Oli synkkä ja myrskyisä yö. Puut heiluivat uhmakkaasti ja haavanlehdet tuottivat tuskaisen kahisevaa ääntään. Metsän äänet soivat päässäni. Olin pahaa-avistamattomana lähtenyt isoäitini luokse sysimustan metsikön läpi -oli asioita. Ennen en osannut pelätä, mutta nyt olin kauhuissani. Tuntui kuin valtava tuska viha olisi varjostaneet minua siellä Kaisaniemen synkässä puistikossa, jossa uhmakkaasti talsin kohti Kalliota mummolleni.
Mummoni oli vanha ihminen, paljon pahoja kokenut ja sitäkin kamalempia kertonut; kuinka kuolema kulkee varjonlailla pitkin sumuisia soita ja hautausmaita ja kuinka se viiltävän tervällä viikatteelaan niittä satoa kuin rutto muinaisella peltotiellä. Nyt oli kuolemaa ilmassa, saatoin tuntea sen kalisevissa luissani.
Puolimatkaan Kaisaniemen puistikkoa päästyäni havahduin krasahdukseen joka kuului muutamansadanmetrin päästä Siltasaaren kadulta. Käännyin katsomaan ja näin pitsataksin pysähtyneen tiensivuun. Krasahdus jonka kuulin, oli kuulunut pitsalähetin lyötyä auto-oven kiinni lähtiessää. Pitsamiehessä oli jotain outoa En saanut selvää mitä outoa hänessä oli, sade ja pimeys tekivät tepposiaan.
Jatkoin matkaani vaikka asia kaivelikin mieltäni "mitä outoa tuossa miehessä oli", mietin ja potkin edessäni liiteleviä lehtiä kuin se olisi helpottanut oloani.
-- Noin kymmenen minuutin kuluttua--
Saavuttuani Ravintola Kolmen kaisan kohda, näin saman pitsataksin pysäköitynä mummoni etuoven eteen. Kylmät vilunväreet kulkivat pitkin selkäpiitäni. Tajusin heti kuin tyhjästä, että kaikki ei ole kohdallaan. Tiesin, että mummoni ei voi syödä pitsaa korkeiden kolesteriarvojensa takia. Lähdin juoksuun ja juoksin suoraan ylös kolmanteen kerrokseen asti. Mummoni ovi oli auki. Kattolamppu heilui uhmaavasti katossa. Oli hiirenhiljaista. Rasahdustakaan ei kuulunut. Oli kuin aika olisi pysähtynyt ympärilläni, äänet muuttuneet sammaleisiksi, valo muuttunut pimeäksi. Juoksin keittiöön ja näin verisen leipäveitsen lyödyn keittiön mahonkiseen pöytään pystyyn. Siinä se jökötti uhmakkaasti ja voimalla lyödyn näköisenä. Samassa hetkessä, millisekunnissa käännyin, näin mummoni lötköttävän sängyllään, naama punaisena ja pitzzanpala toisessa kädessään ja mummo hymyili minulle irvokkaasti. Ajattelin, mitä helvettiä tämä on.
Huusin mummolleni: Mitä, etkö sinä olekaan kuollut? Olin aivan varma, että...
Mummo: Olen kuollut, vai?
Minä: Niin. Olin kerrassaan häkeltynyt. Telkkari huudatti tysillä Melorceblaissia ja minun mummoni söi pitsaa vaikka on sanonut, että ei syö pitsaa..
Samassa minä tajusin koko juonen kuvion. Alausta lähtien olin tuntenut että jokin on pahasti vialla. Tunsin kuoleman liitelevän, mutta se löyhkä olikin vain pitsataksista kantautuneen ihanaisen kinkku, juusto, oregano, homejuusto pitsan löyhkä, jota tuuli riepotteli pitkin Helsinkiä. Ovi oli auki, koska mummo oli käskenyt jättää oven auki jotta pitsankärvä olisi hävinnyt huoneistosta ennen kuin minä saavun "jotta en saisi tietää", mutta hän myöhästyi, minä sain tietää. Veriseksi luulemani puukko olikin vain tomattipyreessä, joka oli lyöty leikkuulautaan, eikä mahonkipöytään kuten alkuun luulin.
Kaikki päättyikin sinä syyskuisena iltana hyvin, vai päättyikö? Oliko pitsa kenties myrkytetty, jäikö pitsamies vaanimaan nurkantaakse...siitä kerromme lisää seuraavassa jaksossa.
The End (1.st session).
Mummoni oli vanha ihminen, paljon pahoja kokenut ja sitäkin kamalempia kertonut; kuinka kuolema kulkee varjonlailla pitkin sumuisia soita ja hautausmaita ja kuinka se viiltävän tervällä viikatteelaan niittä satoa kuin rutto muinaisella peltotiellä. Nyt oli kuolemaa ilmassa, saatoin tuntea sen kalisevissa luissani.
Puolimatkaan Kaisaniemen puistikkoa päästyäni havahduin krasahdukseen joka kuului muutamansadanmetrin päästä Siltasaaren kadulta. Käännyin katsomaan ja näin pitsataksin pysähtyneen tiensivuun. Krasahdus jonka kuulin, oli kuulunut pitsalähetin lyötyä auto-oven kiinni lähtiessää. Pitsamiehessä oli jotain outoa En saanut selvää mitä outoa hänessä oli, sade ja pimeys tekivät tepposiaan.
Jatkoin matkaani vaikka asia kaivelikin mieltäni "mitä outoa tuossa miehessä oli", mietin ja potkin edessäni liiteleviä lehtiä kuin se olisi helpottanut oloani.
-- Noin kymmenen minuutin kuluttua--
Saavuttuani Ravintola Kolmen kaisan kohda, näin saman pitsataksin pysäköitynä mummoni etuoven eteen. Kylmät vilunväreet kulkivat pitkin selkäpiitäni. Tajusin heti kuin tyhjästä, että kaikki ei ole kohdallaan. Tiesin, että mummoni ei voi syödä pitsaa korkeiden kolesteriarvojensa takia. Lähdin juoksuun ja juoksin suoraan ylös kolmanteen kerrokseen asti. Mummoni ovi oli auki. Kattolamppu heilui uhmaavasti katossa. Oli hiirenhiljaista. Rasahdustakaan ei kuulunut. Oli kuin aika olisi pysähtynyt ympärilläni, äänet muuttuneet sammaleisiksi, valo muuttunut pimeäksi. Juoksin keittiöön ja näin verisen leipäveitsen lyödyn keittiön mahonkiseen pöytään pystyyn. Siinä se jökötti uhmakkaasti ja voimalla lyödyn näköisenä. Samassa hetkessä, millisekunnissa käännyin, näin mummoni lötköttävän sängyllään, naama punaisena ja pitzzanpala toisessa kädessään ja mummo hymyili minulle irvokkaasti. Ajattelin, mitä helvettiä tämä on.
Huusin mummolleni: Mitä, etkö sinä olekaan kuollut? Olin aivan varma, että...
Mummo: Olen kuollut, vai?
Minä: Niin. Olin kerrassaan häkeltynyt. Telkkari huudatti tysillä Melorceblaissia ja minun mummoni söi pitsaa vaikka on sanonut, että ei syö pitsaa..
Samassa minä tajusin koko juonen kuvion. Alausta lähtien olin tuntenut että jokin on pahasti vialla. Tunsin kuoleman liitelevän, mutta se löyhkä olikin vain pitsataksista kantautuneen ihanaisen kinkku, juusto, oregano, homejuusto pitsan löyhkä, jota tuuli riepotteli pitkin Helsinkiä. Ovi oli auki, koska mummo oli käskenyt jättää oven auki jotta pitsankärvä olisi hävinnyt huoneistosta ennen kuin minä saavun "jotta en saisi tietää", mutta hän myöhästyi, minä sain tietää. Veriseksi luulemani puukko olikin vain tomattipyreessä, joka oli lyöty leikkuulautaan, eikä mahonkipöytään kuten alkuun luulin.
Kaikki päättyikin sinä syyskuisena iltana hyvin, vai päättyikö? Oliko pitsa kenties myrkytetty, jäikö pitsamies vaanimaan nurkantaakse...siitä kerromme lisää seuraavassa jaksossa.
The End (1.st session).
Vastaukset 1
Vanhimmat
Suksi vittuun pystyyn