Suomen vaaleissa voittaja sai 51,6 % kansan äänistä toiseksi tullut ehdokas 48,4 %
Venäjän väärennetyissä näytösvaaleissa diktaattori sai lähes 90% mikä olisi oikeassa demokraattisessa maassa mahdottomuus .
Venäjän väärennetyissä näytösvaaleissa diktaattori sai lähes 90% mikä olisi oikeassa demokraattisessa maassa mahdottomuus .
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kekkonen valittiin aikoinaan ilman vaaleja, mutta Suomi ei ollutkaan silloin täysin itsenäinen.
Entäs meillä.
Kaikki presidentti ehdokkaat vannoi naapuri vihaa ja kannusti sodan alun jälkeen sen "häiriötöntä" jatkumista.
Siis meillä oli oppositio työnnetty sataprosenttisesti syrjään.
Ainoa tapa sivistyneellä kansalaisella oli jättää äänestämättä.
Näin olisi Venäjälläkin voinut tehdä mutta siellä käytyynkin innolla antamassa ääni. Mediamme ja kirjeenvaihtajamme keksi että he kävivät aseiden pakottamina äänestämässä.
Terve pää sanoo että äänestäjää turvattiin.
Kuinka moni mahdollisuuksien salliessa jätti äänestämästä valittua presidenttiä, meillä ja naapurissa siihen oli samanlaiset mahdollisuudet.
"Entäs meillä."
Aloituksessa kerrottiin prosentit eli hyvin tasainen äänestys niin kuin demokratioissa aina.
"Kaikki presidentti ehdokkaat vannoi naapuri vihaa ja kannusti sodan alun jälkeen sen "häiriötöntä" jatkumista."
Käsittääkseni kaikki kyllä sanoivat kannakseen että Ukrainaan on saatava rauha ja venäläisten on poistuttava Ukrainasta kansainvälisesti tunnustettujen rajojensa taakse omaan maahansa .
"Siis meillä oli oppositio työnnetty sataprosenttisesti syrjään."
Meillä on toimiva oppositio kansa on äänestänyt sen lukuisista eri puolueista.
"Ainoa tapa sivistyneellä kansalaisella oli jättää äänestämättä."
Se on jokaisen äänestäjän perusoikeus myös jos näin haluaa tehdä kaikkialla se ei onnistu juuri oli uutisissa että ihmisiä pakotetaan äänestämään esimerkiksi Ukrainan miehitetyillä alueilla aseilla uhaten vieraan maan predisentin vaaleissa.
"Näin olisi Venäjälläkin voinut tehdä mutta siellä käytyynkin innolla antamassa ääni. "
Juu siellä yritykset jakoi seurantakoodeja työntekijöilleen joissa seurattiin äänestivätkä samaten valtion työntekijät joutuivat äänestämään tai toinen vaihtoehto olisi ollut potkut virasta ..... äänestämättä jättäminen oikeutena kuuluu demokratiassa ihmisen perusoikeuteen .
"Mediamme ja kirjeenvaihtajamme keksi että he kävivät aseiden pakottamina äänestämässä.
Terve pää sanoo että äänestäjää turvattiin."
Turvattiin ? keneltä ?
"Kuinka moni mahdollisuuksien salliessa jätti äänestämästä valittua presidenttiä, meillä ja naapurissa siihen oli samanlaiset mahdollisuudet."
Joo meillä ei turvattu sotilain äänestäjiä 😁
Naton voimalla meillä nyt pidetään demokratiaa yllä.
Kaikkien ehdokkaiden on oltava samaa mieltä. Puoluekuri toteuttaa.
Varmuuden vuoksi eduskunnan perskärpäsetkin käskytettiin yksimielisiksi.
Paavo Väyrynen hakee vieläkin oikeutta, mutta turhaan.
😋😋😋😍😍😍😍😋😋😋
😋 Kuumat tytöt odottavat sinua -> https://us4.fun/kissgirl?18319887
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞