Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Miksi yksikään homojulkkis ei halua eheytyä?

Palstalla herätellään taas keskustelua homojen ehetymisestä. No pitää taas kysyä että missä tämän palstan "eheytyneet homot" piilottelevat?

Heitä on tänne kaivattu jo vaikka kuinka kauan mutta yhtäkään ei ole ilmaantunut paikan päälle. Jos sellaiseksi ei sitten lasketa aito-laista, joka kerran yritti nikkiä "eheytynyt homo", mutta se oli niin kömpelö yritys, että hän jäi heti kiinni.

Plus vielä että tämän tästä joku julkisuuden henkilö tulee "kaapista ulos" ja kertoo olevansa homo. Miksi sitten ei löydy yhtäkään julkkishomoa, joka kertoisi haluavansa ehetymistä heteroksi? Tai vielä että miksi ei löydy yhtäkään homojulkkista, joka kertoisi ehetyneensä heteroksi?

142

842

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Miksi he haluaisivat eheytyä kun heille siitä maksetaan, että ovat homojulkkiksia.
      Tavallinen homoseksuaali sen sijaan ei halua tehdä itsestään numeroa. Haluaa paremminkin vetäytyä kuin paistatella julkisuudessa.

      • Se kiitos julkkishomoille pitää antaa että heidät myötä moni nuori kaappihomo on uskaltanut tulla ulos kaapista. Sen seurauksena myös nuorten homojen itsemurhat ovat vähentyneet selvästi. Hekin ovat huomanneet että heitä on muitakin. Että eivät ole yksin.

      • Anonyymi

        Homojulkkiksia on kuitenkin niin harvassa, että pääsevät nykyään helposti mihin tahansa ohjelmaan ja liikkeeseen tekemään rahaa.

      • Anonyymi
        Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        Se kiitos julkkishomoille pitää antaa että heidät myötä moni nuori kaappihomo on uskaltanut tulla ulos kaapista. Sen seurauksena myös nuorten homojen itsemurhat ovat vähentyneet selvästi. Hekin ovat huomanneet että heitä on muitakin. Että eivät ole yksin.

        Miksi homojen pitäisi tulla ulos kaapista? Ei ketään kiinnosta onko joku homo tai ei ja tuolla tiedolla ei tee yhtään mitään. Minusta homot voivat olla hiljaa noista asioista. Aivan kuten kenenkään ei ikinä tarvitse kertoa mihinkään seksuaalista suuntautuneisuuttaan. Ei ole mitään syytä kertoa siitä muille.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Täällä se homojen vaino näyttää kuitenkin olevan ykkösjuttu….

        Ei homoja vainota, tuo on täysin kuvitteellinen asia.

        Palsta oli riemusta sekaisin kun ”homopekka” ei tullut valituksi pressaksi. Ja sitten seuraavalla viikolla taas ihan sekaisin toiseen suuntaan kun piispat näyttivät vihreää valoa kirkon siunaamille homoliitoille. Plus samalla valitetaan koko ajan kuinka kristittyjä vainotaan. Taas toisaalta et voi olla kunnon krissuli jos sinua ei edes vähän vainota …

      • Anonyymi

        No ei sitä niinkään voi sanoa. Onhan heteroissakin monelaisia ihmisiä jotkut ovat extroverttejä ja toisen introvertteja , joten kyllä homot ihan yhtä hyvin haluavat olla julkisuudessakin , mutta ei kaikki, ihan kuten heterojenkin elämässä. .äriippuu millainen on ihmisenä .
        Joten mitään yleistämistä ei voi pitää että jos on homo niin on sivussa , homoissa ei ole mitään joka eroaa heterosta ainoastaan sukupuolinen suuntaus, josta niin monella heterolla on suuret ongelmat , koska heitä kiinnostaa niin kovasti homo asiat että niitä joka päivä postailevat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Homojulkkiksia on kuitenkin niin harvassa, että pääsevät nykyään helposti mihin tahansa ohjelmaan ja liikkeeseen tekemään rahaa.

        Eivät tee rahaa homoudella vaan esim musiikin avulla, aiis itse homous ei vaikuta asiaan.

      • Anonyymi
        Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        Palsta oli riemusta sekaisin kun ”homopekka” ei tullut valituksi pressaksi. Ja sitten seuraavalla viikolla taas ihan sekaisin toiseen suuntaan kun piispat näyttivät vihreää valoa kirkon siunaamille homoliitoille. Plus samalla valitetaan koko ajan kuinka kristittyjä vainotaan. Taas toisaalta et voi olla kunnon krissuli jos sinua ei edes vähän vainota …

        "Palsta oli riemusta sekaisin kun ”homopekka” ei tullut valituksi pressaksi."

        Olet oikeassa, riemu ja helpotus oli käsinkosketeltavaa, olisihan ollut kauheaa jos miespari olisi ottanut vieraat vastaan Linnanjuhliin.

        "Ja sitten seuraavalla viikolla taas ihan sekaisin toiseen suuntaan kun piispat näyttivät vihreää valoa kirkon siunaamille homoliitoille. "

        Tässäkin olet oikeassa kun jopa piispat liittyivät "liikenne"ohjaukseen johtamaan homoseksuaaleja kadotukseen johtavalle tielle.

        "Plus samalla valitetaan koko ajan kuinka kristittyjä vainotaan."

        Tuo on totta sillä jo Jeesus paalutti että Hänen seuraajien tullaan vainoamaan jopa tappavalla tavalla.

        Ei se, että ei äänestä homoa ole vainoamista. Ei edes vaikka sanoisi, että ei ikinä äänestäisi homoa. Eikä sekään ole homojen vainoamista, jos ei halua olla missään tekemisissä homojen kanssa.

        Homoja ei vainota.

        Mutta se on kun nimittelee heitä sairaksi ja jopa rikollisiksi jotka tulisi sulkea hullujehuoneeseen kuten palstalla on vaadittu tämän tästä. Ynnä että haluaa riistää heiltä oikeuden omassa porukassaan harrastaa omaa seksuaalisuuttaan. Edelleen jaksan ihmetellä sitä että eikö sillä jumalallanne nyt mitään muuta puuhaa ole kuin väijyä sitä mitä aikuisten miehet tekevät keskenään kikkeillään…

        Homous on sairaus ja sen saa ihan rauhassa sanoa. Aivan kuten voi sanoa, että homot joutuvat kadotukseen. Kumpikaan näistä ei ole vainoamista.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Homous on sairaus ja sen saa ihan rauhassa sanoa. Aivan kuten voi sanoa, että homot joutuvat kadotukseen. Kumpikaan näistä ei ole vainoamista.

        >Homous on sairaus ja sen saa ihan rauhassa sanoa. <

        Ei ole. Homoseksuaalisuus poistettiin sairausluokituksista jo aikoja sitten. Tarkista tietosi.

        >Aivan kuten voi sanoa, että homot joutuvat kadotukseen.<

        Toki voit sanoa niin. Suurin osa ihmisistä tosin nykyaikana pitää sitä hieman hupsuna, jos aikuinen ihminen höpisee ihan tosissaan "kadotuksesta" ja uskoo taikaolentoihin.

      • Anonyymi
        Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        Se kiitos julkkishomoille pitää antaa että heidät myötä moni nuori kaappihomo on uskaltanut tulla ulos kaapista. Sen seurauksena myös nuorten homojen itsemurhat ovat vähentyneet selvästi. Hekin ovat huomanneet että heitä on muitakin. Että eivät ole yksin.

        Miksi heidän pitäisi tulla "ulos kaapista". Kuka heiltä sitä vaatii. Eihän heterotkaan käy esittäytymässä julkisesti mitä he edustavat.
        Miksi kukaan haluaa altistua kiusaamiselle turhilla ulostuloillaan.

      • Anonyymi
        SirCucco kirjoitti:

        Vaikka homous on poistettu sairausluokituksista painostuksen tuloksena niin homous on silti sairaus. Ja on täysin luvallista sanoa homoutta sairaudeksi. Paskat sairausluokituksista, niitä muutellaan muutenkin koko ajan.

        "Toki voit sanoa niin. Suurin osa ihmisistä tosin nykyaikana pitää sitä hieman hupsuna, jos aikuinen ihminen höpisee ihan tosissaan "kadotuksesta" ja uskoo taikaolentoihin."

        Ja samaan aikaan sinä typeränä ateistitrollina kirjoitat täällä. Jos et kerran usko niin mene helvettiin täältä trollaamasta.

        Sinä et ole siis sitä mieltä että homo voisi toimia esim vaikka opettajana? Ja jos toimisi niin sinulla jos olisi omia lapsia - mikä toivottavasti ei ole totta - niin sinä ilmeisesti kieltäisivät heitä menemästä hänen tunteilleen?

        >>Vaikka homous on poistettu sairausluokituksista painostuksen tuloksena niin homous on silti sairaus. Ja on täysin luvallista sanoa homoutta sairaudeksi. Paskat sairausluokituksista, niitä muutellaan muutenkin koko ajan.<<

        Niinhän te laitakristityt muutenkin vähät välitätte tieteestä. Paitsi silloin, kun on kyse biologisten sukupuolten lukumäärästä. Totta kai te ymmärrätte lääkäreitä paremmin, mikä on sairautta. Sehän on selvä.

        >>Ja samaan aikaan sinä typeränä ateistitrollina kirjoitat täällä. Jos et kerran usko niin mene helvettiin täältä trollaamasta.<<

        Oletpa sinä hilpeä veikkonen... 🤣🤣🤣😂

        Vanhemmat voivat kieltää lastaan menemästä homon opettajan tunneille. Mitä ongelmaa tuossa on?

      • SirCucco kirjoitti:

        Huvittava puoli hihhuleiden suhteesssa tieteeseen on se että he tämän tästä väittävät että Einstein olisi ollut uskovainen. Suorastaan surkuhupaisaa on että että he haukkuvat täällä tiedettä mutta samalla väittävät Einsteinin kuuluneen heidän jengiin…

      • Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        Huvittavinta on heidän erittäin valikoiva tapansa lukea tiedettä.

        Sukupuolten biologinen määrä hyvä. Evoluutioteoria itsestään saatanasta, kvanttifysiikasta puhumattakaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Palsta oli riemusta sekaisin kun ”homopekka” ei tullut valituksi pressaksi."

        Olet oikeassa, riemu ja helpotus oli käsinkosketeltavaa, olisihan ollut kauheaa jos miespari olisi ottanut vieraat vastaan Linnanjuhliin.

        "Ja sitten seuraavalla viikolla taas ihan sekaisin toiseen suuntaan kun piispat näyttivät vihreää valoa kirkon siunaamille homoliitoille. "

        Tässäkin olet oikeassa kun jopa piispat liittyivät "liikenne"ohjaukseen johtamaan homoseksuaaleja kadotukseen johtavalle tielle.

        "Plus samalla valitetaan koko ajan kuinka kristittyjä vainotaan."

        Tuo on totta sillä jo Jeesus paalutti että Hänen seuraajien tullaan vainoamaan jopa tappavalla tavalla.

        Oho.

        Tähän tuli "kadotus",, "kauheaa", "tappava tapa", "vainoaminen".

        Aihe on homojen eheytyminen tai että sitä ei edes ole.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Homous on sairaus ja sen saa ihan rauhassa sanoa. Aivan kuten voi sanoa, että homot joutuvat kadotukseen. Kumpikaan näistä ei ole vainoamista.

        Olet lähes täysin väärässä, joten ihan turhaa tuollaisia on sanoa.

      • Anonyymi
        Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        Huvittava puoli hihhuleiden suhteesssa tieteeseen on se että he tämän tästä väittävät että Einstein olisi ollut uskovainen. Suorastaan surkuhupaisaa on että että he haukkuvat täällä tiedettä mutta samalla väittävät Einsteinin kuuluneen heidän jengiin…

        On yksi hailee oliko Einstein uskovainen tai ei, koska se ei liity asiaan mitenkään. Olet luterilaisten palstalla, joten jos et ole uskovainen niin mene helvettiin täältä. Nämä tekstisikin ovat vain typerää trollailua.

        Ja sana hihhuli on pilkkaamista, joten lopeta tuo. Oikeastaan kaikki tekstisi joissa lukee hihhuli pitäisi poistaa. Et oikeasti parempi kuin uskovaiset.

        Kuule ei tämä ole mikään luterilaisten palsta. Tämä on kaupallisen yrityksen palsta jossa keskustellaan luterilaisuudesta. Aivan kuten tuolla ylhäällä lukee. Jos näin ei olisi niin miksi ihmeessä täältä poistetaan sinun hengenheimolaisten tekstejä mutta ei meikäläisen? Osaatko vastata tähän …

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi homojen pitäisi tulla ulos kaapista? Ei ketään kiinnosta onko joku homo tai ei ja tuolla tiedolla ei tee yhtään mitään. Minusta homot voivat olla hiljaa noista asioista. Aivan kuten kenenkään ei ikinä tarvitse kertoa mihinkään seksuaalista suuntautuneisuuttaan. Ei ole mitään syytä kertoa siitä muille.

        "Minusta homot voivat olla hiljaa noista asioista. Aivan kuten kenenkään ei ikinä tarvitse kertoa mihinkään seksuaalista suuntautuneisuuttaan. Ei ole mitään syytä kertoa siitä muille."

        Aivan totta.

        Homot voivat olla hiljaa. Kyllä räsäsläiset ja kaiken maailman aitolaiset toitottavat homoista hojenkin edestä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Vanhemmat voivat kieltää lastaan menemästä homon opettajan tunneille. Mitä ongelmaa tuossa on?

        Ei voi. Silloin tulee poissaolo.

        Ja sinä et ole keskustellut täällä sanaakaan luterilaisuudesta vaan jauhat aivottoman typerää paskaa.

      • Anonyymi
        SirCucco kirjoitti:

        >Homous on sairaus ja sen saa ihan rauhassa sanoa. <

        Ei ole. Homoseksuaalisuus poistettiin sairausluokituksista jo aikoja sitten. Tarkista tietosi.

        >Aivan kuten voi sanoa, että homot joutuvat kadotukseen.<

        Toki voit sanoa niin. Suurin osa ihmisistä tosin nykyaikana pitää sitä hieman hupsuna, jos aikuinen ihminen höpisee ihan tosissaan "kadotuksesta" ja uskoo taikaolentoihin.

        "Homous on sairaus ja sen saa ihan rauhassa sanoa. Aivan kuten voi sanoa, että homot joutuvat kadotukseen. Kumpikaan näistä ei ole vainoamista."

        Eikä kumpikaan pidä paikkaansa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ja sinä et ole keskustellut täällä sanaakaan luterilaisuudesta vaan jauhat aivottoman typerää paskaa.

        No kerro toki sitten miksi vastaat? Mikä saa sinut osallistumaan ”aivottomaan paskakeskuteluun”?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Miksi heidän pitäisi tulla "ulos kaapista". Kuka heiltä sitä vaatii. Eihän heterotkaan käy esittäytymässä julkisesti mitä he edustavat.
        Miksi kukaan haluaa altistua kiusaamiselle turhilla ulostuloillaan.

        Sinäkö et täällä siis julista olevasi ”EI HOMO” eli että olet hetero. Julistat asiaa jopa siihen malliin että pistää epäilemään että olet kaappihomo…

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi homojen pitäisi tulla ulos kaapista? Ei ketään kiinnosta onko joku homo tai ei ja tuolla tiedolla ei tee yhtään mitään. Minusta homot voivat olla hiljaa noista asioista. Aivan kuten kenenkään ei ikinä tarvitse kertoa mihinkään seksuaalista suuntautuneisuuttaan. Ei ole mitään syytä kertoa siitä muille.

        Miksi uskikset eivät voi pysyä kaapeissaan ja seurakunnissaan? Ei kenenkään tarvitse kertoa uskonnollisesta suuntautumisrstaan, ei yksinkertaisesti ole mitään syytä kertoa siitä muille.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vanhemmat voivat kieltää lastaan menemästä homon opettajan tunneille. Mitä ongelmaa tuossa on?

        Eivät voi

      • Anonyymi
        Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        Kuule ei tämä ole mikään luterilaisten palsta. Tämä on kaupallisen yrityksen palsta jossa keskustellaan luterilaisuudesta. Aivan kuten tuolla ylhäällä lukee. Jos näin ei olisi niin miksi ihmeessä täältä poistetaan sinun hengenheimolaisten tekstejä mutta ei meikäläisen? Osaatko vastata tähän …

        Valehtelet. Monia viestejäsi on poistettu.

      • Ja niille, joille ei homoudesta makseta; kuten me kaksi ja kaikki tuntemani homot ja lesbot eivät ole muuksi muuttuneet.

        Se kun on mahdotonta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei se, että ei äänestä homoa ole vainoamista. Ei edes vaikka sanoisi, että ei ikinä äänestäisi homoa. Eikä sekään ole homojen vainoamista, jos ei halua olla missään tekemisissä homojen kanssa.

        Homoja ei vainota.

        Ja että sinua ei äänestetä, eikä haluttaisi olla missään tekemisissä.

        Se on ihan normaalia.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Palsta oli riemusta sekaisin kun ”homopekka” ei tullut valituksi pressaksi."

        Olet oikeassa, riemu ja helpotus oli käsinkosketeltavaa, olisihan ollut kauheaa jos miespari olisi ottanut vieraat vastaan Linnanjuhliin.

        "Ja sitten seuraavalla viikolla taas ihan sekaisin toiseen suuntaan kun piispat näyttivät vihreää valoa kirkon siunaamille homoliitoille. "

        Tässäkin olet oikeassa kun jopa piispat liittyivät "liikenne"ohjaukseen johtamaan homoseksuaaleja kadotukseen johtavalle tielle.

        "Plus samalla valitetaan koko ajan kuinka kristittyjä vainotaan."

        Tuo on totta sillä jo Jeesus paalutti että Hänen seuraajien tullaan vainoamaan jopa tappavalla tavalla.

        Et kuitenkaan kuole, missä vika? Että Jeesus puhui kuin kylähullu?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Homous on sairaus ja sen saa ihan rauhassa sanoa. Aivan kuten voi sanoa, että homot joutuvat kadotukseen. Kumpikaan näistä ei ole vainoamista.

        Se on kuitenkin väärän tiedon levittämistä.

        Eli julkista mustamaalaamista.

      • Anonyymi

        Onhan niitä heteroissakin jotka ovat julkkiksia ja heille maksetaan julkisuudesta riippuen miten hän on julkaisi . Miksi homot sitten erottuisivat jotenkin erilaisina. Jotkut ihmiset vaan ovat julkisia olivat homoja tai heteroita . Kummallisia käsityksiä asiasta . Koska homoissa ei ole yhtään mitään tavoissa joka eroaisi heteroista .ihan tavallisia ihmisiä ovat

      • Anonyymi
        Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        Se kiitos julkkishomoille pitää antaa että heidät myötä moni nuori kaappihomo on uskaltanut tulla ulos kaapista. Sen seurauksena myös nuorten homojen itsemurhat ovat vähentyneet selvästi. Hekin ovat huomanneet että heitä on muitakin. Että eivät ole yksin.

        Kun vaan kaikki tulisivat ulos kaapista ja olisivat sitä mitä ovat, se kun piilotellaan kaapissa jonkun typeryksen vuoksi jolla ei ole homoudesta edes oikeaa tietoa .
        Kun ollaan niin peloissaan ns maineestaan että alistutaan elämään toisten ehdoilla

        .uskovaisten homolapset ovat oikeita ressukoita heidän vanhempansa tekevät kaikkensa ettei heidän lapsi saa olla sellainen kun on, onko se sitä vanhemman rakkautta
        Nämä uskonveljet ovat niin syvässä kuopassa sen hurskutensa kanssa että oma lapsikaan ei kelpaa jos on syntynyt homona. Siis vanhempiensa geenisysteemillä jonka on heiltä perintönä saanut. Ihmeellistä.porukkaa nämä hurskaat ihmiset

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Homojulkkiksia on kuitenkin niin harvassa, että pääsevät nykyään helposti mihin tahansa ohjelmaan ja liikkeeseen tekemään rahaa.

        Ja mikseivät pääsisi ei kukaan homouden vuoksi pääse vaan persoonallisuutensa vuoksi .ja työstä palkka tietysti niin se menee hetero julkkistenkin kanssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi homojen pitäisi tulla ulos kaapista? Ei ketään kiinnosta onko joku homo tai ei ja tuolla tiedolla ei tee yhtään mitään. Minusta homot voivat olla hiljaa noista asioista. Aivan kuten kenenkään ei ikinä tarvitse kertoa mihinkään seksuaalista suuntautuneisuuttaan. Ei ole mitään syytä kertoa siitä muille.

        Mutta jos ei kerro niin juorut kulkevat kuitenkin in oaras kun kertoo ja seisoo sanojensa takana . Se olisi heidän ryhmäänsä vahvistavaa että kaikki uskaltavat olla sitä mitä ovat.
        Meidän kylälläkin kun yksi homopari muutti yhteen niin vanhat ihmiset taivastelivat ensin kovasti keskenään kunnes näkivät että kaksi nuorta miestä olivat aina auttamassa jos joku tarvitsi apua , sitä ei heterot koskaan tehneet . Joten he ovat ihan vaan hyväksyttyjä ihmisiä ja kukaan ei edes mainitse homo sanaa koska näkevät että he ovatkin tavallisia ihmisiä tavallisine tapoineen . Niin se saisi olla joka paikassa , mutta eräät ryhmät ne vaan huutelevat synnistä sieltä kahden tuhannen vuoden takaa halleluja vaan heille.ä jokainen ryhmä on voimakas mitä enemmän heitä on .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja mikseivät pääsisi ei kukaan homouden vuoksi pääse vaan persoonallisuutensa vuoksi .ja työstä palkka tietysti niin se menee hetero julkkistenkin kanssa.

        Kyllä moniin ohjelmiin otetaan vakiona tarkoituksella homoja ja transihmisiä,
        kuten Farmiin ja siihen ohjelmaan, jossa kilpaillaan saarella.
        Ensin mainittuun on otettu mainosten perusteella yhtäaikaa transihmisiä kerralla kaksin kappalein.

      • Anonyymi
        Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        Täällä se homojen vaino näyttää kuitenkin olevan ykkösjuttu….

        Niinhän se on tuppukylissä koska heillä on jokin mielikuvituksellinen kuva päässä homoista joka ei aina edes pidä paikkaansa
        Katsoi ruotsalaisen dokumentin kun poika kertoi että hän on homo niin jehovantodistaja vanhemmat tekivät lopun hänen kanssaan hän ei ollut enää tervetullut vanhempiensa kotiin eikä sisarensa kotiin liioin . Se oli kova isku tälle pojalle että omat vanhemmat hänet hylkäsivät vaikka hän oli saanut perintötekijänsä heiltä pyytämättä että juuri hänestä tuli homo . Silloin Panee ajattelemaan ettei nämä vanhemmat ole koskaan rakastaneetkaan tätä lasta . Siis jos rakastat lastasi maanantaina ja hän kertoo tiistaina että in homo, niin miten ihmeessä tämä lapsi voi yhtä äkkiä olla se joka hylätään.
        Onneki pojalla on mennyt hyvin löysi rakkauden ja asuu hönen kanssaan mutta kaipaa joskus äitiään .
        Siksi mielestäni uskonnot ovat vaarallisia kun ne täyttää,pään niin kovaksi ettei sinne mahdu enää rakkaus omaan lapseen .
        Siksi on tärkeää että jokainen ottaa tietoa tästä asiasta se kun kuvittelee omiaan , jotkut vaan ovat syntyneet erilaisella suuntauksella eivät voi sille mitään. Eikä tarvitsekaan voida

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei homoja vainota, tuo on täysin kuvitteellinen asia.

        Jaa ettei, tiedän yhden homon joka hakattiin joukolla siksi että hän on homo, sairasta touhua ihmisiltä jotka joukolla hakkaa asiasta mille kukaan ei voi mitään.joten kyllä homoja on vainottu ja pilkattu jne.
        Vankilaan sellaiset hakkaajat ja pakko koulutukseen asioista joista heillä ei ole aavistustakaan .
        Mutta nykyään on hieman parempi sentään , koska se on ihan yleistä että heitä on ja aina vaan paranee kun loputkin kaapissa istujat lopettavat pelkäämästä sitä mitä ihmiset tykkää
        Sillä ei ole mitään merkitystä heidän elämäsaään jos joku vanha kääpä on homovastainen eikä omaa tietoa asiasta .normaali ihminen ei tunne tarvetta alentaa toisia ihmisiä vaan antaa heille vapauden olla sitä mitä ovat .
        Ainoastaan kouluttamaton typerys vielä saattaa olla häiritsevä , kun ei muusta tiedä

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä moniin ohjelmiin otetaan vakiona tarkoituksella homoja ja transihmisiä,
        kuten Farmiin ja siihen ohjelmaan, jossa kilpaillaan saarella.
        Ensin mainittuun on otettu mainosten perusteella yhtäaikaa transihmisiä kerralla kaksin kappalein.

        Te ette nyt ollenkaan tajua kaupallisen telkkarin periaatetta. Noihin ohjelmiin otetaan juuri sellaisia ihmisiä, jotka kiinnostavat tv-katsojia. Näin saadaan mahdollisimman suuret katsojaluvut ja sitä kautta paljon mainoksia. Kyse on siis bisneksestä, ei mistää politiikasta.

        Kun te hihhulit seuraatte näitä ohjelmia ja kauhistelette homoja ja transuja niin samalla takaatte että vastaavia ohjelmia tulee lisää. Sitten te saatte taas suurella joukolla kauhistella mitä siellä oikein on. Ynnä samalla ruokkia omaa sisäistä kaappihomoa...

        PS. Siis ihan oikeesti. Eikö tämä jengi osaa ajatella ollenkaan....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei se, että ei äänestä homoa ole vainoamista. Ei edes vaikka sanoisi, että ei ikinä äänestäisi homoa. Eikä sekään ole homojen vainoamista, jos ei halua olla missään tekemisissä homojen kanssa.

        Homoja ei vainota.

        Sanoit ettet olla missään tekemisissä homojen kanssa , siis miksi et, ei ne sinun kimppuusi hyökkää mitenkään jos niin luulit .älykkyys osamäärä heillä on usein korkea testeissä
        Minä olen ystävä niin homojen kun heteroidenkin kanssa enkä eroittele heitä eri karsinoihin , jo 70 luvulla aloin huomata eräässä lehdessä kirjoitusta heistä , ja huomasin ettei mikään pitänyt paikkaansa niissä kirjoituksissa. joten mitäs jos joudut sairaalaan ja homo kirurgi sinut pelastaa elämälle onko sekin vaikea ajatus sellaiselle joka ei halua heidän kanssaan olla tekemisissä .
        Minun heterouttani ei ole koskaan homot uhanneet mitenkään, siksi en käsitä että aina vaan on ihmisiä joilla in heistä niin kiero kuva kun vaan voi olla . Ihanaa ettei sellaista ihmistä ole tuttavapiirissä . Eikä voisi ollakkaan kuka sellaisen ihmise; kanssa jaksaisi edes keskustella

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Homous on sairaus ja sen saa ihan rauhassa sanoa. Aivan kuten voi sanoa, että homot joutuvat kadotukseen. Kumpikaan näistä ei ole vainoamista.

        Siis miten todistat sanasi, yhdessäkään verikokeessa ei näy mitään vikaa , kallokuvaukset ihan normaaleita eivät tarvitse lääkkeitä , eivätkä riehu juovuksissa pyhän aikana se joka sanoo että homous on sairaus on itse hyvin hyvin sairas . Muistuttaa äitiäni joka oikein innostui heitä sairaiksi haukkumaan naama valkoisena .
        Homoja on lääkäreitä, kirurgeja, hammaslääkäreitä sairaanhoitajia, asianajajia , pankin työläisiä , ravintolan omistajia, sähkömiehiä, kampaajia, insinöörejä auton myyjiä jne mikä ammatti näistä annetaan sairaalle ihmiselle onko sinulla näistä ammateista joku , luulen ettei ole .
        Joten ihanaa että sentään enemmistö tänään ymmärtää sen miksi joku syntyy homona ja ei erottele , ne miehet jotka sitä eivät ymmärrä ovat usein niitä yksinäisiä sillä kuka nainen haluaisi nykyään homofoobin kaverikseen . Joten sairaudesta ei ole kysymys vaan ihmisten tietämättömyydestä asiasta josta heillä on hyvin kieroutunut käsitys ennen leimattiin vasenkätisetkin sairaiksi ja opettajat löi heitä. karttakepillä sormille ihan vaan luvalla kun kirjoittivat väärällä kädellä, niin pahasti heitä kohdeltiin vaan siksi että heilläkin oli joku geeni sellainen mikä teki heistä vasenkätisiä .
        Toivon että tulevaisuudessa ei enää ole näitä homofoobeja olemassa vanhat ovat kohta poissa joten kehitys ihmisenä voi alkaa heidän lastensa kautta hyväksymään ihmisiä jotka ovat erilaisia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi heidän pitäisi tulla "ulos kaapista". Kuka heiltä sitä vaatii. Eihän heterotkaan käy esittäytymässä julkisesti mitä he edustavat.
        Miksi kukaan haluaa altistua kiusaamiselle turhilla ulostuloillaan.

        Jaa että miksi, ehkä siksi että saavat elää siten kun haluavat elää siis rakastaa sitä ihmistä jonka kanssa haluaa jakaa elämänsä ämitä enemmän ihmiset tulee kaapista ulos sitä voimakkaampia ovat äheteo on ollut normi aina siis jopa niin vahvasti että monen homon elämä on mennyt hukkaan sillä vielä siinä60 vuotta sitten ei kukaan homo voinut olla turvallinen siitä sai Suomessa linnaa jos sattuvat tietämään että joku oli homo, siis niin tyhmiä olivat ihmiset ennen jokainen homo joka on istunut linnassa tulisi saada valtiolta korvauksen siitä että tervettä ihmistä on istutettu lukkojen takana joka ei ole mitään pahaa koskaan tehnyt, niin typerässä maassa sitä on syntynyt ja aina vaan vanhat käävät ivat ihan väärässä käsityksessä heistä Se on juuri sitä mielen vikaisuutta pahimmillaan kun heistä on tehty rikollisia siksi että ovat erilaisia seläksualisuudestaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Siis miten todistat sanasi, yhdessäkään verikokeessa ei näy mitään vikaa , kallokuvaukset ihan normaaleita eivät tarvitse lääkkeitä , eivätkä riehu juovuksissa pyhän aikana se joka sanoo että homous on sairaus on itse hyvin hyvin sairas . Muistuttaa äitiäni joka oikein innostui heitä sairaiksi haukkumaan naama valkoisena .
        Homoja on lääkäreitä, kirurgeja, hammaslääkäreitä sairaanhoitajia, asianajajia , pankin työläisiä , ravintolan omistajia, sähkömiehiä, kampaajia, insinöörejä auton myyjiä jne mikä ammatti näistä annetaan sairaalle ihmiselle onko sinulla näistä ammateista joku , luulen ettei ole .
        Joten ihanaa että sentään enemmistö tänään ymmärtää sen miksi joku syntyy homona ja ei erottele , ne miehet jotka sitä eivät ymmärrä ovat usein niitä yksinäisiä sillä kuka nainen haluaisi nykyään homofoobin kaverikseen . Joten sairaudesta ei ole kysymys vaan ihmisten tietämättömyydestä asiasta josta heillä on hyvin kieroutunut käsitys ennen leimattiin vasenkätisetkin sairaiksi ja opettajat löi heitä. karttakepillä sormille ihan vaan luvalla kun kirjoittivat väärällä kädellä, niin pahasti heitä kohdeltiin vaan siksi että heilläkin oli joku geeni sellainen mikä teki heistä vasenkätisiä .
        Toivon että tulevaisuudessa ei enää ole näitä homofoobeja olemassa vanhat ovat kohta poissa joten kehitys ihmisenä voi alkaa heidän lastensa kautta hyväksymään ihmisiä jotka ovat erilaisia.

        Äitini on pienen paikkakunnan tyttöjä. Oli teini 50-luvun alussa. Imi omat vaikutteensa sieltä. Ja nämä sitten säilyivät tiettyyn aikaa saakka. Muista kun olin pikkupoika niin äiti julisti että "sellaiset homot saisi hirttää munista".

        No pääsi sitten tarjoilijaksi ravintolaan. Ja tuolla alallahan on paljon homoja. Aika nopeasti äidin mielipiteet heistä alkoivat ensijärkytyksen jälkeen muuttua. Heistä tuli jopa meidän perheen ystäviä. Vierailivat silloin tällöin.

        Kun isän kuoleman jälkeen laitettiin asunto myytiin, niin kuinkas ollakaan sen osti homopariskunta. Äiti muutti pienempään asuntoon samaan kerrostaloon. Suurin piirtein pari kertaa viikossa kävi vierailulla homopariskunnan luona.

        Koko kerrostalo tietenkin tietää mitä ovat miehiään. Mutta välikös sillä. Pääasia että pitivät yhteisöllisesti huolta toisistaan. Talossa kun asuu paljon vanhuksia. jotka katsovat toistensa perään.

        Jos joku ei ollut "näkyvillä" hetkeen aikaan käydään tarkistamassa että kaikki on kunnossa. Samoin toimii tuo homopariskunta. Heille oli helppo soittaa ja kysyä että "mitähän sille äidille kuuluu kun ei vastaa puhelimeen"?

        No niin se aika meni. Ja sitten oli äidin vuoro vaihtaa kotia. Näin siksi, että hän alkoi olla niin huonossa kunnossa, että ei pärjännyt enää omillaan. talon muut asukkaat olivat samaa mieltä. Niin se tämä elämä menee...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaikka homous on poistettu sairausluokituksista painostuksen tuloksena niin homous on silti sairaus. Ja on täysin luvallista sanoa homoutta sairaudeksi. Paskat sairausluokituksista, niitä muutellaan muutenkin koko ajan.

        "Toki voit sanoa niin. Suurin osa ihmisistä tosin nykyaikana pitää sitä hieman hupsuna, jos aikuinen ihminen höpisee ihan tosissaan "kadotuksesta" ja uskoo taikaolentoihin."

        Ja samaan aikaan sinä typeränä ateistitrollina kirjoitat täällä. Jos et kerran usko niin mene helvettiin täältä trollaamasta.

        Homous ei ole sairaus mitenkään , missään tutkimuksissa ei ole sairaaksi todettu.saivat vaan syntyessään erilaisen suuntauksen , se ei siis pitäisi häiritä ketään joten uskonveljen ilta rukouksessa taas pyytelee anteeksi tyhmyyttään ja jatkaa sitten seuraavana päivänä samaa rataa kuitenkin helvetti näyttää olevan sinulle jo maan päällä tuttu paikka missä kuvittelet terveitä ihmisiä sairaiksi , eikö sitä kutsuta psykiatriassa eräällä nimityksellä , ei kuule kukaan jumala missään ollut kieltämässä erilaisuuksia , mutta helvetin asukkaat tekevät niin. Taitaa olla hyvin kuumaa

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Olet lähes täysin väärässä, joten ihan turhaa tuollaisia on sanoa.

        Näinhän nämä takapajulaiset se määrittelevät , kun eivät muuta keksi. Mutta unohtavat sen että tämän tästä joutuu uskovaisia kiinni seksuaali rikoksista jotka kohdistuvat lapsiin .
        Homoilla ei ole taas lapsiin kiinnostusta siinä mielessä joten miten joku joka julistaa uskon sanomaa voi tehdä niin pahasti lapsia kohtaan että kukahan oikein onkaan se sairas joka joutuu kadotukseen josta he aina uhkailevat . Perkeleen pappeja sinänsä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Minusta homot voivat olla hiljaa noista asioista. Aivan kuten kenenkään ei ikinä tarvitse kertoa mihinkään seksuaalista suuntautuneisuuttaan. Ei ole mitään syytä kertoa siitä muille."

        Aivan totta.

        Homot voivat olla hiljaa. Kyllä räsäsläiset ja kaiken maailman aitolaiset toitottavat homoista hojenkin edestä.

        Jaa että hiljaa pitää olla , ja miksi koska hetero miehet ovat heitä pakottaneet olemaan hiljaa ja näkymättömiä vuosi kymmeniä , muuten olisivat hakanneet tai laittaneet vankilaan heitä ja mielisairaaalaan .
        Heterot voisivat olla hiljaa homoudesta edes yhden päivän , sillä aina heistä joku on netissä
        Hoilaamassa homoudesta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi uskikset eivät voi pysyä kaapeissaan ja seurakunnissaan? Ei kenenkään tarvitse kertoa uskonnollisesta suuntautumisrstaan, ei yksinkertaisesti ole mitään syytä kertoa siitä muille.

        Ihan niin

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä moniin ohjelmiin otetaan vakiona tarkoituksella homoja ja transihmisiä,
        kuten Farmiin ja siihen ohjelmaan, jossa kilpaillaan saarella.
        Ensin mainittuun on otettu mainosten perusteella yhtäaikaa transihmisiä kerralla kaksin kappalein.

        Heteroja ei tietenkään oteta vakiona tarkoituksella mihinkään ohjelmaan.

      • Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        Äitini on pienen paikkakunnan tyttöjä. Oli teini 50-luvun alussa. Imi omat vaikutteensa sieltä. Ja nämä sitten säilyivät tiettyyn aikaa saakka. Muista kun olin pikkupoika niin äiti julisti että "sellaiset homot saisi hirttää munista".

        No pääsi sitten tarjoilijaksi ravintolaan. Ja tuolla alallahan on paljon homoja. Aika nopeasti äidin mielipiteet heistä alkoivat ensijärkytyksen jälkeen muuttua. Heistä tuli jopa meidän perheen ystäviä. Vierailivat silloin tällöin.

        Kun isän kuoleman jälkeen laitettiin asunto myytiin, niin kuinkas ollakaan sen osti homopariskunta. Äiti muutti pienempään asuntoon samaan kerrostaloon. Suurin piirtein pari kertaa viikossa kävi vierailulla homopariskunnan luona.

        Koko kerrostalo tietenkin tietää mitä ovat miehiään. Mutta välikös sillä. Pääasia että pitivät yhteisöllisesti huolta toisistaan. Talossa kun asuu paljon vanhuksia. jotka katsovat toistensa perään.

        Jos joku ei ollut "näkyvillä" hetkeen aikaan käydään tarkistamassa että kaikki on kunnossa. Samoin toimii tuo homopariskunta. Heille oli helppo soittaa ja kysyä että "mitähän sille äidille kuuluu kun ei vastaa puhelimeen"?

        No niin se aika meni. Ja sitten oli äidin vuoro vaihtaa kotia. Näin siksi, että hän alkoi olla niin huonossa kunnossa, että ei pärjännyt enää omillaan. talon muut asukkaat olivat samaa mieltä. Niin se tämä elämä menee...

        Oli tarkoitus sanoa, että elämä opettaa.

        Kumma kun uskovia ei opeta. He karttavat elämää.

    • Anonyymi

      Miksi heidän tulisi eheytyä mitenkään heille on homous ihan luonnollinen muoto elää.
      Siis miten sinusta esim saisi homon , en tuule että millään. Niin on homojenkin identiteetti.
      Jokainen saa olla sellainen kun on syntynyt tähän maailmaan .

    • Anonyymi

      Hulluja nuo Roomalaiset

    • Anonyymi

      He eivät ole tulleet uskoon Jeesukseen ja siirtyneet elämään uudestisyntyneessä olotilassa.

      • Ei kun minä kysyin että miksi yksikään julkkishomo ole kertonut halustaan eheytyä? Tähän pitäisi vastata. Tai miksi palstalla ei ole koskaan vieraillut yksikään eheytynyt homo, jos se kerran niin helppoa on kuin te hihhulit olette täällä julistaneet …

      • Anonyymi
        Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        Ei kun minä kysyin että miksi yksikään julkkishomo ole kertonut halustaan eheytyä? Tähän pitäisi vastata. Tai miksi palstalla ei ole koskaan vieraillut yksikään eheytynyt homo, jos se kerran niin helppoa on kuin te hihhulit olette täällä julistaneet …

        Sellaisia mietteitä sinulla homoIIa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sellaisia mietteitä sinulla homoIIa.

        Kerro toki, kuinka oma eheytymisesi edistyy.

        Siksi kun kukaan ei ole muuttunut heteroksi jos on syntynyt homona . Ne jotka ovat muka eheyteneet eivät ole olleet edes homoja . Kun ajattelee oikein loogisesti. Minua ei ainakaan saisi muutettua heteroudestani homoksi koska synnyin heterona. Niin on homojenkin kanssa Ei heitä tarvitse mitenkään muuttaa saavat olla ihan mitä ovat
        Se joka muutosta on vaatimassa voi kokeilla josko hänestä voisi tulla homo,
        Niin ymmörtää ettei se ole mahdollista, siis minkä vuoksi homojen pitäisi muuttua miksikään muuksi kun mitä ovat, kun kera ovat onnellisia omana itsenään.

      • Anonyymi

        Aiitä yksinkertaisesta ayystä ei palstalla ole vieraillut yhtäkään ” eheytynyttä ” koska sellaisia ei ole olemassakaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerro toki, kuinka oma eheytymisesi edistyy.

        En voi kertoa sinun hpmön eheytymisestä.

        Vain sinä osaat vastata asiaan.

      • Anonyymi

        Aivan kuten mielisairaat suvakit yrittävät tuputtaa tiettyä elämäntapaa kaikille. Jokaisella ihmisellä on esimerkiksi oikeus sulkea homot pois omasta lähipiiristään.

        Ei homojen tarvitse eheytyä, he voivat vain olla ikuisessa selibaatissa.

        Ei ole. Homous ei ole syy jättää täyttämättä esim opettajan paikkaa. Eikä vanhemmalla ole oikeutta kieltää lastaan menemästä homo open tunnille.

      • Anonyymi
        Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        Ei ole. Homous ei ole syy jättää täyttämättä esim opettajan paikkaa. Eikä vanhemmalla ole oikeutta kieltää lastaan menemästä homo open tunnille.

        "Eikä vanhemmalla ole oikeutta kieltää lastaan menemästä homo open tunnille."

        Mutta vanhemmat voivat vaihtaa lapsensa koulua toiseen. Ja perusteeksi riittää tuo homo ope.

        Ja normaalien ihmisten ei tarvitse arkielämässään edes puhua homojen kanssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Eikä vanhemmalla ole oikeutta kieltää lastaan menemästä homo open tunnille."

        Mutta vanhemmat voivat vaihtaa lapsensa koulua toiseen. Ja perusteeksi riittää tuo homo ope.

        Ja normaalien ihmisten ei tarvitse arkielämässään edes puhua homojen kanssa.

        Lisään... Nimittäin Suomessa voi valita lapsensa koulun.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Eikä vanhemmalla ole oikeutta kieltää lastaan menemästä homo open tunnille."

        Mutta vanhemmat voivat vaihtaa lapsensa koulua toiseen. Ja perusteeksi riittää tuo homo ope.

        Ja normaalien ihmisten ei tarvitse arkielämässään edes puhua homojen kanssa.

        No onneksi sinulla ei ole omia lapsia…

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Eikä vanhemmalla ole oikeutta kieltää lastaan menemästä homo open tunnille."

        Mutta vanhemmat voivat vaihtaa lapsensa koulua toiseen. Ja perusteeksi riittää tuo homo ope.

        Ja normaalien ihmisten ei tarvitse arkielämässään edes puhua homojen kanssa.

        Ei muuten riitä. Silloin rehtori rikkoo lakia.

      • Anonyymi
        Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        Ei muuten riitä. Silloin rehtori rikkoo lakia.

        Suomessa saa vaihtaa lastensa koulua eikä rehtori päätä asiaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomessa saa vaihtaa lastensa koulua eikä rehtori päätä asiaa.

        Esimerkiksi pk-seudulla suuri osa lapsista ei mene lähimpään kouluun. Jotkut lapset menevät naapurikuntaankin kouluun vaikka omassa kunnassa olisi koulu.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Siksi kun kukaan ei ole muuttunut heteroksi jos on syntynyt homona . Ne jotka ovat muka eheyteneet eivät ole olleet edes homoja . Kun ajattelee oikein loogisesti. Minua ei ainakaan saisi muutettua heteroudestani homoksi koska synnyin heterona. Niin on homojenkin kanssa Ei heitä tarvitse mitenkään muuttaa saavat olla ihan mitä ovat
        Se joka muutosta on vaatimassa voi kokeilla josko hänestä voisi tulla homo,
        Niin ymmörtää ettei se ole mahdollista, siis minkä vuoksi homojen pitäisi muuttua miksikään muuksi kun mitä ovat, kun kera ovat onnellisia omana itsenään.

        Uskovien mukaan jokainen on valinnut oman sukupuolisen suuntauksensa.

        Eivätpä tiedä mitään elämästä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Suomessa saa vaihtaa lastensa koulua eikä rehtori päätä asiaa.

        Koulua voivat vaihtaa mutta syyksi ei riitä että opettaja on homo. Silloin kyse olisi syrjinnästä, jonka laki kieltää.

      • Ja kaikkein oudointa, että Raamatussa ei ketään eheytetä, eikä käsketä eheyttämään.

        Niin Raamatun vastaisia nuo ovat.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Uskovien mukaan jokainen on valinnut oman sukupuolisen suuntauksensa.

        Eivätpä tiedä mitään elämästä.

        Jokainen onkin valinnut oman sukupuolisen suuntauksensa. Ja vaihtoehtona on myös ikuinen selibaatti.

      • Anonyymi
        Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        Koulua voivat vaihtaa mutta syyksi ei riitä että opettaja on homo. Silloin kyse olisi syrjinnästä, jonka laki kieltää.

        Syyn voi myös aina valehdella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Syyn voi myös aina valehdella.

        Valehteleminen on synti.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jokainen onkin valinnut oman sukupuolisen suuntauksensa. Ja vaihtoehtona on myös ikuinen selibaatti.

        Minä en ainakaan ole valinnut.

        Eli olet kova valehtelemaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Aivan kuten mielisairaat suvakit yrittävät tuputtaa tiettyä elämäntapaa kaikille. Jokaisella ihmisellä on esimerkiksi oikeus sulkea homot pois omasta lähipiiristään.

        Ei homojen tarvitse eheytyä, he voivat vain olla ikuisessa selibaatissa.

        Aivan. Ei minuakaan tuttavissa ole yhtään homoja vihaavaa.

        Tee itse mitä haluat muille. Selibaatti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sellaisia mietteitä sinulla homoIIa.

        Käyhän se tuiokin kommentista, kun ei ole esittää yhtään esimerkkiä eheytymishaluisesta julkkishomosta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomessa saa vaihtaa lastensa koulua eikä rehtori päätä asiaa.

        Laitappa uskovaiseen kouluun sittenlehdistä lukenut että tykkäävät lapsista

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jokainen onkin valinnut oman sukupuolisen suuntauksensa. Ja vaihtoehtona on myös ikuinen selibaatti.

        Miksi jonkun terveen ihmisen pitäisi elää selibaatissa ?????

    • Anonyymi

      Rehellisyys maan perii.
      -rehtisiteeraus-

    • Anonyymi

      Paljonko näille homojulkkiksille on maksettu maineensa pilaamisesta?

      • Anonyymi

        Onko joku metsäpöllö aina vaan siinä luulossa että jollekkin maksetaan homousådesta. Ei kuule niin ole. Se joka on homo on aitä luonnostaan ei aiis mitenkään kuten sinä kuvittelet

      • "Paljonko näille homojulkkiksille on maksettu maineensa pilaamisesta?"

        Todennäköisesti yhtä paljon kuin sinulle on maksettu siitä että ryhdyt kristityksi.

    • Taas tästä poistettu neljä tekstiä. Eivät hihhulit näytä oppineen että ei kannata jatkuvasti herjata ja kirjoitella pilkkatekstejä. Ylläpito putsaa ne veks…

      • Anonyymi

        No minun asialliset vastaukseni poistettiin! Olin kai liian tyhjentävä!

      • Anonyymi

        Asiallisiakin tekstejä poistetaan ja pilkkaavia tekstejä jätetään. Toisten nimittäminen hihhuleiksi on typerää ja lapsellista pilkkaamista, mutta sinä narsistina et taida sitä tajuta. Oikeastaan kaikki sellaiset tekstit joissa toisia sanotaan hihhuleiksi pitäisi laittaa automaattiseen poistoon.

        Sinunkin tämä tekstisikin on aivoton ja lapsellinen pilkkateksti.

        Hihhuli on korrekti termi kuvaamaan aikuista ihmistä, joka uskoo yksisarvisiin, kotitonttuihin, lohikäärmesiin tai muihin pronssikautisten kansantarinoiden taikaolentoihin.

      • Anonyymi

        Tunteellisesta purkauksestasi päättelen, että uskosi pronssikautisten tarinoiden taikaoloentoihin nolottaa sinua itseäsikin ainakin hieman. 😁

      • Anonyymi

        Siinä sitä tuli tyypillistä hihhulointia.

      • Anonyymi

        Katsoisit vain sinne peiliin ensin.
        Sinun hyvin asiattomia viestejäsi on poistettu jatkuvasti Mnot.
        Vastakin näin, että useita pilkka- ja haukkumaviestejäsi oli poistettu keskustelusta.
        Kuvitteletko jonkun uskovan, ettei säännöt koskisi erityisesti juuri sinua… ja kun ovat nähneet niitä viestejäsi, joissa haukut hyvin korostetusti isoja kirjaimia ja huutomerkkejäkin käyttäen.
        Ihan samoin poistuvat. Eivät he katso kuka kirjoittana on ja suosi sinun vapauksia kirjoittaa törkyjä ohi muiden…

        Kerro toki mitä viestejä on poistettu? Niitä pitäisi olla sinun omassa postilaatikossa tallessa. Ainakin minulle tulee henk koht laatikkoon ne teidän hihhuleiden viestit joita ylläpito poistaa yleisestä jakelusta. Näin ollen sinullakin täytyy olla niitä minun poistettuja viestejä tallessa....

    • Anonyymi

      ArtoTTT

      Torre ei ole kovinkaan innokas eheytymään...

      • Anonyymi

        Kuutio vetelee sitä pyIIyyn.

      • Olen siis tavallinen. Oli sen verran karmea kokemus elää naisen kanssa, että ei ole enää mitään mielenkiintoa.

    • Anonyymi

      Vastataas vielä kerran vaikka MNT poistattaa tämänkin vastauksen ...

      "No pitää taas kysyä että missä tämän palstan "eheytyneet homot" piilottelevat?"

      Eivät he piilottele, he elävät seurakunnissaan ja perheittensä parissa.

      "Heitä on tänne kaivattu jo vaikka kuinka kauan mutta yhtäkään ei ole ilmaantunut paikan päälle. "

      Heitä on kyllä aina ajoittain poikennut täällä ja antaneet todistuksiaan siitä että seksihimot eivät enää ohjaa heidän elämäänsä, mutta uskon että MNT:n psyykkinen torjunta jotenkin estää näiden havaitsemisen.

      • Kukaan - siis KUKAAN - ei ole koskaan törmännyt tällä palstalla yhteenkään eheytyneeseen homoon. Joten älä puhu roskaa..

      • Muutama homo on ollut lehdissä, mutta eheytyminen on ollut sitä, että eletään vaimon kanssa, mutta ajatuksissa on homot.

        Turhaa touhua. Enkä ole nähnyt ainuttakaan sellaista kirjoitusta mitä sanot, vaikka olen täällä ollut hyvin ahkerasti. Voit olla paha valehtelija ja tiedät sen.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Muutama homo on ollut lehdissä, mutta eheytyminen on ollut sitä, että eletään vaimon kanssa, mutta ajatuksissa on homot.

        Siellä kaksi nàismaista.

        Pyörit ilmeisesti SiItsun kanssa samoissa piireissä.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Muutama homo on ollut lehdissä, mutta eheytyminen on ollut sitä, että eletään vaimon kanssa, mutta ajatuksissa on homot.

        Turhaa touhua. Enkä ole nähnyt ainuttakaan sellaista kirjoitusta mitä sanot, vaikka olen täällä ollut hyvin ahkerasti. Voit olla paha valehtelija ja tiedät sen.

        OIet kuuIuisa vaIehtelija tosiaan.

        OIet sen järkyttävän Iihavan ToIIon miesvaimo.

      • Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        Kukaan - siis KUKAAN - ei ole koskaan törmännyt tällä palstalla yhteenkään eheytyneeseen homoon. Joten älä puhu roskaa..

        "Kukaan - siis KUKAAN - ei ole koskaan törmännyt tällä palstalla yhteenkään eheytyneeseen homoon. "

        En muuten ole elävässä elämässäkään vielä sellaiseen törmännyt.

      • Älä yritä aitolainen. Ei tämä mennyt viimeksikään läpi. Eikä nyt. Sinut tunnistaa noista kahden-kolmen sanan lauseista niin helposti.

      • Anonyymi
        Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        Älä yritä aitolainen. Ei tämä mennyt viimeksikään läpi. Eikä nyt. Sinut tunnistaa noista kahden-kolmen sanan lauseista niin helposti.

        Alkaako harhat taas käymään kimppuusi, IR?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Alkaako harhat taas käymään kimppuusi, IR?

        Miksi poistit kommenttisi 🤔

        Sillä on kiima-aika.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi poistit kommenttisi 🤔

        Minkä kommentin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sillä on kiima-aika.

        Miehillä ei ole kiima-aikaa.

    • Anonyymi

      Lahkolaiset yrittivät aikansa ihan tosissaan ns. ihmeparannuksia ja kun koskaan ei onnistuttu ketään parantamaan, keksittiin tällainen kuin eheyttäminen yleisön viihdyttämiseksi.

      • Venäjällä tälläinen ”eheyttäminen” on kuulemma ihan tosi hommaa. Sofi Oksanen on kirjoittanut aiheesta näytelmän jota esitetään Helsingin kaupunginteatterissa. Pitää mennä katsomaan niin saa verorahoille taas vähän vastinetta.

    • Anonyymi

      Koulun vaihtaminen ei auta. Kyllä jokaisessa koulussa vähintään on yksi homo opettajana.

    • Anonyymi

      Johtuisiko siitä että yksikään homojulkkis ei ole aitolainen 🤔

    • Anonyymi

      Media haalii homoja ja lesboja. Homoilua ympätään vähän joka mediaan ja tv ohjelmaan. Enää ei voi katsoa edes asunto-ohjelmaa, remppaohjelmaa tai koiraphjelmaa ilman vastenmielisiä homoja.

      • En minäkään viitsi katsoa ohjelmia, joissa on ääliömäisiä homoja. Mutta kun esimerkiksi Pekka Haavisto on ollut keskusteluohjelmissa, niin se on sopinut.

      • torre3 kirjoitti:

        En minäkään viitsi katsoa ohjelmia, joissa on ääliömäisiä homoja. Mutta kun esimerkiksi Pekka Haavisto on ollut keskusteluohjelmissa, niin se on sopinut.

        No mediahan antaakin aivan liian kapean kuvan heistä. Olenkin ihmetellyt kuinka siitä ei ole kukaan koskaan "älähtänyt"

        Ohjelmiin tosiaan haetaan aina se naismaisin homo tai miesmäisin rekkalesbo että enää nuuska huulesta uupuu. Eihän tuo missään nimessä palvele heidän etuaan että annetaan tuollainen kapea kuva. Asiaa voi ajatella siten että jos heteroista tehtäisiin vastaavat kapeat "perusihmiset"

      • Anonyymi
        Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        Siinä kaksi älyn jättiläistä löysi toisensa. 🤣

      • Ajatella tuota sinä jaksat muistella.
        Liekö syynä että ihmettelet turren seksuaalista kyvykkyyttä vai onko taustalla Suomen katoamaton kansanvara eli kateus kun siellä kammiossasi itseäsi nypläät homoketjujesi parissa ja olet katkeraa poikaa että joku on tiettävästi saanut jopa molempia merkkejä kun sinä et yhtäkään.

    • Koska eheytyminen ei ole oikea asia. Homous ei ole asia josta ihminen pitäisi "eheyttää". Kaikki jotka kertovat eheytyneensä uskovat siihen itse, mutta yleensä syvällä sisimmässään tietävät tuntevansa edelleen vetoa samaa sukupuolta kohtaan. Katsokaas syvemmin tuota Suomen eheytysleirien perustajaa ja mitä herra puuhaa nyt.

      • Anonyymi

        Näinhän se on kaikkien houkutusten suhteen. Ei se tyystin lähde pois, vaikka sitä pyritään vastustamaan.

      • Aivan, kyse on enemmän itsensä sopeuttamisesta yhteisön vaatimuksiin. Mitään todellista muutosta ei tapahdu.

      • Anonyymi

        "Homous ei ole asia josta ihminen pitäisi "eheyttää". "

        Jeesukseen uskoontullut homoseksuaali taasen haluaa eheytyä, pois synnillisistä himoista ja halu olla Kristuksen kaltainen hyväntekijä määrää sitten hänen mielenliikkeitään, kun Jumala on ottanut hallintavallan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näinhän se on kaikkien houkutusten suhteen. Ei se tyystin lähde pois, vaikka sitä pyritään vastustamaan.

        "Näinhän se on kaikkien houkutusten suhteen. Ei se tyystin lähde pois, vaikka sitä pyritään vastustamaan."

        Kiusaukset ja jopa lankeemiset jää mutta armo Kristuksessa sitten kohtaa hänet ja vähitellen myös himot menettävät tappavan vaikutuksensa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Homous ei ole asia josta ihminen pitäisi "eheyttää". "

        Jeesukseen uskoontullut homoseksuaali taasen haluaa eheytyä, pois synnillisistä himoista ja halu olla Kristuksen kaltainen hyväntekijä määrää sitten hänen mielenliikkeitään, kun Jumala on ottanut hallintavallan.

        Ja nyt voisit sitten vielä kertoa, että missä kohtaa raamattua jeesuksesi tuomitsee ihan omin sanoin homot....?

    • Anonyymi

      "Miksi yksikään homojulkkis ei halua eheytyä?"

      Eivät uskalla - menettäisivät mediajulkisuuden mikä on tavallaan heidän epäjumalansa.

    Ketjusta on poistettu 21 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      2025
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1763
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1634
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      21
      1440
    5. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      63
      1365
    6. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      18
      1298
    7. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1282
    8. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1264
    9. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      73
      1260
    10. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      10
      1231
    Aihe