Piispojen esityksessä teologinen harha

Anonyymi-ap

Uudessa testamentissa Jeesus vahvistaa miehen ja naisen avioliiton: ”Ettekö ole lukeneet, että Luoja alun perin teki ihmisen mieheksi ja naiseksi? Sen tähden mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. He eivät siis enää ole kaksi, he ovat yksi. Ja minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako.” (Matt. 19)

Tämän piispat tietävät hyvin. Heidän argumentaationsa puolestaan lähtee siitä, että tilanne on noista ajoista muuttunut ja tieto on lisääntynyt niin paljon, että asioita täytyy tulkita uudella tavalla. Piispainkokous ilmaisi asian seuraavasti esityksessään kirkolliskokoukselle: ”Syventynyt tieto sukupuolisuuden ja seksuaalisuuden synnystä ja kehittymisestä täytyy ottaa huomioon pohdittaessa kirkon avioliittokäsitystä.”

Vielä selvemmin tästä puhui piispa Kaisamari Hintikka Ylen A-studiossa. Hän sanoi, että ”meidän täytyy ymmärtää, että Raamatun tekstit ovat syntyneet sellaisessa kontekstissa, jossa ymmärrys ihmisen moninaisuudesta ja ihmisen seksuaalisuuden moninaisuudesta on ollut aika rajallinen”.

Miten tämän jälkeen voi enää uskottavasti opettaa, että Jeesus on kaikkivaltias Jumalan Poika?
Näistä argumenteista näyttää seuraavan loogisesti, että Jeesus itse ei tiennyt ihmisen moninaisuudesta ja seksuaalisuuden moninaisuudesta sellaista, mitä me tiedämme. Me pystymme siksi ratkaisemaan asian paremmin kuin Jeesus. Hän oli aikansa tuote ja puhui oman aikansa maailmassa.

Tämä johtopäätös on kuitenkin kristinuskon kannalta mahdoton. Onko sen seurauksia yhtään mietitty? Miten tämän jälkeen voi enää uskottavasti opettaa, että Jeesus on kaikkivaltias Jumalan Poika? Jos hän ei tiennyt edes ihmisen seksuaalisuudesta enempää kuin nykyihminen, mitä sanottavaa hänellä voisi olisi nykyihmiselle mihinkään asiaan? Miksi häntä pitäisi kuunnella yhtään missään?

Mitä kristinuskosta jää jäljelle, jos omaksutaan tällainen teologinen metodi?

Tällaisilla argumenteilla uuden avioliittokäsityksen ajaminen on hengellisesti äärimmäisen vaarallista. Se näyttää johtavan käytännössä Jeesuksen jumaluuden kieltämiseen, koska häntä implisiittisesti pidetään pelkästään erehtyvänä inhimillisenä opettajana. Varsinkin kun Jeesus näyttää paaluttavan avioliittokäsityksensä luomiseen eikä siten pidä sitä muuttuvana yhteiskunnallisena rakenteena, joka vaihtuu aikakaudesta toiseen.

Piispainkokouksen esityksen perustelut kuulostavat siis vielä harhaoppisemmilta kuin itse esitys. Herra armahtakoon luterilaista kirkkoa, jos se lähtee tällaiselle tielle.

-santerimarjokorpi-

100

571

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Piispat ovat nyt asettuneet Jumalan yläpuolelle. 😼

      • Anonyymi

        Kuten saatanakin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kuten saatanakin.

        Kyllä. "Ette suinkaan kuole; vaan Jumala tietää, että sinä päivänä, jona te siitä syötte, aukenevat teidän silmänne, ja te tulette niinkuin Jumala tietämään hyvän ja pahan".

      • Anonyymi
        aito_Iainen kirjoitti:

        Kyllä. "Ette suinkaan kuole; vaan Jumala tietää, että sinä päivänä, jona te siitä syötte, aukenevat teidän silmänne, ja te tulette niinkuin Jumala tietämään hyvän ja pahan".

        No aukenivatko silmät? Erotatko Raamatusta hyvän tiedon ja pahan tiedon? Saatanan ja Jumalan toisistaan tiedon perusteella, kun molempia kutsutaa Jumalaksi?

      • Aloittaja on oikeassa. Niin Raamatussa lukee.

        Mutta siinä ei oteta kantaa siihen, että homoparit voidaan vihkiä kirkossa avioliittoon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No aukenivatko silmät? Erotatko Raamatusta hyvän tiedon ja pahan tiedon? Saatanan ja Jumalan toisistaan tiedon perusteella, kun molempia kutsutaa Jumalaksi?

        Luojajumala ei ollut ollenkaan yhtä vakuuttunut teidän kyvyistänne, että vaikka ihminen tuli luoduksi Jumalan kuvaksi, tämä olisi näitä silti erottanut.

        1.Moos. "3:22 Ja Herra Jumala sanoi: "Katso, ihminen on tullut sellaiseksi kuin joku meistä, niin että hän tietää hyvän ja pahan. Kun ei hän nyt vain ojentaisi kättänsä ja ottaisi myös elämän puusta ja söisi ja eläisi iankaikkisesti!"

        Peittikin ikuisen elämän materialla, että ette saa jumalan kykyä haltuunne luoda sanan voimalla, jos ette erota hyvää tietoa ja pahaa tietoa.

        Nyt saadaksesi tuon kyvyn haltuusi, sinun olisi voitettava materia, joka peittää tuon ikuisen elämän - ihmeidentekokyvyn.

      • Anonyymi

        Tämä on nyt hieman älykkäämpi tarina.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Luojajumala ei ollut ollenkaan yhtä vakuuttunut teidän kyvyistänne, että vaikka ihminen tuli luoduksi Jumalan kuvaksi, tämä olisi näitä silti erottanut.

        1.Moos. "3:22 Ja Herra Jumala sanoi: "Katso, ihminen on tullut sellaiseksi kuin joku meistä, niin että hän tietää hyvän ja pahan. Kun ei hän nyt vain ojentaisi kättänsä ja ottaisi myös elämän puusta ja söisi ja eläisi iankaikkisesti!"

        Peittikin ikuisen elämän materialla, että ette saa jumalan kykyä haltuunne luoda sanan voimalla, jos ette erota hyvää tietoa ja pahaa tietoa.

        Mistä mahtoivat syödä, kun pian kuolivat.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Mistä mahtoivat syödä, kun pian kuolivat.

        Höpöhöpö! Elivät yli tuhat vuotta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpöhöpö! Elivät yli tuhat vuotta.

        Elleivät peräti kahta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Elleivät peräti kahta.

        Raamatun mukaan Aadam ja Eeva saivat useita lapsia, juutalaisen perimätiedon mukaan Aatamilla oli jopa 56 perillistä, joista Raamatussa mainitaan nimeltä kolme, Kain ja Abel ja Set. Kuollessaan Aadam oli kertomuksen mukaan 930-vuotias.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Höpöhöpö! Elivät yli tuhat vuotta.

        Aha. Koska kaksi ensimmäistä ihmissukua kuoli sukupuuttoon, niin varmuutta ei ole sinun juttuusi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpöhöpö! Elivät yli tuhat vuotta.

        930 on tarkka luku.

      • Anonyymi kirjoitti:

        930 on tarkka luku.

        Tarkka? Olet pelkkä hölisijä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        930 on tarkka luku.

        Niin se olikin, kiitos

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Aloittaja on oikeassa. Niin Raamatussa lukee.

        Mutta siinä ei oteta kantaa siihen, että homoparit voidaan vihkiä kirkossa avioliittoon.

        Ei voi. Kun kirkko tekee niin, se lakkaa olemasta kirkko.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei voi. Kun kirkko tekee niin, se lakkaa olemasta kirkko.

        Aha. Kirkko on olemassa, vaikka ihmisiä vihitään avioliittoon.

      • Anonyymi

        Se on ylpeyden syntiä.

      • Anonyymi

        Tehän Jumalan suuhun olette laittaneet kiellon samaa sukupuolta olevien välisestä Kristillisestä avioliitosta, Raamatussa sellaista vaan ei näyttäisi olevan.
        Toisin sanoen Raamattu ei eriarvoista seksuaalisia vähemmistöjä, vaan te asetatte heidät eriarvoiseen asemaan lukemalla Raamatusta sellaista mitä sinne ei ole kirjoitettu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        930 on tarkka luku.

        Joo ei Raamatun mukaan kukaan ihminen ole elänyt yli 1000 vuotta. (Miten pitkään lie erilaisissa eepoksissa ihmiset eläneet.)

      • Anonyymi
        aito_Iainen kirjoitti:

        Raamatun mukaan Aadam ja Eeva saivat useita lapsia, juutalaisen perimätiedon mukaan Aatamilla oli jopa 56 perillistä, joista Raamatussa mainitaan nimeltä kolme, Kain ja Abel ja Set. Kuollessaan Aadam oli kertomuksen mukaan 930-vuotias.

        Paljon sukurutsaa täytyi olla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tehän Jumalan suuhun olette laittaneet kiellon samaa sukupuolta olevien välisestä Kristillisestä avioliitosta, Raamatussa sellaista vaan ei näyttäisi olevan.
        Toisin sanoen Raamattu ei eriarvoista seksuaalisia vähemmistöjä, vaan te asetatte heidät eriarvoiseen asemaan lukemalla Raamatusta sellaista mitä sinne ei ole kirjoitettu.

        Jumala sen on laittanut tuomitsemalla homostelun!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paljon sukurutsaa täytyi olla.

        Miten niin?

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Aloittaja on oikeassa. Niin Raamatussa lukee.

        Mutta siinä ei oteta kantaa siihen, että homoparit voidaan vihkiä kirkossa avioliittoon.

        Mutta siihen otetaan kyllä kantaa, että miesten keskinäiset seksuaaliset suhteet ovat kauhistus Jumalan silmissä. Voihan siitä itsekin päätellä, että siksi Hän tuskin heitä olisi avioliittoonkaan siunaamassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jumala sen on laittanut tuomitsemalla homostelun!

        Homosteluakaan ei ole kieltänyt, ainoastaan miehiä makaamasta miehen kanssa niinkuin vaimon kanssa maataan.
        Siis makaatko sinä vaimosi kanssa niinkuin miehet makaavat miehen kanssa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Homosteluakaan ei ole kieltänyt, ainoastaan miehiä makaamasta miehen kanssa niinkuin vaimon kanssa maataan.
        Siis makaatko sinä vaimosi kanssa niinkuin miehet makaavat miehen kanssa?

        Eikö homostelussa saa orgasmia?

      • Anonyymi

        Se on ylpeyttä, Prideä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö homostelussa saa orgasmia?

        Sinä saat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö homostelussa saa orgasmia?

        Siis oikeasti? Makaatko sinä muijasi kanssa niinkuin miehet makaavat miehen kanssa?

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Tarkka? Olet pelkkä hölisijä.

        Minkä ikäinen tämä torre on?

    • Anonyymi

      Raamattu ei ole Jumalan puhetta ihmisille, vaan ihmisen puhetta Jumalasta.

      • Anonyymi

        Ja kahdestakin Jumalasta. Ainakin.

      • Anonyymi

        Kyllä se on Jumalan puhetta minkä ihminen on kirjoittanut ihmisille.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se on Jumalan puhetta minkä ihminen on kirjoittanut ihmisille.

        Kun Paavali kirjoitti kirjeitä, niin se on sinulle Jumalan puhetta.

        Ei ihme, että Suomessa uskovat loppuvat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se on Jumalan puhetta minkä ihminen on kirjoittanut ihmisille.

        Missä se Jumala mahtoi puheensa pitää?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se on Jumalan puhetta minkä ihminen on kirjoittanut ihmisille.

        Näin se on.

    • Anonyymi

      Kuinka vanhaksi ajattelit Jeesuksen eläneen?

      • Tutkijoiden mukaan Jeesuksen maallinen vaellus ihmisenä kesti n. 33 vuotta. 😺

      • Anonyymi
        aito_Iainen kirjoitti:

        Tutkijoiden mukaan Jeesuksen maallinen vaellus ihmisenä kesti n. 33 vuotta. 😺

        Koska evankeliumit on kirjoitettu?

      • aito_Iainen kirjoitti:

        Tutkijoiden mukaan Jeesuksen maallinen vaellus ihmisenä kesti n. 33 vuotta. 😺

        Tutkittu, että Jeesus on keksitty hahmo. Ja häneen uskovat odottavat sitä takaisin kukin elämänsä loppuun jo Paavalin ajoista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koska evankeliumit on kirjoitettu?

        Ajattelin, kun niissäkin vielä sanoo yhtä ja toista.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Koska evankeliumit on kirjoitettu?

        Kaikki evankeliumit on kirjoitettu Jeesuksen kuoleman jälkeen, historiantutkijoiden mukaan n. vuosien 70 ja 95 jaa. välillä.

      • torre3 kirjoitti:

        Tutkittu, että Jeesus on keksitty hahmo. Ja häneen uskovat odottavat sitä takaisin kukin elämänsä loppuun jo Paavalin ajoista.

        Pieni täsmennys. Tutkittu, että Raamatussa esiintyvä Jeesus on enemmän tai vähemmän keksitty hahmo. Monet historioitsijat kuitenkin olettavat, että Raamatun Jeesuksella on ollut todellinen esikuva tai useampia esikuvia. Noihin aikoihin kiertelevät saarnamiehet eivät olleet niillä kulmilla mikään harvinaisuus. Luonnollisesti Jeesuksen esikuva ei kävellyt vetten päällä, taikonut vettä viiniksi tai herättänyt kuolleita. Jeesuksen jumaluuskin on kirkon keksimä oppi Nikean kirkolliskokouksen ajoilta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Koska evankeliumit on kirjoitettu?

        Markus v 30 - 35
        Matteus v 60-70
        Luukas v 62
        Johannes v 90

      • Anonyymi
        SirCucco kirjoitti:

        Kaikki evankeliumit on kirjoitettu Jeesuksen kuoleman jälkeen, historiantutkijoiden mukaan n. vuosien 70 ja 95 jaa. välillä.

        Tottakai nehän kertovat Jeesuksesta.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Tutkittu, että Jeesus on keksitty hahmo. Ja häneen uskovat odottavat sitä takaisin kukin elämänsä loppuun jo Paavalin ajoista.

        Sinulla on varmasti tarjota toinen ajattelija tilalle, kun hänen filosofiansa ja metafysiikkansa on niin uniikkia? Kyse ei ole ihmisestä, vaan ajattelusta.

      • Anonyymi
        SirCucco kirjoitti:

        Kaikki evankeliumit on kirjoitettu Jeesuksen kuoleman jälkeen, historiantutkijoiden mukaan n. vuosien 70 ja 95 jaa. välillä.

        Löytyykö virallista tietoa, väittäisin, että vielä myöhemmin. Ihan alkeperäisenä, niin mikä on vanhin teksi ja miltä ajalta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Löytyykö virallista tietoa, väittäisin, että vielä myöhemmin. Ihan alkeperäisenä, niin mikä on vanhin teksi ja miltä ajalta?

        Papyruksen palanen P52 on vanhin, ajoitettu toisen vuosisadan puoleen väliin. Setelirahan kokoinen kappale.

      • Anonyymi
        aito_Iainen kirjoitti:

        Markus v 30 - 35
        Matteus v 60-70
        Luukas v 62
        Johannes v 90

        Tämä oli kyllä palstan hilpein kommentti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä oli kyllä palstan hilpein kommentti.

        aito_lainen tapansa mukaan pihalla.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tottakai nehän kertovat Jeesuksesta.

        Kuka pani alulle kirjoittaa Jeesuksesta? Paavali?

        Miksi kukaan ei kirjoittanut Jeesuksesta hänen elinaikanaan? Ei edes Paavali tiennyt mitä Jeesus oli tehnyt.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tämä oli kyllä palstan hilpein kommentti.

        Kyllä se ihan tutkittu tieto on 😺

      • Anonyymi
        SirCucco kirjoitti:

        Pieni täsmennys. Tutkittu, että Raamatussa esiintyvä Jeesus on enemmän tai vähemmän keksitty hahmo. Monet historioitsijat kuitenkin olettavat, että Raamatun Jeesuksella on ollut todellinen esikuva tai useampia esikuvia. Noihin aikoihin kiertelevät saarnamiehet eivät olleet niillä kulmilla mikään harvinaisuus. Luonnollisesti Jeesuksen esikuva ei kävellyt vetten päällä, taikonut vettä viiniksi tai herättänyt kuolleita. Jeesuksen jumaluuskin on kirkon keksimä oppi Nikean kirkolliskokouksen ajoilta.

        Raamatun Jeesuksella ei edes väitetä olevan mitään tekemistä historiallisen Jeesuksen kanssa.

        Historiallinen Jeesushan jo ihan tämän päivän tiedon perusteella kumoaa Raamatun Jeesus t tarinat; Jeesuksen kaksoisveli, lapset ja ennen Paavalin kirjeitä tehty evankeliumi. Mitäniitä inkaan.

        Ei kai nyt kukaan tänä päivänä voi edes kuvitella moista!

        Mutta sillä ei ole mitään tekemistä ihmeiden tai vetten päällä kävelyjen kanssa, kun ne juuri sopivat tieteeseen, voi hyvä Luoja.

        Mistä valheesi keksit? 🙄

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä valheesi keksit? 🙄

        Totta, perun puheeni.

        'Ei kai nyt kukaan tänä päivänä voi edes kuvitella moista!'.

        Kun on tullut toiselta planeetalta, ei aina muista ottaa huomioon ihmisten älykkyysosamäärää, sorry.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koska evankeliumit on kirjoitettu?

        "Koska evankeliumit on kirjoitettu?"

        N. 20 - 60 vuotta tapahtumien jälkeen.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Tutkittu, että Jeesus on keksitty hahmo. Ja häneen uskovat odottavat sitä takaisin kukin elämänsä loppuun jo Paavalin ajoista.

        Höpöhöpö. Jeesus Nasaretilaisen historiallisuus on todistettu moneen kertaan Raamatun ulkopuolisista lähteistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Papyruksen palanen P52 on vanhin, ajoitettu toisen vuosisadan puoleen väliin. Setelirahan kokoinen kappale.

        Se on kylläkin toisen vuosisadan alkupuolelta eikä vasta puolivälistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on kylläkin toisen vuosisadan alkupuolelta eikä vasta puolivälistä.

        Eikö se vanhin ollutkaan jo vuonna 30, vaan sata vuotta myöhemmin?!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Höpöhöpö. Jeesus Nasaretilaisen historiallisuus on todistettu moneen kertaan Raamatun ulkopuolisista lähteistä.

        Siitä huolimatta Jeesus puhui kuin kylähullu.

        Että ei mitään merkitystä koko hemmolla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä valheesi keksit? 🙄

        Omasta päästään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä oli kyllä palstan hilpein kommentti.

        Paljastat kyllä miltei pohjattoman ymmärtämättömyytesi ja tietämättömyytesi.

    • Anonyymi

      Aloittajalle, kyseisessä kohdassa ei mainita mitään vihkimisestä, kuten ei missään raamatun kohdassa. Kirkollisen vihkimisen avioliiton vahvistamiseksi aloitti katolinen kirkko, siviilivihkimiset aloitettiin Ranskassa. Katolinen kirkko valikoi tekstit mitä halusi raamattuun.Ja ulkopuolelle jätettyjen tekstien mm. monien Jeesuksen opetuslapseksi mainittujen henkilöiden esm.Tuomaan evankeluimin lukeminen ja halussapito oli kuolemanrangaistuksen uhalla kielletty. Pietarin kirjeen hyväksymisestä raamattuun kokoajat olivat erimielisiä mutta Pietarin näkyvyys hyväksytyissä evankeliumeissa vaikutti hyväksymiseen.

      • Anonyymi

        Tuomaan evankeliumi, tuo Jeesuksen opetuslauseiden kokelma, jonka on merkinnyt ylös hänen kaksoisveljensä, se vaadittiin kirkon toimesta hävittämään jo 300-luvulla. Ja löytyi Nag Hammadista sinetöidysta ruukusta vasta vuonna 1948.

        Tuomaan evankeliumi on kirjoitettu ennen Raamatun evankeliumeita, ja jo ennen Paavalin kirjeitä , ja antaa hyvän vertailupohjan Raamattuun kirjoitettuihin evankelumeihin Jeesuksen opetuksista.

        Se ei sisällä mm. ollekaan käsitettä synti, Jeesusta ei puhuta myöskään Kristuksena, ei myöskään Herrana, vaan ainoastaan Jeesuksena.

        Se antaa hyvän kokonaiskuvan Jeesuksen opetuksien oivalluksista, joskin sisältää varmasti paljon vain Jeesuksen suuhun kirjoitettua tekstiä. Itseäni huvittaa teksti - ei miehestä, joka kantaa lammasta, vaan lampaasta, joka on miehen ympärillä. Se on niin, että miten me sen haluamme nähdä.

        Mitä haluat nähdä ?

    • Anonyymi

      Jumalan ja Herramme Jeesuksen Pyhyyden ja Kaikkivaltiuden kunnioituksen on synti sumentanut monelta.
      Jumala on Pyhä ja me olemme syntiset, uskovina armahdetut ja päiväisen parannuksen kautta pysymme sellaisina.

      Jumala joka on luonut galaksit suunsa henkäyksellä ja tietää hiustemmekin luvun ja jolle kaikki vastaamme kerran teoistamme.

      Hän joka on kaiken luonut ja sitä ylläpitää määrittelee sanassaan mikä on syntiä ja siihen on tyytyminen.
      Maailmaan mukaan menneet papit vaeltavat muuttuvien ihmiskäsitysten ja tiedon ylpeyden mukaan isti Jumalan sanasta ja sitä korvasyyhy saarnaa suoltavat mitä ihmiset haluavat kuulla. Se on eksytystä.

      • Anonyymi

        Aamen!

      • Anonyymi

        Hyvin kiteytit.

      • Anonyymi

        Synti kyllä liittyy edelleenkin Saatanaan, eikä Jumalaan.

        Hyvin kuvasit tämän skitsofreenisen tilanteen; Jumalan valtakunta on itsessä niin, että Luojajumala laskee jokaisen hiuksenkin (Jeesuksen evankeliumi), ja sitten ihminen onkin läpikotaisin syntinen (Paavalin evankeliumi).

        Nämä eivät mahdu samaan ihmiseen - tietää Raamatun mukaan jo Paavalikin ja käskee ensin perkaamaa taivasten valtakunnan pois ennen kuin siirtyy syntien valtakuntaan.

        Matt.13:33 ja 1.Kor.5:7

      • Anonyymi

        Jumala loi kaiken, mutta pääosin epäonnistui, koska vain juutalaiset alkujaan kelpasivat hänelle. Ja Jeesuksen ristillä riiputtamisen jälkeen kristityt. Juutalaiset hylättiin. Turhaa työtä tuli siis paljon tehtyä. Jollei tarkoitus sitten ole täyttää maailmankaikkeus luterilaisilla. Paavali kylläkin varoitteli korinttilaisia uskonveljiään lankeamasta naisiin ja ottamaan itsestään mallia. Ei sellaisesta menosta hyvä hytky.

    • Anonyymi

      Piispat eivät ole mitään eksyttäneet. He toimivat oikealla tavalla.

      • Anonyymi

        Maapallon lähes 2 miljardin jäsenen valtakirkkojen piispat ovat eri mieltä Suomen pienen luterilaisen kirkon piispojen kanssa.

    • Anonyymi

      Ainoa harha on housuissasi.

    • Anonyymi

      Miten piispat kehtaa?

    • Anonyymi

      Hyvin Santeri kiteyttää ongelman.

    • Anonyymi

      Suorastaan vale se on eikä harha.

    • Anonyymi

      Jeesus ei puhunut mitää avioliitosta antamassasi esimerkissä vaan luomisesta. Jeesus ei puhunut mitään avioliitosta myöskään meidän tuntemassamme merkityksessä.

      Kun Jeesus puhui "avioliitosta" Matt. 19. luvussa oman aikansa merkityksessä, kysymys oli tietysti heteroseksuaalisista suhteista. Hän kuitenkin lisää:

      Matt. 19:11 Mutta hän sanoi heille: "Se ratkaisu ei sovellu kaikille, ainoastaan niille, joille se osa on annettu. [1. Kor. 7:7,17]
      12 On sellaisia, jotka äitinsä kohdusta saakka ovat avioliittoon kelpaamattomia, on toisia, joista ihmiset ovat tehneet sellaisia, ja on niitä, jotka itse, taivasten valtakunnan tähden, ovat ottaneet osakseen naimattomuuden. Joka voi valita tämän ratkaisun, valitkoon."

      Homot ovat juuri niitä jotka ovat syntymästään saakka hetroseksuaalisiin suhteisiin kelpaamattomia. Jokainen valitkoon sen mikä hänelle parhaiten sopii. Tämä näyttää olevan Jeesuksen kanta

      Oliko Jeesus aikaansa edellä? Me vihimme Jeesuksen luvalla kirkossa avioliittoon myös homoja.

      • Anonyymi

        Tämä, että kuka äitinsä kohdussa olisi tuomittu muinoin jo naimattomaksi, on mielenkiintoinen kysymys, joka liittyy mm. pyhään Walpurgiin, joka on antanut nimensä Vapulle.

        Hänet tuomittiin jo lapsena naimattomaksi ja aateliset vanhempansa laittoivat tytön luostariin tästä syystä jo 12 vuotiaana, mutta lopulta hän kuitenkin johti miesluostaria.

        Valpurin yönä lentävät noidat, mutta Suomessa ne lentävät jo pääsiäisenä.

        Miksi?

        Wiki täsmentää - laitettiin luostariin 10-vuotiaana, ja nimi kirjoitetaan Valburg.

        Vappu noitineen perustuu kelttien juhlaan, jolloin noidat Saksasta lensivät Suomessa olevalle Kyöpelin vuorelle, jonka omisti Ior Bock, Joulupukki suoraan alenevassa polvessa, jota mm. Yhdysvaltain presidentti Regan on tullut juuri tästä syystä tapaamaan.

        Tarina on muuten tosi ja löytyy Ior Bock sivustolta.

        Mutta miksi Valburg oli jo äitinsä kohdussa tuomittu naimattomaksi?

      • Anonyymi

        Jeesus ei todellakaan puhu homoseksuaalisuuteen liittyvästä asiasta, vaan samasta mikä liittyi Valburgiin. Kuka keksii, että mistä on kyse?

    • Anonyymi

      Mikähän siinä kun minulta purskahti nauru (ehkä sopimattomasti näin surullisessa asiassa) kun luin että piispatar oli puhunut siitä miten nykyään "ymmärrämme" asioita paremmin. Minusta kun näyttää että ihmiset tuntuvat olevan taipuvaisia erilaisille luulotteluille yhtä lailla nykyään kuin muinoinkin eikä siltä tunnu suojaavan piispankaapukaan.

      • Anonyymi

        Niin, ihminenkö tänä päivänä ymmärtää paremmin asioita kuin Jumala? Eihän Jumala ole jäänyt sinne historiaan, pelkästään Raamatun lehdille. Hän elää ja vaikuttaa tänäänkin ja tässä ajassa.

    • Anonyymi

      Miehen ja naisen välinen avioliitto on pyhä ja kaunis sakramentti. Homosuhde on saastainen, häpeällinen synti. Homot ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa ja itse häpäisseet ruumiinsa. Tässä ei ole mitään Jumalan asettamaa, ei pyhää, ei kaunista saatikka sakramenttia. Jeesus sanoi: mies luopukoon isästään ja äidistään ja yhtyköön vaimoonsa, näin he eivät ole enää kaksi vaan yksi liha. Homoilu on haureutta, porttoon yhtymistä.

      • Anonyymi

        Elävän elämän arjessa tuollaiset haihattelut avioliiton pyhyydestä ja kauneudesta katoavat nopeasti varsinkin lasten tullessa arkeen mukaan.
        Lapsellista väittää Raamatullisena totuutena seksuaalisista vähemmistöistä sellaista mitä ei Raamatun kirjoituksiin ole kirjattu.
        Kommentistasi alkaa ihan hävettää olla hetero ja väkisinkin tulee mieleen miksi et kysynyt äidiltäsi millainen ihminen muuttelee Raamatun kirjoituksiin omia luulojaan.

    • Anonyymi

      Tuo on niin totta.

    • Anonyymi

      Erinomainen kirjoitus.

    • Anonyymi

      Luterilainen avioliitto ei ole sakramentti. Roomalaiskatolisilla se on sakramentti.

    • Anonyymi

      Olen samaa mieltä.

    • Anonyymi

      Mainio analyysi.

      • Anonyymi

        Ei pidä paikkaansa: "Piispojen esityksessä teologinen harha"!

        Se kuuluu liberaaliteologiaan!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei pidä paikkaansa: "Piispojen esityksessä teologinen harha"!

        Se kuuluu liberaaliteologiaan!

        Liberaaliteologia on harhaa. Se ei ole kristinuskoa. 😺

      • Anonyymi
        aito_Iainen kirjoitti:

        Liberaaliteologia on harhaa. Se ei ole kristinuskoa. 😺

        Raamatun kirjoitusten mukaan silloisille aikalaisille kaikkea suomessa esiintyvää uskoon liittyvää voidaan pitää harhana.
        Ne ihmiset elivät todeksi sitä mitä "jotkut" palstalla eläbät todeksi ainoastaan kirjoittelussaan ja korskahtelevissa puheissaan.

    • Anonyymi

      Ihan hirveää.

    • Anonyymi

      Ihan hirveää menoa

    Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Valkeakosken kiinniotettua ei epäillä

      Kummallisia kommentteja ja uhkauksia poliisi taas jakelee orjakansalle muituttaakseen verisrstä kostosta jos rahvas kapi
      Maailman menoa
      56
      5694
    2. Valkeakosken murhaaja

      Raiskausrikosten joukossa kanta suomalainen tekijä on niin harvinainen että kannattaa erikseen mainita. Raiskausuutisia
      Maailman menoa
      61
      2713
    3. Tekijä on poliisin vanha tuttu

      Ihan supisuomalainen.
      Valkeakoski
      56
      2409
    4. Kuumat päivät

      Hyvää huomenta. 🌞🌼☕😊🙌 Sinkkukesä 2024
      Ikävä
      347
      1113
    5. Nainen, olet jollakin tavalla pelottava

      Tunne sinun suhteen on ehkä verrattavissa ruusupensaaseen, hurmaavan kaunis kukka, upea tuoksu, mutta jos yrittää lähell
      Ikävä
      57
      1074
    6. Tietääkö kukaan millaisesta perheestä murhaaja on?

      Onko siis rikkaiden lellipentu, joka luulee, että kaikkea saa tehdä, vai köyhien kakara, jolla ei ole mitään vastuuta ku
      Valkeakoski
      28
      1019
    7. Valkeakosken surmaaja oli koeajalla edellisestä tuomiosta

      Tässä osoitus, että rangaistukset Suomessa ovat liian löysiä ja se maksoi tämän tytön hengen https://yle.fi/a/74-2009067
      Maailman menoa
      4
      907
    8. Haaveilen sinusta

      Läheisyydestäsi, kosketuksestasi. Siitä että saisin koskettaa sinua. Pitää sinua lähellä. En tiedä mistä tämä tuli. Tied
      Ikävä
      22
      803
    9. Enpä usko että olisit valmis jättämään kaiken

      Vaikka tulisin ja kosisin sinua.
      Ikävä
      48
      791
    10. Ohimenevältä

      Tilalta tämä alkaa jo vaikuttamaan. Arjen pieni piristys olimme toisillemme.
      Ikävä
      29
      783
    Aihe