Parsimonia kumoaa luomisen

Tieteessä parsimonia (Muistan nimen Dawkinsin kirjasta Maailman hienoin esitys - evoluution todisteet) eli niukkuuden periaate pätee kaikkeen selittämiseen [1]. Yksinkertaisin ja vähiten selityksiä sisältävä teoria on todennäköisimmin oikea kuva kokonaisuudesta. Biologiassa tämä tulee hyvin esille evolutiivisten muutosten selittämisessä.

Eläimillä on yhteisiä ominaisuuksia, kuten esimerkiksi selkäranka, luuranko, neljä raajaa, karvoitus, vesikalvollinen muna ja kaksi ohimoaukkoa (diapsidit). Esimerkiksi pingviinillä, strutsilla ja krokotiililla on kaksi ohimoaukkoa [2].

Raamatun luomiskertomuksen mukaan pingviini, strutsi ja krokotiili on luotu erikseen, mikä edellyttää kolmea selitystä (=Jumala loi jokaisen erikseen) samalle asialle (=kahdelle ohimoaukolle). Biologian mukaan kahdelle ohimoaukolle on vain yksi selitys eli yhteinen polveutuminen [3]. Parsimonia, ominaisuudet ja kaksi ohimoaukkoa on selitetty hyvin ensimmäisessä linkissä.

Parsimonia on kohtuullisen helppoa soveltaa pelkkien ilmiasujen perusteella, mutta kun siihen lisätään DNA-sekvenssien yhteiset ominaisuudet niin kokonaiskuvan muodostaminen vaatii jo valtavasti laskentatehoa. Jos verrataan selitysten kehittymistä niin luomiskertomus, neodarwinismi ja moderni ymmärrys on ihan linjassaan.

Raamatun mukaan kaikki lajit luotiin erillisinä. Tämä on ihan loogista yksinkertaisten vuohipaimenten havaintojen perusteella. Sitten huomattiin, että eläimillä on hienovaraisia yhteisiä ominaisuuksia, jotka viittaavat yhteiseen polveutumiseen. Neodarwinistit selittivät kuitenkin vielä yhteisten ominaisuuksien kehittyneen rinnakkaisesti. Vielä 20. vuosisadan puolivälissä johtava evoluutiobiologi Ernst Mayr uskoi silmän kehittyneen kymmeniä kertoja itsenäisesti ja rinnakkaisesti. Uusimman tiedon mukaan kaksikylkisten silmä on kehittynyt vain kerran [4]. Tällä perusteella minä pidän tiedollisesti Ernst Mayeria vuohipaimenen tasoisena vajavaisesti tietävänä ihmisenä.

No miksi Raamatun luomiskertomus on huono selitys tieteellisestä näkökulmasta ja miksi se on tieteellisesti kumottu? Raamatun luomiskertomuksen mukaan jokainen laji vaatii oman selityksen, Jumala loi lajin sellaiseksi kuin se on. Biologinen, parsimniaa soveltava selitysmalli päätyy vain yhteen, vähiten selittelyitä vaativaan teoriaan eli evoluutioteoriaan [5].

Onko luominen ja Jumala kumottu? Dawkins ei ota suoraan kantaa luomiseen, mutta ei täysin sulje pois jumalan olemassaoloa (koska on tieteilijä ja tieteellisestä näkökulmasta olematonta ei voi koskaan todistaa absoluuttisesti olemattomaksi). Minä yksinkertaisempana ihmisenä pidän luomista tieteellisesti kumottuna parsimonian perusteella (5. linkki). Samalla olen täysin 100% varma, ettei Jumalaa ole olemassa. Jos luomiskertomus on pronssikautisten vuohipaimenten pieleen menevä sepitys niin miten ihmeessä sen taustalla voisi olla jotain oikeassa olevaa?

[1] https://evolution.berkeley.edu/phylogenetic-systematics/reconstructing-trees-cladistics/reconstructing-trees-parsimony/
[2] https://fi.wikipedia.org/wiki/Diapsidit
[3] https://fi.wikipedia.org/wiki/Yhteinen_polveutuminen
[4] https://en.wikipedia.org/wiki/PAX6
[5] https://journals.plos.org/plosone/article?id=10.1371/journal.pone.0069924
97927
4Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 97

Vanhimmat
Aloittaja

"...mutta kun siihen lisätään DNA-sekvenssien yhteiset ominaisuudet niin kokonaiskuvan muodostaminen vaatii jo valtavasti laskentatehoa."

Tästä hyvä yhteenveto on Petter Portinin erinomaisessa artikkelissa. Yhdistelmä-DNA-tekniikalla sekvensoidut genomit todistavat yhteisen polveutumisen vaikka ei olisi olemassa yhtään ainoaa fossiilia ja puuttuvaa lenkkiä. Se on täysin sama kuin isyyden testaaminen DNA-testillä. Jos lapsessa on putkimiehen eikä avioliitossa olevan isän DNA:ta niin avioliittoon siunatun isän on hölmöä uskoa olevansa lapsen biologinen isä vaikka vihkisormus ja vihkipapin höpinät jotain muuta todistaisi.

"Sekä proteiinien että DNA:n rakennetta tutkimalla voidaan laatia molekulaariseen dataan perustuvia sukupuita, jotka ovat siinä mielessä esimerkiksi morfologiaan tai fossiiliaineistoon perustuvia sukupuita varmempia ja tarkempia, että ne pohjautuvat puhtaasti kvantitatiiviseen tietoon, kun taas aikaisemmilla menetelmillä kootut sukupuut nojaavat ainakin osaksi kvalitatiiviseen tietoon. Molekyylievoluutiossa voidaan esimerkiksi laskea, montako mutaatioaskelta erottaa eri lajeja tai muita taksonomisia ryhmiä. Yleensä, mutta ei aina, molekyylievoluution tutkimustulokset varmentavat klassisilla menetelmillä saatuja sukupuita. Jos ristiriitaa esiintyy, ratkaistaan asia molekyylitutkimuksen hyväksi, koska esimerkiksi geenien vertailu kertoo suoraan eliöiden väliset todelliset sukulaisuus- ja polveutumissuhteet."

file:///C:/Users/Ilkka/Downloads/2558-Artikkelin teksti-6046-1-10-20091208.pdf

2Äänestä
  • Geeniteknologia on poistanut paljon arvailua ja samalla osoittanut Occamin partaveitsen välillä aika tylsäksi välineeksi totuuden löytämiseen. Geenitutkimukset ovat osoittaneet ihmisten liikkuneen paljon enemmän ja odottamattomammin kuin aiemmin luultiin.

    Skeptisyydestä saa aika äkkiä silkkaa tyhmyyttäkin.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Linkki ei näköjään toimi ja samalla paljastaa linkkaajan etunimen. Haulla 'Evoluutioteorian kehitys Darwinista nykypäivään' löytyy viittaamani artikkeli.

    PS. Nyt halukkaat voi excelöidä onko linkkaaja Ilkka Niiniluoto vai joku Pielaveteläinen kunnallispoliitikko Ilkka jotain.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00002 kirjoitti:

    Geeniteknologia on poistanut paljon arvailua ja samalla osoittanut Occamin partaveitsen välillä aika tylsäksi välineeksi totuuden löytämiseen. Geenitutkimukset ovat osoittaneet ihmisten liikkuneen paljon enemmän ja odottamattomammin kuin aiemmin luultiin.

    Skeptisyydestä saa aika äkkiä silkkaa tyhmyyttäkin.

    "Geenitutkimukset ovat osoittaneet ihmisten liikkuneen paljon enemmän ja odottamattomammin kuin aiemmin luultiin."

    Ja liittyy avaukseen miten?

    "Skeptisyydestä saa aika äkkiä silkkaa tyhmyyttäkin."

    Ja liittyy avaukseen miten? Krokotiilin, pingviinin ja strutsin kaksi ohimoaukkoa johtaa loogiseen päätelmään yhteisestä polveutumisesta eikä erikseen luomisesta. Kun sovellat Occamin partaveistä ja parsimoniaa, olet yleensä oikeassa etkä väärässä kuten kaltaisesi ripulivajakki.

    Äänestä

  • Hard_atheist kirjoitti:

    Linkki ei näköjään toimi ja samalla paljastaa linkkaajan etunimen. Haulla 'Evoluutioteorian kehitys Darwinista nykypäivään' löytyy viittaamani artikkeli.

    PS. Nyt halukkaat voi excelöidä onko linkkaaja Ilkka Niiniluoto vai joku Pielaveteläinen kunnallispoliitikko Ilkka jotain.

    Aika riskaabelia laittaa linkki oman tietokoneen kiintolevyllä olevaan tiedostoon. Jos tuo linkki jotenkin toimisi (eli ulkopuolinen pääsisi käsiksi tuohon tiedostoon) olisi helposti riski, että ulkopuolinen pääsisi käsiksi muihinkin tiedostoihin, joihin ei pitäisi päästä. Tai voisi vaikka sujauttaa koneelle "kivan" haitakkeen...

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00008 kirjoitti:

    Niin no, ei kai minulla ole mitään salattavaa. Pielaven kunnanvaltuustossa oleva jäsen. Excelöipä siitä sitten haluamasi tiedot tai laita haitake minun koneelle.

    Äänestä

"Minä yksinkertaisempana ihmisenä "

Yksinkertaisuutesi on havaittu ja tunnustettu ominaisuutesi, vaikka et sitä joka päivä alleviivaisikaan usealla kirjoituksellasi.

Etkö edelleenkään tiedä, miksi neulankärjellä tanssivat enkelit ovat aivan oleellisia nykyaikaiselle matematiikalle?

Äänestä
  • Aloittaja

    "Yksinkertaisuutesi on havaittu ja tunnustettu ominaisuutesi, vaikka et sitä joka päivä alleviivaisikaan usealla kirjoituksellasi."

    Ad hominem on argumenttivirhe.

    "Etkö edelleenkään tiedä, miksi neulankärjellä tanssivat enkelit ovat aivan oleellisia nykyaikaiselle matematiikalle?"

    "...metaphor for wasting time debating topics of no practical value, or on questions whose answers hold no intellectual consequence..."

    https://en.wikipedia.org/wiki/How_many_angels_can_dance_on_the_head_of_a_pin?

    1Äänestä

    Totta, ihmisten nimittely mm ripulivajakeiksi on ad hominemia.

    Mutta mihinpä ateisti ei syyllistyisi peitellääkseen omaa tietämättömyyttään synnynnäisellä sivistymättömyydellään.

    Äänestä

Mutta ainakin uskovaiset ovat periytyneet Kingkongista, mikä selittää heidän identtisyytensä esi-isänsä kanssa. Myös älyn määrä täsmää.

Äänestä

Samankaltaiset rakenteet ja genomit ovat todiste siitä, että Jumala on käyttänyt hyväksi havaitsemiaan ratkaisuja monen eri lajin kohdalla. Tämähän on tuttua myös tekniikassa, jossa hyväksi havaittuja rakenteita ja koneiden sovelluksia käytetään monissa eri tuotteissa.

Äänestä
  • Aloittaja

    " ....Jumala on käyttänyt hyväksi havaitsemiaan ratkaisuja monen eri lajin kohdalla."

    Jep jep, ripulivajakki 🤣🤣🤣

    Miksi miekkavalaalla on keuhkot, mutta samankokoisella ja samassa ympäristössä elävällä valashailla on kidukset?

    "Miekkavalaskoiras voi painaa lähes 10 tonnia ja olla melkein 10 metrin pituinen."

    "Valashai...keskimäärin se on 12 metriä pitkiä ja painaa noin 15 tonnia."

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Miekkavalas

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Valashai

    Jumala saa käyttää mitä tahansa ratkaisuja minkä tahansa lajin kohdalla, niin kuin tahtoo.

    10 tonnia painanut nisäkäs ei ole elänyt maan päällä eikä kilon painavasta nisäkkäästä ole kehittynyt 10 tonnia painavaa nisäkästä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00005 kirjoitti:

    "Jumala saa käyttää mitä tahansa ratkaisuja minkä tahansa lajin kohdalla, niin kuin tahtoo. "

    Evoluution mekanismeista on todisteet, Jumalasta ei ole yhtään ainoaa todistetta, joten Jumalan tahto ja minkä tahansa ratkaisun käyttö vertautuu Saunatontun tai Sängynalusmörököllin toteuttamaan luomiseen.

    1Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00005 kirjoitti:

    Jumala saa käyttää mitä tahansa ratkaisuja minkä tahansa lajin kohdalla, niin kuin tahtoo.

    10 tonnia painanut nisäkäs ei ole elänyt maan päällä eikä kilon painavasta nisäkkäästä ole kehittynyt 10 tonnia painavaa nisäkästä.

    "10 tonnia painanut nisäkäs ei ole elänyt maan päällä..."

    Teknisesti ottaen olet tässäkin väärässä, koska suurin afrikannorsu on arvioitu painaneen yli 10 tonnia, mutta tosiaan, maapallon painovoima rajoittaa maaeläinten suurinta kokoa. JOs Jumala olisi luonut eläimet niin tällaista painovoiman rajoitetta ei olisi.

    "The largest recorded individual stood 3.96 metres (13.0 ft) at the shoulder, and is estimated to have weighed 10,400 kg (22,900 lb)."

    https://en.wikipedia.org/wiki/African_elephant

    "...eikä kilon painavasta nisäkkäästä ole kehittynyt 10 tonnia painavaa nisäkästä."

    Juu ei. On kehittynyt paljon suurempi nisäkäs, sinivalas, joista suurin tunnettu on painanut 190 tonnia eli 30 afrikannorsua tai 2500 ihmistä.

    "The heaviest blue whale was also a female hunted in the Southern Ocean, Antarctica, on 20 March 1947. She weighed 190 tonnes (418,878 lb) which is equivalent to about 30 elephants or 2500 people."

    https://uk.whales.org/whales-dolphins/record-breakers/

    1Äänestä

  • Aloittaja

    Hard_atheist kirjoitti:

    "...sinivalas, joista suurin tunnettu on painanut 190 tonnia eli 30 afrikannorsua tai 2500 ihmistä."

    Jos joku ripulivajakki ihmettelee, että miksi vedessä elävä samanlainen eläin voi kehittyä jopa 30 kertaa suuremmaksi niin kannattaa perehtyä fysiikkaan. Vesi kannattelee valasta eikä se tarvitse norsun kaltaista tukirankaa kumoamaan painovoimaa, joten se voi kehittyä isommaksi. Arkhimedeen laki, juuri tämän saman lain vuoksi laivat kelluvat, mutta Jeesus ei voi kävellä vetten päällä.

    Höpsistä. Veden paine räjäyttäisi valaan, ellei Jumala olisi rakentanut siitä painetta kestävää.

    Vesi on raskaampi ympäristö elää kuin maa.

    Äänestä

  • Hard_atheist kirjoitti:

    "10 tonnia painanut nisäkäs ei ole elänyt maan päällä..."

    Teknisesti ottaen olet tässäkin väärässä, koska suurin afrikannorsu on arvioitu painaneen yli 10 tonnia, mutta tosiaan, maapallon painovoima rajoittaa maaeläinten suurinta kokoa. JOs Jumala olisi luonut eläimet niin tällaista painovoiman rajoitetta ei olisi.

    "The largest recorded individual stood 3.96 metres (13.0 ft) at the shoulder, and is estimated to have weighed 10,400 kg (22,900 lb)."

    https://en.wikipedia.org/wiki/African_elephant

    "...eikä kilon painavasta nisäkkäästä ole kehittynyt 10 tonnia painavaa nisäkästä."

    Juu ei. On kehittynyt paljon suurempi nisäkäs, sinivalas, joista suurin tunnettu on painanut 190 tonnia eli 30 afrikannorsua tai 2500 ihmistä.

    "The heaviest blue whale was also a female hunted in the Southern Ocean, Antarctica, on 20 March 1947. She weighed 190 tonnes (418,878 lb) which is equivalent to about 30 elephants or 2500 people."

    https://uk.whales.org/whales-dolphins/record-breakers/

    Hah hah hah haa! 190 tonnia painava sinivalas.

    Ja kalatkin lentävät...

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00014 kirjoitti:

    Hah hah hah haa! 190 tonnia painava sinivalas.

    Ja kalatkin lentävät...

    "Hah hah hah haa! 190 tonnia painava sinivalas."

    Ihmettelen, että miten osaat kirjoittaa, jos et osaa lukea?

    Tässä ripulivajakille uudestaan: "She weighed 190 tonnes" eli "Hän [sinivalasnaaras] painoi 190 tonnia".

    "Ja kalatkin lentävät..."

    Kalat tosiaan lentävät. Miksi ihmeessä Jumala loi ympäristöt, joissa eläimet eivät pysy vaan pyrkivät toiseen ympäristöön? Ilmasta veden alle (pingviinit), vedestä ilmaan (liitokalat), maasta veteen (valaat), vedestä maalle (liejuryömijät).

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Liitokalat

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Liejuryömijät

    Voi sitä Jumalan luomisen monipuolisuutta ja rikkautta!

    Tutkimattomat ovat Herran tiet ja käsittämättömät hänen tuomionsa!

    Se, mikä on salattua, on Jumalan, mutta mikä on ilmoitettu, on meidän!

    Sana rististä on hullutusta!

    Äänestä

  • Hard_atheist kirjoitti:

    "Hah hah hah haa! 190 tonnia painava sinivalas."

    Ihmettelen, että miten osaat kirjoittaa, jos et osaa lukea?

    Tässä ripulivajakille uudestaan: "She weighed 190 tonnes" eli "Hän [sinivalasnaaras] painoi 190 tonnia".

    "Ja kalatkin lentävät..."

    Kalat tosiaan lentävät. Miksi ihmeessä Jumala loi ympäristöt, joissa eläimet eivät pysy vaan pyrkivät toiseen ympäristöön? Ilmasta veden alle (pingviinit), vedestä ilmaan (liitokalat), maasta veteen (valaat), vedestä maalle (liejuryömijät).

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Liitokalat

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Liejuryömijät

    ei ole mitään todisteita siitä, että suurin sinivalas olisi painanut 190 tonnia. Eiköhän totuus ole alle puolet siitä.

    Äänestä

  • Hard_atheist kirjoitti:

    "10 tonnia painanut nisäkäs ei ole elänyt maan päällä..."

    Teknisesti ottaen olet tässäkin väärässä, koska suurin afrikannorsu on arvioitu painaneen yli 10 tonnia, mutta tosiaan, maapallon painovoima rajoittaa maaeläinten suurinta kokoa. JOs Jumala olisi luonut eläimet niin tällaista painovoiman rajoitetta ei olisi.

    "The largest recorded individual stood 3.96 metres (13.0 ft) at the shoulder, and is estimated to have weighed 10,400 kg (22,900 lb)."

    https://en.wikipedia.org/wiki/African_elephant

    "...eikä kilon painavasta nisäkkäästä ole kehittynyt 10 tonnia painavaa nisäkästä."

    Juu ei. On kehittynyt paljon suurempi nisäkäs, sinivalas, joista suurin tunnettu on painanut 190 tonnia eli 30 afrikannorsua tai 2500 ihmistä.

    "The heaviest blue whale was also a female hunted in the Southern Ocean, Antarctica, on 20 March 1947. She weighed 190 tonnes (418,878 lb) which is equivalent to about 30 elephants or 2500 people."

    https://uk.whales.org/whales-dolphins/record-breakers/

    "JOs Jumala olisi luonut eläimet niin tällaista painovoiman rajoitetta ei olisi."

    Miksei olisi? Jumala voi ihan vain ateistien hämäämikseksi tehdä mitä vain.

    Minä ainakin tekisin, jos olisin Jumala. En voisi vastustaa kiusausta.

    Äänestä

  • Hard_atheist kirjoitti:

    "...sinivalas, joista suurin tunnettu on painanut 190 tonnia eli 30 afrikannorsua tai 2500 ihmistä."

    Jos joku ripulivajakki ihmettelee, että miksi vedessä elävä samanlainen eläin voi kehittyä jopa 30 kertaa suuremmaksi niin kannattaa perehtyä fysiikkaan. Vesi kannattelee valasta eikä se tarvitse norsun kaltaista tukirankaa kumoamaan painovoimaa, joten se voi kehittyä isommaksi. Arkhimedeen laki, juuri tämän saman lain vuoksi laivat kelluvat, mutta Jeesus ei voi kävellä vetten päällä.

    "Vesi kannattelee valasta"

    Kyllä on taas ateistilla ateistin selitykset. Vai kannattelee vesi muka? Menepä kuule kesällä veden päälle seisomaan, niin vajoat järveen. Maahan et vajoa, koska Herra on sen niin suunnitellut, ettei maa niele edes ateisteja, puhuivat he miten höpöjä tahansa.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00051 kirjoitti:

    " Vai kannattelee vesi muka?"

    Ei saatana, meinasin tukehtua nauruun 🤣🤣🤣

    Voiko vielä olla kirjoitustaitoisia ripulivajakkeja, jotka eivät tiedä Arkhimedeen lakia?

    Jos kappale on upotettu nesteeseen, neste kohdistaa kappaleeseen ylöspäin työntävän voiman, joka on yhtä suuri kuin kappaleen syrjäyttämän nesteen paino.

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Arkhimedeen_laki

    Tuossa mainittu ylöspäin työntävä voima on sitä kannattelua eli kellumista.

    PS. Sano, että olet trolli. Eihän noin saatanan tyhmää voi oikeasti olla olemassa.

    Kun ihminen hukkuu, niin hän vajoaa pohjaan. Kuu tukki irtoaa lautasta, niin se vajoaa järven pohjaan.

    Revi siitä Arkhimeden lakia.

    Laivatkin kelluvat vain siksi, että ne ovat onttoja ja pitävät sisällään ilmaa ja oikean muodon.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00056 kirjoitti:

    Kun ihminen hukkuu, niin hän vajoaa pohjaan. Kuu tukki irtoaa lautasta, niin se vajoaa järven pohjaan.

    Revi siitä Arkhimeden lakia.

    Laivatkin kelluvat vain siksi, että ne ovat onttoja ja pitävät sisällään ilmaa ja oikean muodon.

    "Kun ihminen hukkuu, niin hän vajoaa pohjaan."

    Tämä on ihan luonnollista koska ihmisen painosta noin 40-75% on vettä ja on siksi lähes neutraali kelluvuudeltaan. Kun keuhkot on täynnä ilmaa, ihminen kelluu ja kun hukkuva vetää keuhkot täyteen vettä niin vajoaa veden alle, mutta nousee muutaman päivän päästä takaisin pintaan kun kuoleman jälkeen ruumiin hajoamisessa mudostuvat kaasut lisäävät taas kelluvuutta. Ihan sama pätee valaisiin. Ne ovat lähes neutraaleja kelluvuudeltaan ja siksi ne eivät tarvitse valtavaa tukirankaa pitämään niitä pystyssä painovoimaa vasten.

    "Kuu tukki irtoaa lautasta, niin se vajoaa järven pohjaan."

    Irtotukki kelluu samalla tavalla kuin tukkilautta. Ei tukkilautta ole mitään taikuttaa, jossa kelluvuus olisi jotenkin maagisesti isompi kuin kaikkien tukkien kelluvuuden yhteissumma.

    "Revi siitä Arkhimeden lakia."

    Tunnusta jo, että olet trolli. Eihän noin saatanan tyhmää voi olla olemassa. Ei ainakaan kirjoitustaitoista.

    Monet ruumiit ovat veden pohjassa viikkoja, kuukausia ja jopa vuosia. Samoin uppotukit. Valaiden ruumiit eivät nouse rantaan kuin harvoin.

    Olen trolli. :)

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Jumala saa käyttää mitä tahansa ratkaisuja minkä tahansa lajin kohdalla, niin kuin tahtoo.

    10 tonnia painanut nisäkäs ei ole elänyt maan päällä eikä kilon painavasta nisäkkäästä ole kehittynyt 10 tonnia painavaa nisäkästä.

    >> Jumala saa käyttää mitä tahansa ratkaisuja minkä tahansa lajin kohdalla, niin kuin tahtoo.

    Jostain syystä jumala oli pakotettu käyttämään usein typeriäkin ratkaisuja, jotka viittaavat eliöryhmien sukulaisuussuhteisiin juuri siten kuin evoluutioteoria ennustaa.

    Äänestä

Kyllä minä käytän ohjelmoinnissa samaa koodia täysin eri ohjelmien tekoon. Se ei tarkoita että se koodi on syntynyt ilman minua. On sellainen sanonta että ei keksitä pyörää uudestaan. Jos ihminen osaa optimoida, niin Jumalako ei osaisi?
Ihmisellä kesti aika kauan että saatiin luotua virtuaalimaailma, jonka sisälle voidaan mennä vr-lasien kanssa, eikä tuokaan toimi täydellisesti. Jumala teki maailman kerralla niin että kaikki toimìi ja että hän pystyi pukemaan itsensä ihmiseksi ja elämään täällä. Se miksi täällä nyt on vaikeuksia ja pahaa on taas ihmisen synnin ja paholaisen syytä.

Äänestä
  • Aloittaja

    "Kyllä minä käytän ohjelmoinnissa samaa koodia täysin eri ohjelmien tekoon."

    Jos valashain kidukset ovat ohjelma niin käyttäisit sitä samaa ohjelmaa myös miekkavalaan hengityksen ohjelmointiin. Mutta Jumalapa ei käyttänytkään vaan se perkeleen idiootti laittoi miekkavalaalle norsun hengityselimen ohjelmoinnin.

    "On sellainen sanonta että ei keksitä pyörää uudestaan."

    Niin, no. Jos Jumala on keksinut kidukset niin miksei ole antanut sitä valaille?

    "Jos ihminen osaa optimoida, niin Jumalako ei osaisi?"

    No, ei tosiaan osaa optimoida. Vertaa esimerkiksi krokotiilin läpivirtauskeuhkot ja lepakon paljekeuhkot.

    "Jos valashain kidukset ovat ohjelma niin käyttäisit sitä samaa ohjelmaa myös miekkavalaan hengityksen ohjelmointiin. Mutta Jumalapa ei käyttänytkään vaan se perkeleen idiootti laittoi miekkavalaalle norsun hengityselimen ohjelmoinnin."

    Dna on se koodi. Tuo on aika paksua puhetta, että sinä muka tietäisit minkälainen elin toimii parhaiten minkäkinlaisella eläimellä. Ei meikkavalas valita omasta olostaan, päinvastoin suoriutuu todella hyvin elämästään.
    Et sinä isääsikään opeta rakastelemaan, niin älä opeta Jumalaa luomaan, teet itsesi vaan idiootiksi kun esität että tiedät paremmin. Teillä ateisteillä on todella suuret luulot omasta järjestänne, vaikka se on yhtä olematon kuin muillakin. Ette te tiedä kuin pintaraapaisun eliömaailmasta. Jos tietäisitte enemmän olisitte keksineet lääkkeet ja hoidot aivan kaikkeen ja pelastaneet maailman jo.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00007 kirjoitti:

    "Tuo on aika paksua puhetta, että sinä muka tietäisit minkälainen elin toimii parhaiten minkäkinlaisella eläimellä."

    Niin no, ei kai se vaadi ruudinkeksijää toteamaan, että kidukset toimii vedessä parhaiten. Katso nyt kaloja esimerkiksi.

    "Ei meikkavalas valita omasta olostaan, päinvastoin suoriutuu todella hyvin elämästään."

    Ei tietenkään. Se on evoluution tulosta. Evoluutio perustuu aina edeltävään sukupolveen ja siksi se on riittävän hyvä, mutta ei optimoitu vapaasti käytettävissä olevilla rakennuspalikoilla.

    "Et sinä isääsikään opeta rakastelemaan blaa blaa blaa..."

    Tämä on pelkkää ad hominemia eli argumenttivirhettä.

    "Niin no, ei kai se vaadi ruudinkeksijää toteamaan, että kidukset toimii vedessä parhaiten. Katso nyt kaloja esimerkiksi."

    Kyllä miekkavalas pärjää hyvin ilman niitä. Taas täysin typerä argumentti.

    "Ei tietenkään. Se on evoluution tulosta. Evoluutio perustuu aina edeltävään sukupolveen ja siksi se on riittävän hyvä, mutta ei optimoitu vapaasti käytettävissä olevilla rakennuspalikoilla."

    Juu, kyllä ne ohjelmakoodit syntyy itsestään ja optimoivat itse itsensä. Ateistin taikausko ei tunne rajoja.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Ps. Seuraavaksi varmaan haluat sanoa että nöitä kahta ei voi verrata (ohjelmakoodi ja dna), mutta sillä osoittaisit vain täydellisen tietämättömyytesi siitä miten monimutkaisia järjestelmiä ihmisessäkin on ja millaisilla ohjeilla ne toimii.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00009 kirjoitti:

    "Kyllä miekkavalas pärjää hyvin ilman niitä. Taas täysin typerä argumentti."

    Pärjää, joo, mutta ei ole optimoitu.

    Äänestä

  • Hard_atheist kirjoitti:

    "Kyllä miekkavalas pärjää hyvin ilman niitä. Taas täysin typerä argumentti."

    Pärjää, joo, mutta ei ole optimoitu.

    Miekkavalas tykkää hengittää ja siksi Jumala loi sille keuhkot. Kalatkin tykkäisivät hengittää, mutta eivät voi, koska niille on luotu kidukset.

    Keuhkokalat ovat kateuksissaan saatanan kehittämiä, niin että yrittävät nousta maalle liejuryömijeiden tavoin ja hengittää ilmaa. Ei onnistu.

    Evoluutio ei toimi.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00015 kirjoitti:

    "...liejuryömijeiden..."

    Heh heh, tämä paljasti sen, että olet biologiaa tunteva sarkastinen tieteilijä etkä mikään marketin kalatiskillä palloileva teisti, joka ei ymmärrä kaloista muuta kuin kirjolohifilesuikale 😂

    Äänestä

  • " On sellainen sanonta että ei keksitä pyörää uudestaan. Jos ihminen osaa optimoida, niin Jumalako ei osaisi?"

    Jos Jumala olisi luonut eläinkunnan, niin hän ei ole osannut optimoida lainkaan. Esimerkiksi meriahvenen silmä ja samalla riutalla samaa ympäristöä katselevan, osin samoja petoja välttelevän, jopa samaa saalista vaanivat meritursaan silmä on perusrakenteeltaan erilainen. Tähän kun vielä lisää samalla riutalla elävän sirkkaäyriäisen, niin saadaan kolmas täysin "uudelleenohjelmoitu" ratkaisu saman ympäristön katseluun.

    Meriahvenen silmä muistuttaa - tai on rakenteeltaa suorastaan kopio - kädellisten tai päiväpetolintujen silmästä. Nyt taas "Jumalasi" muisti kopioida, mutta ei muistanut, kun loi meriahvenen naapuriin tursaan. Silmän perusrakenne ei riipu LAINKAAN siitä mitä sillä pitäisi nähdä, vaan PELKÄSTÄÄN siitä mihin taksonomiseen ryhmään eläin kuuluu.

    Ja se mikä murskaa täysin ja lopullisesti kuvitelmat ominaisuuksien "älykkäästä kopioinnista" on se, että "kopioidut" ominaisuudet ovat aina ryppäinä. Jos vaikka tieteelle ennestään tuntemattomalla eläimellä on "luukala-mallinen silmä", niin voimme AIVAN VARMASTI SANOA, että sillä on myös haima, perna ja kaksi ruoansulatuskanavasta irrallista munuaista. Vastaavasti jos jollain eläimellä ei ole "luukala-mallista" silmää, sillä EI KOSKAAN voi olla kahta munuaista eikä pernaa.

    Miksi munuaisten tai pernan olemassaolo tai olemattomuus on 100%:n riippuvainen siitä minkälainen silmä eliöllä on?

    Äänestä

  • Hard_atheist kirjoitti:

    "...liejuryömijeiden..."

    Heh heh, tämä paljasti sen, että olet biologiaa tunteva sarkastinen tieteilijä etkä mikään marketin kalatiskillä palloileva teisti, joka ei ymmärrä kaloista muuta kuin kirjolohifilesuikale 😂

    Kirjolohi ei ole Jumalan luoma. Se on ihmisen jalostama. Pitäisi sinun tämä sentään tietää!

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    " On sellainen sanonta että ei keksitä pyörää uudestaan. Jos ihminen osaa optimoida, niin Jumalako ei osaisi?"

    Jos Jumala olisi luonut eläinkunnan, niin hän ei ole osannut optimoida lainkaan. Esimerkiksi meriahvenen silmä ja samalla riutalla samaa ympäristöä katselevan, osin samoja petoja välttelevän, jopa samaa saalista vaanivat meritursaan silmä on perusrakenteeltaan erilainen. Tähän kun vielä lisää samalla riutalla elävän sirkkaäyriäisen, niin saadaan kolmas täysin "uudelleenohjelmoitu" ratkaisu saman ympäristön katseluun.

    Meriahvenen silmä muistuttaa - tai on rakenteeltaa suorastaan kopio - kädellisten tai päiväpetolintujen silmästä. Nyt taas "Jumalasi" muisti kopioida, mutta ei muistanut, kun loi meriahvenen naapuriin tursaan. Silmän perusrakenne ei riipu LAINKAAN siitä mitä sillä pitäisi nähdä, vaan PELKÄSTÄÄN siitä mihin taksonomiseen ryhmään eläin kuuluu.

    Ja se mikä murskaa täysin ja lopullisesti kuvitelmat ominaisuuksien "älykkäästä kopioinnista" on se, että "kopioidut" ominaisuudet ovat aina ryppäinä. Jos vaikka tieteelle ennestään tuntemattomalla eläimellä on "luukala-mallinen silmä", niin voimme AIVAN VARMASTI SANOA, että sillä on myös haima, perna ja kaksi ruoansulatuskanavasta irrallista munuaista. Vastaavasti jos jollain eläimellä ei ole "luukala-mallista" silmää, sillä EI KOSKAAN voi olla kahta munuaista eikä pernaa.

    Miksi munuaisten tai pernan olemassaolo tai olemattomuus on 100%:n riippuvainen siitä minkälainen silmä eliöllä on?

    Turska! Katso turskaa! Miten selität sen olemassaolon muuten kuin luomisella?

    Ja sama pätee tursaisiin ja vielä enemmän muille. Luuletko, että sattuma on kehittänyt sellaisen naamiointikyvyn?

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Riippumatta siitä uskotkoJumalan antaneen tai evoluution kehittäneen meille aivot ja kyvyn loogiseen ajatteluun, niin emmekö voisi olla yhtä mieltä siitä, että ne on meillä, jotta me niitä käyttäisimme?

    MIKSI ET KÄYTÄ?

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    " On sellainen sanonta että ei keksitä pyörää uudestaan. Jos ihminen osaa optimoida, niin Jumalako ei osaisi?"

    Jos Jumala olisi luonut eläinkunnan, niin hän ei ole osannut optimoida lainkaan. Esimerkiksi meriahvenen silmä ja samalla riutalla samaa ympäristöä katselevan, osin samoja petoja välttelevän, jopa samaa saalista vaanivat meritursaan silmä on perusrakenteeltaan erilainen. Tähän kun vielä lisää samalla riutalla elävän sirkkaäyriäisen, niin saadaan kolmas täysin "uudelleenohjelmoitu" ratkaisu saman ympäristön katseluun.

    Meriahvenen silmä muistuttaa - tai on rakenteeltaa suorastaan kopio - kädellisten tai päiväpetolintujen silmästä. Nyt taas "Jumalasi" muisti kopioida, mutta ei muistanut, kun loi meriahvenen naapuriin tursaan. Silmän perusrakenne ei riipu LAINKAAN siitä mitä sillä pitäisi nähdä, vaan PELKÄSTÄÄN siitä mihin taksonomiseen ryhmään eläin kuuluu.

    Ja se mikä murskaa täysin ja lopullisesti kuvitelmat ominaisuuksien "älykkäästä kopioinnista" on se, että "kopioidut" ominaisuudet ovat aina ryppäinä. Jos vaikka tieteelle ennestään tuntemattomalla eläimellä on "luukala-mallinen silmä", niin voimme AIVAN VARMASTI SANOA, että sillä on myös haima, perna ja kaksi ruoansulatuskanavasta irrallista munuaista. Vastaavasti jos jollain eläimellä ei ole "luukala-mallista" silmää, sillä EI KOSKAAN voi olla kahta munuaista eikä pernaa.

    Miksi munuaisten tai pernan olemassaolo tai olemattomuus on 100%:n riippuvainen siitä minkälainen silmä eliöllä on?

    Missä on todisteet abiogenesiksestä? Sinulla, jonka setä oli apina, on kai antaa todisteet sen puolesta, että elämää voi syntyä siellä missä sitä ei jo ole?

    Jumala on optimoinut kaiken hienosti. Kaikki toimii sopusoinnussa maailmassa vallitsevien luonnonlakien kanssa. Tottakai luomakunta on myös rappion alainen, koska se on alistajan eli saatanan vallan alla.

    Sille on syynsä miksi toisissa eläimissä on hyödynnetty toista ja toisissa toista elintä. Sinä et ehkä sitä käsitä, mutta sinun ymmärtämättömyys ei tee siitä huonoa ratkaisua.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Turska! Katso turskaa! Miten selität sen olemassaolon muuten kuin luomisella?

    Ja sama pätee tursaisiin ja vielä enemmän muille. Luuletko, että sattuma on kehittänyt sellaisen naamiointikyvyn?

    Raamattu! Katso Raamattua! Miten selität sen olemassaolon muuten kuin ihmisten kirjoittamana?

    Ja sama pätee satuihin. Luuletko, että Jumala on kirjoittanut ne?

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Missä on todisteet abiogenesiksestä? Sinulla, jonka setä oli apina, on kai antaa todisteet sen puolesta, että elämää voi syntyä siellä missä sitä ei jo ole?

    Jumala on optimoinut kaiken hienosti. Kaikki toimii sopusoinnussa maailmassa vallitsevien luonnonlakien kanssa. Tottakai luomakunta on myös rappion alainen, koska se on alistajan eli saatanan vallan alla.

    Sille on syynsä miksi toisissa eläimissä on hyödynnetty toista ja toisissa toista elintä. Sinä et ehkä sitä käsitä, mutta sinun ymmärtämättömyys ei tee siitä huonoa ratkaisua.

    Abiogeneesi on oma kysymyksensä.

    Oli abiogeneesi tapahtunut miten tahansa, niin AINOA loopginen ja perusteltu selitys ihmisen ja muiden kädellisten, tai kädellisten ja muiden nisäkkäiden, tai nisäkkäiden ja muiden selkärankaisten - yhteisille ominaisuuksille on se, että nämä taksonomiset ryhmät ovat kehittyneet yhteisistä kantamuodoista evoluutioteorian kuvaamalla tavalla.

    Se, että 99% kaikista koskaan eläneistä eliölajeista on kuollut sukupuuttoon ei kerro "kaiken hienosta optiimoinnista", vaan hakuammunnasta, jonka tuloksena toistaiseksi elossa olevat lajit ovat toistaiseksi kyllin hyvin sopeutuneita tämänhetkisiin elinympäristöihinsä (ekosysteemeihin).

    Kysymys on siitä, että yhteiset ominaisuudet esiintyvät ryppäinä. Jos löydämme esimerkiksi höyhenen, joka DNA-tutkimuksen perusteella kuuluu ennestään tieteelle tuntemattomalle eläimelle, niin pelkästään siitä että me tiedämme että tuolla eläimellä on höyheniä peittonaan tiedämme että:
    sillä on selkäranka ja luinen tukiranka, neljä raajaa,
    haima, kilpirauhanen, kaksi munuaista,
    luinen nokka jossa ei ole hampaita, mutta jossa on kaksi sierainaukkoa
    me tiedämme että sillä pääkallo ja siinä tietyntyyppiset (nisäkkäistä eroavat) silmäaukot
    me tiedämme että sen silmässä on sokea piste,
    me tiedämme, että se lisääntyy munimalla,
    tiedämme, että se on tasalämpöinen,
    me tiedämme että (nisäkkäistä poiketen) koiraspuolisilla lajin edustajilla on samanlaiset sukupuolikoromosomit ja naarailla erilaiset
    jne.

    Vaikka emme tiedä mitä eläin syö, minkä kokoinen se on, onko se päivä- vai yöeläin jne, niin miten ihmeessä me tiedämme, että tuolle eläimelle on ollut "älykästä" suunnitella kaikki nuo kaikki piirteet vain sen perusteella että tiedämme siinä olevan höyheniä.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Ainoa järjellinen selitys kädellisille ja muulle elämälle on se että on Luoja. Järjettömiä valheita toki keksii ne jotka ei yksinkertaisimpaan ja varmasti oikeaan selitykseen tahdo uskoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Ainoa järjellinen selitys kädellisille ja muulle elämälle on se että on Luoja. Järjettömiä valheita toki keksii ne jotka ei yksinkertaisimpaan ja varmasti oikeaan selitykseen tahdo uskoa.

    Ainoa mitä uskovainen osaa on järjetön inttäminen.
    "Luominen" on perustelematon, järjetön ja oikeastaan sisöllötön väite, Sehän ei tarkoita mitään konkreettista vaan mystisen ja todistamattoman entiteetin tekemää selittämätöntä taikatemppua. Onko naurettavampaa ja lapsellisempaa selitystä?

    2Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    "Onko naurettavampaa ja lapsellisempaa selitystä?"

    Miten olisi se taikauskoinen selitys että elämää syntyy ilman elämää? Biogenesis on todistettu ilmiö maailmassa, abiogenesis ei. Hyvää pääsiäisen odotusta, se on sitä aikaa kun teitä taikuuteen (abiogenesikseen) uskovia karkoitetaan kokoilla.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Ainoa mitä uskovainen osaa on järjetön inttäminen.
    "Luominen" on perustelematon, järjetön ja oikeastaan sisöllötön väite, Sehän ei tarkoita mitään konkreettista vaan mystisen ja todistamattoman entiteetin tekemää selittämätöntä taikatemppua. Onko naurettavampaa ja lapsellisempaa selitystä?

    Taikatemppu on järkevämpi selitys kuin tyhjästä syntyminen itsestään sattumalta.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Taikatemppu on järkevämpi selitys kuin tyhjästä syntyminen itsestään sattumalta.

    Jonkun sellaisen tekemä taikatemppu joka on olemassa sattumalta ja itsestään on jotenkin "järkevä" selitys?

    Ja edelleen: Oli abiogeneesi tapahtunut miten tahansa, niin AINOA loopginen ja perusteltu selitys ihmisen ja muiden kädellisten, tai kädellisten ja muiden nisäkkäiden, tai nisäkkäiden ja muiden selkärankaisten - yhteisille ominaisuuksille on se, että nämä taksonomiset ryhmät ovat kehittyneet yhteisistä kantamuodoista evoluutioteorian kuvaamalla tavalla.

    Äänestä

  • Hard_atheist kirjoitti:

    "Kyllä minä käytän ohjelmoinnissa samaa koodia täysin eri ohjelmien tekoon."

    Jos valashain kidukset ovat ohjelma niin käyttäisit sitä samaa ohjelmaa myös miekkavalaan hengityksen ohjelmointiin. Mutta Jumalapa ei käyttänytkään vaan se perkeleen idiootti laittoi miekkavalaalle norsun hengityselimen ohjelmoinnin.

    "On sellainen sanonta että ei keksitä pyörää uudestaan."

    Niin, no. Jos Jumala on keksinut kidukset niin miksei ole antanut sitä valaille?

    "Jos ihminen osaa optimoida, niin Jumalako ei osaisi?"

    No, ei tosiaan osaa optimoida. Vertaa esimerkiksi krokotiilin läpivirtauskeuhkot ja lepakon paljekeuhkot.

    "Jos Jumala on keksinut kidukset niin miksei ole antanut sitä valaille?"

    Herra ei halua olla niin tylsä ja itseään toistava kuin useat ateistit.

    Äänestä

  • Hard_atheist kirjoitti:

    "Tuo on aika paksua puhetta, että sinä muka tietäisit minkälainen elin toimii parhaiten minkäkinlaisella eläimellä."

    Niin no, ei kai se vaadi ruudinkeksijää toteamaan, että kidukset toimii vedessä parhaiten. Katso nyt kaloja esimerkiksi.

    "Ei meikkavalas valita omasta olostaan, päinvastoin suoriutuu todella hyvin elämästään."

    Ei tietenkään. Se on evoluution tulosta. Evoluutio perustuu aina edeltävään sukupolveen ja siksi se on riittävän hyvä, mutta ei optimoitu vapaasti käytettävissä olevilla rakennuspalikoilla.

    "Et sinä isääsikään opeta rakastelemaan blaa blaa blaa..."

    Tämä on pelkkää ad hominemia eli argumenttivirhettä.

    "Niin no, ei kai se vaadi ruudinkeksijää toteamaan, että kidukset toimii vedessä parhaiten"

    Ei toimi. Valaankokoinen mötikkä on niin iso, että sille ei kiduksilla purskuttamalla saa tarpeeksi happea elimistön kunnollista toimintaa varten. Veden happipitoisuuden vaihtelut olisivat hyvin fataaleja niin isolle eläimelle.

    Herra on jumalaksi jumalan paikalle pyrkiväö ateistia viisaampi, tuossakin se taas nähtiin.

    Mikset vain luovu tuosta epäonnistuneesta ateismistasi ja liity uskoviin.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Ps. Seuraavaksi varmaan haluat sanoa että nöitä kahta ei voi verrata (ohjelmakoodi ja dna), mutta sillä osoittaisit vain täydellisen tietämättömyytesi siitä miten monimutkaisia järjestelmiä ihmisessäkin on ja millaisilla ohjeilla ne toimii.

    Ihmisen järjestelmät ovat paljon monimutkaisempia kuin lähes aina suhteellisen yksinkertaiset tietokoneohjelmat.

    Se johtuu siitä, että Herra halusi tehdä ateistien elämästä kiinnostavampaa. Heillä kun ei ole Jumalaa, niin kuluupahan aika edes Herran kätten jälkien selvittelyyn.

    Sikäli kuin ne ateistien aivoilla selviävät. Välillä menevät vain enemmän solmuun, niin ateistit kuin heidän aivoituksensakin.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00052 kirjoitti:

    "Jos Jumala on keksinut kidukset niin miksei ole antanut sitä valaille?"

    Herra ei halua olla niin tylsä ja itseään toistava kuin useat ateistit.

    Tylsää on tehdä kaikki asiat niin, että ne näyttävät polveutuneen yhteisestä alkuperästä. Tavallisuudesta poikkeavaa olisi ollut antaa valaalle kidukset, mutta ei. Maapallon eliöstöstä ei löydy yhtään ainoaa ristiriitaa, joka saisi sen näyttämään muulta kuin yhteisestä polveutumisesta syntyneeltä. Jos tämä sinun älykäs ja tavanomaisuudesta poikkeavalla tavoilla ilotteleva Jumala olisi oikeasti olemassa niin toki hän olisi jonkun merkin jättänyt elokehään?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00053 kirjoitti:

    "Niin no, ei kai se vaadi ruudinkeksijää toteamaan, että kidukset toimii vedessä parhaiten"

    Ei toimi. Valaankokoinen mötikkä on niin iso, että sille ei kiduksilla purskuttamalla saa tarpeeksi happea elimistön kunnollista toimintaa varten. Veden happipitoisuuden vaihtelut olisivat hyvin fataaleja niin isolle eläimelle.

    Herra on jumalaksi jumalan paikalle pyrkiväö ateistia viisaampi, tuossakin se taas nähtiin.

    Mikset vain luovu tuosta epäonnistuneesta ateismistasi ja liity uskoviin.

    "Ei toimi. Valaankokoinen mötikkä on niin iso, että sille ei kiduksilla purskuttamalla saa tarpeeksi happea elimistön kunnollista toimintaa varten. "

    Valashai kumoaa tämänkin älyttömän ripulointisi. On olemassa valaan kokoisia kaloja. Kidukset eivät ole rajoite eläimen koolle.

    "Valashai (Rhincodon typus) on suurin hailaji ja samalla maailman suurin kala. Se voi kasvaa jopa 20 metriä pitkäksi, mutta keskimäärin se on 12 metriä pitkiä ja painaa noin 15 tonnia."

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Valashai

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    " On sellainen sanonta että ei keksitä pyörää uudestaan. Jos ihminen osaa optimoida, niin Jumalako ei osaisi?"

    Jos Jumala olisi luonut eläinkunnan, niin hän ei ole osannut optimoida lainkaan. Esimerkiksi meriahvenen silmä ja samalla riutalla samaa ympäristöä katselevan, osin samoja petoja välttelevän, jopa samaa saalista vaanivat meritursaan silmä on perusrakenteeltaan erilainen. Tähän kun vielä lisää samalla riutalla elävän sirkkaäyriäisen, niin saadaan kolmas täysin "uudelleenohjelmoitu" ratkaisu saman ympäristön katseluun.

    Meriahvenen silmä muistuttaa - tai on rakenteeltaa suorastaan kopio - kädellisten tai päiväpetolintujen silmästä. Nyt taas "Jumalasi" muisti kopioida, mutta ei muistanut, kun loi meriahvenen naapuriin tursaan. Silmän perusrakenne ei riipu LAINKAAN siitä mitä sillä pitäisi nähdä, vaan PELKÄSTÄÄN siitä mihin taksonomiseen ryhmään eläin kuuluu.

    Ja se mikä murskaa täysin ja lopullisesti kuvitelmat ominaisuuksien "älykkäästä kopioinnista" on se, että "kopioidut" ominaisuudet ovat aina ryppäinä. Jos vaikka tieteelle ennestään tuntemattomalla eläimellä on "luukala-mallinen silmä", niin voimme AIVAN VARMASTI SANOA, että sillä on myös haima, perna ja kaksi ruoansulatuskanavasta irrallista munuaista. Vastaavasti jos jollain eläimellä ei ole "luukala-mallista" silmää, sillä EI KOSKAAN voi olla kahta munuaista eikä pernaa.

    Miksi munuaisten tai pernan olemassaolo tai olemattomuus on 100%:n riippuvainen siitä minkälainen silmä eliöllä on?

    "Miksi munuaisten tai pernan olemassaolo tai olemattomuus on 100%:n riippuvainen siitä minkälainen silmä eliöllä on?"

    Ateistien tekemiseksi tyytyväisiksi. Tyytymättömyyttään vallankumoukseen päätyvät ateistit ovat saaneet aikaan niin hirveitä tragedioita historiassa, ettei niitä edes Isrealin kansan kaikki hirveydet nähnyt Jumala viitsi katsella vuosisataa pidempään.

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    "Niin no, ei kai se vaadi ruudinkeksijää toteamaan, että kidukset toimii vedessä parhaiten"

    Ei toimi. Valaankokoinen mötikkä on niin iso, että sille ei kiduksilla purskuttamalla saa tarpeeksi happea elimistön kunnollista toimintaa varten. Veden happipitoisuuden vaihtelut olisivat hyvin fataaleja niin isolle eläimelle.

    Herra on jumalaksi jumalan paikalle pyrkiväö ateistia viisaampi, tuossakin se taas nähtiin.

    Mikset vain luovu tuosta epäonnistuneesta ateismistasi ja liity uskoviin.

    Valashai on keskimäärin 12 metrin pituinen ja 15 tonnia painava. Se voi kasvaa jopa 18-metriseksi. Sillä on kidukset.

    Se siitä.

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Valashai on keskimäärin 12 metrin pituinen ja 15 tonnia painava. Se voi kasvaa jopa 18-metriseksi. Sillä on kidukset.

    Se siitä.

    Oikeat valaat ovat suurempia.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00059 kirjoitti:

    Oikeat valaat ovat suurempia.

    Hetulavalaan koko ei johdu hengityselimistä vaan tehokkaasta ruuan pyydystämisestä hetuloiden avulla. Jos kaikki valaat olisivat isoja sen vuoksi, että niillä on keuhkot ja ne ovat valaita niin miksi sitten hammasvalaat ovat pienempiä kuin hetulavalaat? Jos Jumala olisi luonut kalalle samanlaiset hetulat niin kala voisi olla yhtä kookas kuin hetulavalas.

    "Hetulavalaisiin kuuluvat kaikkein suurimmat valaslajit ja samalla suurimmat koskaan eläneet eläimet."

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Hetulavalaat

    Suunnittelija on halunnut kokeilla erilaisia variaatioita. Vaikka Hän kaikkivaltiaana ja kaikentietävänä on tietenkin tiennyt tulokset jo etukäteen. Mutta silti on kiva kokeilla, ja kai nyt Jumalallakin saa joskus olla jotain kivaa, iäisyydessään.

    Kyllä se kuules nyt vaan on niin, että keuhkovesielävillä on hapensaanti paremmin turvattu ja voivat juuttua huoletta kiinni rannikollekin ja selvitä siitä, kun nousuvesi tulee. Eivätkä vähene niinäkään aikoina, kun happi on vähissä vesissä.

    Kerropa itse, miksei hylkeillä ole kiduksia, vaan ne joutuvat suurella vaivalla pitämään auki hengitysavantoja talvella? Miksei järvissämme ja rannikoilla ole hylkeiden kokoisia kiduksellisia kaloja?

    Herra tietää nämäkin asiat sinua paremmin, niin se vaan on, senkin ateisti!

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    Koska Herra on henki, niin keuhkoilla hengittävillä on parempi yhteys henkeen, Herraan.

    Äänestä

Persimon on hyvä hedelmä silloin kun niitä saa.

Äänestä
  • Persimon aiheuttaa vatsaväänteitä. Persimon yrjöttää.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Persimon aiheuttaa vatsaväänteitä. Persimon yrjöttää.

    Persemonella on ongelma.

    Äänestä

Pieni tarkennus tai täsmennys:
"Eläimillä on yhteisiä ominaisuuksia, kuten esimerkiksi selkäranka, luuranko, neljä raajaa, karvoitus, vesikalvollinen muna ja kaksi ohimoaukkoa (diapsidit). Esimerkiksi pingviinillä, strutsilla ja krokotiililla on kaksi ohimoaukkoa [2]."

Suurimmalla osalla ELÄIMISTÄ ei näitä ominisuuksia ole, vaan pienellä vähemmistöllä eli selkärankaisilla. Maaselkärankaiset ovat biologisesti osajoukko luukaloista ja siksi niin ihmisen, pingviinin kuin krokotiilinkin tukirakenne, hermosto (selkäydin + erilliset aivohermot) ja sisäeliemme (munuaiset, kilpirauhanen, haima, maksa...) "perusratkaisut" ovat tuunattuja varsioita luukalojen vastaavista. Esimerkiksi niveljalkaisilla asiat on kovin toisin eikä niillä ole esimerkiksi haimaa, kilpirauhasta, kahta munuaista jne.

Evoluution todiste on juuri se, että esimerkiksi meriahvenen silmä ja sisäelimet ovat rakenteeltaan kopio tuulihaukan tai ihmisen silmästä ja sisäelimistä, mutta meriahvenen kanssa samaa ympäristöä katselevien ja samassa ympäristössä elävien tursaan tai sirkkaäyriäisen silmät ja sisäelimet poikkeavat meriahvenen vastaavista.

Eläinten rakenteen määrää taksonominen ryhmä, johon ne kuuluvat eikä niiden elinympäristö, ravinto, koko tms "looginen" tekijä. Ja taksonominen ryhmä kertoo eläinten (kuten kasvien levien jne) evoluutiohistoriasta. Linnut ovat lintuja koska ne ovat periytyneet "alkulintujen" populaatiosta aivan kuten selkärankaiset jakavat lukemattomat yhteiset selkärankaisten ominaisuudet, koska ovat periytyneet "alkuselkärankaisesta".

Äänestä
  • Aloittaja

    "Suurimmalla osalla ELÄIMISTÄ ei näitä ominisuuksia ole, vaan pienellä vähemmistöllä eli selkärankaisilla."

    Ei saatana, Sherlock. Nerokasta.

    >>"perusratkaisut"

    Tieteellisissä termeissä ei ole tarvetta käyttää lainausmerkkejä.

    "Esimerkiksi niveljalkaisilla..."

    Eivät ole selkäjänteisiä tai selkärankaisia.

    "...meriahvenen silmä ja sisäelimet ovat rakenteeltaan kopio tuulihaukan tai ihmisen silmästä ja sisäelimistä..."

    Paitsi että kalan kaltaisen eläimen silmä on ollut ennemmin kuin tuulihaukan tai ihmisen kaltaisen eläimen silmä, joten se ei ole mikään kopio.

    "Eläinten rakenteen määrää taksonominen ryhmä..."

    Eläimen rakenteen määrää niiden DNA, ei taksonominen ryhmä tai elinympäristö.

    Nillittämisinnossasi taas eksyt ytimestä.
    Yritä ymmärtää enemmän ja vähemmän todistaa olevasi oikeassa.
    Ei tulisi niin lapsellinen vaikutelma.

    Kuten ketjun uskonharhainen huomauttaa, niin eri lajien yhteiset ominaisuudet voitaisiin sinällään selittää yhteisellä luojalla. mutta oleellista on juuri se, että ominaisuuksia ei ole kopioitu "loogisesti", niin että yhteinen elinympäristö, ravinto tms selittäisi yhteiset ominaisuudet, vaan "yhteiset ominaisuudet" esiintyvät ryppäinä, jotka riippuvat yksin siitä, mihin taksonomiseen ryhmään laji kuuluu.

    Ei ole mitään loogista syytä sille, että "älykäs suunnittelija" sitoisi vaikkapa kuona-aineiden poiston (meillä maksa munuaiset) silmän rakenteeseen. Eläinkunnassa näiden välillä on kuitenkin vahva riippuvuus, jonka selittää yhteiset kantamuodot ja niiden ominaisuudet.

    1Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00021 kirjoitti:

    "Nillittämisinnossasi taas eksyt ytimestä.

    Ei tulisi niin lapsellinen vaikutelma."

    Ad hominem on argumenttivirhe.

    "Kuten ketjun uskonharhainen huomauttaa, niin eri lajien yhteiset ominaisuudet voitaisiin sinällään selittää yhteisellä luojalla."

    Miksi luoja luo täsmälleen (viimeistä emäsparia myöten) evoluutiolla niin, ettei evoluutioteoriaa ja väittämääsi luojaa voi mitenkään erottaa toisistaan? Parsimonian mukaan riittää, että evoluutioteoriaa selittää riittävän hyvin ja lakaisemme Jumalat, Herrat, Zeukset, Wotanit, Mulukut sun muut luojajumalat pois.

    "että yhteinen elinympäristö, ravinto tms selittäisi yhteiset ominaisuudet"

    Mutta kun ei selitä. Miekkavalaalla on keuhkot ja täsmälleen saman kokoisella ja samassa elinympäristössä elävällä pötkylällä eli valashailla on kidukset.

    "Ei ole mitään loogista syytä sille, että "älykäs suunnittelija" sitoisi vaikkapa kuona-aineiden poiston (meillä maksa munuaiset) silmän rakenteeseen. "

    Ei olekaan ja ei ole sitoutunut. Kaikilla kaksikylkisillä silmä on polveutunut yhdestä alkuperästä. Sen todistaa PAX6 proteiini.

    https://en.wikipedia.org/wiki/PAX6

    Yritä nyt edes lukea viesti johon vastaat.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00024 kirjoitti:

    Yritä nyt edes lukea viesti johon vastaat.

    Kommentoin ihan täsmällisisesti viestiäsi lainausten kera, joten ihan turhaa ulista peppukipuisena.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Nillittämisinnossasi taas eksyt ytimestä.
    Yritä ymmärtää enemmän ja vähemmän todistaa olevasi oikeassa.
    Ei tulisi niin lapsellinen vaikutelma.

    Kuten ketjun uskonharhainen huomauttaa, niin eri lajien yhteiset ominaisuudet voitaisiin sinällään selittää yhteisellä luojalla. mutta oleellista on juuri se, että ominaisuuksia ei ole kopioitu "loogisesti", niin että yhteinen elinympäristö, ravinto tms selittäisi yhteiset ominaisuudet, vaan "yhteiset ominaisuudet" esiintyvät ryppäinä, jotka riippuvat yksin siitä, mihin taksonomiseen ryhmään laji kuuluu.

    Ei ole mitään loogista syytä sille, että "älykäs suunnittelija" sitoisi vaikkapa kuona-aineiden poiston (meillä maksa munuaiset) silmän rakenteeseen. Eläinkunnassa näiden välillä on kuitenkin vahva riippuvuus, jonka selittää yhteiset kantamuodot ja niiden ominaisuudet.

    Ehkä Jumala tykkää huijata ateisteja.

    Äänestä

  • Hard_atheist kirjoitti:

    "Nillittämisinnossasi taas eksyt ytimestä.
    Yritä ymmärtää enemmän ja vähemmän todistaa olevasi oikeassa.
    Ei tulisi niin lapsellinen vaikutelma."

    Ad hominem on argumenttivirhe.

    "Kuten ketjun uskonharhainen huomauttaa, niin eri lajien yhteiset ominaisuudet voitaisiin sinällään selittää yhteisellä luojalla."

    Miksi luoja luo täsmälleen (viimeistä emäsparia myöten) evoluutiolla niin, ettei evoluutioteoriaa ja väittämääsi luojaa voi mitenkään erottaa toisistaan? Parsimonian mukaan riittää, että evoluutioteoriaa selittää riittävän hyvin ja lakaisemme Jumalat, Herrat, Zeukset, Wotanit, Mulukut sun muut luojajumalat pois.

    "että yhteinen elinympäristö, ravinto tms selittäisi yhteiset ominaisuudet"

    Mutta kun ei selitä. Miekkavalaalla on keuhkot ja täsmälleen saman kokoisella ja samassa elinympäristössä elävällä pötkylällä eli valashailla on kidukset.

    "Ei ole mitään loogista syytä sille, että "älykäs suunnittelija" sitoisi vaikkapa kuona-aineiden poiston (meillä maksa munuaiset) silmän rakenteeseen. "

    Ei olekaan ja ei ole sitoutunut. Kaikilla kaksikylkisillä silmä on polveutunut yhdestä alkuperästä. Sen todistaa PAX6 proteiini.

    https://en.wikipedia.org/wiki/PAX6

    "Ad hominem on argumenttivirhe."

    Niin on, entä sitten? Sinä eksyit asian ytimestä oikeassaolemiseen.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00064 kirjoitti:

    "Ad hominem on argumenttivirhe."

    Niin on, entä sitten? Sinä eksyit asian ytimestä oikeassaolemiseen.

    Kukahan tässä nillittää asian vierestä ja kaukana olennaisesta?

    Minä: "Eläimillä on yhteisiä ominaisuuksia, kuten esimerkiksi..."

    Sinä: "Suurimmalla osalla ELÄIMISTÄ ei näitä ominisuuksia ole..."

    No voi vittu Sherlock, ei olekaan ja onko joku väittänyt, että kaikilla eläimillä on esimerkiksi selkäranka? Minä käytin luetteloni alussa sanaa "esimerkki", josta jo vähän tyhmemmänkin pitäisi osata päätellä, että joillakin eläimillä on selkäranka, mutta ei kaikilla eikä välttämättä edes suurimmalla osalla.

    Äänestä

Kreationistien sätkyttelyä tosiasioiden kaatuessa päälle on mukavaa seurata.

Äänestä

Ateistista huuhaata!

Äänestä
  • Sinulla taas on pimeät jutut kaiken aikaa.

    Äänestä

Kovilla ihmisillä on kova perse loppu matkaankin.

Äänestä
  • Sinulla taas on pimeät jutut kaiken aikaa.

    Äänestä

Miksi ateistit välttelevät puhumasta elämän synnystä. Nyt he alkavat evoluution puolustelun naurettavasti "ohimolohkoista" ja ties mistä. Ymmärrättekö te edes, että puhutte Jumalan valmiiksi luoduista rakenteista. Jumalan viisaus on ääretön, joten Hän suunnitteli eri lajit planeetan olosuhteisiin, perusrakenteen ollessa alusta asti saman tyyppinen. Dawkinsin romaani Maailman hienoin esitys- evoluution todisteet. joka on ateistien raamattu, on todettu roskaksi tieteellisestikin. Siksi nykyiset tiedemiehetkin vaikenevat, koska totuus on paljastunut monille.

Äänestä
  • Aloittaja

    "Nyt he alkavat evoluution puolustelun naurettavasti "ohimolohkoista" ja ties mistä. Ymmärrättekö te edes, että puhutte Jumalan valmiiksi luoduista rakenteista. Jumalan viisaus on ääretön, joten Hän suunnitteli eri lajit planeetan olosuhteisiin, perusrakenteen ollessa alusta asti saman tyyppinen."

    Ymmärtääkö ripulivajakki itse, että on järjetöntä suunnitella krokotiilille, käärmeelle ja kolibrille samanlaiset kksinkertaiset ohimoaukot? Jos kysytään, että miksi käärmeellä on samanlaiset ohimoukot kuin kolibrilla niin sinulta ei tule muuta kuin "Öööh, tutkimattomat ovat Herran tiet."

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Diapsidit

    Kun alku ihminen ymmärsi kuoleman se keksi jumalat.
    Kaikki uskonnot siis perustuvat kuoleman pelkoon.

    juutalaiset kirjoittivat vanhan testamentin n.2500v sitten.
    Miksi raamatusta puhutaan jumalan sanana
    ei jumala ole koskaan sanonut sanaakaan.
    Mielestäni pahinta mitä ihmiset ovat keksineet jumlasta on tämä:
    syntien anteeksi anto ?
    Eli siis mitä tahansa ihminen tekee : raiskaa, tappaa, varastaa jne
    niin tekojen jälkeen kun vaan pyytää jumalalta/jeesukselta anteeksi niin taas mennään.

    Mitä ikuiseen elämään tulee niin oma mottoni on:
    "Miljardi vuotta paratiisissa on vasta ensimmäinen askel".

    Äänestä

  • Aloittaja

    FlyFish kirjoitti:

    "Kun alku ihminen ymmärsi kuoleman se keksi jumalat."

    Asia ei ole näin. Tässä on selvitetty uskontojen evoluutiota tutkimalla nykyisten jäljellä olevien metsästäjäkeräilijöiden uskomuksia. Animismia esiintyy kaikilla metsästäjäkeräilijöillä, mutta kuolemanjälkeiseen elämään uskomus on 79% vallitseva kuten myös samanismi. Tämä on ihan luonnollista kun uskotaan tuonpuoleiseen niin samaanit voivat käydä siellä hakemassa neuvoja.

    Esi-isien palvontaa esiintyy 45%:lla metsästäjäkeräilijöistä ja aktiivisiin jumaliin uskomus on vain 15% vallitseva. Metsästäjäkeräilijät eivät olleet vielä teistejä. Jumalat keksittiin vasta maatalouden omaksumisen, yhteisöjen koon kasvun ja sosiaalisten rakenteiden monimutkaistumisen (työn erilaistuminen, yhteiskuntaluokat) myötä.

    Hunter-Gatherers and the Origins of Religion

    https://link.springer.com/article/10.1007/s12110-016-9260-0

    Äänestä

  • FlyFish kirjoitti:

    Kun alku ihminen ymmärsi kuoleman se keksi jumalat.
    Kaikki uskonnot siis perustuvat kuoleman pelkoon.

    juutalaiset kirjoittivat vanhan testamentin n.2500v sitten.
    Miksi raamatusta puhutaan jumalan sanana
    ei jumala ole koskaan sanonut sanaakaan.
    Mielestäni pahinta mitä ihmiset ovat keksineet jumlasta on tämä:
    syntien anteeksi anto ?
    Eli siis mitä tahansa ihminen tekee : raiskaa, tappaa, varastaa jne
    niin tekojen jälkeen kun vaan pyytää jumalalta/jeesukselta anteeksi niin taas mennään.

    Mitä ikuiseen elämään tulee niin oma mottoni on:
    "Miljardi vuotta paratiisissa on vasta ensimmäinen askel".

    "Mielestäni pahinta mitä ihmiset ovat keksineet jumlasta on tämä: syntien anteeksi anto ?"

    Kyllä, moinen on täysin naurettavaa.

    "Eli siis mitä tahansa ihminen tekee : raiskaa, tappaa, varastaa jne niin tekojen jälkeen kun vaan pyytää jumalalta/jeesukselta anteeksi niin taas mennään."

    Mutta joku, joka auttaa pyyteettömästi toisia, lahjoittaa merkittävän osan tuloistaan hyväntekeväisyyteen ja on muutenkin hyvä ihminen, mutta ei usko Jumalaan ansaitsee kyllä kärsiä ikuisesti. Niinpä tietenkin...

    Se, että joku haluaa kaikkien palvovan häntä pyyteettömästi on narsismia.

    Se, että joku on valmis kiduttamaan ja piinaamaan toisia on sadismia.

    Ja taitaapa Jumalalla olla myös psykopaatin oireita.

    Ihmiset pitäisi tuomita tekojensa mukaan, ei sen mukaan mihin he uskovat. Se olisi oikeudenmukaista. Jokaisesta pahasta teosta pitäisi kertyä ihmiselle "pahaa karmaa", joka heidän pitäisi hyvittää tekemällä vastaava määrä hyviä asioita. Ja jos pahaa karmaa on kuoleman hetkellä kertynyt liian paljon (esim. on raiskannut oman tyttärensä monta kertaa) ei muuta kuin helvettiin...

    Äänestä

  • Hard_atheist kirjoitti:

    "Nyt he alkavat evoluution puolustelun naurettavasti "ohimolohkoista" ja ties mistä. Ymmärrättekö te edes, että puhutte Jumalan valmiiksi luoduista rakenteista. Jumalan viisaus on ääretön, joten Hän suunnitteli eri lajit planeetan olosuhteisiin, perusrakenteen ollessa alusta asti saman tyyppinen."

    Ymmärtääkö ripulivajakki itse, että on järjetöntä suunnitella krokotiilille, käärmeelle ja kolibrille samanlaiset kksinkertaiset ohimoaukot? Jos kysytään, että miksi käärmeellä on samanlaiset ohimoukot kuin kolibrilla niin sinulta ei tule muuta kuin "Öööh, tutkimattomat ovat Herran tiet."

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Diapsidit

    Ohimoaukot ovat syntyneet kerralla, eivät vähän kerrassaan kehityksen tuloksena. Jumala antoi kullekin lajille tahtomansa ohimoaukot. Se oli hyvä. Ja on hyvä.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Ohimoaukot ovat syntyneet kerralla, eivät vähän kerrassaan kehityksen tuloksena. Jumala antoi kullekin lajille tahtomansa ohimoaukot. Se oli hyvä. Ja on hyvä.

    Jumala on kaiken luoja.
    Ateisteilla se on saatana!

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Jumala on kaiken luoja.
    Ateisteilla se on saatana!

    "Jumala(1) on kaiken luoja.
    Ateisteilla se on saatana(2)!"

    ateismi
    (taivutus: ateismi/a t. -ä, -ssa t. -ssä jne.)
    näkemys jonka mukaan Jumalaa t. jumaluuksia ei ole olemassa.

    - [1] ja [2] kuuluu luokkaan jumaluudet
    - Ateismi on näkemys jonka mukaan jumaluuksia ei ole olemassa
    ==
    - ateisteilla ei sii voi olla saatanaa

    Äänestä

  • Abiogeneesistä puhuminen on kreationistien hämäystä, sumutusta ja yritys siirtyä asiasta kukkaruukkuun.

    Kaikki ymmärtävät, että lopulta koko kreationismin perusidea voidaan tiivvistää ikivanhaan laitauskovien taisteluhuutoon: "Me ei olla mitään apinoita". Abiogeneesillä ei ole MITÄÄN tekemistä tämän absurdin väitteen kanssa. Se miten ensimmäinen bakteeri syntyi (tai ensimmäinen itsekopioituva RNA) ei mitenkään muuta niitä todisteita, jotka kiistatta ja vääjäämättä osoittavat, että ihminen on kehittynyt välivaiheiden kautta kaikkien isojen ihmisapinoiden yhteisestä kantamuodosta, joka on kehittynyt kädellisten kantamuodosta jne ja voimme jatkaa helposti aina luukaloihin saakka. Ja toki tätä pitemmällekkin.

    Kun kreationistit tiededenialisteina kieltävät biologian keskeiset teoriat, uskovat vedenpaisumustaruihin jne niin olisi älytöntä lähteä keskustelemaan, jostain tieteen reuna-alueista, jossa on paljon epäselvyyksiä. Kaikkihan ymmärtävät, että kreationisteille tämän keskustelun tarkoitus on löytää aukko johon tunkea jumalansa ja epäloogisina he kuvittelevat, että jos tällainen koko löytyy, niin se todistaa Jeesus käveli vetten päällä ja että manaa satoi Mooseksen retkikunnalle.

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    "Jumala(1) on kaiken luoja.
    Ateisteilla se on saatana(2)!"

    ateismi
    (taivutus: ateismi/a t. -ä, -ssa t. -ssä jne.)
    näkemys jonka mukaan Jumalaa t. jumaluuksia ei ole olemassa.

    - [1] ja [2] kuuluu luokkaan jumaluudet
    - Ateismi on näkemys jonka mukaan jumaluuksia ei ole olemassa
    ==
    - ateisteilla ei sii voi olla saatanaa

    Se on 4 v näkemyksiä

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Abiogeneesistä puhuminen on kreationistien hämäystä, sumutusta ja yritys siirtyä asiasta kukkaruukkuun.

    Kaikki ymmärtävät, että lopulta koko kreationismin perusidea voidaan tiivvistää ikivanhaan laitauskovien taisteluhuutoon: "Me ei olla mitään apinoita". Abiogeneesillä ei ole MITÄÄN tekemistä tämän absurdin väitteen kanssa. Se miten ensimmäinen bakteeri syntyi (tai ensimmäinen itsekopioituva RNA) ei mitenkään muuta niitä todisteita, jotka kiistatta ja vääjäämättä osoittavat, että ihminen on kehittynyt välivaiheiden kautta kaikkien isojen ihmisapinoiden yhteisestä kantamuodosta, joka on kehittynyt kädellisten kantamuodosta jne ja voimme jatkaa helposti aina luukaloihin saakka. Ja toki tätä pitemmällekkin.

    Kun kreationistit tiededenialisteina kieltävät biologian keskeiset teoriat, uskovat vedenpaisumustaruihin jne niin olisi älytöntä lähteä keskustelemaan, jostain tieteen reuna-alueista, jossa on paljon epäselvyyksiä. Kaikkihan ymmärtävät, että kreationisteille tämän keskustelun tarkoitus on löytää aukko johon tunkea jumalansa ja epäloogisina he kuvittelevat, että jos tällainen koko löytyy, niin se todistaa Jeesus käveli vetten päällä ja että manaa satoi Mooseksen retkikunnalle.

    Olet mistään mitään tietämätön

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Se on 4 v näkemyksiä

    "Jumala(1) on kaiken luoja.
    Ateisteilla se on saatana(2)!"

    - Se on 4 v näkemyksiä

    Ei ole kyllä tämä on jonkun selvästi vanhemman kajahtaneen hihhulin tuotoksia.

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    "Jumala(1) on kaiken luoja.
    Ateisteilla se on saatana(2)!"

    ateismi
    (taivutus: ateismi/a t. -ä, -ssa t. -ssä jne.)
    näkemys jonka mukaan Jumalaa t. jumaluuksia ei ole olemassa.

    - [1] ja [2] kuuluu luokkaan jumaluudet
    - Ateismi on näkemys jonka mukaan jumaluuksia ei ole olemassa
    ==
    - ateisteilla ei sii voi olla saatanaa

    Anonyymi
    2024-03-17 08:37:08
    ateismi
    (taivutus: ateismi/a t. -ä, -ssa t. -ssä jne.)
    näkemys jonka mukaan Jumalaa t. jumaluuksia ei ole olemassa.

    ++++
    Teismi :"Teismi (kreikan sanasta theos, jumala) eli jumalausko on käsitys, jonka mukaan on olemassa persoonallinen jumala tai jumalia. Jumala on teistisen käsityksen "...

    A tarkoittaa Anti
    Teismi tarkoittaa usko
    A-teisti = Ei usko jumaliin,
    Itse en käytä sanaa "usko" koska en usko mihinkään.
    Olen Evoluutio Tietoinen.
    En siis kiellä jumalia koska ei sellaista tarvi kieltää minkä olemassa oloa ei ole todistettu.
    Enkä tietenkää kiellä ketään uskomasta, kukin uskokoon mihin haluaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    "Mielestäni pahinta mitä ihmiset ovat keksineet jumlasta on tämä: syntien anteeksi anto ?"

    Kyllä, moinen on täysin naurettavaa.

    "Eli siis mitä tahansa ihminen tekee : raiskaa, tappaa, varastaa jne niin tekojen jälkeen kun vaan pyytää jumalalta/jeesukselta anteeksi niin taas mennään."

    Mutta joku, joka auttaa pyyteettömästi toisia, lahjoittaa merkittävän osan tuloistaan hyväntekeväisyyteen ja on muutenkin hyvä ihminen, mutta ei usko Jumalaan ansaitsee kyllä kärsiä ikuisesti. Niinpä tietenkin...

    Se, että joku haluaa kaikkien palvovan häntä pyyteettömästi on narsismia.

    Se, että joku on valmis kiduttamaan ja piinaamaan toisia on sadismia.

    Ja taitaapa Jumalalla olla myös psykopaatin oireita.

    Ihmiset pitäisi tuomita tekojensa mukaan, ei sen mukaan mihin he uskovat. Se olisi oikeudenmukaista. Jokaisesta pahasta teosta pitäisi kertyä ihmiselle "pahaa karmaa", joka heidän pitäisi hyvittää tekemällä vastaava määrä hyviä asioita. Ja jos pahaa karmaa on kuoleman hetkellä kertynyt liian paljon (esim. on raiskannut oman tyttärensä monta kertaa) ei muuta kuin helvettiin...

    Olet täyttänyt pääsi harvoilla, mitä luet, joita ei ole Raamatussa!

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    "Jumala(1) on kaiken luoja.
    Ateisteilla se on saatana(2)!"

    - Se on 4 v näkemyksiä

    Ei ole kyllä tämä on jonkun selvästi vanhemman kajahtaneen hihhulin tuotoksia.

    Raamatun totuutta,!

    Äänestä

  • FlyFish kirjoitti:

    Anonyymi
    2024-03-17 08:37:08
    ateismi
    (taivutus: ateismi/a t. -ä, -ssa t. -ssä jne.)
    näkemys jonka mukaan Jumalaa t. jumaluuksia ei ole olemassa.

    ++++
    Teismi :"Teismi (kreikan sanasta theos, jumala) eli jumalausko on käsitys, jonka mukaan on olemassa persoonallinen jumala tai jumalia. Jumala on teistisen käsityksen "...

    A tarkoittaa Anti
    Teismi tarkoittaa usko
    A-teisti = Ei usko jumaliin,
    Itse en käytä sanaa "usko" koska en usko mihinkään.
    Olen Evoluutio Tietoinen.
    En siis kiellä jumalia koska ei sellaista tarvi kieltää minkä olemassa oloa ei ole todistettu.
    Enkä tietenkää kiellä ketään uskomasta, kukin uskokoon mihin haluaa.

    Elät olemassaolevassa, todistaa Luojasta!

    Äänestä

Nähdäkseni Raamatussa ei sanota, että eläimet olisi luotu jokainen yksitellen. Seuraavista jakeista ei ilmene, onko ne luotu käyttäen samaa ideaa vai ei. Jakeessa 24 lisäksi näyttäisi siltä, että maalle annetaan tehtävä tuottaa eläimiä (vaikkakin seuraavassa jakeessa kerrotaan taas Jumalan tehneen ne).

”Jumala sanoi: ”Viliskööt vedet eläviä olentoja ja lennelkööt linnut ilmassa taivaankannen alla. Niin Jumala loi suuret meripedot ja kaikki muut elävät olennot, joita vedet vilisevät, sekä kaikki siivekkäiden lajit.” (1. Moos. 1:20-21)

”Hän siunasi ne sanoen: ”Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää meren vedet, ja linnut lisää lisääntykööt maan päällä.” (1. Moos.1:22)

”Jumala sanoi: ”Tuottakoon maa kaikenlaisia eläviä olentoja, kaikki karjaeläinten ja pikkulintujen ja villieläinten lajit. Ja niin tapahtui.” (1. Moos. 1:24)

Äänestä
  • Totta haastat, näin sanotaan raasmatussa

    Äänestä

Kannattaa tutustua myös tähtitieteeseen. Silloin saa vihiä miten keskustähtemme aurinkokin on "syntynyt".

So; Todellisuudessa me tähtipölyä ollaan.

Melkoinen muutos tuo kuolemanraja on, vähän siltä toiselta puolelta tulee
tietoa.
Monisoluisesta, lisääntymiskykyisestä bakteerista tehdään ikuinen pelastaja.

Näin on tehty Jeesuksen kanssa. Täsmälleen samoista mujuista tehty kuten mekin.

Äänestä
  • Oho, mitä teoriaa, Jumalaksi sen sinulle kertoi, jota ei ole Raamatussa????

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Hard_atheist kirjoitti:

Tieteessä parsimonia (Muistan nimen Dawkinsin kirjasta Maailman hienoin esitys - evoluution todisteet) eli niukkuuden periaate pätee kaikkeen selittämiseen [1]. Yksinkertaisin ja vähiten selityksiä sisältävä teoria on todennäköisimmin oikea kuva kokonaisuudesta. Biologiassa tämä tulee hyvin esille evolutiivisten muutosten selittämisessä.

Eläimillä on yhteisiä ominaisuuksia, kuten esimerkiksi selkäranka, luuranko, neljä raajaa, karvoitus, vesikalvollinen muna ja kaksi ohimoaukkoa (diapsidit). Esimerkiksi pingviinillä, strutsilla ja krokotiililla on kaksi ohimoaukkoa [2].

Raamatun luomiskertomuksen mukaan pingviini, strutsi ja krokotiili on luotu erikseen, mikä edellyttää kolmea selitystä (=Jumala loi jokaisen erikseen) samalle asialle (=kahdelle ohimoaukolle). Biologian mukaan kahdelle ohimoaukolle on vain yksi selitys eli yhteinen polveutuminen [3]. Parsimonia, ominaisuudet ja kaksi ohimoaukkoa on selitetty hyvin ensimmäisessä linkissä.

Parsimonia on kohtuullisen helppoa soveltaa pelkkien ilmiasujen perusteella, mutta kun siihen lisätään DNA-sekvenssien yhteiset ominaisuudet niin kokonaiskuvan muodostaminen vaatii jo valtavasti laskentatehoa. Jos verrataan selitysten kehittymistä niin luomiskertomus, neodarwinismi ja moderni ymmärrys on ihan linjassaan.

Raamatun mukaan kaikki lajit luotiin erillisinä. Tämä on ihan loogista yksinkertaisten vuohipaimenten havaintojen perusteella. Sitten huomattiin, että eläimillä on hienovaraisia yhteisiä ominaisuuksia, jotka viittaavat yhteiseen polveutumiseen. Neodarwinistit selittivät kuitenkin vielä yhteisten ominaisuuksien kehittyneen rinnakkaisesti. Vielä 20. vuosisadan puolivälissä johtava evoluutiobiologi Ernst Mayr uskoi silmän kehittyneen kymmeniä kertoja itsenäisesti ja rinnakkaisesti. Uusimman tiedon mukaan kaksikylkisten silmä on kehittynyt vain kerran [4]. Tällä perusteella minä pidän tiedollisesti Ernst Mayeria vuohipaimenen tasoisena vajavaisesti tietävänä ihmisenä.

No miksi Raamatun luomiskertomus on huono selitys tieteellisestä näkökulmasta ja miksi se on tieteellisesti kumottu? Raamatun luomiskertomuksen mukaan jokainen laji vaatii oman selityksen, Jumala loi lajin sellaiseksi kuin se on. Biologinen, parsimniaa soveltava selitysmalli päätyy vain yhteen, vähiten selittelyitä vaativaan teoriaan eli evoluutioteoriaan [5].

Onko luominen ja Jumala kumottu? Dawkins ei ota suoraan kantaa luomiseen, mutta ei täysin sulje pois jumalan olemassaoloa (koska on tieteilijä ja tieteellisestä näkökulmasta olematonta ei voi koskaan todistaa absoluuttisesti olemattomaksi). Minä yksinkertaisempana ihmisenä pidän luomista tieteellisesti kumottuna parsimonian perusteella (5. linkki). Samalla olen täysin 100% varma, ettei Jumalaa ole olemassa. Jos luomiskertomus on pronssikautisten vuohipaimenten pieleen menevä sepitys niin miten ihmeessä sen taustalla voisi olla jotain oikeassa olevaa?

[1] https://evolution.berkeley.edu/phylogenetic-systematics/reconstructing-trees-cladistics/reconstructing-trees-parsimony/
[2] https://fi.wikipedia.org/wiki/Diapsidit
[3] https://fi.wikipedia.org/wiki/Yhteinen_polveutuminen
[4] https://en.wikipedia.org/wiki/PAX6
[5] https://journals.plos.org/plosone/article?id=10.1371/journal.pone.0069924

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu