Venäjän duuma hyväksyi vastikään ensimmäisessä käsittelyssä lain, jonka mukaan jopa rikoksista epäillyt tai vasta syytettyinä olevat henkilöt voivat jatkossa vapautua vankien tavoin rikosprosessista hakeutumalla sotilaiksi ”erikoisoperaatioon”.
Tätä kaikkea markkinoidaan suurena inhimillisenä eleenä. Miten mullistavaa, että vankeusrangaistuksesta voi päästä eroon siis jo siinä vaiheessa, kun ihminen on vasta rikoksesta epäiltynä tai syytettynä!
Tosiasiassa tämä laki tarjoaa Venäjän viranomaisille jatkossa liki rajattomat mahdollisuudet ottaa kiinni yhä uusia nuoria miehiä erilaisten tekaistujen rikosepäilyjen nojalla ja painostaa heidät lähtemään sitten tykinruoaksi Ukrainaan. Laki on Putinin kannalta nerokas, sillä se antaa hänelle uuden mahdollisuuden puhdistaa yhteiskuntaa kaikista niistä ”väärämielisistä”, jotka ovat erehtyneet jollain tavalla häntä itseään vastustamaan.
Omalla verellään tuomiotaan tai rikosepäilyjään sovittavat miehet lähetetään suoraan eturintamaan eikä heille luvata pääsyä pois, ennen kuin ”erikoisoperaatio” on ohi. Kun duumassa käsiteltiin vastikään uutta lakia ja esille tuli pelko, että taistelujen jälkeen nämä miehet palaavat vapaina takaisin yhteiskuntaan, Putinin puolueen kansanedustaja Andrei Kartapolov vakuutti epäilijöille näin:
– Heistä ei tule kokkeja, vaan he menevät hyökkäysjoukkoihin, joissa he todellakin sovittavat syyllisyytensä. En kerro nyt prosenttiosuutta, kuinka moni heistä palaa myöhemmin, mutta tämä prosenttiosuus on hyvin, hyvin pieni. Tätä ei tarvitse pelätä.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Tuleekohan taas ryntäys maasta pois?
Kyllähän sieltä Putlerin ihanuudesta pakenevat kaikki joilla on vähääkään älyä päässä ja mahdollisuus lähteä.
Itse asiassa Putlerin sodan aikana loihtimat lait vaikuttavat nykyisen natsihallinnon suhteen varsin toimivilta. Maasta lähtevät kaikki ne jotka eivät tue Putlerin sotaa ja jäljelle jäävästä kansanosasta taas ei ole johdon mielivallalle mitään harmia. Maahan jäävä kansa on Putlerille kuuliaista ja helppoa harhaanjohdettavaa, kuin nenärenkaasta vedettäviä sonneja.