IDÄN KUNINGAS JA HARMAGEDON

Ja kuudes enkeli vuodatti maljansa suureen Eufrat-virtaan, ja sen vesi kuivui, että tie valmistuisi auringon noususta tuleville kuninkaille.
Ilm 16:12

Ja ne kokosivat heidät siihen paikkaan, jonka nimi hebreaksi on Harmagedon.
Ilm 16:16
81687
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 81

Vanhimmat

Maailma alkaa valmistautua tähän näytökseen.

1Äänestä
  • Kovin vittumainen jumala teillä. Kaikkivaltiaan valtuudet eikä tee millekään mitään.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Kovin vittumainen jumala teillä. Kaikkivaltiaan valtuudet eikä tee millekään mitään.

    Ihmisen valinta, josta Jumalaa ei voi syyttää. Mutta sinähän puhuitkin jostain jumalasta, etkä Jumalasta, joten puhuimmekin eri asiasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Kovin vittumainen jumala teillä. Kaikkivaltiaan valtuudet eikä tee millekään mitään.

    Pakkaa kamasi muutto Israeliin onnistuu joko kiertämällä Pietarin kaupungin kautta tai Riikasta Latviasta.

    Äänestä

Ihanko totta?
Miksi Jumala ei itse tule kertomaan?
Maailman historiassa on ollut paljon tiukempiakin paikkoja. Mitään ei silloinkaan tapahtunut.

Äänestä
  • Uskonharhaiset hokee alituiseen sitä mailman loppuaan, kuulunee taudinkuvaan.

    Äänestä

  • Mitä tarkoittaa "mitään ei silloinkaan tapahtunut"?

    Onhan Berlin pommitettu raunioiksi lähes kokonaan. Pilkkaajat pilkkaa jopa omaa tuhoaan. Mutta kirkuvat kadotuksessa ikuisesti.
    Mikään ei ole tyhmempää kuin uhmata tuollaista kohtaloa. Siellä ei katuminen auta enää. Kirkuvat ikuisesti.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Mitä tarkoittaa "mitään ei silloinkaan tapahtunut"?

    "Harras uskovainen" saa jotain sairasta nautintoa kuvitellessaan mitä kauheimpia kidutusmuotoja, muille ihmisille. Toivottavasti hän pääsee kuuntelemaan niitten polisten kirkumista.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    siis poloisten kirkumista.

    Äänestä

  • Viimeiset sapelinkalistelut ja ihmisten joukkoitsemurhabileet on kerrottu Kirjassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    "Harras uskovainen" saa jotain sairasta nautintoa kuvitellessaan mitä kauheimpia kidutusmuotoja, muille ihmisille. Toivottavasti hän pääsee kuuntelemaan niitten polisten kirkumista.

    Uskovaisten tehtävä on varoittaa, mutta tehän ette ota varoitusta vastaan, vaan herjaatte mieluummin. Jokainen tehköön oman valintansa.

    Äänestä

  • Jumala on kertonut meille kaiken tarvittavan profeettojensa välityksellä Raamatussa. Ihmisen oma syy, jos ei kiinnosta tutkia Jumalan Sanaa ja löytää siitä ihmeellisiä aarteita.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Uskonharhaiset hokee alituiseen sitä mailman loppuaan, kuulunee taudinkuvaan.

    Jumalan tai Hänen uskoviensa pilkkaaminen ei vahingoita tai millään tavalla pahenna pilkan kohteita. Mutta sellainen pilkka todellakin ”osuu omaan nilkkaan”. Ja osuukin todella pahasti.

    Pilkkaajille varoitukseksi: Jumala on luvannut, että kaikki synnit annetaan katuvalle ja kääntyvälle ihmiselle anteeksi, mutta Pyhän Hengen pilkkaamista ei ihmiselle anteeksi anneta.

    Muistakaa, että Pyhä Henki on osa Jumaluutta ja että uskovat ovat saaneet osansa Pyhästä Hengestä.
    Ihan jo oman kohtalonne takia katuen pyytäkää Jumalalta anteeksi. Ehkä Hän armahtaa teitä, kun vetoatte - ja me uskovat vetoamme puolestanne, koska todellakaan emme toivo teidän joutuvan ikuiseen, tulen lailla sielua polttavaan kärsimykseen - että te ette tienneet, mitä kirjoititte ja puhuitte.
    Kaikki ratkaistaan kumminkin jo täällä, kun olemme maailmassa, ruumiissamme. Viimeisellä tuomiolla ei enää kenenkään vetoomukset auta. Ainoastaan täällä Jeesukseen Kristukseen toivonsa panneet saavat tuomiolla puolustajaksi Kristuksen itsensä ja meidät Hänen tähtensä katsotaan syyttömiksi. Vain yksin Jeesuksen Kristuksen tähden. Kannattaa siis valita Jeesus elämänsä Herraksi.
    Me uskovat olemme kertoneet teille tämän totuuden. Muistakaa se sitten joskus, minkä valinnan teettekin.

    - Hippunen -

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    "Harras uskovainen" saa jotain sairasta nautintoa kuvitellessaan mitä kauheimpia kidutusmuotoja, muille ihmisille. Toivottavasti hän pääsee kuuntelemaan niitten polisten kirkumista.

    Uskova tietää, mikä jumalattomia odottaa ja tahtoo nimenomaan varoittaa, jotta mahdollisimman moni pelastuisi kauhistuttavalta kohtalolta. Emme toivo kenenkään joutuvan kadotukseen, eroon Jumalasta.
    (Eri asia on sitten ne, jotka todellakin kuuluvat sielunviholliselle ja siis kadotettaviksi ikuisen elämän ilosta. Heitä kohtaan meillä ei ole viimeisellä tuomiolla oleva edes halua tuntea sääliä taikka lupaa tuntea sääliä. He ovat Jumalan vihollisia ja Jumalan Pyhyys vaatii kaiken pahan poistamista.. Siellä uskovilla eli Jumalan Pyhillä - koska uskomme on meidät silloin täydellisiksi pyhittänyt - on täysin sama tahto Jumalan kanssa.)

    Me uskovat käymme sisään täydellisen hyvään valtakuntaan ja nyt täällä maailmassa ollessamme toivotamme sinutkin, pilkkaava lukija, samalle matkalle.

    Valitse siis Jeesus Kristus eli tunnusta synnillisyytesi Jumalalle ja myönnä, että sinusta itsestäsi ei ole kelvolliseksi matkamieheksi, vaan ainoastaan Jeesuksen Kristuksen sovitustyö on ainoa puolustuksesi ja usko siihen ainoa meriittisi.
    Niin me uskovatkin olemme tehneet. Emme ole sen kummempia ihmisiä kuin sinäkään, pilkkaajamme. Koska Jumala antoi anteeksi meille, Hän on antava anteeksi myös sinulle, sillä Hän katsoo kaikki ihmiset samanarvoisiksi - riippumatta heidän syntiensä laadusta tai hyvien tekojen tekemättä jättämistensä määrästä.
    Katso, näin helppoa on sinunkin saavuttaa tämä uskovien jakama ilo! Olet tervetullut Jumalan suureen perheeseen, heti kun vain tahdot!

    Et voisi enää enemmän väärässä olla. Siksi uskovat kertovat Jeesuksesta, että teidän, jotka eivät vielä usko, voisi käydä HYVIN.
    Evankeliumi on hyvä sanoma sinulle, jotta voisit pelastua. Mieti, miksi se ei kelpaa sinulle? Jeesus rakastaa sinua ja tahtoo sinut pelastaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Jumalan tai Hänen uskoviensa pilkkaaminen ei vahingoita tai millään tavalla pahenna pilkan kohteita. Mutta sellainen pilkka todellakin ”osuu omaan nilkkaan”. Ja osuukin todella pahasti.

    Pilkkaajille varoitukseksi: Jumala on luvannut, että kaikki synnit annetaan katuvalle ja kääntyvälle ihmiselle anteeksi, mutta Pyhän Hengen pilkkaamista ei ihmiselle anteeksi anneta.

    Muistakaa, että Pyhä Henki on osa Jumaluutta ja että uskovat ovat saaneet osansa Pyhästä Hengestä.
    Ihan jo oman kohtalonne takia katuen pyytäkää Jumalalta anteeksi. Ehkä Hän armahtaa teitä, kun vetoatte - ja me uskovat vetoamme puolestanne, koska todellakaan emme toivo teidän joutuvan ikuiseen, tulen lailla sielua polttavaan kärsimykseen - että te ette tienneet, mitä kirjoititte ja puhuitte.
    Kaikki ratkaistaan kumminkin jo täällä, kun olemme maailmassa, ruumiissamme. Viimeisellä tuomiolla ei enää kenenkään vetoomukset auta. Ainoastaan täällä Jeesukseen Kristukseen toivonsa panneet saavat tuomiolla puolustajaksi Kristuksen itsensä ja meidät Hänen tähtensä katsotaan syyttömiksi. Vain yksin Jeesuksen Kristuksen tähden. Kannattaa siis valita Jeesus elämänsä Herraksi.
    Me uskovat olemme kertoneet teille tämän totuuden. Muistakaa se sitten joskus, minkä valinnan teettekin.

    - Hippunen -

    Aamen! 🎚️🩸

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Jumala on kertonut meille kaiken tarvittavan profeettojensa välityksellä Raamatussa. Ihmisen oma syy, jos ei kiinnosta tutkia Jumalan Sanaa ja löytää siitä ihmeellisiä aarteita.

    Profeetat kertoivat mitä unikakkiainen yöllä näytti.
    Näihin sitten pitäisi suhtautua vakavasti.
    Unien näkijät ovat nukkuneet ikiuneen 2000 vuotta sitten.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Uskova tietää, mikä jumalattomia odottaa ja tahtoo nimenomaan varoittaa, jotta mahdollisimman moni pelastuisi kauhistuttavalta kohtalolta. Emme toivo kenenkään joutuvan kadotukseen, eroon Jumalasta.
    (Eri asia on sitten ne, jotka todellakin kuuluvat sielunviholliselle ja siis kadotettaviksi ikuisen elämän ilosta. Heitä kohtaan meillä ei ole viimeisellä tuomiolla oleva edes halua tuntea sääliä taikka lupaa tuntea sääliä. He ovat Jumalan vihollisia ja Jumalan Pyhyys vaatii kaiken pahan poistamista.. Siellä uskovilla eli Jumalan Pyhillä - koska uskomme on meidät silloin täydellisiksi pyhittänyt - on täysin sama tahto Jumalan kanssa.)

    Me uskovat käymme sisään täydellisen hyvään valtakuntaan ja nyt täällä maailmassa ollessamme toivotamme sinutkin, pilkkaava lukija, samalle matkalle.

    Valitse siis Jeesus Kristus eli tunnusta synnillisyytesi Jumalalle ja myönnä, että sinusta itsestäsi ei ole kelvolliseksi matkamieheksi, vaan ainoastaan Jeesuksen Kristuksen sovitustyö on ainoa puolustuksesi ja usko siihen ainoa meriittisi.
    Niin me uskovatkin olemme tehneet. Emme ole sen kummempia ihmisiä kuin sinäkään, pilkkaajamme. Koska Jumala antoi anteeksi meille, Hän on antava anteeksi myös sinulle, sillä Hän katsoo kaikki ihmiset samanarvoisiksi - riippumatta heidän syntiensä laadusta tai hyvien tekojen tekemättä jättämistensä määrästä.
    Katso, näin helppoa on sinunkin saavuttaa tämä uskovien jakama ilo! Olet tervetullut Jumalan suureen perheeseen, heti kun vain tahdot!

    - Hippunen -

    Ei kukaan "kuulu viholliselle" pelastus kuuluu jokaiselle, joka katuu ja tekee parannuksen

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Ei se vielä riitä. Täytyy myös kääntyä Pelastajan, Jeesuksen puoleen.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    "Harras uskovainen" saa jotain sairasta nautintoa kuvitellessaan mitä kauheimpia kidutusmuotoja, muille ihmisille. Toivottavasti hän pääsee kuuntelemaan niitten polisten kirkumista.

    Väärin. Vihasi uskovia kohtaan pistää sinut valehtelemaan heistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Ei se vielä riitä. Täytyy myös kääntyä Pelastajan, Jeesuksen puoleen.

    Aamen!

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Viimeiset sapelinkalistelut ja ihmisten joukkoitsemurhabileet on kerrottu Kirjassa.

    Siellä ne on. Tulevaisuus on kirjattu ylös.

    Taivas on täynnä. Ne 144000 on jo valittu. On täysin turha kilvoitella.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Mitä tarkoittaa "mitään ei silloinkaan tapahtunut"?

    Onhan Berlin pommitettu raunioiksi lähes kokonaan. Pilkkaajat pilkkaa jopa omaa tuhoaan. Mutta kirkuvat kadotuksessa ikuisesti.
    Mikään ei ole tyhmempää kuin uhmata tuollaista kohtaloa. Siellä ei katuminen auta enää. Kirkuvat ikuisesti.

    Sodoman loppu on täällä Ilmestyskirja luku 11

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Mitä tarkoittaa "mitään ei silloinkaan tapahtunut"?

    Onhan Berlin pommitettu raunioiksi lähes kokonaan. Pilkkaajat pilkkaa jopa omaa tuhoaan. Mutta kirkuvat kadotuksessa ikuisesti.
    Mikään ei ole tyhmempää kuin uhmata tuollaista kohtaloa. Siellä ei katuminen auta enää. Kirkuvat ikuisesti.

    Berlin niin mutta koko Jerusalem tuhottiin moskeijat rakennettiin karma

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Viimeiset sapelinkalistelut ja ihmisten joukkoitsemurhabileet on kerrottu Kirjassa.

    Temppeli tuhottiin moskeijat tuli idästä

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Ei kukaan "kuulu viholliselle" pelastus kuuluu jokaiselle, joka katuu ja tekee parannuksen

    Tarkoitinkin juuri niitä, jotka eivät kadu ja parannusta tee.

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Ei se vielä riitä. Täytyy myös kääntyä Pelastajan, Jeesuksen puoleen.

    Tätä tarkoitin.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Uskonharhaiset hokee alituiseen sitä mailman loppuaan, kuulunee taudinkuvaan.

    Maailmalle on määrätty myös lopun päivä.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    "Harras uskovainen" saa jotain sairasta nautintoa kuvitellessaan mitä kauheimpia kidutusmuotoja, muille ihmisille. Toivottavasti hän pääsee kuuntelemaan niitten polisten kirkumista.

    Valehtelet. Ei saa.
    Uskovien TÄYTYY VAROITTAA.
    Etkö sinä sitä ymmärrä?

    Äänestä

Siis hepreaksi.

Eufrat on kuivumassa ja Kiina on valmiina.

Äänestä
  • Näyttämö on valmis.

    Äänestä

  • EUFRAT virtaa BABYLONIASSA.

    Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    EUFRAT virtaa BABYLONIASSA.

    Nykyisessä Irakissa muistaakseni.

    Äänestä

Voi helvetti. Joutavaa sopotusta kuin Nostradamuksen ennustukset.
Selväpäinen olisi sanonut asian suoraan. Aika-, paikka- ja tapa-attribuuttien kanssa.

Äänestä
  • Jumala on tarpeeksi selvästi ja suoraan kertonut, mitä maailmassa tulee tapahtumaan ja kehottanut meitä seuraamaan aikojen merkkejä. Tietäkää, että tähän asti kaikki Raamatussa ennalta ilmoitettu on tapahtunut. Kaikki viimeisetkin tapahtumat tulevat toteutumaan yhtä lailla.

    - Hippunen -

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Jumala on tarpeeksi selvästi ja suoraan kertonut, mitä maailmassa tulee tapahtumaan ja kehottanut meitä seuraamaan aikojen merkkejä. Tietäkää, että tähän asti kaikki Raamatussa ennalta ilmoitettu on tapahtunut. Kaikki viimeisetkin tapahtumat tulevat toteutumaan yhtä lailla.

    - Hippunen -

    Näin on! 😊

    Onko antanut ihan kellonajan?

    Ajan merkkejä?
    Koivuun pukkaa hiirenkorvia keväällä ja lokit alkavat kiljua.
    Pitääkö alkaa hyppimään seinille?
    Jeesuksen kevätmuutto on lähellä.

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Onko antanut ihan kellonajan?

    Ajan Hän pitää omana salaisuutenaan. Sen tietää vain Isä Jumala yksin. Tiedä, että loppu ”iskee kuin varas yöllä”, silloin kuin vähiten odotat. Valmiina kannatta olla.

    - Hippunen -

    Äänestä

  • Anonyymi00065 kirjoitti:

    Ajan merkkejä?
    Koivuun pukkaa hiirenkorvia keväällä ja lokit alkavat kiljua.
    Pitääkö alkaa hyppimään seinille?
    Jeesuksen kevätmuutto on lähellä.

    Mitä kirjoitat, sinun pilkkasi, on yksi ajan merkeistä, joka on Raamatussa ennustettu. Pilkkaamisellasi autat kirjoitusten käymistä toteen.

    - Hippunen -

    Äänestä

Kordinaateja kehiin eikä keksittyjä nimiä, niin uskottavuus paranisi. Säästyisi uskiksilta selittelyn vaiva.

Äänestä
  • Me uskovat emme koe mitään ”vaivaa” kertoassamme saamaamme pelastussanomaa eteenpäin, uskosta osattomille. Se on meidän ilomme ja saamme siitä palkkaa Rikkaalta Työnantajaltamme jo täällä, saati vielä runsaammin taivaan kodissa. Herra Jumala on paras työnantaja ja työskentely Hänen valtakuntansa tulemisen eteen on silkkaa iloa!
    Sinänsä meidän maallisessa elämässämme on haasteita ja vastoinkäymisiä yhtä lailla kuin uskosta osattomienkin, mutta meillä on aina Hän, jonka puoleen kääntyä vaikeuksissa, ja Hän auttaa meidät aina kaikkien vaikeuksien yli.

    Äänestä

mitenköhän niilin saisi kuivaksi 🤣

Äänestä
  • Kyllä sekin kuivuu.

    Äänestä

Eufratin kuivumisesta on mediassa ollut juttua.

Äänestä

Aikanaan eufrat kuivuu kyllä. Kiina on maailmansuurin mahti nyt ja kuinka pienessä aikaikkunassa se on noussut.
Kaikki on kuin raamatussa on kerrottu.
Ällistyttävää tarkkuutta raamatussa.
Pian ilmestyy se antikristus ja kristityillä vaikeat ajat.

Äänestä
  • Kristittyjen ahdistus on lyhyt. Sen jälkeen alkaa iankaikkinen, päättymätön, loppumaton, ikuinen elämä Jeesuksen Kristuksen luona.
    Meillä on ihana toivo ja tulevaisuus.

    Äänestä

  • Raamatussa on selkeästi kuvattu, kuinka kottikärryt saavat kaksi pyörää. Lukekaa niin ymmärrätte.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Kristittyjen ahdistus on lyhyt. Sen jälkeen alkaa iankaikkinen, päättymätön, loppumaton, ikuinen elämä Jeesuksen Kristuksen luona.
    Meillä on ihana toivo ja tulevaisuus.

    Selibaatissa olleet papit odottavat teitä selkä märkänä.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Kristittyjen ahdistus on lyhyt. Sen jälkeen alkaa iankaikkinen, päättymätön, loppumaton, ikuinen elämä Jeesuksen Kristuksen luona.
    Meillä on ihana toivo ja tulevaisuus.

    AMEN. Tähän saamme luottaa, sillä Jumalan lupaukset ovat aina pitäneet ja tulevat pitämään.

    Äänestä

  • Meidän armon ajan uskovien ei tarvitse pelätä antikristuksen hirmuista aikaa; meidät temmataan taivaaseen seitsemäksi vuodeksi. Palaamme vasta Harmagedoniin Jeesuksen perässä, kun hän tulee tuhoamaan vihollisensa, jotka ovat kokoontuneet Israelia vastaan. Se tapahtuu, kun juutalaiset kansana huutavat avukseen Jeesusta, Messiastaan.

    Ne, jotka tulevat uskoon vasta ylöstempauksen jälkeen, joutuvat kokemaan kauheita aikoja. Suurin osa heistä ehkä mestataan. Siinä ajassa joutuu itse pesemään vaatteensa. Nyt pelastuminen on yksin armosta yksin uskosta Jeesukseen. Pelastumista ei nyt voi menettää. Kuvittele, jos jäisit tänne uskovana ja ottaisit pedon merkin ja palvoisit petoa. Olisiko pelastuksesi edelleen sinetöity vai olisiko pelastuminen sinulle sen jälkeen mahdotonta? Kummin päin vain, niin Jumala joutuisi perumaan sanansa. Jumalan täytyy ottaa meidät pois, jotta pelastussuunnitelma voi vaihtua.

    Lohduttakaa toisianne tällä.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Meidän armon ajan uskovien ei tarvitse pelätä antikristuksen hirmuista aikaa; meidät temmataan taivaaseen seitsemäksi vuodeksi. Palaamme vasta Harmagedoniin Jeesuksen perässä, kun hän tulee tuhoamaan vihollisensa, jotka ovat kokoontuneet Israelia vastaan. Se tapahtuu, kun juutalaiset kansana huutavat avukseen Jeesusta, Messiastaan.

    Muuten hyvin vaan täysin väärin.Uskovat kristityt ovat antikristuksen aikaan maanpäällä.

    Ilmestyskirja kertoo useassa kohtaa kuinka Pyhät on antikristuksen ajassa ja Paavali vakuuttamalla vakuuttaa, ettei se päivä eli Herranpäivä tule ennenkuin ilmestyy antikristus.
    Yksi kohta vielä varoittaa, että nekin puhuu kristityistä jotka ottavat pedonmerkin tulevat joutumaan tulimereen.
    Tämä on sitä Totuutta asiassa .Se aika on karmea aika kristityille ja monia tulee kuolemaan mestauksella..ehkä itsekin kenties.
    Siihen on syytä asennoitua kristittyjen, ettei huomaa olevansa tulijärvessä taivaallisen aterian sijaan.

    Äänestä

  • MrHyvis kirjoitti:

    Muuten hyvin vaan täysin väärin.Uskovat kristityt ovat antikristuksen aikaan maanpäällä.

    Koska vaivanaikanakin pelastutaan, mutta marttyyrikuoleman kautta

    Äänestä

  • MrHyvis kirjoitti:

    Muuten hyvin vaan täysin väärin.Uskovat kristityt ovat antikristuksen aikaan maanpäällä.

    Näistä asioista on eri käsityksiä.
    Itse en ole lukinnut kantaani. Ajan myötä Sanaa lukiessa käsitys ja totuus hahmottunee.
    Tärkeintä on pysyä Jeesuksessa ja kohdata tulevaisuus hänen kanssaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Näistä asioista on eri käsityksiä.
    Itse en ole lukinnut kantaani. Ajan myötä Sanaa lukiessa käsitys ja totuus hahmottunee.
    Tärkeintä on pysyä Jeesuksessa ja kohdata tulevaisuus hänen kanssaan.

    Juu vaan raamatun mukaan tempauksen ajankohta on selvä ku pläkki.
    Se on myös totta, että reppu on oltava jokahetki pakattu kristityllä sillä kukapa tietää sitä omaa hetkeä, millä on lähteä.
    Siksi asiat kunnossa joka päivä ja rukoukset jne...

    Äänestä

  • MrHyvis kirjoitti:

    Juu vaan raamatun mukaan tempauksen ajankohta on selvä ku pläkki.
    Se on myös totta, että reppu on oltava jokahetki pakattu kristityllä sillä kukapa tietää sitä omaa hetkeä, millä on lähteä.
    Siksi asiat kunnossa joka päivä ja rukoukset jne...

    Perustus on varma.

    1 Kor 3:11
    ” Sillä muuta perustusta ei kukaan voi panna, kuin mikä pantu on, ja se on Jeesus Kristus.”

    Äänestä

  • Kiinan juutalaiset muuttanut jo osa Palestiinaan asumaan ja Singaporeen tosin

    Äänestä

  • Kiinan juutalaisia on muuttanut jerikoon ja Israeliin s-tanan syna gog googin sotaan.

    Äänestä

Jotkut kuolevat nälkään.Kaupungeissa ei pidä asua noina aikoina vaan maalla sillä se kestää muutaman vuoden.

Äänestä
  • Siellähän sinä olet jo perunakellarissa valmiina.

    Äänestä

  • Tsar tzvat joku kylä Venäjällä on täynnä ruokaa niiden talojen alla kellarit dokumentti tuli sieltä.

    Äänestä

Elämme Ilmestyskirjan kynnyksellä.

Äänestä
  • Miten kirjassa voi olla kynnys?
    Vai puhuitko ulkohuussista?

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Miten kirjassa voi olla kynnys?
    Vai puhuitko ulkohuussista?

    Yksinkertainen ihminen ei voi käsittää kuvainnollista puhetta.

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Yksinkertainen ihminen ei voi käsittää kuvainnollista puhetta.

    Yksinkertainen ihminen lukee Raamattua.

    Äänestä

Joko se Johannes taas on syönyt kirjoittamansa tekstit?

Äänestä
  • Välillä tuntuu vahvasti, että herjaajat ovat syöneet jo kauan sitten omat eväänsä.

    Äänestä

Söi kärpässieniä.

Äänestä

Tulevaisuus näkyy Raamatun profetioissa etukäteen niille, jotka sitä haluavat tutkia.

Äänestä

Sama juttu Aku ankka kirjassa.

Äänestä

KARTTA ESIIN MISSÄ ON JISREELIN LAAKSO SIELLÄ ON HARMAGEDDON

Äänestä

Suuri EUFRAT on edelleen ja itä on edelleen ja EUFRAT ON BABYLON KARTTA KÄTEEN

Äänestä

On kädessä.
Mitä sitten?
Onko tämä joku karttaharjoitus?
En näe Jumalaa kartalla.

Äänestä
  • Näet kyllä hyppäät lentokoneeseen muuta Israeliin alkaa jumalat näkyä.

    Äänestä

  • Anonyymi00069 kirjoitti:

    Näet kyllä hyppäät lentokoneeseen muuta Israeliin alkaa jumalat näkyä.

    Kartalla muuten sen kanssa kun matkustaa Israeliin pääsee ihmeisiin.

    Äänestä

Monet ovat löytäneet sen naapurin navetasta keskellä yötä.

Äänestä

Hebreaksi ha ma geddon ON ISRAELISSA jisreelin laakso EUFRAT alue on Babylon.

Äänestä

Israel on niin sekaisin kaikkea että ilman suunnaton on sekaisin siellä ja heimot.

Äänestä

😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋

🔞 K­­u­­­u­­m­­­a­­­t­­ ­­­t­y­t­­ö­­­t­­ ­o­­d­o­t­­t­­­a­­­v­­­­­­a­­­t­ ­­­s­­i­­­n­­u­­a­ -> https://us4.fun/kissgirl?18316320

🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞

Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Ja kuudes enkeli vuodatti maljansa suureen Eufrat-virtaan, ja sen vesi kuivui, että tie valmistuisi auringon noususta tuleville kuninkaille.
Ilm 16:12

Ja ne kokosivat heidät siihen paikkaan, jonka nimi hebreaksi on Harmagedon.
Ilm 16:16

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu