google translate cyrillitsa.ru:sta
Alexander Baranovin nimi liittyy erottamattomasti Venäjän Amerikan kehitykseen. Hänen matkansa nuoresta kauppiasta merentakaisten siirtomaiden pysyväksi hallitsijaksi on tarina päättäväisyydestä, poikkeuksellisesta lahjakkuudesta ja rajattomasta rakkaudesta maataan kohtaan.
Yrittäjälahjakkuus
Nuoresta iästä lähtien Aleksanteri auttoi isäänsä perheyrityksessä. Jo 15-vuotiaana hän asettui Moskovaan, jossa hän käytti itsenäistä kauppaa. Hänen älykkyytensä ja kaupallinen henki johtivat hänet Siperiaan, missä hän johti tehtaita ja perusti sitten oman. Luopumatta turkiskaupasta Baranov rahoitti tutkimusmatkoja Alaskaan ja Aasiaan.
Kohtalokas käänne
Vuoden 1789 tulipalo tuhosi suurimman osan Baranovin omaisuudesta. Halutessaan elättää perheensä, hän hyväksyi Grigory Shelekhovin - "venäläisen Kolumbuksen" - tarjouksen osallistua hylkeenpyyntiin Amerikan rannikolla.
venäläis-amerikkalainen yritys
Shelekhov oli ensimmäinen, joka ajatteli Venäjän Amerikan kolonisaatiota. Hän aloitti linnoituksen rakentamisesta Kodiakille, mutta hänen ajatuksiaan jatkoivat samanhenkiset ihmiset luoden venäläis-amerikkalaisen yhtiön. Baranov johti sitä ja sai tukea vaikutusvaltaisilta osakkeenomistajilta, mukaan lukien keisari Aleksanteri I.
Sopimus, joka muutti kohtalon
Vuonna 1790 Baranov teki sopimuksen Shelekhovin yrityksen kanssa, joka lupasi hoitaa asioita Amerikassa. Hän ei voinut tietää, että suunnitellun 5 vuoden sijaan hän viettäisi lähes 30 vuotta poissa kotoa.
Toimintaa Venäjän hyväksi
44-vuotias Baranov saapui Aleutien saaristoon, missä hän perusti uusia siirtokuntia. Hänen johdollaan Sitkaan rakennettiin Novo-Arkangelin linnoitus, Venäjän Amerikan pääkaupunki. Baranov laajensi kauppasuhteita, järjesti kivihiilen louhintaa, laivanrakennusta, avasi kuparisulaton ja koulun. Palvelustaan hänelle myönnettiin Pyhän Vladimirin ritarikunta.
Novo-Arkangeli: sivilisaation etuvartio
Luotuaan suhteet intiaanien kanssa Baranov rakensi arkkienkeli Mikaelin linnakkeen, mutta kolme vuotta myöhemmin se tuhoutui. Venäläiset palauttivat siirtokunnan aleuuttien ja purjelaiva Nevan avulla ja kutsuivat sitä Novo-Arkangeliksi. 60 vuotta myöhemmin se myytiin Yhdysvaltoihin yhdessä Alaskan kanssa, mutta saari kantaa edelleen Baranovin nimeä.
Korvaamaton hallitsija
Valtava vastuu ja ankarat olosuhteet heikensivät Baranovin terveyttä. Hänen sijaisensa löytäminen kesti 15 vuotta – oli niin vaikeaa löytää henkilöä, joka kykenisi hallitsemaan siirtokuntaa.
Rehellisyys ja omistautuminen velvollisuudelle
Rajattomasta vallasta huolimatta Baranov ei käyttänyt asemaansa väärin. Julkaistu raportti tapausten toimittamisesta osoitti hänen kristallin rehellisyyttään.
Perhe ja henkilökohtainen elämä
Mentyään naimisiin kauppiaslesken Matryona Markovan kanssa, Baranovilla oli mahdollisuus päästä kauppiasluokkaan. Amerikassa hän asui intialaisen johtajan tyttären kanssa, ja ensimmäisen vaimonsa kuoleman jälkeen hän meni naimisiin hänen kanssaan ja antoi hänelle nimen Anna Grigorievna.
Ikuinen kotiinpaluu
Vuonna 1818 72-vuotias Baranov lähti kotimaahansa, mutta sairastui matkan varrella ja kuoli. Hänen ruumiinsa luovutettiin merenkulun perinteen mukaan veteen. Hän ei koskaan noussut kotimaalleen, mutta hänen nimensä on ikuisesti merkitty Venäjän historiaan.
Alexander Baranovin nimi liittyy erottamattomasti Venäjän Amerikan kehitykseen. Hänen matkansa nuoresta kauppiasta merentakaisten siirtomaiden pysyväksi hallitsijaksi on tarina päättäväisyydestä, poikkeuksellisesta lahjakkuudesta ja rajattomasta rakkaudesta maataan kohtaan.
Yrittäjälahjakkuus
Nuoresta iästä lähtien Aleksanteri auttoi isäänsä perheyrityksessä. Jo 15-vuotiaana hän asettui Moskovaan, jossa hän käytti itsenäistä kauppaa. Hänen älykkyytensä ja kaupallinen henki johtivat hänet Siperiaan, missä hän johti tehtaita ja perusti sitten oman. Luopumatta turkiskaupasta Baranov rahoitti tutkimusmatkoja Alaskaan ja Aasiaan.
Kohtalokas käänne
Vuoden 1789 tulipalo tuhosi suurimman osan Baranovin omaisuudesta. Halutessaan elättää perheensä, hän hyväksyi Grigory Shelekhovin - "venäläisen Kolumbuksen" - tarjouksen osallistua hylkeenpyyntiin Amerikan rannikolla.
venäläis-amerikkalainen yritys
Shelekhov oli ensimmäinen, joka ajatteli Venäjän Amerikan kolonisaatiota. Hän aloitti linnoituksen rakentamisesta Kodiakille, mutta hänen ajatuksiaan jatkoivat samanhenkiset ihmiset luoden venäläis-amerikkalaisen yhtiön. Baranov johti sitä ja sai tukea vaikutusvaltaisilta osakkeenomistajilta, mukaan lukien keisari Aleksanteri I.
Sopimus, joka muutti kohtalon
Vuonna 1790 Baranov teki sopimuksen Shelekhovin yrityksen kanssa, joka lupasi hoitaa asioita Amerikassa. Hän ei voinut tietää, että suunnitellun 5 vuoden sijaan hän viettäisi lähes 30 vuotta poissa kotoa.
Toimintaa Venäjän hyväksi
44-vuotias Baranov saapui Aleutien saaristoon, missä hän perusti uusia siirtokuntia. Hänen johdollaan Sitkaan rakennettiin Novo-Arkangelin linnoitus, Venäjän Amerikan pääkaupunki. Baranov laajensi kauppasuhteita, järjesti kivihiilen louhintaa, laivanrakennusta, avasi kuparisulaton ja koulun. Palvelustaan hänelle myönnettiin Pyhän Vladimirin ritarikunta.
Novo-Arkangeli: sivilisaation etuvartio
Luotuaan suhteet intiaanien kanssa Baranov rakensi arkkienkeli Mikaelin linnakkeen, mutta kolme vuotta myöhemmin se tuhoutui. Venäläiset palauttivat siirtokunnan aleuuttien ja purjelaiva Nevan avulla ja kutsuivat sitä Novo-Arkangeliksi. 60 vuotta myöhemmin se myytiin Yhdysvaltoihin yhdessä Alaskan kanssa, mutta saari kantaa edelleen Baranovin nimeä.
Korvaamaton hallitsija
Valtava vastuu ja ankarat olosuhteet heikensivät Baranovin terveyttä. Hänen sijaisensa löytäminen kesti 15 vuotta – oli niin vaikeaa löytää henkilöä, joka kykenisi hallitsemaan siirtokuntaa.
Rehellisyys ja omistautuminen velvollisuudelle
Rajattomasta vallasta huolimatta Baranov ei käyttänyt asemaansa väärin. Julkaistu raportti tapausten toimittamisesta osoitti hänen kristallin rehellisyyttään.
Perhe ja henkilökohtainen elämä
Mentyään naimisiin kauppiaslesken Matryona Markovan kanssa, Baranovilla oli mahdollisuus päästä kauppiasluokkaan. Amerikassa hän asui intialaisen johtajan tyttären kanssa, ja ensimmäisen vaimonsa kuoleman jälkeen hän meni naimisiin hänen kanssaan ja antoi hänelle nimen Anna Grigorievna.
Ikuinen kotiinpaluu
Vuonna 1818 72-vuotias Baranov lähti kotimaahansa, mutta sairastui matkan varrella ja kuoli. Hänen ruumiinsa luovutettiin merenkulun perinteen mukaan veteen. Hän ei koskaan noussut kotimaalleen, mutta hänen nimensä on ikuisesti merkitty Venäjän historiaan.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.