Keski-Eurooppalaisten ja Etelä-Eurooppalaisten suhtautuminen lintuihin ja eläimiin

Anonyymi-ap

Olen vasta nyt 20-luvulla saanut tietää ja tajunnut, että Keski- ja Etelä-Euroopassa tapetaan yhä pikkulintuja syömistä varten. Luulin, että lintujen pyydystäminen olisi jo loppunut, mutta ei ! Esim. Ranskassa käytetään yhä verkkoja pikkulintujen pyydystämiseen ja jotain muita julmia tapoja kuulemma. Korsikasta oli paljastunut 40.000 pikkulinnun tappamien ! Ranskan luulisi olevan nykyaikainen sivistysvaltio, eikä tuollainen alkukantaisten ihmisten maa. Tiedän kyllä, että jossain paikoissa on pikkulintuja pidetty isona herkkuna, mutta nykyaikana olisi paljon muitakin vaihtoehtoja olemassa. Nythän tiedetään monien pikkulintujen olevan kuolemassa sukupuuttoon ja näitä pikkulintuja tulisi yrittää suojella kaikin keinoin. Ranskassa syödään yhä jotain sammakkolajia, joka on jo sukupuuttoon kuolemassa ! Kyllä nyt saisi lopettaa kaikkien sukupuuttoon kuolemassa olevien eläinten pyydystämisen !
Tiedän kyllä, että sammakonreidet ovat Ranskassa suurta herkkua, mutta pitäisi keksiä muita herkku ruokia tilalle.
Nykyaikaisten valtioiden arvoihin tulisi kuulua luonnonsuojelu, eläintensuojelu ja lintujensuojelu ja myöskin toteuttaa näitä asioita käytännössä.

2

69

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Samaa mieltä, miksei ranskalaiset kasvata sammakoitaan syötäväksi. Luin muuten artikkelin jossa sanottiin että oliivien koneellinen poiminta tappaa italiassa puoli miljoonaa pikkulintua, koska linnut yöpyvät oliivipuissa ja oliiveta korjataan öisinkin.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Metsäkoneen kuljettaja huuteli tutkijalle

      "voisit kyllä ottaa rintaliivit pois ennen kuin tulet minulle juttelemaan, hän sanoo." https://yle.fi/a/74-20106446 On
      Suomussalmi
      704
      10250
    2. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      421
      4543
    3. Kaikki ei vieläkään usko luontokatoon.

      Suomussalmen Hukkajoella foliohattu metsäkoneen kuljettaja tuhosi tuhansia harvinaisia jokihelmisimpukoita eli raakkuja
      Kajaani
      92
      3084
    4. Sano vain suoraan, että nyt riittää

      ettei kiinnosta. Sano, että lopeta! En ihmettelisi, jos olet saanut tarpeeksesi ja toivot minun ymmärtävän lopettaa. Eh
      Ikävä
      43
      2875
    5. Ohhoh! Ex-pääministeri Sanna Marinin Joni-rakas paljasti ilouutisen: "Tässä kuussa..."

      Sanna Marin on ollut naimisissa Markus Räikkösen kanssa. Nyt hänen seurassaan on usein julkkishiusmuotoilija Joni Willb
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      2704
    6. Mari Rantanen asettaa sairaan lapsen edun oman uransa edelle - (tekikö Marin samaa)

      Noin toimii kunnon vastuuntuntoinen äiti, mutta siitäkin nämä mt-ongelmaiset vasemmistolaiset häntä täällä haukkuvat. "
      Maailman menoa
      230
      2698
    7. Mitä ajattelet aina

      Kun hän tulee näköpiiriin?
      Ikävä
      154
      1874
    8. Luokatonta toimintaa

      Tyrmistyttävää toimintaa Stora Enson korjuu yrittäjältä Hukkajoella. Täyttä piittaamattomuutta laeista ja luontoarvoista
      Suomussalmi
      73
      1748
    9. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      14
      1640
    10. Maailmankuulu homopingviini on kuollut

      Minä niin toivoin että pariskunta olisi saatu kunniavieraiksi ensi kesän Prideen. 💔 "Maailmankuulu homopingviini on k
      Lapua
      6
      1443
    Aihe