Olisi hienoa, jos esim. USA:n presidentinvaalien tapaan myös Venäjän jännittäviä presidentinvaaleja voitaisiin seurata sunnuntai-iltana suorana televisiosta.
Onko Suomen televisiossa Venäjän presidentinvaalien vaaliseurantalähetystä?
Anonyymi-ap
23206
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Viimeistään putlerin "voiton" puheen aikana lentäisi oksennus, jos ei jo aiemmin mokomaa irvokasta näytelmää katsoessa.
Putte on videoinut vaalivoitto puheensa jo ennakkoon kun tulos 1000 % varmistettu.
Ketä kiinnostaisi katsoa näytösvaaleja, jossa diktaattori nimityttää itsensä uudestaan diktaattoriksi irvokkaassa pellenäytelmässä.
https://yle.fi/a/74-20077881
Heh, ihan kuin Suomen natovaalit. Arvaan että trollibotti ulahtaa..
Hiukan asiallisempaa otetta uutisiin tarvittaisiin jatkuvan solvaamisen ja toteennäyttämättömien väitteiden ja syytösten sijaan.
Suomenkin presidentinvaaleissa esiintyi kyseenalaisia piirteitä ja ne vietiin läpi valtamedian johdattelemina, voitaisiin sanoa näytösluontoisesti vailla todellisia vaihtoehtoja.
USAn vaalisirkus on sekin oma lukunsa, edes ääntenlaskentaa ei siellä ole saatu koskaan tehtyä ilman epäselvyyksiä.
Juu, on ne Venäjän presidentinvaalit niin asialliset, että ansaitsisivat pelkkää ylistystä. Ihan ehdokasasettelusta lähtien suoranaista demokratian juhlaa.
Missäpä ei ansaitsisi?
Demokratiahan on keksitty Yhdysvalloissa ja siellä vaalit toimitetaankin aina puhtaasti ja vilpittömästi demokratian sääntöjä pikulleen noudattaen.
Ja tämä maailman vapauden takaajan keksintö, demokratia, on saavuttanut valtavan suosion kaikkialla maailmassa ollen Yhdysvaltojen paras vientituote.
Ja vapautta ja demokratiaa on maailmaan vietykin koko 2. maailmansodan jälkeisen ajan ilmakuljetuksina Koren ja Vietnamin päivistä B-52 koneilla ja aina Irakin Libyan ja Syyrian ym ym. päiviin ja tähän päivään saakka.
Juhli ja ylistä sitä!
"Demokratiahan on keksitty Yhdysvalloissa "
Et kai tosissasi kirjoittanut?
Vaikka Kremlin kätyri kuinka valehtelisi, niin Suomessa oli avoimet ja rehelliset vaalit, jota seurasi vapaat tiedotusvälineet. Vaihtoehtoja oli vaikka kuinka, suurimmilla puolueilla omat ehdokkaansa ja puolueiden ulkopuoleltakin, yhteensä 9 eri ehdokasta.
Joista yksikään ei ollut mitenkään epäilyttävän ylivoimainen ja vaalit olivat kärkiehdokkaiden osalta hyvin tasaiset. Toiselle kierrokselle päässeiden kahden ehdokkaan ero oli lopulta pienin toisella kierroksella koskaan, vain vähän yli 3 %.
Yksikään Kremlin hyväksymä Kremlin asiamies ei päässyt ehdolle, koska heillä ei ollut mitään kannatusta, eivätkä saaneet riittävästi kannattajakortteja kasaan. Siis päin vastoin kuin Venäjällä, jossa ehdolle pääsevät vain Kremlin hyväksymät ja valitsemat ehdokkaat.
Etukäteenhän tiedetään kuka voitti. Putte on jo voitta
Nyt. Mitä mielenkiintoista siinä on. Katsoo ku Puten vesipää paisuu ja sen kyllä on jo huomattu
Trumpin voittoisia vaalivalvojaisia katselee oikein mielellään.
Nytkö oletkin kiinnostunut Venäjän tapahtumista? Muutoin kirjoitat "Putin on natZi" ja "Puten lätti" sitä ja tätä.
Koita nyt jo päättää.
Venäjän presidentinvaali on tilaisuutena arvokas (irvokas) arvokas (irvokas).
Kremlin vessassa on piilokamera.
Olisi tosiaan jännittävää nähdä suorana lähetyksenä venäläisen demokratian toimintaa.
Illan mittaan jännitys tiivistyisi lopullisten tulosten alkaessa tulla eri kuvernementeista ja oblasteista.
Kysymys kuuluisi, että paljonko yli 100 %:n kannatuksen mentäisiin?
Mikä on Krimin ja Donbassin tulokset jne.???
Jännitys piilee lähinnä siinä, että onko jossakin vaalipiirissä mokattu ja Putinille laskettu yli 100% kannatus.
Meilläkin oli joskus se kekkonen, kekkonen, kekkonen... (valitsijamiesäänestys).
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2012/02/03/kekkonen-kekkonen-kekkonen
En tosin jaksanut sitä silloinkaan katsoa.
P-Koreassa Kim Jong-un seuraa vaalivalvojaisia silmä kovana, jos saisi oppia homman hoitamisesta hienostuneesti.
Kyllä meilläkin oli etukäteen selvää kenestä tehdään Nato-Suomen sotapresidentti.
Miten niin etukäteen selvää, kun alussa selvä ennakkosuosikki oli kyselyjä johtanut Haavisto ja Stubb kiilasi kärkeen vasta paljon myöhemmin. Kisa heidän välillään oli myös hyvin tasainen loppuun asti ja eroa oli lopulta vain reilut kolme prosenttia.
Onko ennakkoäänestystä?
Kai tuLee tiukka 48% vs,52% taisto...
Kun Kremlistä kuuluu kova pamaus ja nousee suuri tuli- ja savupatsas, niin vaalitulos on valmis.