Sanni hemmettiin tämän kauden jälkeen!

Anonyymi-ap

Jannen ei todellakaan olisi pitänyt pudota ensimmäisenä.
Lepsukkahan tietysti pitää mieluummin naiset mukana.

55

1268

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      No, pudotti nyt naisetkin.
      Mutta Jannen olisi pitänyt laulaa kappale, joka on hänen äänelleen ja tyylilleen omiaan.
      Kun hän ääni ratkaisee vaiheessa lauloi itse valitsemansa kappaleen, niin kaikki muut kääntyivät, paitsi Sanni.
      Siksi Sanni ei sovi valmentamaan toisia, kun ei osaa arvostella, eikä valmentaa.
      .

    • Anonyymi

      Hanna Silanderin pudottaminen oli illan suurin virhe. Tv sammui samantien.
      Näkee, että kunnon laulajien päälle tuolla ei taaskaan ymmäretä. Ja jälleen toistui tuttu kaava eli erinomainen lauluäänikään ei riitä, jos laulaa suomi iskelmää.😠

      • Anonyymi

        Niinpä. Jannekaan ei laulanut ääni ratkaisee vaiheessa kotimaista.
        Mutta kaksintaistelussa ja tämänpäiväisessä päätyi laulamaan ja näin kävi. Eikös ne valmentajan kanssa suunnittele, mitä lauletaan sen jälkeen kun ovat ääni ratkaisee jakson jälkeen päässeet jatkoon itse valitsemallaan kappaleella?

    • Anonyymi

      No joo, Kaarlo Haapiainenkin putosi.
      Mahtavasti lauloi Nocturnen!
      Miksi ihmeessä sinne otetaan Sannin kaltaisia musiikista mitään ymmärtämättömiä tolvanoita.

      • Anonyymi

        Kaarlo oli ehdottomasti paras! En ymmärrä hänen pudottamistaan!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaarlo oli ehdottomasti paras! En ymmärrä hänen pudottamistaan!!

        Olin tyrmistynyt, että hänet tiputettiin!! Olin satavarma, että hän ainakin jatkaa, koska lauloi todella upeasti!

        Ei tämä kisa näköjään ole parhaimmille laulajille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olin tyrmistynyt, että hänet tiputettiin!! Olin satavarma, että hän ainakin jatkaa, koska lauloi todella upeasti!

        Ei tämä kisa näköjään ole parhaimmille laulajille.

        Kyllä hänen veto oli illan parhaimmistoa Hannan ohella. Mutta kuten tyypillistä, jos laulaa suomeksi siitä tulee jo ennen ääntäkään samantien virhepisteitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olin tyrmistynyt, että hänet tiputettiin!! Olin satavarma, että hän ainakin jatkaa, koska lauloi todella upeasti!

        Ei tämä kisa näköjään ole parhaimmille laulajille.

        Noh ei se välttämättä tämä kisa olekaan aina parhaille laulajille vaan tässä kisaformaatis pittää ottaa huomioon se tyyli eli pitää olla tietty tyyli ja kaarlon tyyli ilmeisesti ei sopinut niin hyvin voice of finlanttiin ja sama juttu sen erään mieslaulajan kohdalla joka putosi jatkosta joka sopisi paremmin teatterilavoille teatraalisten ja suureellisten esitysten ansiosta kuten muistaakseni hänelle sanottiin että on huikea laulaja mut ei sovi oikein voice of finlandiin. Että näin. Mutta tietenkin nuo jatkossa olevat laulajat ovat kaikki hyviä laulajia.

        No mikä se voicen "tyyli" sitten on? Yhtäkään pinnalle noussutta voice voittajaa en tiedä, joten en osaa tyylistäkään mitään sanoa paitsi sen, että suomi iskelmä siihen ei ainakaan kuulu. Mitkä muut tyylit sitten?

        Samulin olisi ilman muuta pitänyt päästä jatkoon, vaikka Elastinenkin arvosteli liian teatraalisena. Kykenisi varmasti laulamaan mitä tahansa popista heavyyn ja monet parhaista kykenevät käyttämään ääntään Samulin lailla.

        Toinen tippuja sai suurimmat suosion osoitukset, esitti Loirin kappaleen tunteella ja voimalla. Ei välttämättä niin monipuolinen ja sopisi ehkä paremmin johonkin muuhun kilpailuun.

        Pääsivät kuitenkin näyttämään taitonsa, eikä edes voitto takaisi menestystä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No mikä se voicen "tyyli" sitten on? Yhtäkään pinnalle noussutta voice voittajaa en tiedä, joten en osaa tyylistäkään mitään sanoa paitsi sen, että suomi iskelmä siihen ei ainakaan kuulu. Mitkä muut tyylit sitten?

        Et ole koskaan kuullut nimistä Antti Railio ja Markus Salo?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et ole koskaan kuullut nimistä Antti Railio ja Markus Salo?

        En minäkään ole Markus Salosta kuullut, Antti Railion tiedän ja luultavasti jokunen muukin joka pärjännyt hyvin, mutta useimmat kadonneet julkisuudesta. On myös monta jotka eivät voittaneet, mutta pärjänneet hyvin.

        Luultavasti useimmilla valmentajilla suosikki valittuna ja muut hyvät tiputtavat pois että suosikin voitto varmistuisi.

        Eikös Antti Railio ole ollut raskasta joulua-kiertueellakin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikös Antti Railio ole ollut raskasta joulua-kiertueellakin?

        En paljon muuta itsekään ole kuullut, mutta hyvä äänihän sillä on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En minäkään ole Markus Salosta kuullut, Antti Railion tiedän ja luultavasti jokunen muukin joka pärjännyt hyvin, mutta useimmat kadonneet julkisuudesta. On myös monta jotka eivät voittaneet, mutta pärjänneet hyvin.

        Luultavasti useimmilla valmentajilla suosikki valittuna ja muut hyvät tiputtavat pois että suosikin voitto varmistuisi.

        Ei naamansa telkkarista ja juorulehtien sivuilta pois pitäminen tarkoita sitä ettei ole uraa. Jos ei edes harrasta keikoilla käymistä niin ei niistä silloin mitään tiedä. Jos luulee ettei ihmiset tee töitä kuin vain telkkarissa. Eikä mitään uraa kellekään ole voicessa "luvattu". Mistä semmosta päähäs olet saanut? Sehän on viihdeohjelma. Katsojat äänestää sen voittoon josta tykkää eniten. Ura on jokaisen omissa käsissä.

    • Anonyymi

      Kuka ne valmentajat sinne valitsee?
      Ne pilaavat koko skaban.
      Eivät todellakaan ymmärrä musiikista mitään.

      • Anonyymi

        Ei kenekään valinnat tyydyttäisi kaikkia katsojia, mutta aika outoja valintoja välillä tekevät. Pitäisi olla yksi valmentaja jolle katsojat valitsee jatkoon pääsevät.

      • Anonyymi

        Sinä varmaan ymmärrät kaiken musiikista. Kumma kun eivät ole pyytäneet valmentajaksi.

    • Anonyymi

      Niin kuin nimi sanoo, kisa on Voice of Finland. Eli suomalaisten laulukilpailu. Sannin joukkueessa on suomea puhumattomat 1 x afrikkalainen ja 1 x ukrainalainen.

      • Anonyymi

        No, ukrainalainen osaa laulaa ja lauloi hyvin. Tuo toinen ei, mutta pääsi jatkoon siksi ettei ulos potkimisesta olisi tullut rasismi saati muuta syrjintä syytettä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No, ukrainalainen osaa laulaa ja lauloi hyvin. Tuo toinen ei, mutta pääsi jatkoon siksi ettei ulos potkimisesta olisi tullut rasismi saati muuta syrjintä syytettä.

        Tuota ajattelin itsekkin. Oli häntä parempia laulajia.

    • Anonyymi

      Sanni vois tosiaan poistua takavasemmalle kun ei vaan sovi ohjelmaan lainkaan. Toivotaan että jää tähän yhteen kauteen.

      • Anonyymi

        Sitä minäkin tosiaan toivon.
        Sitäpaitsi missään ei ole sanottu, että Voice of Finland edellyttäisi jotain tiettyä musiikkityyliä.
        Ja siksi juuri valmentajilta pitäisi edellyttää musikaalisuutta ja korvaa kaikelle musiikille.
        Sanni torvelo pudottaa pois kaikki hyvät ja lahjakkaat, jotka positiivisesti erottuvat joukosta.

    • Anonyymi

      Uskaltaakohan tänään katsoa?
      Minulla on ainakin yksi suosikki siellä vielä jäljellä, enkä muista kenen tiimissä on.
      Artun tiimi on vuorossa tänään....

      • Anonyymi

        Menee kyllä maku, kun omiin korviin hyvä laulaja tippuu.

      • Anonyymi

        Tiputti Lindan vaikka upea erilainen ääni. Näyttää päättäneen kaikki valmiiksi kun ei anna edes mahdollisuutta jäädä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tiputti Lindan vaikka upea erilainen ääni. Näyttää päättäneen kaikki valmiiksi kun ei anna edes mahdollisuutta jäädä.

        Esko pääsi jatkoon vaikka minusta ei ollenkaan kiinnostava ääni.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Esko pääsi jatkoon vaikka minusta ei ollenkaan kiinnostava ääni.

        Ja nyt laittoi Helmin Iiron tilalle, mitä se tuossakin muka kuulee.

    • Anonyymi

      Neili ei päässyt, vaikka lauloi aivan upeasti!
      Arttu, perkele! Et voi jättää päästämättä jatkoon mahtavaa laulajaa oman osaamattomuutesi takia, kun sinulla ei ole annettavaa tästä eteen päin.
      Sanni ja Arttu molemmat tämän kauden jälkeen hevon hemmettiin sieltä!

      • Anonyymi

        Totta, hyvä ääni Neilillä.

    • Anonyymi

      Tulee aivan surku kaikkia hyviä laulajia, jotka ovat kärsineet nyt heidän typeryydestään.
      Samoin tulee surku itseäni, kun niin montaa hyvää laulajaa ei enää kuulla siellä.

    • Anonyymi

      Vielä Anna-Mariakin putosi, vaikka veti mahtavasti!
      Pudottakaa se Arttu sieltä pöljäilemästä!

      • Anonyymi

        Lauloi todella onnettomasti queenin biisin. Mielestäni olisi pitänyt pudottaa jo laulamatta, koska yritti ratsastaa jollain sateenkaari humpallaan. Ikäänkuin se olisi tae päästä jatkoon. Hyvä Arttu että pudotit hänet.

    • Anonyymi

      Janne Komppaa haluaisin vielä kuulla tulevaisuudessakin.
      Hän laulaa ihanasti ja on eloisa, ilmeikäs esiintyjä.

    • Anonyymi

      Rauhoittukaa. Tässä vaiheessa ei ole enää yhtään huonoa laulajaa mukana. Jokaisen ääni, tyyli tai elehtiminen ei kaikkia miellytä, mutta jokainen osaa kyllä laulaa.

      • Anonyymi

        Toiset osaavat paremmin. Ja ne paremmat pitäisi pitää mukana.

    • Anonyymi

      Joo. Sannia ei haluta.enää nähdä näissä kuvioissa. Ihme virnottaja tyyppi.

      • Anonyymi

        Eikä Arttua

      • Anonyymi

        Et voi puhua muiden puolesta. Joten älä käytä passiivia. Sanni on tosi ihana.

    • Anonyymi

      Toni ja Sipe, tulkaa takaisin Voiceen!

      • Anonyymi

        Toissa vuonna ulistiin että Toni ja sipe pois. Pitäis valita valmentajaksi jotku Suomi24 palstalle kirjoittavat Kake 65 ja Rane 56 elämänoululainen ja elämätapatyötön jotka tietää kaikesta kaiken ja tottakai tietää kuka osaa laulaa vaikkei olisi nuottikorvaa itselle suotukaan mutta riittää se elämäkoulun käyminen asiantuntijuudeksi.

    • Anonyymi

      Sanni ja Arttu sais suksia …ttuun. Molemmat ihan väärässä ohjelmassa kun ei vaan osaa noita hommia.

      • Anonyymi

        Toivottavasti heitä ei ensi vuonna enää ole siellä.

      • Anonyymi

        Onneksi sinä osaat. Mikä ihme siinä kun ei ole sinua pyydetty valmentajaksi?

    • Anonyymi

      Maija tiputti saameksi laulavan vaikka on yksi parhaita. Elli-Noorakin hyvä, miksei sanonut jos ei halua esittävän cover-kappaleita, harvalla noista omia on.

      • Anonyymi

        Mietin samaa, että kaikkihan tuolla coveroi. Harva siellä omia biisejään laulaa.
        Saamen tytön pudotus oli todella järkyttävää. Yksi parhainpia laulajia. Taas haluttiin vaan syrjiä, kun joku laulaa jotain perinteistä poikkeavaa ja kauniisti.

    • Anonyymi

      Mikaelin olisi pitänyt päästä jatkoon. Onneksi Elastinen laski sentään Marko Turusen, ehkä paras kaikista tähän mennossa.

    • Anonyymi

      Saamen tyttö oli paras mutta eihän tää vikisijä sitä jatkoon päästänyt.

    • Anonyymi

      Joo näitähän sattuu .Näissä ohjelmissa ei tartte kattoa uusintoja .LAUANTAISIN KOKO ILTAOHJELMA TAATTU TOINEN KUN LOPETTAA TOINEN ALOITTAA X KAIKKI KANAVAT

    • Anonyymi

      Ollaanko menossa Ruotin malliin alku hyvä .mitenkähän nämä Rassukat oikein valittu.

    • Anonyymi

      Samaa mieltä, Sanni pois..

    • Anonyymi

      Sanni on vampyyrin oloinen eikö vois käydä hammaslääkärissä.

      • Anonyymi

        En erityisemmin piittaa Sannista, mutta onko fiksua kommentoida noin? Jos Sannille kelpaa omat hampaansa, niin mitä se kellekkään kuuluu. Kukaan meistä ei ole täydellinen.

        Kyllä totuuden voi ja saa kertoa. Olisi helppoa oikoa nuo kamalat hampaat jos halua ja älyä löytyy.

    • Anonyymi

      En minäkään ole vakuuttunut Sannin ammattitaidosta niin tuomarina kuin laulajana. Muut ovat hyviä pestissään.

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      24
      4402
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      33
      3503
    3. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      54
      3394
    4. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

      Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
      Maailman menoa
      20
      3328
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      123
      2920
    6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      28
      2670
    7. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      116
      2350
    8. Antifasismi - mitä se on?

      Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint
      Maailman menoa
      12
      2341
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2165
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      33
      1774
    Aihe