Nykyinen äärioikeistolainen hallitus on ollut koossa reilun puoli vuotta ja saanut koko Suomen sekaisin. Ei saata Suomen historia tuntea vastaavaa.
Ministerit ovat temppuilleet vuoron perään ja kaikki painettu villaisella.
Ja kuka on vastuussa hallituksen Suomelle ja suomalaisille aiheutuneista ja jatkossa aiheutuvista vahingoista ja ongelmista: pääministeri on vastuussa, yksiselitteisesti.
Vaikka etulinjaan heitetään vuorollaan eri ministereitä, vastuunkantajaa se ei muuksi muuta, eli pääministeri Petteri Orpo on vastuussa, myös meneillään olevista ja maata raastavista lakoista.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.