Ovatko eläimet todellakin viisaampia kuin Jumala?

Meillä on kaksi ateistista kissaa, jotka tuntuvat olevan auringonvalon suhteen viisaampia kuin Jumala. Keväisin ne tykkäävät olla terassilla, kääntävät päänsä kohti aurinkoa ja antavat auringon lämmittää naamaa. Kesäkuumalla ne saattavat olla hyvin tarkasti kapeassa, esimerkiksi puun varjossa niin, ettei aurinko polta niitä.

Raamatun Jumala ei sen sijaan tajunnut, että maapallon lämpö johtuu auringosta. Siksi Jumala loi kasvi vuorokautta ennen aurinkoa ja näin kasvit olivat avaruuden kylmyydessä vähintään vuorokauden (jotkut sanovat, että Jumalan päivä on tuhat vuotta). Selvästikään Jumala ei tajunnut auringon ja maapallon elämälle välttämättömän valon ja lämmön yhteyttä. Monet muutkin eläimet nauttivat auringon valosta. Lehmät kääntyvät kohti aurinkoa kun ne laiskasti makoilevat kesäisellä niityllä ja märehtivät heinää. Samoin koirat tykkäävät loikoilla sopivan lämpimässä auringonpaisteessa ja kääntyvät aurinkoa kohti.

Mitä mieltä sinä olet? Onko Jumala jopa tyhmempi kuin eläimet, jos ajatellaan auringonvalon ymmärtämistä? Mikä mahtoi sekoittaa pronssikautisen vuohipaimenjumalan näin pahasti? Itse pidän varteenotettavana ehdokkaana Levantin kuumia ja kuivia Khamsin -tuulia. Raamatussa tosiaan mainitaan kuinka itätuuli tuo kuumuuden. Kyseessä oli aivan selvästi alueen Khamsin -tuulet.

In the southern Levant it takes the shape of an oppressive weather front with hot temperatures, large quantities of dust impeding visibility, and strong winds during the night. In the Book of Exodus of the Hebrew Bible, the ruah kadim (‏רוח קדים‎) or "east wind" is the cause of the parting of the Red Sea (Exodus 14:21)

https://en.wikipedia.org/wiki/Khamsin

20

331

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ateistihan tekee vaikka jakkarasta ateistin, näin hän ainakin kuvittelee...herää kysymys, mikä aivolohkossa ei toimi enää

      • "Ateistihan tekee vaikka jakkarasta ateistin..."

        Kivet, kärpäset ja jopa pikkuvauvat ovat ateistisia.


      • Anonyymi
        Hard_atheist kirjoitti:

        "Ateistihan tekee vaikka jakkarasta ateistin..."

        Kivet, kärpäset ja jopa pikkuvauvat ovat ateistisia.

        Millä kielellä ateistit puhuvat kärpästen kanssa?


      • Anonyymi

        Sinullako siis on uskovainen jakkara?


      • Anonyymi kirjoitti:

        Sinullako siis on uskovainen jakkara?

        Tämä olisi hyvin huolestuttavaa, tämähän merkitsisi että ainakin yksi uskovainen puhuu jakkaralleen kun on saanut "selvitettyä" jakkaransa olevan uskovainen.


    • Anonyymi

      Kukat kääntyy aurinkoon päin. Auringon kukka varsinkin. Mitä hittoa kun tulee pimeä. Ne kääntyy toisiaan vasten. Hermot menee. Vajakit. Seliseli.

      • Anonyymi

        Olet ihan pihalla, jumala !


    • Olet oikeassa. Jumala on tyhmempi kuin saapas. Tarinoiden mukaan Jumala loi Helvetistä kuuman, kun taas Taivas on kultainen kaupunki. Helvetissä siis lämpöä riittää, mutta kulta taas on erinomainen johde, joten avaruuden kylmyys väkisinkin kulkeutuu kultaiseen kaupunkiin ja sinne päätyneet ressukat jäätyvät sinne.

      Aurinko ei ole pahemmin päässyt Taivasta lämmittämään, koska se sijaitsee jossain huitsin nevadassa. Tästä syystä Jeesuksen lupaama paluumuutto ei ole voinut toteutua, sillä Jeesus on jäätynyt persiistään kiinni kultaiseen penkkiin.

      • Anonyymi

        Jumala kuitenkin voittaa kilpailussa älyn puutteessa. Siino ykkönen Jumala vasta kakkonen,

        Taivaaseen on vaikea mennä koska suunta puuttuu.

        Varma Tieto


    • Anonyymi

      Hard_atheist on lukenut Raamattua huonosti, tarkoituksenaan harhauttaa mahdollisimman monta kristinuskosta kiinnostunutta. Eli tämä teko on tahallinen. Et sinäkään tyhmä ole, sillä harhautat aloittajia ovelasti. Mutta et sinä saatanalta kiitosta tule saamaan milloinkaan, sillä mikään ei riitä hänelle. Hän piiskaa sinua yhä enemmän keräämään sieluja itselleen. En selitä sinulle mitä on Jumalan valkeus, saat itse pohtia sitä kotiläksynä.

    • Anonyymi

      Eläimet ovat viisaampia kuin ateistit, mutta tyhmempiä kuin kristityt.

    • Minullakin on kissa, ja olen huomannut tuon saman asian: Kissa on todellakin älykkäämpi kuin Jumala.

    • Anonyymi

      Pohdimme yhdessä ChatGPT kanssa kysymystä. Tällaiseen tulokseen päädyimme.
      Varma Tieto

      Kysymyksesi koskee kahta erittäin erilaista käsitettä: eläinten älykkyyttä ja Jumalan viisautta.

      Eläinten älykkyyttä voidaan mitata ja havainnoida eri tavoin, kuten niiden kyky oppia, sopeutua ympäristöönsä, ratkaista ongelmia ja muistaa tietoja. Jotkut eläimet, kuten delfiinit, simpanssit ja korppit, ovat osoittaneet merkittävää älykkyyttä näillä alueilla.

      Toisaalta Jumalan viisaus on uskonnollinen käsite, joka ylittää inhimillisen ymmärryksen ja kokemuksen. Monissa uskonnoissa Jumalan katsotaan olevan kaikkitietävä ja kaikkivoipa, mikä tarkoittaa, että hänellä on täydellinen tieto ja ymmärrys kaikesta.

      Näin ollen, eläinten älykkyyden ja Jumalan viisauden vertaaminen ei ole suoraviivaista, koska ne ovat perustavanlaatuisesti erilaisia käsitteitä. Tämä on syvällinen kysymys, joka voi herättää monia erilaisia näkökulmia ja keskusteluja.

    • Anonyymi

      Henkimaailma asustaa viileässä. Siksi hengen voi tuntea esim. viileänä kohtana talossa.

      Me olemme yhteydessä henkeemme sydämemme kautta. Henkisesti ja konkreettisesti. Tässä fyysisessä lämpösäädellysså todellisuudessa sydän ei kestä liikaa kuumuutta. Siksi kissatkin hakeutuvat varjoon, jotta eivät menetä henkiriepuaan liiassa kuumuudessa.

      Kasveilla on myös henkinen puoli. Ne ilmestyy jostain ikään kuin tyhjästä keväällä. Ne on oikeasti kokoajan olemassa viileässä henkimuodossa, tavallaan jossain kentässä.

      Auringolla on myös henkinen olemuspuoli. Siksi se tuli näkyviin vasta myöhemmin.

      • Anonyymi

        Toivottavasti tuo oli parodiaa?

        Muuten se oli tyypillistä antrojen aivopierua.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toivottavasti tuo oli parodiaa?

        Muuten se oli tyypillistä antrojen aivopierua.

        Mikä on antro?

        Ihmisellä, sydämellä, on henkinen ja fyysinen yhteys aurinkoon. Maapallo on ikään kuin tunteiden ja lämpötilan säädin, termostaatti. Me pyörimme siis termostaatissa.

        Jos maapallo pysähtyisi asentoon, jossa aurinko paistaisi vain yhteen alueeseen, niin sieltä häviäisi kaikki elämäksi kutsuttu. Siksi maapallo säätää fyysistä elämää, on yö ja päivä, vuodenajat. Sydän tarvitsee sen, ja myös henkinen puoli, meidät viedään yöksi lepoon.

        Koska ihminen on kytketty termostaattiin, maahan, mutta myös aurinkoon henkenä, niin ihmisen tunteet kuumenee välillä myös liikaa esim. tällä palstalla. Ihmisen pitää pyrkiä tilaan, jossa tunteet ei vie meitä. Sitä kaikki henkiset mestarit opettaa. Jeesus oli energiaopettaja.

        Sehän tiedetään, että jos on olemassa henkinen ja fyysinen kuumuus, niin sille on myös vastakohta. Jostain värähtelytiheydestä lienee aineen kohdalla kyse.

        Miksi ihminen tai kissa ilmenisi vain tietyssä lämpötilassa? Ei fyysisen elämän edellytys vesikään häviä, se jäätyy tiettyyn muotoon, miksei siis henki?


    • Anonyymi

      Hengillä on tutkitusti kylmän kenttä siis kun on lähellä. Niin ne eivät ole mitään kylmän väreitä, vaan oikeasti on tämä tila kylmempi. Harrastus se on tämäkin. Kuoleman pelko lähtee kun juttelet isovanhempien kanssa, tai toisen, syntynyt 1906. Hän kertoi lapsuudestaan asioita, jotka piti tarkistaa sukukirjasta. Melkoinen hämmästys piti
      kertoa myös sisaruksille ja tarkistaa toisen kerran. Ei jumal kauta voiko olla totta.

      • Anonyymi

        Tämmöisen todistusaineiston ja vielä pisteenä iin päälle oma ateistin kokemus.
        Toteen näytettynä OnLine streaming contact. Niin kyllä se vaikuttaa totaalisesti
        vaikka olisi djeep hard ateisti. Eikä suinkaan pelottavaa, päinvastoin.


    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      135
      7167
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      125
      4961
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      66
      4312
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      15
      3473
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      724
      2281
    6. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      297
      1755
    7. Mistä se kertoo

      Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä
      Ikävä
      22
      1506
    8. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      67
      1475
    9. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      58
      1438
    10. Osaako kukaan sanoa?

      Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
      Ähtäri
      58
      1394
    Aihe