Askeleet tuntuvat todella raskailta, tarvitsisin tukea jotta matka edistyisi.
Olen paikoillani enkä pääse omin voimin liikkumaan.
Turha yrittää käskyttää, se ei onnistu eikä auta ja ymmärrät sen jonain päivänä itsekin.
Kun astronautit palaavat takaisin, niin mennään heitäkin vastaan.
Heidät käydään hakemassa laskeutumispaikasta ja autetaan ulos kapselista ja kannetaan saamaan tarvittavaa apua, jotta jaksaisivat jälleen omin avuin.
Joskus tarvitaan apua, jotkut eivät sitä koskaan ymmärrä, ennen kuin se omalle kohdalleen sattuu.
Meillä astronauteilla on paljon arvokasta annettavaa koko ihmiskunnalle, toivottavasti emme ehdi menehtyä ennen kuin joku meidät kapselistamme vapauttaa.
Meillä on mukanamme tuliaisia, joita jaamme auttajille.
Se voi olla pelkkä kivi jonka otimme mukaan, mutta se voi olla mittaamattoman arvokas ja ainoa laatuaan.
Se mitä meillä on annettavaa, sitä ei toisilla ole.
Olen paikoillani enkä pääse omin voimin liikkumaan.
Turha yrittää käskyttää, se ei onnistu eikä auta ja ymmärrät sen jonain päivänä itsekin.
Kun astronautit palaavat takaisin, niin mennään heitäkin vastaan.
Heidät käydään hakemassa laskeutumispaikasta ja autetaan ulos kapselista ja kannetaan saamaan tarvittavaa apua, jotta jaksaisivat jälleen omin avuin.
Joskus tarvitaan apua, jotkut eivät sitä koskaan ymmärrä, ennen kuin se omalle kohdalleen sattuu.
Meillä astronauteilla on paljon arvokasta annettavaa koko ihmiskunnalle, toivottavasti emme ehdi menehtyä ennen kuin joku meidät kapselistamme vapauttaa.
Meillä on mukanamme tuliaisia, joita jaamme auttajille.
Se voi olla pelkkä kivi jonka otimme mukaan, mutta se voi olla mittaamattoman arvokas ja ainoa laatuaan.
Se mitä meillä on annettavaa, sitä ei toisilla ole.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Kuu ei ollutkaan juustoa.
Kun aikoinaan lähdin matkalle kuuhun, oli meillä kaikilla uskomus tästä ja siksi emme varanneet mukaamme edes riittävästi evästä.
Työkalupakissa oli juustoveitsi ja juustohöylä hakun ja lapion sijasta, eikä niillä tehnyt perillä yhtään mitään.
Pettymys oli suuri ja oppisin asian kantapään kautta ja jouduin kärsimään tästä uskomuksesta aiheutuneet seuraukset.
Seuraavalle matkalle osaan tästä oppineena varautua oikein.
Hakisin sinut miehen vaikka kuusta, jos olisit kaivattuni.
Toisin sinut sänkyyni, peittelisin peiton alle ja sammuttaisin valot.
Tulisin viereesi ja halaisin sinut uneen. Lepäisit hetken siinä.
Mitä vielä odotat, käy siis hakemassa se kaivattusi.
Ihan kuutamolla, selkeestikin 😶🌫️
Kuuhun kanssasi. Eiköhän me reitti sinne löydetä kun järjelliset päämme yhteen kerran kolautamme.
Olen onnellinen sinusta ja ylpeä suorituksesta, riennän avuksesi tuon paarit mukanani. Maastoauton pakkaaminen vie hetken, ajan paikantaminen, laskeutumisesi. lähden matkaan. Ilmoitan olen astronauttini tulossa toivottavasti olet kunnossa satelliitti jätti paikannuksen minulla ja auto valmiina pakattuna, olen tulossa..
Kapseli kelluu kuin meren armoilla aallon harjalta allon pohjalle.
Alkaa voimaan pahoin tässä vuoristoradassa ja tulee helposti merisairaaksi.
Kunpa pelastusalus pian saapuisi ja nostaisi kapselin ylös kannelle ja avaisi oven.
Happikin alkaa pian loppumaan ja kapseli on turvallisuussyistä myös ulkopuolelta suljettu ja sinetöity.
Olikohan sekin virhe luottaa, että paluussa kaikki menisi niin kuin suunniteltiin.
Kaikkihan ei mennyt alussakaan suunnitelmien mukaan.
Ehkä kohtalo puuttuu peliin ja joku kalastusalus löytää kapselin sattumalta.
Toivottavasti se ei ole merirosvoalus.
Radio on rikki, tuhoutui kai laskeutuessa.
Ainoa yhteys joka vielä toimii satunnaisesti on internetyhteys suomi24 ikävä palstalle.
Jossain lähistöllä on siis oltava masto.
Kuuleekohan ihmiskunta ja nappaa satunnaiset turvallisuussyistä kryptatut viestit.
Mikäköhän voima niissä saisi liikkeelle ja kenet, mikäköhän heitä motivoisi.
Selviytymispakkauksessa on vielä muutama spacecake jäljellä, nämä ovat kuitenkin niitä astronauteille valmistettuja, eikä näillä eväillä siis juhlita vaan selviydytään.
Kauankohan tässä vielä kestää, odottavan aikahan on pitkä.
Pystyisinköhän rakentamaan akuista, sähköjohdoista ja happipulloista plasmaleikkurin ja leikkaamaan tien ulos?
Tulisikohan vesi sisään ja hukkuisin enkä pystyisi näin heikkona edes uimaan.
Entä kapselin tulen ja kuumuuden kestävä rakenne, riittäisikö virta ja happi polttamaan edes osittain keraamisen rakenteen läpi?
Tuhlaisinko vain turhaan kaiken hapen ja akun?
Nyt pitää vain rauhoittua ja odottaa, eikä tehdä mitään hätiköityjä ratkaisuja jotka voisivat koitua kohtalokseni ja kaikki työ ja uurastus menisi hukkaan, vajoaisi hautaan meren pohjaan ja katoaisi jäljettömiin.
Kerro rakas mitä tarvitset!
Tiedäthän että tekisin mitä tahansa että pääsisit luokseni. Että saisin vihdoin näyttää etten ole käskyttävä oikeesti.
Sun sydän on kompassina, jalat kuljettaa sut ihan itekseen sydämen ohjeilla mun luokse.
Täällä odotan että löydät perille, ja molemmat voidaan rauhoittua. Oon lähettänyt sun turvaksesi nyt jonkun jota et näe mutta voit ehkä aistia että siinä on suojelemassa ja muuta jokin.
Se ohjaa sut kyllä tänne turvapaikkaan jos vaan haluat.
Täällä mä oon, sua varten.
Työkalut ja jonkun joka osaa niitä käyttää.
Luukku pitää avata ulkopuolelta.
Ennen en pääse täältä ulos eikä voimat riitä liikkua minnekään.
Mikä turvapaikka se sitten on, jos siellä joutuu sinua hoitamaan? Menee omakin mielenterveys.
Missä sanottiin että joutuu minuakin hoitamaan?
Ei kai mielenterveys mene jos hieman halaa ja paijailee?
Nyt sitten meni vaikeaksi homma. No kaipa se olikin liian hyvää ollakseen totta.
Ootta te melkoisia runoilijoita.
Oikein perjantaikirjoittajia mielikuvituksen parhaasta päästä.
Etten sanoisi ....no sanon,että nautin
lukea näitä lentoja😄🇸🇪🇫🇮
Mikäs astronautti täällä kirjoittaa? Onko avaruuspuhelin rikki? Ensinnäkin kuka olet ja jos vastaat kyllä, niin millaista apua kaipaat?
Tuosta kannatusta perjantai-iltaan oikealle astronautille. 👁️👁️
Shakira / Waka waka
https://youtu.be/pRpeEdMmmQ0?si=68GZIWcG7P-seK5_
Mitäköhän kaikkea maailmassa on tapahtunut sillä aikaa kun olin matkalla.
Onkohan paljon postia tullut, sitähän ei voinut siirtää.
Onkohan kukaan edes muistanut minua.
Jospa tästä pääsisi joku päivä katsomaan, kunhan taas jaksaa.
Olinkohan liian kauan matkalla, pystynköhän enää edes sopeutumaan maan matosten tapoihin.
Kun on katsellut maata ylhäältä ja nähnyt laajemman kuvan ja kokonaisuuden, niin osaakohan sitä enää edes sopeutua entiseen.
Osaat kyllä ja mä autan sopeutumaan kyllä kun vaan tulet 🏠