HELSINGIN edustalla jäällä havaittu tumma aines on nokea ja muuta ilmasta laskeumana tullutta ainetta, sanoo Suomen ympäristökeskuksen (Syke) erikoistutkija Seppo Knuuttila.
HS kertoi lauantaina retkiluistelijan tekemistä havainnoista meren jäällä Helsingin edustalla. Pelastuslaitokselta kerrottiin, että tummasta aineesta on otettu näytteitä.
Sunnuntaina Helsingin pelastuslaitokselta kerrottiin STT:lle, että vielä ei ole selvinnyt, mistä aineesta on kyse. Suomenlahden merivartiosto on ottanut aineesta näytteitä, jotka on toimitettu keskusrikospoliisin (Krp) laboratorioon tutkittavaksi.
Knuuttila on täysin vakuuttunut, että kyse on laskeumaperäisestä noesta ja muu ilmasta tulleesta aineksesta. Kyse on jokakeväisestä ilmiöstä.
Knuuttila arvioi, että joka kevät siitä ei kuitenkaan tehdä paljon havaintoja. Usein ihmisten liikkuminen jäällä on jo vähentynyt siinä vaiheessa, kun ilmiö on nähtävissä. Tänä vuonna havaintoja on kuitenkin tehty, sillä jäällä on ollut esimerkiksi retkiluistelijoille hyvät olosuhteet, kunhan tietää turvalliset paikat.
Tummaa ainesta liikkuu sulamisvesien mukana jäällä Helsingin edustalla. Takana näkyy Seurasaari.
ERIKOISTUTKIJA selittää ilmiötä näin.
Nyt kun jäältä ovat lumet sulaneet, ja viime päivinä on satanut myös runsaasti vettä ja jään päälle on kertynyt paljon sulamisvesiä. Sulamisvesi valuu mereen kaikista jäässä olevista rei’istä. Näiden avantojen ja halkeamien tuntumaan kertyy kaikki se talven aikana jäälle ilmasta laskeumana tullut noki ja lika.
”Se näkyy aika surullisena ilmiönä jään päällä nyt. Kyse on meidän itsemme aiheuttamasta ympäristön pilaantumisesta”, Knuuttila kertoo HS:lle sunnuntaina.
”Lauantaina omalla verkkoavannollani koko ajan valui ympäröivältä alueelta vettä. Sain kauhoa sitä nokea pois, ettei se tartu verkkoihin. Sitä virtasi koko ajan avantoon lisää.”
Knuuttilan mukaan tumma aines on ilmasta laskeumana tullutta ainetta kuten nokea, jota syntyy kaikessa palamisessa. Siis energiantuotannossa, liikenteessä, yksityisissä kotitalouksissa, joiden tulisijoissa poltetaan puuta. Mitä epäpuhtaammasta palamisesta on kyse, syntyy sitä enemmän pienhiukkasia ja nokea.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.