Sosiaalihuollon työntekijöiden kolmitasoiset oireet

Outous - Tottelu - Sairaus Sosiaalityöntekijä keksii sairaudet. Sosiaalityöntekijöiden puheet toimistossa vanhemmalle ovat samoja kuin kansalaisten ennakkoluulot. Ne eivät vastaa lakeja tai ihmisten elämäntilannetta. Eduskunta on täysin hakoteillä siitä, mitä lastensuojelu todella tekee ja sanoo. Uudistukset eivät koske lastensuojeluorganisaation rakenteen tai toiminnan muuttamista vaan sitä, pitääkö rahoitusta lisätä vai vähentää. Rahat menevät ponzi-kulissiin, jossa rahoitetaan palvelua, mutta mitään palvelua ei todella ole olemassa. Sosialityöntekijöiden puheet ja pätevyys oletetaan todeksi ja vanhemmat oletetaan vajaiksi. Lastensuojelu hoitelee vajaat. Vajaus on outouteen perustuvaa ennakkoluuloa. Vartioidaan ja rankaistaan tottelusta. Normaaliutta ei myöskään määritellä vaan se perustuu totteluun. Allport 1954: ennakkoluuloisuuden määritelmä, virheellinen ja joustamaton yleistykseen perustuva vastenmielisyys ihmisryhmää eli lastensuojeluvanhempia kohtaan Korostumisvaikutus, jaoteltaessa asioita ja ihmisiä luokkiin, sisäryhmän ja ulkoryhmän jäsenten välisiä eroja liioitellaan, ulkoryhmän jäseniä pidetään yhdenlaisina stereotyyppisinä eikä yksilöinä ja sisäryhmän eroja vähätellään ja jäseniä kohdellaan yksilöllisinä Helkama, Myllyniemi, R., Liebkind, K., Ruusuvuori, J., Lönnqvist, J.-E., Hankonen, N., Renvik, T. A., Jasinskaja-Lahti, I., & Lipponen, J. (2020). Johdatus sosiaalipsykologiaan (11.-12, painos.). Edita. Ikonen, Leeni Salassa pidettävä – suojeleeko laki lasta vai lastensuojelijaa? Vehmersalmi : Radium-kirjat ,2013.

https://www.youtube.com/watch?v=NFkmcdNNIr8

21

444

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      palvelu on palaveri muistio virkaapupyyntö poliisille kiirellisen huostaanotto päätöspaperin kirjotuksen jälkeen. sitten yksityiset lastenkodit saa tuloa 500e/vrk

      se on siinä kaikki

      🤪

    • Anonyymi

      "Rahat menevät ponzi-kulissiin, jossa rahoitetaan palvelua, mutta mitään palvelua ei todella ole olemassa."

      Tuosta olen samaa mieltä. Rahat menevät kulissiin. Luullaan ja toivotaan, että lapset saavat palvelua. Tuota palvelun laatua ei vaan edes yritetä seurata. Pitäisin rahoituksen alentamista parhaana toimenpiteenä nykytilanteessa. Olisi vähempi ongelmia lapsilla.

    • Anonyymi

      Teeme. Preeme. Freeme. Fryymy.

      Tämä on minun teoriani.

    • Anonyymi

      Ei siitä seurannut kyllä mitään hyvää, kun Meemu sai kokea karhean, vyömäisen alueen! Onneksi lastensuojelu oli valppaana ja pelasti, mitä oli pelastettavissa!

      • Anonyymi

        Siis tää menee jo aika diipiksi kun miettii tätä juttua. Nyymit naureskeli Teemulle kun oli poikuus tallessa. Se näytti Teemun elämän suurimmalta ongelmalta. Mutta oikeastihan tota ongelmaa ei ois koskaan pitänyt ratkaista. Ois kaikki mennyt paljon paremmin ilman seksiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        joo seksi on ongelma

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        joo seksi on ongelma

        No onhan se. Ei raavas mies naisia tarvi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis tää menee jo aika diipiksi kun miettii tätä juttua. Nyymit naureskeli Teemulle kun oli poikuus tallessa. Se näytti Teemun elämän suurimmalta ongelmalta. Mutta oikeastihan tota ongelmaa ei ois koskaan pitänyt ratkaista. Ois kaikki mennyt paljon paremmin ilman seksiä.

        Jos uskoo vähääkään siihen, että asioilla on tarkoitus, niin Teemua ei ollut koskaan tarkoitettu harrastamaan seksiä ja saamaan jälkikasvua. Tämän olisi pitänyt olla koko universumille selvää silloin, kun baareissa ja opiskelijabileissä oli meneillään pariutumiseen huonolla menestyksellä tähdännyt tarinan esiosa Night of the Creeps – Miltojen yö.

        Mutta, kohtalo päätti toisin tuomalla sankarimme tielle hänen kertomansa perusteella vähintäänkin yhtä erikoisen naishenkilön, joka jotenkin onnistui sietämään kertomuksemme päähenkilöä aina raskauteen asti. Tapahtui jotakin, mitä ei olisi pitänyt tapahtua.

        Tässä kohdassa universumi tajusi virheensä ja laittoi lastensuojelun asialle korjaamaan sen. Nimittäin, mikäli sankarimme olisi sekä onnistunut siirtämään geeninsä eteenpäin että myös kasvattamaan seuraajansa, tuloksena olisi ollut niin poikkeuksellinen sosiaalisen kyvyttömyyden tiivistymä, ettei ihmiskunta olisi ollut sellaiseen valmis.

        Tässä on paljon pohdittavaa. Toisaalta uskon siihen, että jos tuntuu että universumi lähettää jatkuvasti samaa viestiä, niin kannattaa ehkä kuunnella.
        Mutta jos ihan puhtaasti luonnonvalinnan kannalta mietitään, niin luonto toimii sillä periaatteella, että jos yksilön onnistuu ylittää selviytymisen tai vaikkapa lisääntymisen kynnys, asia on sillä selvä, eikä sillä ole luonnonvalinnan kannalta väliä miten siinä onnistuu.

        Luonnonvalinnan näkökulmasta toki näin. Mutta ilman lastensuojelun väliintuloa tämä kohtalon harha-askel olisi jäänyt vain yhden sukupolven mittaiseksi, sillä Teemun kasvattamana hänen pojallaan ei olisi minkäänlaisia edellytyksiä saada koskaan edes yhtään kaveria seksi- ja seurustelukumppanista nyt puhumattakaan.

        Sijaisperheessä pojalla sen sijaan on mahdollisuus kehittyä normaalisti ja kasvaa aikuiseksi, joka tulee toimeen muiden ihmisten kanssa, saa ystäviä, säilyttää opiskelu- ja työpaikkansa, menestyy elämässään ja löytää kumppanin. Eli siinä mielessä virhe on tavallaan korjaantunut ja vieläpä tavalla, joka ylläpitää elämää.

    • Anonyymi

      Kyllähän Meemu yrittää tehdä kaikkensa, että jälkikasvustaan tulisi samanlainen sosiaalisesti täysin kyvytön kuin itse on... Mahtaa olla lapsi sekaisin puheluiden ja tapaamisten jälkeen, kun iskä vähän kertoilee omia vaihtoehtoisia totuuksiaan lapsiparalle! Lastensuojelun pitäisi laittaa kaikenlainen yhteydenpitokielto siihen asti, kunnes lapsi täyttää 18v!

      • Anonyymi

        Ei pidä paikkaansa. Videoiden perusteella lapselle puhutaan mukavaan ja innostavaan sävyyn.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei pidä paikkaansa. Videoiden perusteella lapselle puhutaan mukavaan ja innostavaan sävyyn.

        Pitää! Meemu sanoi lapselle, että lapsi voi hakea huostaanoton purkua kun täyttää 12v. Mahtaa olla pienellä lapsella pasmat sekaisin, koska vanhempi sälyttää vastuuta tilanteesta lapselle. Muutakin ikätason vastaista puhetta isä harrastaa, johon sosiaalityöntekijät ovatkin puuttuneet isän mukaan.

        Ai säkin katot Meemuksen videoita. Näitkö ne paastovideot mitkä se jo poisti? Hurjaa sekoilusettiä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai säkin katot Meemuksen videoita. Näitkö ne paastovideot mitkä se jo poisti? Hurjaa sekoilusettiä!

        Lepuuttajan paastovideot kiinnostaisi- voisiko niitä nähdä vielä jossain?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitää! Meemu sanoi lapselle, että lapsi voi hakea huostaanoton purkua kun täyttää 12v. Mahtaa olla pienellä lapsella pasmat sekaisin, koska vanhempi sälyttää vastuuta tilanteesta lapselle. Muutakin ikätason vastaista puhetta isä harrastaa, johon sosiaalityöntekijät ovatkin puuttuneet isän mukaan.

        On melko kiusallista katsoa Teemun kuvauksia tilanteista, joissa hän on yrittänyt manipuloida poikaansa puolelleen. Yhtäältä se on kiusallista siksi, että lapsen manipulointi ja ohjailu valitsemaan puoltaan on aina ikävää ja arveluttavaa, mutta kiusallisuutta lisää rutkasti se, ettei Teemu kykene kommunikoimaan lapsen kanssa tämän kehitystason mukaisella tavalla.

        Voi vain kuvitella sen hämmennyksen, kun lapsi yrittää prosessoida asioita käsityskykynsä ulkopuolelta. Teemu tietysti tulkitsee lapsen hiljaisuuden ja hämmennyksen tarkoittavan sitä, että lapsi pohdiskelee rauhallisesti, ymmärtää kaiken ja asettuu hänen puolelleen, koska Teemulla ei tunnetusti ole alkeellisintakaan kykyä tulkita muiden ihmisten ilmeitä, eleitä, reaktioita tai käyttäytymistä oikein.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lepuuttajan paastovideot kiinnostaisi- voisiko niitä nähdä vielä jossain?

        Itse tsekkaan joka päivä about minuutin välein onko pyöräpojulta tullut uutta videota. Usein tulee ja video poistuu 5 minuutin sisällä kun lataaja katuu lataamista.
        Ei oo käsittääkseni paastovideoita missään tallessa. Heemu yritti siis olla 72h syömättä tuossa viime kuussa. Nopeasti videon otsikkoon vaihtui 48h kun 72 tuntuikin liian raskaalta. Videoilla Heemu oli ilman paitaa ja maiskutteli itsetekemää urheilujuomaa ja selitti settiä biologiasta. Selitti euforisena, miten paasto tuntuu hyvältä ja iho on kimmoisampi. Tunnelma oli sen verran kafkamainen että tähti itse päätti poistaa videot etteivät ne näyttäydy epävakaana, mikä oli hyvä päätös mielestäni.

    • Anonyymi

      mä sanon vaa et pitäkööt sitte kun kerta niin hinkuvat. kyllä veronmaksajien isoilla rahoilla kelpaa olla. takasin en ota

      syvällinen anylyysini tästä. jos ymmärsit jotain syynä on että pää toimii liika hyvin vielä ja palaan asiaan korjattuani epäkohdan

      • Anonyymi

        Kyllähän se vaan niin menee, että kunnolla vieraannutettu lapsi ei tule koskaan takaisin. On ihan turhaa huolta, vaivaa, rahanmenoa, stressiä yms. yrittää olla vieraannutetun lapsen vanhempi. Laittaa hylkyyn, niin kaikilla on helpompaa.

        Olen nähnyt jonkun vanhemmastaan vieraannutetun aikuisena. Ei siihen auta mikään järki, tunne voittaa. Sama meno jatkuu.

        Imo.

        Niin surullista kuin se onkin, niin se on just näin. Lapsi kokee "isäksi" sen jonka kanssa on muodostunut lopulta vahvin tunneside. Aika pitkälti kiinni siitä kenen kanssa hän on viettänyt eniten aikaa.
        Tässä Teemu on oikeassa. Sossu pyrkii tarkoituksella siihen että Toivo olisi viettänyt kriittiset vuotensa jonkun toisen kanssa, jolloin Toivo alkaa itse pitämään Teemua vieraana ja outona.
        Kun lapsi on ollut kriittisen ajan toisessa perheessä, lapsi on menetetty ja vanhemman pitää jotenkin hyväksyä tämä tilanne. Jos Toivo on ollut nyt mitä 4 vuotta huostassa, niin ei sitä yhtäkkiä vaan palauteta Teemulle.

    • Anonyymi

      meemulla ei mee hyvin. mulla menee 🥳

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      252
      4548
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      128
      2978
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2742
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      74
      1730
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      105
      1563
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      20
      1461
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      55
      1314
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      93
      1235
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1085
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      204
      1083
    Aihe