Suuri skisma kirkon sisällä. Syynä tähän on se, että kirkon taloudellista asemaa heikennettiin. Suomen luterilaisen kirkon piispa johtaa hiippakuntaa tuomiokapitulin kanssa. piispuus hävisi, koska reformaatio ei 1500-luvulla saanut puolelleen yhtään piispaa. Sen sijaan Pohjoismaissa historiallinen piispuus säilyi. Kuitenkin myös Pohjoismaiden luterilaisissa kirkoissa on ollut tapana ajatella, että piispa on vain erityisillä inhimillisillä oikeuksilla varustettu pappi. Luterilainen kirkko on kuitenkin ekumeenisen työskentelyn myötä ryhtynyt korostamaan jonkin verran enemmän kaitsennan Arkkipiispan vaalissa ovat Turun arkkihiippakunnan valitsijoiden lisäksi muista hiippakunnista kirkolliskokoukseen valituilla edustajilla ja saamelaiskäräjien kirkolliskokoukseen valitsemalla edustajalla sekä hiippakuntavaltuustojen, tuomiokapitulien ja kirkkohallituksen jäsenillä. Vaalin tulosta laskettaessa arkkihiippakunnan äänioikeutettujen äänten painoarvoa vähennetään sen mukaan kuin kirkon vaalijärjestyksessä tarkemmin säädetään jos säädetään. Piispa vihkii hiippakuntansa papit ja diakonit. Piispa on seurakuntien ja pappien ylin kaitsijaämä ja Ruotsin irrottautuminen Kalmarin unionista johti Ruotsin kulttuurilliseen eristymiseen muusta Euroopasta. Uskonpuhdistuksen periaatteiden mukaisesti Ruotsissa alettiin tehdä kansankielistä kirjallisuutta.Myöhäiskeskiajalla ja uuden ajan alussa paavin suuri maallinen valta ja rikkaus johtivat väärinkäytöksiin. Yksi esimerkki turmeltuneista renessanssipaaveista oli Suomen kielessä termiä uskonpuhdistus on alettu käyttää 1840-luvulta. Tätä ennen kirjallisissa yhteyksissä on käytetty pääasiassa termiä reformaatio. Sittemmin termi uskonpuhdistus on vakiintunut suomen yleiskieleen, vaikkakin termiä reformaatio on alettu käyttää ekumeenisissa ja kansainvälisissä yhteyksissä. Uskonpuhdistus kaksi kultaista ketjua, joista kummankin päässä on kristalli. Molemmat suunnittelijat ovat erikoistuneet eroottisiin koruihineli reformaatio on 1500-luvulla Länsi-Euroopassa alkanut liike, jokavaelsi Kaldean Urista Kanaaninmaahan ja asettui Abrahamista erottuaan Jordaniaan asumaan lakeudelle.Loot pakeni perheineen Sodoman ja Gomorran hävitystä. Kertomus Lootin vaimosta, joka paetessaan katsoi taakseen ja muuttui suolapatsaaksi, kuvastaa useiden kristittyjen mukaan käsitystä siitä, että Jumalan toimien tarkastelu on kuolemansynti.Lootin tyttäret harrastivat juopuneen Lootin kanssa sukurutsaa, jonka seurauksena syntyivät pojat Ben-Ammi ja Moab. pyrki oikaisemaan katolisen kirkon opissa näkemiään epäkohtia. Uskonpuhdistuksen taustalla oli jo kauan jatkunut paaviuden alennustila sekä levinnyt turmeltuneisuus kirkon piirissä.
Pohjanmaalla tarkoituksena perustaa oma kirkko
Anonyymi-ap
5
171
Vastaukset
- Anonyymi
eikös siellä polteta kirkot ?
Ei polteta. Mutta tehdään kyllä kappalejakoja. Eihän muuten tuollaista samaa pötköä jaksa kukaan lukea....
- Anonyymi
Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:
Ei polteta. Mutta tehdään kyllä kappalejakoja. Eihän muuten tuollaista samaa pötköä jaksa kukaan lukea....
Olet varmaan jo tosi väsynyt kun olet aamu kuudesta täällä öykännyt,
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet varmaan jo tosi väsynyt kun olet aamu kuudesta täällä öykännyt,
Mnotti varmaan kuntoilee martelan päällä, kuten ojentelee narukäsiään eestaa, vaihtaa jalkaa polvelta toiselle jne !
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 911595
Asiallinen lähestyminen
Mitä on asiallinen lähestyminen?? Tietääkö tai tajuaako kukaan, varsinkaan miehet??? Eilen NELJÄNNEN kerran jouduin isk1721263En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse1041090Jennika Vikman avoimena - Isosisko Erika Vikman ohjeisti napakasti Tähdet, tähdet -kisaan: "Älä.."
Jennika ja Erika - niin ovat kuin kaksi marjaa! Ilmeiltään, ääneltään ja eleiltään hyvinkin samanlaiset - toinen on kyll151037- 86930
- 68861
Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?44858Kirjoita nainen meistä jotain tänne
tai minusta, ihan mitä haluat. Niinkin voi kirjoittaa, etteivät muut tunnista, esim. meidän kahdenkeskisistä jutuista. K61779Vedalainen metafysiikka
Termi ”metafysiikka” kuuluu Aristoteleelle. Metafysiikka tarkoittaa ”fysiikan jälkeen” eli tietoa siitä, mikä on tavalli289753Ai jaa sinä oletkin ahnas
Ja romanttinen luonne, nyt vasta hiffasin että olet naarastiikeri. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.107748