Kertokaapa viisaat, miksi te uskotte vielä vaikka paratiisi paikat on jo täytetty? Siis kun eikö ole jo monena vuonna mennyt täyteen???
en oikeen ymmärrä, selvittäkää mulle nyt tää?
en oikeen ymmärrä, selvittäkää mulle nyt tää?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
"3 Erityisesti tietäkää, että lopun aikoina tulee pilkkaajia, jotka ovat omien himojensa vietävinä. 4 He sanovat pilkaten: "Onko hän muka tullut, niin kuin lupasi? Isämme ovat nukkuneet pois, ja kaikki on entisellään, niin kuin on ollut maailman luomisesta asti." 5 Tieten tahtoen he unohtavat, että jo aikojen alussa olivat olemassa taivaat ja maa, jotka Jumalan sana vedestä ja vedellä loi ja jotka se piti koossa. 6 Vedellä ja sanalla sen ajan maailma myös hävitettiin vedenpaisumuksessa. 7 Ja sen saman sanan varassa ovat nykyiset taivaat ja nykyinen maa tulen tuhoa odottamassa. Niitä säilytetään sitä päivää varten, jona tuomio tulee ja jumalattomat tuhotaan.
8 Mutta älkää te, rakkaat ystävät, unohtako tätä: Herralle yksi päivä on kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta kuin yksi päivä. 9 Ei Herra vitkastele täyttäessään lupaustaan, vaikka hän joidenkin mielestä on myöhässä. Päinvastoin: hän on kärsivällinen teitä kohtaan, koska ei halua kenenkään tuhoutuvan vaan tahtoo, että kaikki kääntyisivät" http://www.evl.fi/raamattu/1992/2Piet.3.html
http://www.evl.fi/raamattu/1992/Ilm.7.html
Jumalan Israel, joilla on toivo ikuisesta elämästä taivaissa Kristuksen perijätovereina:
"1 Tämän jälkeen näin neljä enkeliä, jotka seisoivat maan neljällä kulmalla ja pidättelivät maan neljää tuulta, ettei mikään niistä puhaltaisi yli maan ja meren eikä vasten ainoatakaan puuta. 2 Ja vielä näin yhden enkelin, joka nousi idästä kantaen elävän Jumalan sinettiä. Hän huusi kovalla äänellä noille neljälle enkelille, joille oli annettu valta hävittää maata ja merta: 3 "Älkää hävittäkö maata, älkää merta älkääkä puita, ennen kuin olemme painaneet sinetin meidän Jumalamme palvelijoiden otsaan."
4 Minä kuulin myös sinetillä merkittävien määrän. Sinetin sai sataneljäkymmentäneljätuhatta,"
Maallisen toivon omaavat, joilla on toivo ikuisesta elämästä paratiisiksi muutetun maan päällä:
"9 Tämän jälkeen näin suuren kansanjoukon, niin suuren, ettei kukaan kyennyt sitä laskemaan. Siinä oli ihmisiä kaikista maista, kaikista kansoista ja heimoista, ja he puhuivat kaikkia kieliä. He seisoivat valtaistuimen ja Karitsan edessä yllään valkeat vaatteet ja kädessään palmunoksa 10 ja huusivat kovalla äänellä:
-- Pelastuksen tuo meidän Jumalamme, hän, joka istuu valtaistuimella, hän ja Karitsa!
11 Kaikki enkelit seisoivat valtaistuimen, vanhinten ja neljän olennon ympärillä, ja he heittäytyivät kasvoilleen valtaistuimen eteen ja osoittivat Jumalalle kunnioitustaan 12 sanoen:
-- Aamen. Ylistys ja kirkkaus, viisaus, kiitos, kunnia, valta ja voima meidän Jumalallemme aina ja ikuisesti! Aamen.
13 Yksi vanhimmista kysyi minulta: "Keitä nämä valkeavaatteiset ovat? Mistä he ovat tulleet?" 14 Minä vastasin: "Herra, sinä sen tiedät." Hän sanoi minulle:
-- Nämä ovat päässeet suuresta ahdingosta.
He ovat pesseet vaatteensa
ja valkaisseet ne Karitsan veressä.
15 Sen tähden he ovat Jumalan valtaistuimen edessä
ja palvelevat häntä hänen pyhäkössään
päivin ja öin,
ja hän, joka istuu valtaistuimella,
on levittänyt telttansa heidän ylleen.
16 Nälkä ei heitä enää vaivaa, ei jano,
enää ei heitä polta aurinko
eikä paahtava helle.
17 Karitsa, joka on valtaistuimen edessä, kaitsee heitä ja vie heidät elämän veden lähteille, ja Jumala pyyhkii heidän silmistään kaikki kyyneleet."
eikun oikeesti kertokaa niin että tyhmäkin tajuaa. älkää laittako mitään raamatun jakeita vaan selittäkää suomeksi että MIKSI TE VIELÄ USKOTTE JOS PARATIISI ON JO TÄYNNÄ? JA JOS SE EI OLE NIIN ONKO JOSSAIN LUKENUT ETTÄ SIELLÄ ON RAJATON MÄÄRÄ PAIKKOJA? eli onko jälkeenpäin muutettu jotain tekstejä?
Ei paratiisi ole täynnä. 144 000 ei tarkoita niitä jotka paratiisiin pääsee, vaan jotka Jeesuksen kanssa hallitsee. Paratiisi on maan päällä.
On se kumma, että kun pieni lauma on Jumalan valtaistuimen edessä, niin se on taivaassa. Mutta kun suuri joukko on Jumalan valtaistuimen edessä (=sama paikka), niin se ei olekaan taivaassa, vaan maan päällä.
Tällaista on jehovantodistajain raamatun"tulkinta".