Venäjän vaalien tulokset vaikuttavat melko todenmukaisilta

Anonyymi-ap

Vai miksi Kreml tiedotti että esim. Suomessa venäläisistä vain 30% äänesti Putinia. Varsinkin Ylelle jopa tämä asia vaikutti olevan vaikea purtavaa, kun se uutisoi että Kreml "väitti" asian olevan näin. Eihän se 30% nyt mikään ylpeilyn aihe sentään ole. Siitähän oltaisiin voitu valehdella että vaikka 75% Suomen venäläisistä äänesti Putinia, jos lukuja oltaisiin haluttu kaunistella.

Kyllä se nyt niin vain on että venäläisistä valtava enemmistö kannattaa Putleria, tykättiin siitä täällä tai ei.

6

210

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      'Vaikutti'

      Suomessa äänet lasketaan, ei arvella. Hih.

      Mutta joo, Putin oli ehdokas. Ainoa. Ja sitä äänestettiin. Ainoa keino vastustaa, oli mennä äänestyspaikalle su klo 12. Siellä oli porukkaa.

      Ei me voida tietää kenenkään äänestäjän motiivia.
      oliko kalasnikov, arpajaiset, perheen jäsenen vangitseminen tai tappaminen.
      tai se, että eihän muita ollut ja telkkukin 24/7 tolkuttaa Putinin 'The Man' ylivoimaisuutta. Se on niitten James Bond ja me ollaan niitä vihollisia, jotka uhkaa venäläisiä koko ajan. Se tappaa veljiään Ukrainassa pysyäkseen vallassa! 'The Man'.

      • Anonyymi

        Eihän Putin mikään ainoa ehdokas ollut vaan siellä oli muutama muukin ehdokas. Kansa olisi voinut näpäyttää Putinia äänestämällä näitä muita ehdokkaita mutta eipäs vaan äänestäneet.


    • Anonyymi

      Olihan se sirkus. Onneksi Navalnyi kuoli pois kärsimästä kiduttajansa kynsistä.
      Se olis voinu valita toisin, kun pelastettiin hermomyrkytyksestä Berliinissä.
      Halusi takaisin Venäjälle, patrioottina. Kuoli kansansa puolesta. Ja roistot porskuttaa!

    • Ihmettelin vaalien kolmen pienimmän puolueen varsin samankokoisia ääniosuuksia, yli 3%, mutta alle 5%. Nyt en enää ihmettele:
      https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/1513c5e2-2dc2-401e-8f0d-f0659746990b

      Vaikuttaa olevan sopimus, että saavat yli 3%, jolloin tulee maksu puolueelle. Samallahan tuo viittaa aika selvästi järjestettyyn näytelmään, jossa ei ratkaisut se, miten äänestettiin, vaan se, kuka laski äänet.

      Toki Putinilla on kannatusta, mutta emme oikeasti tiedä, oliko se lähempänä 50% kuin 80%. Siihenkin piti saada lisäystä edellisiin vaaleihin.

    • Anonyymi

      Putinin näytösvaalit tuomittiin laajalti lännessä epärehellisinä. Muun muassa EU:n ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja Josep Borrell sanoi Reutersin mukaan maanantaina, ettei unioni tule koskaan tunnustamaan vaalien järjestämistä Venäjän Ukrainasta laittomasti itseensä liittämillä alueilla.

      Niin. Liittihän se Venäjään neljä tasavaltaakin Ukrainasta, joilla ei edes ollut rajoja!
      Ja vaalitkin järjestettiin, vaikka kuka tiesi ketä siellä edes asui, toiset oli pakkosiirretty Venäjälle tai tapettu suodatusleireillä ja toiset paenneet Eu-maihin???

      Mutta sotilaat aseet tanassa auttavat kannan muodostamisessa. Putin näyttää keskaria demokratialle. Että tällai meillä. Kuka on 'The Man'?

    • Anonyymi

      Onhan se toki muistissa, että Putin sai suosiona alunperinkin raakalaismaisuutensa ansiosta.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Moni islamilainen maa on jo kieltänyt burkat ja nigabit

      mm. Marokko, Tunisia ja Turkki. Miksi he ovat sen tehneet? No perusteet ovat selkeät ja yhteneväiset: turvallisuus, yhte
      Maailman menoa
      167
      3040
    2. Vain puolet SDP:n kannattajista luottaa puoluejohtoon häirintäkohussa

      Ja SDP on ilmoittanut, että ainoa rangaistus häirintään syyllistyneille kansanedustajille on puhuttelu - aina sama. Eli
      Maailman menoa
      113
      2286
    3. Persujen vaalilupaus oli euron bensa

      Nyt puhutaan jo kolmen euron bensasta. Kyseessä on Suomen historian törkein vaalipetos.
      Maailman menoa
      78
      1977
    4. Maataloustuet perittävä korkojen kera takaisin

      Yrittäjiltä jotka ovat myyneet tuotantoaan ulkomaille. Veronmaksajan kustantama tuki on tarkoitettu elintarvikkeiden hi
      Maataloustuki
      49
      1738
    5. Kyllä mies pakit kestää

      Herranen aina nyt poijat! 😃 Jos pelkäätte pakkeja noin paljon niin hamekangasta hakemaan. Oon ite saanut useammatkin n
      Ikävä
      62
      1617
    6. Kuka on Farmi Suomi Riiko?

      Farmi Suomi -realityssä Riiko Sakkinen on saanut paljon tv-aikaa. Riikon ajatuksia ja toisten nokittelua sekä lopulta pe
      Tv-sarjat
      17
      1464
    7. Palomestari sytytti tulipalon Kankaanpäässä

      Kankaanpää ei yllätä koskaan. Oukarinkadulla syttyi rivitalossa tulipalo toukokuussa 2024. Nyt sen sytyttäjää syytetään
      Kankaanpää
      32
      1430
    8. Vastuuhenkilöt

      Ketkä ovat Lapuan Kotiasunnot-yhtiön tili- ja vastuuhenkilöt? Nimet kehiin, julkista tietoa.
      Lapua
      73
      1271
    9. Topi osti Askon

      Hieno mies. Pelastaa työpaikkoja. Kiitokset myös emännälleen, joka pitää isännän virkeänä. https://www.is.fi/taloussan
      Maailman menoa
      68
      1261
    10. Vain vasemmistohallitus saa minut menemään töihin

      Änkyräkapitalistien sortaessa kansaa en laita rikkaakaan ristiin. Elän mielummin Kelan tuilla, ja jos niitä leikataan, n
      Maailman menoa
      23
      1028
    Aihe