Noin puoli miljoonaa Kelan yleisen asumistuen ja työttömyystukien saajaa saa aiempaa pienempiä tuki

Anonyymi-ap

Noin puoli miljoonaa Kelan yleisen asumistuen ja työttömyystukien saajaa saa aiempaa pienempiä tukia huhtikuun alussa voimaan tulevien muutosten vuoksi.

Kela on tarkentanut arvioitaan siitä, kuinka moniin ihmisiin etuuksien leikkaukset vaikuttavat.

Huhtikuun alussa toteutuvat peruspäivärahan ja työmarkkinatuen leikkaukset kohdistuvat noin 100 000 lapsikorotuksen saajaan ja 74 000 työtulojen saajaan vuoden mittaan.

Yleinen asumistuki pienenee yli 400 000 ruokakunnalla.

Leikkaukset tulevat voimaan silloin, kun asumistuki pitää tarkistaa seuraavan kerran, kuitenkin viimeistään maaliskuussa 2025.

Leikkaukset kohdistuvat osin samoihin ihmisiin
Kelan toimeentuloturvaetuuksien osaamiskeskuksen päällikkö Pasi Pajula sanoo, että osin päällekkäisten leikkausten euromääräisiä vaikutuksia on vaikea arvioida tarkoin.

Tämä johtuu siitä, että muutoksia tulee paljon yhtä aikaa, ja eri etuuksien leikkaukset saattavat vaikuttaa samojen ihmisten arkeen.

Pajulan mukaan yksittäisen etuuden kohdalla kyse voi olla muutamista kymmenistä euroista. Jos samaan kotitalouteen kohdistuu useamman etuuden leikkauksia, summa voi olla suurempi.

– Muutokset saattavat olla yli sata euroa tai sitten jossain tilanteessa jopa enemmänkin.

Kelalla on paljon asiakkaita, jotka saavat kahta tai kolmea etuutta eli työttömyystukea, yleistä asumistukea tai toimeentulotukea Kelasta.

Eri tukimuotojen päällekkäisyys näkyy kaaviossa, jossa on käytetty marraskuun 2023 lukuja.

Grafiikka näyttää, kuinka monet suomalaiset saavat leikattavia Kelan tukia. Yhtä tai useampaa näistä tuista sai marraskuussa 546 416 ihmistä. Kaikkia kolmea tukea sai 56 199 ihmistä.

18

149

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kulutus laskee kun ei kansalla rahaa
      Yrittäjien kokoomuksen ihannointi bie heitä leivän

      Millä ostan kun ei rahaa

      Kokoomus teke lamam ja yrittäjätkin in työttömii

      Kauppa kun ei käy vaikka olette kuinka kokoomuslaisa loisa

    • Anonyymi

      Mitä hyötyä et asumistuki laskee nee ketkä saa toimeentulotukee niin saa sit enemmän rahaa.
      Ja vuokrat ei kyl alene

    • Anonyymi

      Näin toimii lahtarit vievät leivänkin suusta

      • Anonyymi

        No paljonko sulle jää rahaa kun asuntotukesi putoaa,siis paljonko työssäkäyvät antavat sinulle ilmaista rahaa kuukaudessa.

    • Anonyymi

      Melkein puoli miljoonaa potentiaalista työtätekevää. Hyvä.

    • Anonyymi

      Mene töihin!

      • Anonyymi

        Töissä oon,radan huonolla palkalla.

    • Anonyymi

      Helkkarin hyvä että tukia leikataan, pitäisi leikata vielä enemmän. Menisivät töihin nämä töitä vieroksuvat, töitä löytyy jos haluaa tehdä. Katsokaa tätä Katuma 25 lähetystä noin 4 minuutin kohdalla, siinä Suomen tulevaisuus. Tämmöisiä me sitten ruokitaan.
      https://www.youtube.com/watch?v=rh2dfSk7oG4

      • Anonyymi

        Kelan duunari ihan tohkeissaan :))))

      • Anonyymi

        Mika on komea💓

    • Anonyymi

      Onneksi huhtikuun alusta näitä kelatukia leikataan, toivotaan että tarpeeksi paljon. Luuserit töihin.

    • Anonyymi

      Muutenkaan ei riitä palkka (osa aika) niin jatkossa ei mitenkään...

    • Anonyymi

      Ei se haittaa,oon muutenkin turtunut ja masentunut. Teen vain työni vaikkei rahaa jää käteen.

      • Anonyymi

        Mihin se raha menee ?
        Täytyy olla todella huono palkka, ellei siitä jää käteen mitään.
        Vai, elätkö ylivarojen ?

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Perustakaa kebab ja pitsapaikkoja.

      Mamutkin ajaa audeilla kun leipoo pitsaa

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      179
      1528
    2. Mietin sinua nainen

      Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
      Ikävä
      55
      1042
    3. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      40
      802
    4. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

      Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
      Lapua
      63
      771
    5. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

      Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
      Ikävä
      51
      717
    6. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      111
      710
    7. Haluan sinua mies

      Saat minut kuumaksi.
      Ikävä
      37
      686
    8. Ne alkaa aina yhdeltä

      jos mies et ole sattunut huomaamaan!
      Ikävä
      81
      679
    9. Voitaisiinko harjoitella rakas

      Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
      Ikävä
      71
      644
    10. Täällä iImenee vihamielisyys kristinuskoa kohtaan

      Ei taida sielunvaellus-/jälleensyntymisväellä olla omasta asiastaan mielekästä sanottavaa, kun pitää kiivaasti hyökätä e
      Hindulaisuus
      304
      609
    Aihe