Eksorsismi, mitä mieltä

En voi sivuuttaa tätä asiaa olankohautuksella.
Aihe on vaarallinen puhua yleisesti koska aihe ei miellytä kovinkaan monia. Olen viime aikoina seurannut netistä miten paljon eksorsismia harjoitetaan maailmassa, eikä näiden tilaisuuksien televisiointi ole todellakaan mitään lasten katsottavaa.
Puhutaan todellisuudesta, todellisista asioista, puhutaan riivaajista, jotka piinaavat ihmistä eikä sitä sivistynyt maailma halua nähdä eikä ymmärtää, saati hyväksyä, vaikka jo raamatun ajoista lähtien on kirjoitettu, miten Jeesus ajoi riivatuista pahoja henkiä ulos.
Suomalainen piispa puhui myös hyvin varovaisesti aiheesta, mutta sanoi että myös Suomessa toimii luotettava ja vankka ryhmä, joka harjoittaa eksorsismia. Ryhmään kuuluu vakaumuksllisia pappeja joille asia on tuttua ja todellista.
Raamattu ei ole vain Jesajan rakkaudellista voitelua korvasyyhyyn, raamattu kertoo myös riivaajista joita on.
2212
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ikävä kyllä maailma ei ole sellainen, että vaikka kuinka kieltää asioiden olemassaolon, etteikö ne silti olisi olemassa.
Kiitos Herran, meillä on myös sisäinen itsesuojeluvaisto, joka saattaa auttaa sulkemaan mielestä asioita, jotka ovat ehkä pelottavia ja vaikeasti ymmärrettäviä.
Se saattaa todella auttaa heitä joiden psyyke ei ole niin vahva, että kykenee vastaanottamaan mitä kauheuksia tahansa.

Äänestä

En voi puhtaalla omallatunnolla sanoa että suosittelen tutustumaan asiaan, koska nämä asiat saattavat järkyttää joidenkin mieltä.
Kuitenkin tiedän, että uskoviksi itseään kutsuvista ihmisistä jotkut ovat varmasti perillä mistä asiassa on kyse, ja keskustelu asiasta olisi tervetullutta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

En voi sivuuttaa tätä asiaa olankohautuksella.
Aihe on vaarallinen puhua yleisesti koska aihe ei miellytä kovinkaan monia. Olen viime aikoina seurannut netistä miten paljon eksorsismia harjoitetaan maailmassa, eikä näiden tilaisuuksien televisiointi ole todellakaan mitään lasten katsottavaa.
Puhutaan todellisuudesta, todellisista asioista, puhutaan riivaajista, jotka piinaavat ihmistä eikä sitä sivistynyt maailma halua nähdä eikä ymmärtää, saati hyväksyä, vaikka jo raamatun ajoista lähtien on kirjoitettu, miten Jeesus ajoi riivatuista pahoja henkiä ulos.
Suomalainen piispa puhui myös hyvin varovaisesti aiheesta, mutta sanoi että myös Suomessa toimii luotettava ja vankka ryhmä, joka harjoittaa eksorsismia. Ryhmään kuuluu vakaumuksllisia pappeja joille asia on tuttua ja todellista.
Raamattu ei ole vain Jesajan rakkaudellista voitelua korvasyyhyyn, raamattu kertoo myös riivaajista joita on.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu