UH-60 Black Hawk Ukrainan käytössä

Anonyymi-ap

Tänään tuli mojova uutinen: Ukraina erikoisjoukkojen UH-60 Black Hawk ammuttiin alas ja mukana meni noin 20 sotilasta. Siihen loppu lentely.
Eilen Iltapaska kirjoitti Belgorodin likelle helikoptereilla tuoduista Ukrainan armeijan alaisuudessa toimivista venäläisistä. Läntisen lähteen mukaan helikopteri tuhottiin, mutta siitä ei kuulemma ole todisteita. Sen verran on, että kaksi helikopteria tuhottiin maahanlaskun yhteydessä. Yandexilta videota tapahtumasta.
Eilen tuli kuvaa myös kolmannen liikuteltavan Patriot-laukaisualusta tuhoamisesta. Viime viikolla yhdessä iskussa tuhottiin kaksi MAN -alustaisen Patriotin laukaisualustaa ja läntisten arvioiden mukaan miehistöt molemmista menehtyivät mitä todennäköisimmin, sillä räjähdykset olivat massiivisia. Ukraina tunnustaa joidenkin saaneen surmansa vaikka läntisten arvioiden kukaan laukaisualustaa kohden vaaditaan noin 30 miehen osastot. Näin viidestä Ukrainan saamista laukaisualustoista on tuhottu vajaassa viikossa kolme kappaletta.
Venäjä voi lisätä ilmavoimiensa käyttöä täsmäohjattujen pommien lähettämiseen. Ne ovat Ukrainan armeijan mukaan tuhoisia. Esim. Kraken-osasto tuhottiin majapaikassaan yhdellä 1500 kilon liitopommilla.

Mediapooli vaikenee Suomessa.

3

159

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ryssän propagandaa. Videot ovat väärennettyjä.
      Suomi tekee puolustussopimusta Ukrainan kanssa ja Ukrainan voitto varmistuu tällä. Me emme ole yksin sillä Ranska harkitsee joukkojen lähettämistä Ukrainaan. Saksa sanoo sen johtavan mahdollisesti kolmanteen maailmansotaan, mutta me olemme valmiita siihenkin koska olemme NATOn jäseniä.
      Jäsenyys velvoittaa. Vapaamatkustajia emme ole emmekä sellaisiksi ryhdy.
      Häkkänen voisi ryhtyä keräämään kamppeita sotaan lähtöä varten eikä vain huudella puskista.

    • Anonyymi

      Onhan tässä liian kauan rauhanaikaa elettykin.
      Näin siivotaan talouden ongelmat samalla kun sota pyyhkäisee maamme yli.
      Nollasta on sitten hyvä aloittaa.

      Terve järki tulee silloin kunniaan. Ehkä jotain Sannaa ja Orpoa ei kuunnella sen jälkeen.

    • Anonyymi

      Pellepojat paskoo huosuun... Totuus karmeaa..

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      247
      45349
    2. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      31
      11240
    3. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      207
      10873
    4. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      9711
    5. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      85
      8528
    6. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      223
      6511
    7. Pirjo sanoi Esalle

      Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok
      Maailman menoa
      0
      3210
    8. Jos mä joisin

      Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys
      Ikävä
      30
      2229
    9. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      37
      1629
    10. Koulu-uhkaus.

      Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.
      Hyrynsalmi
      26
      1510
    Aihe