeponnistettu, joten sen vahvuus perustuu puhtaasti oletukseen, että kaikki jäsenmaat todella noudattavat viidettä artiklaa. Toisaalta hullua se oli hyökätä Ukrainaankin, joten mitä tahansa voi odottaa, kun vastassa todella ovat ne hullut!
Naton jäsenmaat ovat kovin eritasoisia monellakin tapaa.
Sotilaallisesta voimasta vastaavat USA:n lisäksi Britannia, Ranska ja Saksa. Samaan joukkoon kuuluu myös Puola.
Turkki pelaa omia pelejään.
Alueellisesti merkittävä on Skandinavia jäsenmaiden yhtenäisyyden ja USA:n tuen takia.
Krista vaikutti siltä että yleensä väljien maastohousujen reidet kiristivät?
Krista on lähdössä missikisoihin ukrainaan???
"Peffasta istuu - reisistä svengaa"
Tekstiili "soturit"?
Oliko se joku ranskalaiskenu joka määritteli naton joukot "cheer-leader armeijaksi"
Mitä tarkoitat tällä viestillä kun en ymmärrä?
Sotavaatteet on suunniteltu miesten vartalolle. Siksi housut saattaa olla vähän piukat naisen lantiolle.
Natossa on lähinnä paraatijoukkoja.
"Länsimaalaisilla, (jenkkejä ehkä lukuun ottamatta), menisi tarpeettoman kauan aikaa taistelukokemuksen karttumiseen ja nahkan niin sanottuun parkkiintumiseen."
Ukrainasta on kuulunut sellaista että moni amerikkalainen veteraani, ml. "maailman paras tarkka-ampuja", lähti kauhuissaan kotiin kun sotiminen ei ollutkaan sellaista huvipuistomeininkiä kuin Irakissa ja Afganistanissa.
Hyvä kirjoitus. Pelkkää asiaa.
Aloituksen pohjalta venäläinen on kova sotilas krooninen tuberkuloosi ja keuhkosairaudet ovat kovettaneet tämän sotilaan jonka luonnollinen elin-iän odote on 20 vuotta lyhyempi kuin suomalaisella aliravitsemus ja vajaa ravinto saa hänen fyysiset rajat huippuunsa alkoholismi joka on venäjällä yleisin kuolinsyy tekee tästä sotilaasta korvaamattoman hän kykenee elämään päiviä vaikka pelkällä sinolilla älyn lahjat ovat olemattomat siksi hän suostuu tehtävään kuin tehtävään mutta omatoimisuus puuttuu kokonaan joka on jonkinlainen ongelma.
Heillä taistelukokemus kasvaa kaiken aikaa. Mihinkään ylimieliseen aliarviomiseen ei ole aihetta. Parempi suhtautua viholliseen nöyrällä kunnioituksella kuin lähteä soitellen sotaan. Siinä käy äkkiä niin, että tullaan häntä koipien välissä takaisin, jos ei touhuun suhtauduta riitävällä vakavuudella ja varauduta kaikista pahimpaan!
Suomen huippumalli "sotilaille" tulee tiukoissa housuissa taiveihottuma, hiiva ja nivussieni?
"Heillä taistelukokemus kasvaa kaiken aikaa. Mihinkään ylimieliseen aliarviomiseen ei ole aihetta. "
No totta tuokin aliarvioida ei pidä mutta kun sitä ryssänmaata kiersin parivuotta rekan ratissa ja katselin sitä alkoholisoitunutta masentunutta kansaa ja sen ihmisiä oikealla äiti venäjällä ja niiden ryssimistä ihan perusasioidenkin kanssa sekä heidän täydellistä oma aloitteisuuden puutetta asioiden suhteen rasvalla lihotettuja miliiseitä joilla paita roikkui housuista läskinen naama punoitti ja huohotus oli kova kun yrittivät kiristää rahaa tuli silloin mieleen että niinköhän tämä herrakansa tosi toimissa olisi minkään väärti .
aliarvioida ei pidä mutta jotenkin tuo tilastojen mukaan keuhkosairas aliravittu rääkätty kansa ei jaksa vakuuttaa varsinkin kun sen koulutetut joukot tapettiin jo 2022 Ukrainassa nythän on menossa jo toinen armeija jonka kyky on ensimmäiseen verrattuna paljon heikompi niin kyvyiltään kuin kalustoltaan .
No mene testaamaan se heidän tasonsa. Miksi et ole jo siellä rekkasi ja rattisi kanssa?
"aliarvioida ei pidä mutta jotenkin tuo tilastojen mukaan keuhkosairas aliravittu rääkätty kansa ei jaksa vakuuttaa varsinkin kun sen koulutetut joukot tapettiin jo 2022 Ukrainassa nythän on menossa jo toinen armeija jonka kyky on ensimmäiseen verrattuna paljon heikompi niin kyvyiltään kuin kalustoltaan ."
Huutista. Nettiniilo uhoaa vuorenvarmana omiaan, samalla kun Ukrainassa oikeasti sotivat suom. vapaaehtoiset kertovat yksi toisensa jälkeen venäläisten olevan taitavia, rohkeita ja kovia vastustajia.
Kristan varustus oli tyköistuva ja ei siksi valitettavasti ole soveltuva suomen oloissa vaadittavaan kerrospukeutumiseen.
Niin, Venäjällä on kuitenkin lähes 150 miljoonaa ihmistä, joten vaikka siitä joukosta 130 miljoonaa olisikin punaposkisia läskejä viinahuuruissaan niin se loppu 20 miljoonaa voi hyvinkin olla erittäin kyvykästä ja potentiaalista rekrytoitavaa rintamalle. Lisämausteensa tuo se, että Venäjällä on lähestulkoona rajattomasti raaka-aineita ja energiaa sodankäynnin pitkittämiseen, mikä taas puolestaan EU maille tuottaa haasteita. Kaikista pahin asia tässä on Kiinan rooli Venäjän taustajoukoissa. Sitä kautta Venäjä pääsee käsiksi hienostuneempaan tekniikkaan.
Naton kiiltokuva sotureilla ei kantti kestä kenttäolosuhteita. :)
Onx tukka hyvin???