Harvat ehkä tietävät, mitä papit ja piispat valassaan tai lupauksessaan lupaavat. Tässä suoraa sitaattia kirkkojärjestyksestä:
pappislupaus: ”Minä N.N. lupaan kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän Jumalan edessä, että toimittaessani pappisvirkaa, jonka olen valmis ottamaan vastaan, tahdon pysyä Jumalan pyhässä sanassa ja siihen perustuvassa evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuksessa. En julkisesti julista tai levitä enkä salaisesti edistä tai suosi sitä vastaan sotivia oppeja. Tahdon myös oikein julistaa Jumalan sanaa ja jakaa pyhiä sakramentteja Kristuksen asetuksen mukaan. Tahdon noudattaa kirkon lakia ja järjestystä sekä palvella alttiisti seurakuntaa ja sanankuulijoita. Kaikkea tätä tahdon noudattaa niin, että voin vastata siitä Jumalan ja ihmisten edessä. Tähän Jumala minua auttakoon.”
piispan lupaus: ”Minä N.N. lupaan kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän Jumalan edessä, että minä toimittaessani N:n hiippakunnassa piispan virkaa, jonka nyt olen valmis ottamaan vastaan, tahdon pysyä Jumalan pyhässä, puhtaassa sanassa ja siihen perustuvassa evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuksessa. Tahdon myös tehdä parhaani, että kaikki muutkin, sekä sananpalvelijat että sanankuulijat hiippakunnassani niissä pysyisivät ja niiden mukaan eläisivät. Niin tehdessäni tahdon asettaa itselleni ohjeeksi Pyhän Raamatun opetukset oikean seurakunnan kaitsijan virasta ja velvollisuuksista. Tahdon huolehtia siitä, että minulle uskotussa hiippakunnassa Jumalan sanaa puhtaasti julistetaan ja sakramentteja oikein Kristuksen asetuksen mukaisesti jaetaan. Tahdon vihkiä ja asettaa virkaan pappeja, jotka havaitaan siihen kelvollisiksi. Tahdon myös edistää maan rauhaa sekä kuuliaisuutta laillista esivaltaa kohtaan, noudattaa kaikessa kirkon lakia ja järjestystä ja vakavasti kehottaa ja velvoittaa hiippakunnan pappeja samoin tekemään. Kaiken tämän minä tahdon rehellisesti tehdä, niin että voin siitä vastata Jumalan ja ihmisten edessä. Tähän auttakoon minua Jumala.”
Näistä siis papit ja piispat ovat vastuussa Jumalan ja ihmisten edessä, ja mitä korkeampi virka, sitä suurempi vastuu.
pappislupaus: ”Minä N.N. lupaan kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän Jumalan edessä, että toimittaessani pappisvirkaa, jonka olen valmis ottamaan vastaan, tahdon pysyä Jumalan pyhässä sanassa ja siihen perustuvassa evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuksessa. En julkisesti julista tai levitä enkä salaisesti edistä tai suosi sitä vastaan sotivia oppeja. Tahdon myös oikein julistaa Jumalan sanaa ja jakaa pyhiä sakramentteja Kristuksen asetuksen mukaan. Tahdon noudattaa kirkon lakia ja järjestystä sekä palvella alttiisti seurakuntaa ja sanankuulijoita. Kaikkea tätä tahdon noudattaa niin, että voin vastata siitä Jumalan ja ihmisten edessä. Tähän Jumala minua auttakoon.”
piispan lupaus: ”Minä N.N. lupaan kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän Jumalan edessä, että minä toimittaessani N:n hiippakunnassa piispan virkaa, jonka nyt olen valmis ottamaan vastaan, tahdon pysyä Jumalan pyhässä, puhtaassa sanassa ja siihen perustuvassa evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuksessa. Tahdon myös tehdä parhaani, että kaikki muutkin, sekä sananpalvelijat että sanankuulijat hiippakunnassani niissä pysyisivät ja niiden mukaan eläisivät. Niin tehdessäni tahdon asettaa itselleni ohjeeksi Pyhän Raamatun opetukset oikean seurakunnan kaitsijan virasta ja velvollisuuksista. Tahdon huolehtia siitä, että minulle uskotussa hiippakunnassa Jumalan sanaa puhtaasti julistetaan ja sakramentteja oikein Kristuksen asetuksen mukaisesti jaetaan. Tahdon vihkiä ja asettaa virkaan pappeja, jotka havaitaan siihen kelvollisiksi. Tahdon myös edistää maan rauhaa sekä kuuliaisuutta laillista esivaltaa kohtaan, noudattaa kaikessa kirkon lakia ja järjestystä ja vakavasti kehottaa ja velvoittaa hiippakunnan pappeja samoin tekemään. Kaiken tämän minä tahdon rehellisesti tehdä, niin että voin siitä vastata Jumalan ja ihmisten edessä. Tähän auttakoon minua Jumala.”
Näistä siis papit ja piispat ovat vastuussa Jumalan ja ihmisten edessä, ja mitä korkeampi virka, sitä suurempi vastuu.
Vastaukset 123
Vanhimmat
Evlut kirkossa toimivat juuri päinvastoin.
Turhaa tuollainen.
Ei kukaan Suomessa toimi eikä pysy Jumalan sanassa. Ei sinne päinkään. On kyseessä nykyaika.
Todella törkeää kun asia on noin selvä.
” , t a h d o n pysyä Jumalan pyhässä sanassa ja siihen perustuvassa evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuksessa.”
Onko taas vaikea tahtoa ymmärtää?
Aha. Siinä tapauksessa kaikki hyvin.
Tarkennatko, miten toimivat päinvastoin?
Kerrotko jo, miten ovat poikenneet antamastaan lupauksesta?
Kyllä, ihmetyttää.
Turhaa sinulle on mitään selvittää.
Ihan oikein, kunhan jankkaa…..
Ei minua vaan enää.
Väitätkö siis, ettei tuon epäjumalan tahto toteudukaan?
Ota lääkkeesi!
Ihan kohta korkkaan iltalääkken ensimmäisen osan, mutta et vastannut kysymykseen.
Tapahtuuko kaikkivaltiaan ja kaiken ennalta näkevän tahto vai ei tapahdu?
Ei ne auta sitä.
Satutko nyt tietämään, että myös Saatanasta käytetään Raamatussa Jumalan nimeä, jonka joka ainoa teologi luterilaisuudessa tietää - se vastaa tunnustuksina täysin Raamatun oppia.
Lisäystä ja SINUN TEHTÄVÄ oli erottaa hyvän tiedon ja pahan tiedon perusteella Saatana ja Jumala toisistaan - kirkko ja papit ovat vain kypsyttäneet elon viljaa leikkuuvaiheeseen Raamatun mukaan, ja olemme nyt sen puintivaiheessa.
Miten te voitte ymmärtää mistään mitään, jos ette ole edes lukeneet Raamattua, ja sen lisäksi vielä ymmärtäneet lukemaanne, mutta pää on kyllä täynnä luuloja, uskomuksia ja kuvitelmia.
Vain teidän Uudenmaailman käännöksessä, jahvekultti.?
Ja jos lukaisette tekstit uudemman kerran, siellä ei ole nimeä Jeesus ollenkaan, vaan Kristus, joka kristinuskon mukaan on ristille kirottu ja teurastettu TOSI JUMALA Jeesuksen nimeen luterilaisuuden tärkeimmän tunnustuksen mukaan, Augsburgin tunnustus.
Nämä ohjeet kieltävät sotkemasta Jeesuksen opetusta heidän virkatyöhön. Ja jos näin olisi tehty, niin pelikenttä olisi mennyt täysin sekaisin.
Pitääkö mainita Stubb aina nimeltä jos tarkoittaa, että Suomen nykyinen presidentti?
Olisi ratsastettu kahdella hevosella yhtä aikaa, mikä on mahdotonta, koska oli kaksi eri evankeliumia.
Raamatussa on syntien evankeliumi Saatanalla ja Jeesuksen julistama evankeliumi Jumalalla.
Ja näiden kahden tien päätepiste oln eri.
Synnin evankeliumin tie vie tulivuorenjumalan tulen liekkeihin, ja Jeesuksen evankeliumi tie takaisin paratiisiin, jolloin sai ihmeiden tekokyvyn haltuunsa, jonka Luojajumala suojasi pahalta tiedolta, kun ihminen tuli hyvällä tiedolla ja pahalla tiedolla jumalien kaltaiseksi luomaan sanan voimalla
1.Moos.3:22
Löytyy Ilmestyskirja 2:7 ja 2:17.
Ei löydy, jahvekultti.
Ja 1.Moos.3:22 vastaa sitten ilmestyskirjan loppua, kun Paavalin kirous tosi Jumalan päälle Jeesuksen Kristus nimeen (Gal.3:13) on saatu purettua eli ilmestyskirja 22:3.
Ei edelleenkään, jahvekultti!
Myönnettäköön - ei tämä mikään yksikertainen tarina ole selvitettäväksi, mutta uskolla menee takuuvarmasti ensimmäisenä harhaan.
Eli tarina on liki Raamatun ensimmäisestä sivusta viimmeiseen sivuun kertomus hyvästä tiedosta ja pahasta tiedosta.
Ja kuten Jeesus vastasi opetuslapsilleen, jotka kysyivät loppuaan, että oletteko jo löytäneet alun - loppu on siellä missä on alku.
Näin evankeliumissa, joka on kirjoitettu ennen Paavalin kirjeitä tämä kohta:
"Opetuslapset sanoivat Jeesukselle, ”Kerro meille, millainen loppu meille tulee.” Jeesus sanoi, ”Olette löytäneet alun, ja sitten etsitte loppua? Ymmärtäkää, loppu tulee olemaan siellä missä on alku. Onnittelut sille, joka seisoo alussa: hän tulee tuntemaan lopun eikä maista kuolemaa.”
Kuolema on nyt vertauskuvana tuohon materialla ihmeidentekokyvyn suojaamiseen luomiskertomuksessa - vastakohta ikuiselle elämälle - koska laskemme aikaa materian hajoamisen perusteella, todellista aikaa ei ole olemassakaan, tietää tiede.
Voidaan hyvällä syyllä kysyä, että olivatko ihmiset näin paljon älykkäämpiä 2000 vuotta sitten, jonka selvittämiseen me tarvitsimme pitkälle tutkitun tieteen.
Ja jos, kenellä on ymmärrys, nyt lukee muutamankin nimimerkin mitään tietämätöntä ja ymmärtämätöntä huutelua tuolla välissä, niin maailma on melkoisen pahassa jamassa tällä hetkellä ihmisten rajusti laskeneen älykkyysosamääräongelman kanssa.
Ja jos ei ole älyä, sitä ei pysty kauhallakaan antamaan, ja sitäpä maailma nyt pohtii, että mitä tässä tilanteessa olisi nyt tehtävä...
Mitä epäselvää aloituksessa on?
Mistä kerroin tämän koko ketjun jatkuvassa kertomuksessa, mikä on Raamattu ja mitä se sisältää, joka liittyy aloitusviestiin?
Pidän täysin selvänä - ja tavallaan jo kaksikymmentä vuotta sitten ilmoitettunakin - että kun on nämä huippuälykkäät tietokoneet, niin meidät kyllä on luokiteltu julkisesti antamiemme tietojen perusteella jo hyvinkin tarkasti, ja varmasti tullaan jakamaan jonkinlaisiin ryhmiin - on sitten toinen asia, että mitä näille ryhmille aiotaan tehdä.
siinä kirjoitettu : pappislupaus / piispanlupaus,
mitä siinä epäselvää ??
Ryhmille ilmoitettiin silloin omat värikoodit. Tähän politiikkaan varmasti perustuu nyt Suomenkin ryhmäjaot ja sosiaalietuuksien leikkaukset ja monet muut kansan vastustamat toimenpiteet. On ilmeisesti vielä paljon tehtäväkin ennen kuin rakennelma on valmis. Mutta sama politiikka nyt sitten tekee tätä, joka myös oli se, joka ihmiset tyhmistikin, joten sama himmeli kuin kristinuskossa, ei muuta.
Mitä kerroin Raamatun sisältävän aloitusviestiin liittyen? Mikä liittyi siinä älykkyyteen
Mutta miten Jeesus sanoikaan - 'Mutta antakaa niiden tuolla esille, jotka haluavat tehdä itsestään häpeällisen esimerkin.'
Jatkui muuten vielä '... ja haluavat vetää tuomion päälleen'.
Lisäystä - on tämä kyllä toivotonta.
Riittää kun sanoo kyseessä olevan Tasavallan presidentti.
Miten teidän Kennelin johtajaa kutsutaan?
Jöpöhöpä!
Ei pidä.
Ilmeisesti olivat.
Ajaa, nyt ymmärrän….
Juu, ihan merkityksettömiä näyttää nämä lupaukset suurimmalle osalle olevan. 😼
Vähän niin kuin Luojajumalankin kohdalla, kuten kerroit, Saatana vain käväisi Luojajumalan paratiisissa, ja Jumala langetti perisynnin ihmisten päälle ikuisiksi ajoiksi heittämällä nämän pihalle paratiisista. Siinä on jo kaikkien viattomien murhaamisen alku itse Luojajumalan käsissä! Mitähän se Saatana valehteli Luojajumalalle ihmisestä, että tämä niin julmasti toimi?!
Kumpiakohan pitäisi sääliä enemmän - itse Luojajumalaa vai Saatanaa uskovia uskovaisia.
Mutta on tullut kyllä jo ajat sitten sellainen olo, että Jumalalla - sillä Jeesuksen puhumalla - on kyllä mahdottoman hyvä huumorintaju, joskin välillä vähän musta. Luonut varmaan tämän pelin ihan omaksi ratokseen.
Et näköjään tiedä mistään mitään. 😺
Aadam ja Eeva lankesivat syntiin olemalla tottelemattomia Jumalalle, et millään saa heistä viattomia.
Niin. Koko uskovien porukka ei välitä edes Jeesuksen puheista.
No ei välitä, kun Jeesus selvästi Raamatussa sanoo, että juutalaisten Jumala onkin Saatana ja sitten palvovat juutalaisen käskystä Jeesusta tosi Jumalana tälle teuratettuna ja kirottuna uhrilampaana (Joh.8).
Jassoo nyt se synti sitten Saatanan lisäksi olikin Jumalan paratiisissa, vaikka edes taivaaseen ei pääse syntiä.
Mutta kuule, kun Raamatussa Luojajumala itse sanoo, että ihminen tulikin tiedolla jumalien kaltaiseksi luomaan sanan voimalla.
Ei Jumala ihmistä pettänyt, mutta pelkäsi tietysti ihmisen pettävän Jumalan, arvasi kyllä että Saatanan houkuttelemana te ryhdyttekin palvomaan vaikka Jeesusta kirottuna uhrina tosi Jumalana itsenne puolesta, ja sitoi ihmisen materiaan suojatakseen ihmeidentekokyvyn pahalta tiedolta - toisin sanoen teiltä, jotka uskotte Paholaista.
Löytyy wikipedia, Perisynti. Tarina perustuu vain Paavalin yhden kirjeen yhteen jakeeseen (Room5:12) - luomiskertomuksessa ei ole mitään syntiinlankeemusta.
Kyse oli Paavalin valetarinasta, että sai teidät palvomaan Jumalan kiroamista ja uhraamista Jeesuksen nimeen.
Luojajumalan sanat löytyvät 1.Moos.3:22 - ikuinen elämä - elämän puu - liittyy ihmeiden tekemiseen - myös tieteellisesti selitettynä ja tarkoittaa ajatonta tilaa.
Syntiäkö oli Luomiskertomuksessa hedelmän syönti, vaikka Herra oli sen kieltänyt?
Tarkoittaako se silloin tottelemattomuuden olevan syntiä, vai tietyn puun hedelmän syömisen olevan syntiä, vai molemmat? Vai peräti ihan vaan kaikki mukava ja kiva mitä toiset tekevät?
Ikävä kyllä totta.
Syntiä oli Jumalan käskyn rikkominen. 😺
Hyvin kiteytetty!
Mitäs nyt tehdään, osa pastoreista ja melkein kaikki piispat on eksyksissä? Kirkolliskokous jos vielä vahvistaa tuon eksymyksen, niin huonosti käy seurakuntien.
Ei ole eksyksissä, vaan te olette eksyksissä, kun teiltä puuttuu se äly.
Ja sitä ei nyt sitten pysty edes antamaan, jos olet lukenut koko ketjun, mutta et ymmärrä siitä mitään, huoh.
Aloituksesta jäi puuttumaan, mitä kyseiset Kirkon henkilöt ovat tehneet antamansa lupauksen vastaisesti?
Näitä ainakin rikottu.
” tahdon pysyä Jumalan pyhässä sanassa ja siihen perustuvassa evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuksessa. En julkisesti julista tai levitä enkä salaisesti edistä tai suosi sitä vastaan sotivia oppeja. Tahdon myös oikein julistaa Jumalan sanaa ja jakaa pyhiä sakramentteja Kristuksen asetuksen mukaan. Tahdon noudattaa kirkon lakia ja järjestystä sekä palvella alttiisti seurakuntaa ja sanankuulijoita. Kaikkea tätä tahdon noudattaa niin, että voin vastata siitä Jumalan ja ihmisten edessä. Tähän Jumala minua auttakoon.”
Ja sitten esimerkkejä. Jäi edelleen tieto puuttumaan. Tiedättekö te enää edes mitä tieto on?
mitä on rikottu , > evankelisluterilaisen tunnustuksessa ??
Siinä se tieto oli, lopeta jankutus!
Niin. Voihan sitä luvata tahtoa.
Mutta sinä et tahdo kuin jankuttaa.
Siihen tulit taas tekemään niitä parhaiten osaat.
Lavilla taas tänään lähes 200 tykkäystä.
Nyt jo yli 200, minä yksi heistä.
Miten, missä ja milloin noita mainitsemiasi kohtia ovat rikkoneet? Tuosta vuodatuksestasi ei vielä ilmene millä tavoin rikkomista on tapahtunut.
No come on jonkun pitää teidät syntisäkitkin vihkiä niihin vähemmän pyhiin "kierrätys-liittoihin" eikä edes avioliitto ole mikään sakramentti.
Napakasti sanottu!
Oikeesti on todella typerää, että tunget itsesi jokaiseen ketjuun, vaikkei asoiden luulisi ateistia mitenkään edes kiinnostavan
Ainakin enemmistö papeista oat Suomessa toimineet pappislupauksen mukaisesti. Kaikki piispat ovat toimineet piispan lupauksen mukaan. Ei ole mitään epäselvää.
Vain yksi piispa kymmenestä on toiminut lupauksensa mukaan. Salomäki.
Aamen!
Voitko tarkentaa, millä tavoin mainitsemasi kymmenen piispaa ovat toimineet lupauksensa vastaisesti?
Voi Luoja tätä vähäjärkisyyttä.
On kuin suoraan hölmöläisvitseistä.
Laitalahkot vasta ovatkin. Näette sitten kun toukokuu koittaa ja lennätte kuin leppäkeihäs. Itseänne voitte syyttä, mitäs aloitte isottelemaan 😯noin siinä sitten kävi.
Tempausko odotettavissa?
Papit ja piispat ovat toimineet esimerkillisesti.
Yhdyn aloittajaan!
Miten mies yhtyy mieheen?
Teidänhän herätysliikkeissä se pitäisi tietää, kun tehän olette kirjoittaneet makaavanne muijanne kanssa niinkuin miehet makaavat miehen kanssa,
Aloitusta ja sitä seurannutta keskustelua katsottaessa, vaikuttaa aika vahvasti aloittajan itse pissanneen omiin muroihinsa.
Hän ei edes osannut kertoa mitä-, missä ja milloin papit sekä piispat ovat tehneet sellaista missä olisivat rikkoneet lupauksensa.
Itsepä muronsa syövät. 🤣
Aloittaja vaikuttaa aloittaneen jo niiden nauttimisen.
Papit ja piispat ovat kusseet aitolaisten muroihin ja sekös heitä kenkuttaa. 🤣
Piispat jotka kannattavat samaa puolta olevien liittoja ovat rikkoneet pappis-ja piispan virkansa. Heidän olisi syytä erota muiden mukaan arkkipiispa Luoma.
Hänhän naurusssuin sanoi olevansa mielissään kun vihkiä samaa sukupuolta olevia avioliittoon. eihän kahden miehen tai kahden naisen liitto ole mikään aviolliitto, se on jokin muu, sanottakoon vaikka pariliitto
Kyllä se vain on avioliitto. Tarkistapa vaikka Suomen laista, sieltä löytyy avioliiton määritelmä. 😁
Ei sisällöltään! 🤣
Höpöhöpö.
Kyllä se on Suomen laki, joka määrittelee avioliiton eikä mitkään muinaiset mytologiset kirjoitukset puhuvine aaseineen, taikaolentoineen ja vetten päällä kävelemisineen.
Ei Suomen laki pysty sanojen alkuperää muuttamaan.
Samaa sukupuolta olevien välistä avioliittoa Raamattu ei kiellä, joten myöskään te ette kykene muuttamaan siltä osin Kirjoituksia vaikka olette sitä yrittäneetkin.
Raamattu osoittaa sanoillaan miten miehen ja naisen välinen avioliitto pitää solmia ollakseen Jumalan tahdon mukainen, Suomen lainsäädäntö vaan ei mahdollista miehen ja naisen välisen avioliiton solmimista Raamatun mukaisesti.
Samaa sukupuolta olevien väliselle Kristilliselle avioliitolle Raamattu ei esitä vaatimuksia.
Suomessa kuitenkin on virallisesti avioliitto, kun virallinen vihkijä vihkii.
Se on vastoin Raamattua.
Miksi pitäisi kieltää kun sanotaan selvästi mikä avioliitto on?
Kirkossa kuuluu olla Raamattuun perustuva kristillinen avioliittokäsitys, kuten kaikissa muissakin kristillisissä kirkoissa on Suomessa. Kirkkoon ajetaan sen vastaista avioliittokäsitystä.. miksi ihmeessä, Jos ei usko kuten kirkko opettaa, miksi pyytää rienaten siunausta Jumalalta, joka heidän liittonsa tuomitsee. Voi vihkiytyä muualla, maistraatissa tai uskonnollisessa yhdyskunnassa, jonka oppi sen sallii. Eikö esim kristiyhteisö vihi homoliittoja?
Kieltää homoliitot rajaten parisuhteen vain miehen ja naisen väliseksi läpi Raamatun ja tuomiten jyrkästi seksuaalisen kanssakäymisen samaa sukupuolta olevien välillä, eikä kuvaa kertaakaan samaa sukupuolta olevien välisiä suhteita myönteisessä valossa. Jeesus vahvisti, että Jumala yhdisti vain miehen ja naisen. Ei antanut muita vaihtoehtoja, vaan päinvastoin vähän perästä puhui eri syistä avioliittoon kelpaamattomista, joihin voi laskea ne homoseksuaalitkin, jotka eivät koe pystyvänsä avioliittoon vastakkaisen sukupuolen kanssa.
Ei Suomen laissakaan ole lueteltu mitä kaikkea mahdollista avioliitto ei ole.
Raamatussa kielletään miehiä makaamasta miehen kanssa niinkuin naisen kanssa maataan.
Vielä ei ole Raamatun sanoilla kukaan todistanut ymmärtäneensä, miten tuo akti käytännössä on tuhansia vuosia sitten saatu onnistumaan.
Edes Paavali ei Roomalaiskirjeessään normita naisia samaa sukupuolta olevien välisestä seksistä, vaan siitä että ovat tarjonneet aviomiehelleen luonnonvastaisia yhteyksiään välttääkseen raskaaksi tulemisen.
Miehiä luonnollisesti normitetaan siitä, että ovat haaskanneet siemeniään vaimonsa luonnonvastaisiin yhteyksiin, sekä poikakavereihinsa ja pettäneet kurjat vaimoaan.
Lisääntymisen Jumala siunasi ja vahvisti miehen sekä naisen välisellä liitolla, joka muistuttaa nykyaikana lähinnä avoliittoa ilman vastaavia oikeuksia. Eli vastaavalla tavalla ei voida lainsäädännöstämme johtuen solmia avioliittoa miehen ja naisen välille.
Raamatussa annettu liittomalli siis asettaa miehen ja naisen väliselle liitolle vaatimuksia joita ei voida noudattaa ilman muutoksia perustuslakiimme ja siitä johtuviin säädöksiin.
Samaa sukupuolta olevien väliselle avioliitolle Raamattu ei siis aseta estettä, varsinkin kun on tuotu esille ettei lisääntymättä jättäminen ole este miehen ja naisenkaan väliselle avioliitolle.
Tälläkään hetkellä Kristillistä avioliittoa Suomessa ei voi solmia Raamatussa kerrotulla tavalla miehen ja naisen välille.
Mikäli mainitsemaasi avioliittokäsitystä noudatettaisiin, se edellyttäisi esimerkiksi vaimon yhteiskunnallisen aseman muuttamista tuhansia vuosia sitten nykyisellä Lähi-idän alueella vallinneen menettelyn mukaiseksi.
Mitä siis haluat kommentillasi kertoa?
Juuri noin? Miehen ja naisen välisen liiton solmiminen Raamatussa kerrotulla tavalla on varmastikin Jumalan tahdon mukainen asia.
Lainsäädäntömme vaan estää Raamatussa kerrotunlaisen Kristillisen avioliiton solmimisen Suomessa, joten mikä peruste olisi kieltää samaa sukupuolta olevien välinen avioliitto kun miehen ja naisen välille solmittu Kristillinen avioliittokaan ei ole samalla tavalla solmittu kuin Raamatussa?
Suomessa luterilainen avioliitto ei ole sakramentti. Kaikki joilla on vihkimisoikeus voivat vihkiä: esim, papit, maistraatti ja laivan kapteeni. Kaikki nämä ovat virallisia.
Luopioita ovat hyvin monet heistä! Häpeä heille!
Papit siis ovat todellakin RIKKONEET pappislupauksensa. Käsittämätöntä!
Papit ovat toimineet hyvin seurakunnan hyväksi.
Kerrotko tarkemmin.
Kerrotko millaista tarkennusta tarvitset?
Saat ihan itse valita
Epäilen vakavasti että murot on pilalla !
Ainakin iltasanomien etälääkäriennusteiden mukaan niistä on tullut jopa epäterveellisiä ja saattavat aiheuttaa paljon nautittuina keltaisuutta hampaisiin ja jopa kasvot saattavat muuttua intiaaninvärisiksi, ainakin auringon laskiessa vuorten taa.
Ehkä kirkolliskokouksen pitäisi suhtautua vakavasti esiin tulleeseen ongelmasolmukohtaan.
Aivan? Minustakin tuohon asiaan pitäisi tarttua tiukemmin ja laittaa herätysliikkeet kuriin, koska Raamatussa ei kielletä samaa sukupuolta olevien välistä Kristillistä avioliittoa, miksi Kirkonkaan pitäisi kieltää?
Herätysliikkeiden kanta asiaan kyseenalaistaa myös miehen ja naisen välisen Kristillisen avioliiton merkityksen, koska siinä avioliittoon vihittävät eivät lainsäädännöstämme johtuen voi olla vastaavassa asemassa toisiinsa ja yhteiskuntaan nähden kuin Raamatussa kerrotuissa liitoissa.
Onneksi erosin kirkosta!
Outoahan se on ollutkin, että ihmiset jotka kertovat pitävänsä Raamattua ylimpänä auktoriteettinään, eroavat sellaisen asian vuoksi, jota Raamattu ei kiellä tai käsittele millään tavoin.
Sehän on vaan parempi jos sellaiset epävarmat ihmiset lähtee.
Päkän olisi hyvä myös lähteä ja lopettaa ikuinen jahkailu.
Jos kerran pitää omaa mielipidettään arvokkaampana kuin Raamatun Kirjoituksia, niin ehkä olisi tosiaan parempi jos kyseinen henkilö perustaisi oman Kirkkonsa jossa voisi sitten evankelioida samaa sukupuolta olevien seksielämästä ja avioliitoista ihan miten haluaa.
Kertoo, et vain halua ymmärtää tai hyväksyä asiaa.
Raamattu kertoo, antaa selkeät vastaukset.
Trollaat tunnetusti tällä palstalla heittäytyen tyhmemmäksi kuin olet ja unohtaen kaikki jo läpikäydyt asiat ja jankaten niistä uudelleen yhtä tietämättömänä kuin ennen. Olet tässä asiassa samankaltainen kuin Torre, yhtä oppimaton.
Soutaminen ja huopaaminen ei koskaan lisää uskottavuutta.
Kyllä kai ne on poistettu myynnistä #