Kun suuret ikäluokat kuolevat eläkekulut romahtaa

Eikä tähän mene edes kauan. Eli voidaan lopettaa sönkötys siitä, kuinka nuoremmat joutuvat maksamaan niin paljon eläkkeistä.

Suomessa suurina ikäluokkina pidetään yleensä vuosina 1946–1950 syntyneitä.

10 vuoden kuluttua suurin osa näistä kasvaa horsmaa.
10192
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Näin tulee käymään, mutta elätettäviä on tulossa jonossa Suomeen.

Äänestä
  • Niinpä, aloittajan haave toteutuu vain, jos raja pannaan kiinni.

    Äänestä

  • Ei niitä elätettäviä tarvitse päästää eläkkeelle. Voivat tehdä työtä tai kävellä lämpimikseen.

    Äänestä

Sitten alkaa parku kun ei ole riitävästi eläkeläisiä jotka kuluttaisivat rahaa harrastuksiin, ruokailuun ja ostoksiin.

Ja kuolleen eläkeläisen omaisuus siirtyy seuraavalle sukupolvelle asuntoina, mökkeinä ja sijoituksina jotta hunvottisukupolvi voi keikaroida balilla ja levillä.

Äänestä
  • Meinaat että homemökistä saa jotain rahaa...voi helvetti mitä kuvittelua...tai asunto, jonka yhtiö on menossa konkkaan kun vastikkeet rästissä...joo, kiitos mutta ei mulle.

    Äänestä

Myös 1950- ja 1960-luvuilla on syntynyt tosi paljon porukkaa verrattuna myöhempiin vuosikymmeniin. Nykyiset eläkeläiset ja kohta eläkkeelle jäävät ovat maksaneet paljon vähemmän eläkemaksuja kuin nuoremmat ikäluokat joilla on vielä kymmeniä vuosia työelämää jäljellä. Alati pienenevät työssäkäyvien ikäluokat joutuu elättämään paljon suuremmat eläkeläisten ikäluokat, moni eläkeläinen nauttii kymmeniä vuosia kovempaa eläkettä kuin moni nykyajan työssäkävijä saa palkkaa. 1980-luvulla ja myöhemmin syntyneet eivät tule edes saamaan eläkettä aikanaan, Suomessa on perustulo kaikille 20-30 vuoden kuluttua.

Äänestä
  • Eipä ne tulot eivätkä elinolosuhteetkaan olleet nykytasoa. Ja verotus oli ankarampaa eikä mitään tukijärjestelmiä ollut. Töitä onneksi oli! Ja riitti apua myös rakkaille isovanhemmille, siivoukset, ikkunanpesut ja matonpesut, puitten pilkkomiset ja ruoka-aineitten vienti!
    Kun niillä ei ollut sitäkään vähää!

    Äänestä

Suurempi ongelma eläkerahojen tulevassa riittävyydessä on syntyvyyden lasku, ei ole riittävästi eläkemaksujen maksajia.

Äänestä

🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒

😍 Kuumat tytöt odottavat sinua -> https://www.ero4.fun/girl4love

🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Eikä tähän mene edes kauan. Eli voidaan lopettaa sönkötys siitä, kuinka nuoremmat joutuvat maksamaan niin paljon eläkkeistä.

Suomessa suurina ikäluokkina pidetään yleensä vuosina 1946–1950 syntyneitä.

10 vuoden kuluttua suurin osa näistä kasvaa horsmaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu