JOS ARVOLISÄVERO LÄHDETÄÄN VÄHITELLEN LASKEMAAN 10 PROSENTIIN.
ALUKSI REIPAS 4 PROSENTIN LASKU TUO JO HYVÄN ALUN MUUTOKSELLE.
MUUTOS TUO VEROKERTYMÄN VARSINKIN PIENYRITYSTEN TYÖLLISYYDEN NOUSUN MYÖTÄ SUUREMPANA TAKAISIN.
Nyt kuvitellaan huonossa tilanteessa valtion varat veroa nostamalla lisääntyvän,on vaikutus päinvastainen. Suomen talous näivettyy entisestään.
Arvolisäveroa on vähitellen nostettu ylös ja valtion tulot vain laskeneet veron olemassa olon aikana. VALTION BKT EI KASVA tai pysyy paikallaan.Kansan toimeliaisuus tapetaan .
Poliittisen kentän sokeus,osaamattomuus ,valtataistelu ja PELKO estää tekemästä oikeita toimivia päätöksiä.
Onko arvolisäveron noston raja esim . 40 % jolloin huomataan että olemme varmasti Euroopan köyhin maa ja veroa aletaan silloin laskemaan alas.
On myös vaihtoehto olemassa . Otetaan vain yksi vero käyttöön.
Miksi kituutetaan ja kidutetaan ihmisiä verojen vähitellen nostoilla.?
Lyödään kerralla kunnon verokanta 80 prosentin tasavero kaikille.!!!
Katsotaan kuinka rahaa valtion kassaan kertyy!!!! Voi olla pientä pudotusta tiedossa ,mutta voihan sitä kokeilla;=)) Suomessa kun on tapana aina nousta perse edellä puuhun.
NYT ON MYÖS ERITTÄIN VAARALLINEN NOSTAA ARVOLISÄVEROA.SUOMEN JYRKÄSTI VANHENEVA VÄESTÖ KULUTTAA ENTISTÄ VÄHEMMÄN.
KÖYHÄ ELÄKEVÄESTÖ KÄYTTÄÄ RAHAA MUUTOINKIN HYVIN RAJALLISESTI.
Verojen noustessa hintojen nousu vähentää rahan käyttöä entisestään.
SUOMI HÄMMÄSTYISI MUUTOKSESTA!
5
78
Vastaukset
- Anonyymi
Petterit pohtii hakkasen työryhmissä
- Anonyymi
Petteri hammentyi.
- Anonyymi
Pienet palvelu yritykset katoavat kovalla verotuksella maastamme.
Pienet liikkeet lopettaa. Tässä maassa jo vähäinen ihmisten määrä ja talvi tekee ihmisten liikkumisen vaikeaksi.Kovat vuokrat ,kallistuva enerkia,nouseva verotus on myrkkyä pienyrityksille.
Entistä useampi joutuu laittamaan ovet kiinni.
Meillä Suomessa politiikka ,sokea lyhytnäköinen toimii muutamien suuryritysten ehdoilla.
Ihmetellään miksi kaikki palvelut ja pienet yritykset katoaa.Kaikki suuret ovat jostakin pienestä alkaneet,sitä ei muisteta.
Nyt ei synny kuin vähän uusien yritysten poikasia.
Suuria myös tuetaan valtavilla summilla.Pienille sanotaan:Yritä pärjätä!
Suomi tarvitsee sellaisia menestytarinoita lisää kuten esim.Ponsse - Anonyymi
Petterismia
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi jollain jää "talvi päälle"
Huvittaa kastoa ullkona jotain vahempaa äijää joka pukeutuu edelleen kun olisi +5 astetta lämmittä vaikka on helle keli3083137Mitä et hyväksy miehessä/naisessa josta olet kiinnostunut?
Itse en halua, että miehellä olisi lapsia!2221967Se katse silloin
Oli hetki, jolloin katseemme kohtasivat. Oli talvi vielä. Kerta toisensa jälkeen palaan tuohon jaettuun katseeseen. Tunt591602Tiesitkö? Farmi Suomi Kirsikka Simberg on tämän julkkisnaisen tytär - Katso tyrmäävät mallikuvat!
Oho, aikamoinen ylläri. Tiesitkö?! Kirsikka Simberg on yksi tämän kauden Farmi Suomi -kisaajista. Hänellä ei ole tuttu t41404- 811288
Tuhdit oluet kauppoihin. Miksi vastustaa?
8% oluet kauppoihin mutta mikä siinä on että osa politikoista vstustaa ? Kauppa kuitenkin hinnoittelee vahvan oluen ni2721213- 811064
Sinua tulen kyllä ikävöimään pitkään nainen
mutta oli pakko tehdä päätös oman mielenrauhan vuoksi. Toivottavasti saat elämältä kaiken mitä haluat.521051- 80991
Asiallinen lähestyminen
Mitä on asiallinen lähestyminen?? Tietääkö tai tajuaako kukaan, varsinkaan miehet??? Eilen NELJÄNNEN kerran jouduin isk145867