Sinimusta liike Espoossa

Espoossa toimii sinimustaliikkeen kannattajat aktiivisesti mm.Matinkylässä ryhmä esiintyy julkisesti eli pitää puheita ja esiintyy lisäjäseniä riveihinsä hankkien ja kaikki tapahtuu poliisin suojeluksessa.
Täysin uskomatonta touhua että puolue jota on rastistisuuden johdosta pyritty poistamaan puoluerekisteridtä , ellei ole jo poistettu, saa esiintyä ja levittää fasistista ideologiaansa julkisesti.
Tämä on mahdollista vain Suomessa, missään muussa Euroopan maassa tuollaista ei edes katsottaisi, kielto julkiselle esiintymiselle tulisi välittömästi. Poikkeuksena voi olla Saksa jossazäärioikeisto on taas vuodikymmenten tauon jälkeen sljanut nostaa ikävästi päätään. Mutta muualla ei todellakaan, ei Pohjoismaissa tulisi kuuloonkaan.

Kaikki johtuu siitä että hallituksessa istuu äärioikeistolaisia ajatuksia kannattavia persuja ja kokoomuslaisia sekä äärikonservatiivisia kristillisdemokraatteja.
Kristilliset ovat pahimpia kaksinaismoralisteja mitä on olemassa, yhtäältä esitetään yhtä ja toisaalta toista, tuetaan äärioikeistolaista ajattelutapaa.

Näin kammottavat raadot nousevat maan uumenista esiin kuten Tolkienin fantasiasarjassa. Tulee tosiaan mieleen Taru Sormusten Herrasta- trilogia klonkkuineen päivineen oikeistohallituksen ja Sinimustaliikkeen uhoilun myötä.
6468
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Näkee tilaisuutemsa tulleen kun ihmisten tyytymättömyys kasvaa. Näin toimi myös natsiliike Saksassa, hyödynsi härskisti ihmisten taloudellista ahdinkoa ja lamaa ja sai taakseen valtavan kannattajajoukon.
Tyytymättömiä katkeria ihmisiä on helpoo johdatella ja manipuloida ihan miten halutaan. Kaikki uppoaa tyytymättömään, katkeraan ihmiseen , p* n jauhanta, uhittelut, lupaukset, " isänmaallinen uho" ja kaikki siten että ajatuksiin on helppo samaistua; kaikkihan me ajattelemme juuri noin sisimmässämme ja muu roska mitä tuolla tullaan esittämään hyvin uskottavalla ja vakuuttavalla tavalla ja uppoaa ihmisiin kuin veitsi sulaan voihin. Tuolla todennäköisesti löytyy syrjäytetyille leimautumiskohde ja kiinnekohta elämässä. Nuorille oma kiinnepiste arvomaailmoineen jne.
Järjestö osaa kanavoida ihmisten pelot, kurjuuden, taloudellisen ahdingon ja tyytymättömyyden juuri itseään hyödyntävällä tavalla.
Kuuntelijoita riittää; , työttömiä, Kelan asumistukien piiristä tippuvia, taloudellisessa kurimuksessa eläviä, yksinäisiä miehiä joilta puuttuu sosiaalinen verkosto kokonaan, naisia jotka ihailevat " vahvoja, kaljuja miehiä" jotka pistävät muijan aisoihin pelkästään huutamalla , kuten Venäjällä, ihailevat mootttoripyörengiläisiä, fanaattisia isänmaan ystäviä, avoimesti rasistisia jne.
Ja toki kaikelle kurjuudelle löytyy yhteinen nimittäjä ja syyllinen johon on helppo kanavoida kaikki viha ja tyytymättömyys vaikka itse ihmiset ovat poliitikot eduskuntaan äänestäneet ja uskoneet höpöpuheosiin , nin eiköhän se syyllinen taas löydy vasemmistosta ja Marinin hallituksesta eli naisministereistä, naisissa on se kaiken pahan alku ja juuri kuten raamatussakin sanotaan. Tähän vielä joku uskonnollisen , kristillidemokraattisen puolueen kannataja puhumaan turmiosta joka Suomea uhkaa kun perinteinen kristinusko normiavioliittokäsityksineen hylätään.
Hyvin uppoaa kansaan ja tekee kauppansa kuin karkkimaistiaiset Cittarin ja Prisman sisäänkäyntien edessä.

Äänestä
  • Saman kaavan mukaan mennään kuin Saksassa 1930- luvulla, mustapaidat kokoontuivat epävirallisesti ja keräsivät ääniä ja kannattajia itselleen. Kaikki tietää loput miten kävi.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Saman kaavan mukaan mennään kuin Saksassa 1930- luvulla, mustapaidat kokoontuivat epävirallisesti ja keräsivät ääniä ja kannattajia itselleen. Kaikki tietää loput miten kävi.

    Bismark on Orpo joka pisti kuriin persut..🤩🥳😆 ja kuvitteli pistävänsä ruotuun pari öykkäriä.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Bismark on Orpo joka pisti kuriin persut..🤩🥳😆 ja kuvitteli pistävänsä ruotuun pari öykkäriä.

    Bismark? Nyt meni historiantuntemus metsään? Kuka olikaan Saksan johtajana 1920-30 - luvulla?

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Bismark? Nyt meni historiantuntemus metsään? Kuka olikaan Saksan johtajana 1920-30 - luvulla?

    Eurovaaleihin pyrkivät saamaan edustajia. Käsittely koskien puolueen laillisuutta, oikeudellisuutta on ymmärtääkseni vielä käsittelyssä, mutta silti vahvaa itsetuntoa tuntien pyritään jo EU: hun. . Mutta oiva tilaisuus saada EU: n täysi p* ka edustaja joka todennäköisesti kääntää kelkkansa aina tuulen mukaan kuten kävi puolueenkin kanssa. Ensin esitetään yhtä mutta ollaankin toista. Ja nämä ovat pahempia kuin jengiläiset.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Toki taitavia manipuloijia silmäätekevän roolissa, hyvä ja vakuuttava ulosanti ja teknisesti hiottu tapa, tyyli esittää asioita.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Espoossa toimii sinimustaliikkeen kannattajat aktiivisesti mm.Matinkylässä ryhmä esiintyy julkisesti eli pitää puheita ja esiintyy lisäjäseniä riveihinsä hankkien ja kaikki tapahtuu poliisin suojeluksessa.
Täysin uskomatonta touhua että puolue jota on rastistisuuden johdosta pyritty poistamaan puoluerekisteridtä , ellei ole jo poistettu, saa esiintyä ja levittää fasistista ideologiaansa julkisesti.
Tämä on mahdollista vain Suomessa, missään muussa Euroopan maassa tuollaista ei edes katsottaisi, kielto julkiselle esiintymiselle tulisi välittömästi. Poikkeuksena voi olla Saksa jossazäärioikeisto on taas vuodikymmenten tauon jälkeen sljanut nostaa ikävästi päätään. Mutta muualla ei todellakaan, ei Pohjoismaissa tulisi kuuloonkaan.

Kaikki johtuu siitä että hallituksessa istuu äärioikeistolaisia ajatuksia kannattavia persuja ja kokoomuslaisia sekä äärikonservatiivisia kristillisdemokraatteja.
Kristilliset ovat pahimpia kaksinaismoralisteja mitä on olemassa, yhtäältä esitetään yhtä ja toisaalta toista, tuetaan äärioikeistolaista ajattelutapaa.

Näin kammottavat raadot nousevat maan uumenista esiin kuten Tolkienin fantasiasarjassa. Tulee tosiaan mieleen Taru Sormusten Herrasta- trilogia klonkkuineen päivineen oikeistohallituksen ja Sinimustaliikkeen uhoilun myötä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu