Demonisoitunut maailma

Anonyymi-ap

Rauhaa!

Ilmestys 12 kertoo miljardien demonien joilla on taipumus syyttää veljiä syöksemisestä maan päälle. Kuuluu voi huuto ! Voi maata ja merta! Tämä tapahtui 1998.

Tänä päivänä veljien syyttäjät voivat syyttää todistajia seurakunnan ulkopuolella mutta myös seurakunnan sisäpuolella. Seurakunnassa olevat antaa ovelaa ja vaarallista lähes huomaamatonta muiden syyllistämistä ja saattavat sillä seurakunnan huonoon maineeseen.

Maailma on demonisoitunut rankalla kädellä. Vuonna 2011 demonit saavutti 13 vuoden naimaiän ja sen seurauksena uskosta luopumus tapahtui. Hylättiin toinen puolustaja eli Pyhä Henki ja valittiin Ensimmäiselle sijalle nainen.

Tähän pitää kiinnittää huomiota ja rukoilla että hallintoelin pysyy demonien vaikutuksen torjuvalla asiantilalla. Niin että oikeaa opetusta sieltä käsin annetaan. Ja että sitä opetusta noudatetaan.

Jw org video viimeisin esim. Puhuu lempeydestä opettajan ominaisuutena. Sehän onkin Jumalan Hengen hedelmää jota pitäisi aina osoittaa. Monet eivät siihen kykene vaan vanhemmiten käyvät kärttyisiksi. Hyvää pääsiäistä kaikille todistajille!

12

400

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Rauhaa!

      Johanneksen ensimmäinen kirje sanoo että Iankaikkinen elämä ei voi pysyä yhdessäkään murhaajassa tai edes siinä joka vihaa veljeään.

      Kaikki laittomuus on vihaa veljiä kohtaan. Sillä lain noudattaminen on suurinta lähimmäisen rakkautta ja vanhurskautta. Johannes todisti näin Jeesuksesta, joka on Iankaikkinen elämä ja jota Johannes omin käsin koski.

      Apostoli Paavali oli toisella linjalla ja kutsuikin itseään kaikkein syntisimmäksi kaikista. Hänen oppinsa noudatus johtanee jälleensyntymisiin kun taas Johannes tähtää ylösnousuun.
      Ylösnousuun kuolleista kun taas jälleensyntymä tapahtuu tuonelasta käsin. Sieltä missä murhaajatkin ovat.

      Jokainen ihmisen tappaja tullaan ihmisen toimesta tappamaan. Se ei tapahdu aina yhden ainoan elämän aikana, vaan pitää jälleensyntyä tullakseen koston kohteeksi. Sen tähden on tuonela ja jälleensyntyminen olemassa.

      • Anonyymi

        Siis te jotka ette ole luopuneet uskosta vaan pyritte ylösnousemukseen. Teitä kehotan ottamaan huomioon Johanneksen ensimmäisen kirjeen. Ja näissä vaikeissa olosuhteissa pysymään lähimmäisen rakkaudessa. Se tapahtuu kun noudatatte kymmenen käskyn lakia suurimmassa mahdollisessa rakkaudessa mitä voi olla.
        Ehkä on muitakin tapoja rakastaa lähimmäistään ainakin vähän. Esim. Ristin evankeliumin noudattaminen uskovaisena. Joka on tullut uskoon Hengen vaikutuksesta. Tämä tapa kuitenkin viettelee muitakin ristille eikä sen tähden ole yhtä täydellistä rakkautta kuin lain noudattaminen.

        Jos joku on uskosta luopumisen tähden tai Iizebel porton tähden ajautunut välinpitämättömyyteen haureutta, verta tai epäjumalten palvontaa kohtaan niin yrittäköön yhä palata uskoon ja Pyhän Hengen rakkauteen.

        Sitä en tiedä miten se tapahtuu. Itse olen alkanut tutustua Islamiin ja odotan Imaami Mahdia sekä Profeetta Isaa puhdistamaan meitä kaikesta väärästä menettelystä ja väärästä opista.


      • Peräilmaa!


      • Anonyymi

        🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑

        😋 ­N­­y­m­­­f­o­­m­­­a­a­­­n­i -> https://ye.pe/finngirl21

        🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞


    • Anonyymi

      Anonyymi-ap 2024-03-21 05:30:49

      " Jw org video viimeisin esim. Puhuu lempeydestä opettajan ominaisuutena "

      Heh.
      Ja määrätään karttamaan + mököttämään.
      Pitää kytätä lahkotoveria, että voi käräyttää lahkorikkeistä.

      Neuvoo piiskaamaan lapsia. Ennen oli valtakunnansalien vessoissa raaskut sitä varten. Kunnes korkeimman oikeuden pahoinpitelytuomio lapsen kurituksesta muutti asian verhotuksi. On maita, joissa lasten kuritus lahkossa on avointa.

      ? ? ? ?

      Tuo video tarkoittaa lahkoon värväämistä. Sekä mielenhallinnan tiukassa pihdissä olevan kohtelemista.

      Mielenhallinta on toimintaa, jolla sen kohde saadaan käyttäytymään, tuntemaan ja ajattelemaan toivotulla tavalla. Mielenhallinta voi sisältää muun muassa tunteiden hallintaa, ajatusten hallintaa, käyttäytymisen hallintaa ja tiedonsaannin hallintaa
      Uhri pitää manipuloijia ystävinään, joten hän ei osaa varautua.
      https://fi.wikipedia.org/wiki/Mielenhallinta

      • Anonyymi

        Rauhaa!

        Tietenkin uskonnoissa on kyse tuosta mielenhallinnasta. Ja Jehovan todistajat eivät käy yliopistoa ja siten ovat puheissaan ja toimissaan aika amatöörimäistä.

        Päivän Sanan Martti Simojoki on ehkä sanoiltaan teistä oppineempi:

        Toisellakin tavalla Jumala yhäti kärsii. Isä jolla on tottelematon Poika ja jonka sen tähden täytyy lyödä lastansa, kärsii enemmän kuin lapsi, jota lyödään. Kun isä rakastaa lastansa sattuu jokainen lyönti Isän omaan sydämeen....Mutta Isä itse kärsii eniten. Jumala on yhäti kärsivä Jumala.

        Simojoki : päivän sana 20.3.

        JT saarnaa välillä hyvin amatöörimäisesti vain Jehovan nimeä. He ovat usein kieleltään kankeat kuin Mooses eikä heillä ole Aaronin apua. Aaron pitää heitä jossain määrin pelkkänä lahkona.


    • Anonyymi

      Menossa on 432000 vuotta kestävä pahojen maailmanhallitus. Kali youga. Sen aikana jokaisessa sukupolvessa käydään uusi Kurusektran taistelu. Siinä raamattuun ja moraaliin luottavat taistelevat pahoja luopuneita vastaan. Noilla pahoilla on demonit puolellaan.

      Ja paha voittaa jokaisen tuollaisen Kurusektran taistelun. Meidän sukupolven taistelu alkoi 2011 juhannuksena ja on ehkä vielä kesken.
      Imaami Mahdi on tulossa ja hän on hyvä sekä pahoille että hyville. Hän kutsuu pahat takaisin Jumalan sanan taakse ainakin näennäisesti ja niin uusi sukupolvi voi elää jälleen hetken aikaa moraalisesti korkeaa elämää.

      Eräissä maissa kirkko on taisteluaseeksi ottanut moraalittomuuden sallimisen melko paljon. Se harmittaa monia koska se on sormella osoittelua niitä tekoja kohtaan joita pahikset harjoittivat.
      Kirkko ei Kurusektraa tahdo kääntää moraalin voitoksi vaan sormella osoitteluksi.

      Ehkä se on kaukaa viisasta ja valmistautumista seuraavaa Kurusektraa varten.
      Joka tapauksessa uskon Imaami Mahdin sallivan eräillä alueilla moraalittomuuden kun taas Pyhät edistyy pyhyyden tiellä. Jos Herra suo.

      Vaarana Pyhillä on Ravana hirviö 10 päinen jota Ramajana teos kuvaa. Se tuhoaa kaikki pyhät, askeetit ja vanhurskaat. Mitä hyödyttää siis olla pyhä nyt kun Ilmestys 13 julistaa sen että pyhät tuhotaan. Ja peto saa vallan.

      Pyhät eivät voi muuta kuin edistyä pyhyyden tiellä. Aivan samoin kuin saastaiset voivat vain rypeä saastassaan. Sille asialle ei voida mitään tehdä.

      • Anonyymi

        Kuningas Rama tulee Intiassa saamaan aseman kuin Karitsan. Hänen nimessään siihen vedoten ja sitä toistaen saa aivan jokaisen synnin ja saastassa rypemisen anteeksi.

        Sen tähden pyhillä tulee olemaan vaikeaa entistä enemmän. Mihinkään lakiin ei voida vedota, vaan Raman nimessä anteeksianto kuuluu aivan kaikille.

        Tämän tarkoitus on kylläkin veedojen sallima suuri saalistus, jossa toteutuu Benjaminin heimon johon Paavali lukeutui saama siunaus

        Aamulla riistaa raatelee, illalla jakaa saalista.

        Uskonto on monille keino voiton hankkimiseen muiden kustannuksella. Intian ongelmista yksi on demonisoituminen maailman. Sen pyhät kirjoitukset kuvaa paljon demonien orjuudessa eläviä kaupunkeja ja ihmisiä.


    • Anonyymi

      Vaikka edessä on näin vaikeat ajat NIIN PYHÄT VOIVAT VAIN EDISTYÄ PYHYYDESSÄ.

      Daniel 12 kertoo että näitä kansan oikeita opettajia puhdistetaan, sulatetaan, kidutetaan hirvittävällä tavalla. He eivät saa elää rauhassa.

      Mutta Ilmestys vakuuttaa että:

      Saastainen tulee rypemään saastassaan
      Jumalaton pysyy jumalattomana
      Vanhurskas elää edelleen vanhurskaana
      Pyhä etenee pyhyydessä

      Näin kaikista noista koettelemuksista huolimatta.

      Tämän aloituksen tarkoitus onkin AINOASTAAN PYHIÄ LOHDUTTAA. Edessä on vaikeuksia eikä kukaan heistä voi mitään sille että edistyvät pyhyydessä , vaikka ehkä lankeavat välillä maailman asettamaan paulaan, kuoppaan ja ansaan.

      Noista esteistä he kuitenkin nousevat jälleen ja edistyvät pyhyydessä kaiken saastan keskelläkin.

      Siunausta!

      • Anonyymi

        Daniel alkaa enkeli Mikaelista. Vartiotorni vannottaa Jeesuksen enkeli Mikaeliksi.
        Jeesuksen vartiotorni sanoo palanneen jo 1874 ja 1914, riippuen mistä vartiotornista tarkistaa. Siis enkeli Mikaelin.

        Dan. 12:1 Siihen aikaan nousee Miikael, se suuri enkeliruhtinas, joka seisoo sinun kansasi lasten suojana

        -Siis lasten suojelusenkeli. Ahdistuksen aikana
        (Dan. 12:1 edelleen: "Ja se on oleva ahdistuksen aika")


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Daniel alkaa enkeli Mikaelista. Vartiotorni vannottaa Jeesuksen enkeli Mikaeliksi.
        Jeesuksen vartiotorni sanoo palanneen jo 1874 ja 1914, riippuen mistä vartiotornista tarkistaa. Siis enkeli Mikaelin.

        Dan. 12:1 Siihen aikaan nousee Miikael, se suuri enkeliruhtinas, joka seisoo sinun kansasi lasten suojana

        -Siis lasten suojelusenkeli. Ahdistuksen aikana
        (Dan. 12:1 edelleen: "Ja se on oleva ahdistuksen aika")

        Hei JT:t, joko olette kertoneet valtakunnansalilla, että Mikael onkin lasten suojelusenkeli ?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hei JT:t, joko olette kertoneet valtakunnansalilla, että Mikael onkin lasten suojelusenkeli ?

        Niinpäs onkin.

        Daniel 12:1 Siihen aikaan nousee Miikael, se suuri enkeliruhtinas, joka seisoo sinun kansasi lasten suojana.

        Ja jae jatkuu: "Ja se on oleva ahdistuksen aika, jonka kaltaista ei ole ollut siitä saakka, kuin kansoja on ollut"

        Vartiotorniseura julkaisi kirjan Lapset vuonna 1942.
        Siinä sanottiin ahdistus alkoi v. 1914 ja on kasvanut joka vuosi.

        Kirjoittaja oli omaksumaltaan nimeltä jehovakanava.

        Tuo kirja muuten neuvoi jättämään lasten hankkimisen Harmageddonin jälkeiseen aikaan. Noudatattahan, vartiotornikaupustelijat, tuota neuvoa ? Sitä toivoo niin moni muukin kuin minä.


    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi yritti murhata mopopojan

      Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti
      Maailman menoa
      701
      3708
    2. Käviskö tällainen suhde

      Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E
      Ikävä
      72
      1163
    3. Raiskausyritys

      Eilen laajallakankaalla lenkkipolulla.
      Kajaani
      50
      1162
    4. Mihin kiinnitit ensimmäisenä

      huomiota kaivatussasi?
      Ikävä
      81
      1027
    5. Poutalan onnettomuus

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ministeri-mika-poutala-vakavassa-onnettomuudessa/9375980 Kumma kun jutussa ei manit
      Maailman menoa
      95
      906
    6. Olen pahoillani

      Olen mokannut pahasti ja pilannut sinun ja monen muun ihmisen maineen. Anteeksi. Muutan toiselle paikkakunnalle. Hyvästi
      Ikävä
      52
      767
    7. Missä on Sofia Virta? Loistaa poissaolollaan Erikoisjoukot uudelta kaudelta

      Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Virta pääsi otsikoihin, kun tieto hänen osallistumisestaan Erikoisjoukot-k
      Kotimaiset julkkisjuorut
      34
      747
    8. Koska olet ihastunut minuun

      Kysymys sulle. Oma vastaus, tänä vuonna. ❤️
      Ikävä
      54
      746
    9. Niin kauan tätä

      Onko vuotesi menneet hukkaan
      Ikävä
      95
      736
    10. Onko sinulla vihan tunteita

      Minua kohtaan? Haluatko kostaa jotakin tai tehdä pahaa? Voit tähän sanoa ihan luottamuksella.
      Ikävä
      121
      706
    Aihe