Minulle tuntemattoman naapurin tontilla on iso kuusi kallistunut kevättalven aikana aika pahasti. Latva on monta metriä sivussa kallistuneena tyven suhteen. Oma arveluni on että se kaatuu 6 kk sisään nurin.
Mutta pitäisikö tällaisesta ilmoittaa jollekin, ettei kaatuis talojen päälle? Vai jättääkö asia hoitumaan itseksensä? Että aikuiset ihmiset, tontin omistajat, ne varmaankin tietävät tilanteensa. Ja kait joskus myöhemmin itse hoitelevat puunsa kuntoon, jos tarvii.
Ei haluaisi mitään hermoheikon kylähullun mainetta itselleen. Sellainen joka menee vauhkona ovikelloja soittelemaan, jonkin pikkasen kallellaan olevan puun takia.
Naapurin tontilla iso kuusi kallistunut pahasti. Ilmoittaako asiasta jollekin?
4
97
Vastaukset
- Anonyymi
Tuollaisia juuristoltansa löystyneitä ja vinoon menneitä isoja puita on keväisin paljonkin. Kun routa lopulta tänäkin keväänä sulaa, ja tulee tuulenpuhureita, niin kaatuvat sitten nurin.
Kotivakuutus korvaa talon päälle kaatumisen vahingot ja kasko-vakuutus autolle aiheutuneet vauriot. Tietenkin jos ihmisiä ja lapsia jää alle, on tilanne toinen. - Anonyymi
Joskus aikanaan huomautin naapurille pahasti lahovikaisesta koivusta hänen puolellaan. Sanoin että se kaatuu ja rikkoo ainakin raja-aidan ja mahdollisesti pyykkitekineen ja muuta. Naapuri oli käärmeissään huomautuksestani. Alkoi etsiskellä lahoja oksia meidän puolen puista. Vuoden kuluttua kuitenkin kaadatti sitten sen puunsa.
Ison puun kaadattaminen tietää helposti 800...1200€ kustannusta tontin omistajalle. Siksi noiden kaadattanista lykätään usein, vaikka vaarallista vinoumaakin jo olisi. - Anonyymi
🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒
❤️ Kuumat tytöt odottavat sinua -> https://us4.fun/kissgirl?18321084
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1293267
- 1091311
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2671285Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.651096Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791061Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr141056IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku57979- 30976
Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie42944- 46854