Maailmankaikkeus on todellisuudessa kaiken havainnoimiskykymme ulkopuolella. Voidaan luoda erilaisia teorioita alkuräjähdyksistä ja punasiirtymän avulla laskettavasta 'avaruuden laajenemisesta'. Voidakseen ymmärtää edes hiukan noita teorioiden perusteita täytyy olla fyysikon koulutuksen saanut. Kvanttifysiikka on tämän hetken tieteen 'avain' kohti uusia teorioita.
Yksinkertainen tosiasia on kuitenkin se, että meille ihmisille kaikki on joko liian suurta tai liian pientä. Ainakin nykyteknologialle.
On paljon asioita, joita emme kykene tutkimaan, havainnoimaan saati ymmärtämään. Tuon tietämättömyyden vastakohtana ei ole kuitenkaan kaiken luonut Jumala, joka on vieläkin enemmän havaintojemme ulkopuolella.
MERELLÄ sijaitsi pieni luoto. Se oli sen verran korkea, ettei merenkäynti sitä peittänyt ja niinpä sille oli kasvanut aikojen kuluessa myös hieman kasveja.
Tuolle luodolle oli sattumien kautta joutunut myös muurahaisia, jotka olivat tehneet sinne oman yhdyskuntansa.
Nuo muurahaiset keskustelivat keskenään tuntosarvillaan. Muurahaisten tiedeyhteisö oli jo jonkin aikaa pyrkinyt kartoittamaan 'maailman kaikkeutta', mutta niiden silmät näkivät vain 100 metrin päähän eikä missään näkynyt muuta kuin autiota merta. Paitsi näkökyvyn äärirajoilla oli pieni matala kallioluoto, jonka ne juuri ja juuri kykenivät näkemään. Koska aallot löivät myrskyllä tuon luodon yli, oli muurahaiset päätelleet sen oleva asumiskelvoton paikka. Vain heillä oli ainutlaatuinen paratiisisaari, jolla saattoi olla älyllistä elämää.
Muurahaisyhdyskunnassa oli myös siivekkäiden kuhnurien ryhmä, jotka kykenivät lentämään, mutta niiden siivet olivat niin pienet, ettei niillä päässyt pysähtymättä kuin 50 metrin päähän.
Eräänä vuonna syntyi kuitenkin muurahainen, joka oli hieman suurempi ja hieman voimakkaampi, kuin lajitoverinsa. Myös sen siivet olivat hieman suuremmat ja se pystyi lentämään niillä jopa 100 metrin päähän. Muurahaisten tiedeyhteisö päätti varustaa tuon mestarilentäjän eväillä ja lähettää hänet tutkimaan 'maailman kaikkeutta', eli lentämään tuolle kaukaisella autiolle luodolle.
Niinpä eräänä sopivan seesteisenä päivän tuo sankarillinen 'murkkunautti' lensi tuolle matalalle kallioluodolle. Se oli juuri niin elinkelvoton, kuin muurahaisten tiedeyhteisö oli arvioinutkin. 'Murkkunautti' nousi ilmaan ja lenteli laajassa kaaressa luodon ympärillä tähyillen kaukaisuuteen. Edelleenkin näkyi silmänkantamattomiin autiota ulappaa, sekä aivan havaintokyvyn rajoilla näytti olevan pari vieläkin pienempää ja matalampaa kallioluotoa, jotka olivat lähes kaiken aikaa meren peitossa.
'Murkkunautti' palasi saarelleen ja kertoi havainnoistaan tiedeyhteisölle. Asiaa aikansa tutkittuaan ne tulivat siihen tulokseen, että muurahaiset ovat ainoa älyllinen laji koko maailman kaikkeudessa ja heidän paratiisisaarensa oli universumin ainutlaatuisin paikka.
Koska muurahaisten näkökyky oli niin lyhyt, ne eivät koskaan huomanneet, kuinka niiden saaren läheltä vain muutaman sadan metrin päästä kulki suuria laivoja.
Koska muurahaisilla ei ollut korvia, ne eivät kuulleet, kuinka lentokoneet ja helikopterit lensivät niiden saaren yli.
Koska muurahaiset eivät kyenneet matkustamaan tai havainnoimaan 100:aa metriä kauemmas, ne eivät tienneet vain muutaman kilometrin päässä olevasta mantereesta ja sillä sijaitsevasta Helsingin kaupungista.
Muurahaiset jatkoivat onnellisen tietämättöminä ’ainutlaatuista’ elämäänsä.
Olemmeko me kosmoksen muurahaisia?
Yksinkertainen tosiasia on kuitenkin se, että meille ihmisille kaikki on joko liian suurta tai liian pientä. Ainakin nykyteknologialle.
On paljon asioita, joita emme kykene tutkimaan, havainnoimaan saati ymmärtämään. Tuon tietämättömyyden vastakohtana ei ole kuitenkaan kaiken luonut Jumala, joka on vieläkin enemmän havaintojemme ulkopuolella.
MERELLÄ sijaitsi pieni luoto. Se oli sen verran korkea, ettei merenkäynti sitä peittänyt ja niinpä sille oli kasvanut aikojen kuluessa myös hieman kasveja.
Tuolle luodolle oli sattumien kautta joutunut myös muurahaisia, jotka olivat tehneet sinne oman yhdyskuntansa.
Nuo muurahaiset keskustelivat keskenään tuntosarvillaan. Muurahaisten tiedeyhteisö oli jo jonkin aikaa pyrkinyt kartoittamaan 'maailman kaikkeutta', mutta niiden silmät näkivät vain 100 metrin päähän eikä missään näkynyt muuta kuin autiota merta. Paitsi näkökyvyn äärirajoilla oli pieni matala kallioluoto, jonka ne juuri ja juuri kykenivät näkemään. Koska aallot löivät myrskyllä tuon luodon yli, oli muurahaiset päätelleet sen oleva asumiskelvoton paikka. Vain heillä oli ainutlaatuinen paratiisisaari, jolla saattoi olla älyllistä elämää.
Muurahaisyhdyskunnassa oli myös siivekkäiden kuhnurien ryhmä, jotka kykenivät lentämään, mutta niiden siivet olivat niin pienet, ettei niillä päässyt pysähtymättä kuin 50 metrin päähän.
Eräänä vuonna syntyi kuitenkin muurahainen, joka oli hieman suurempi ja hieman voimakkaampi, kuin lajitoverinsa. Myös sen siivet olivat hieman suuremmat ja se pystyi lentämään niillä jopa 100 metrin päähän. Muurahaisten tiedeyhteisö päätti varustaa tuon mestarilentäjän eväillä ja lähettää hänet tutkimaan 'maailman kaikkeutta', eli lentämään tuolle kaukaisella autiolle luodolle.
Niinpä eräänä sopivan seesteisenä päivän tuo sankarillinen 'murkkunautti' lensi tuolle matalalle kallioluodolle. Se oli juuri niin elinkelvoton, kuin muurahaisten tiedeyhteisö oli arvioinutkin. 'Murkkunautti' nousi ilmaan ja lenteli laajassa kaaressa luodon ympärillä tähyillen kaukaisuuteen. Edelleenkin näkyi silmänkantamattomiin autiota ulappaa, sekä aivan havaintokyvyn rajoilla näytti olevan pari vieläkin pienempää ja matalampaa kallioluotoa, jotka olivat lähes kaiken aikaa meren peitossa.
'Murkkunautti' palasi saarelleen ja kertoi havainnoistaan tiedeyhteisölle. Asiaa aikansa tutkittuaan ne tulivat siihen tulokseen, että muurahaiset ovat ainoa älyllinen laji koko maailman kaikkeudessa ja heidän paratiisisaarensa oli universumin ainutlaatuisin paikka.
Koska muurahaisten näkökyky oli niin lyhyt, ne eivät koskaan huomanneet, kuinka niiden saaren läheltä vain muutaman sadan metrin päästä kulki suuria laivoja.
Koska muurahaisilla ei ollut korvia, ne eivät kuulleet, kuinka lentokoneet ja helikopterit lensivät niiden saaren yli.
Koska muurahaiset eivät kyenneet matkustamaan tai havainnoimaan 100:aa metriä kauemmas, ne eivät tienneet vain muutaman kilometrin päässä olevasta mantereesta ja sillä sijaitsevasta Helsingin kaupungista.
Muurahaiset jatkoivat onnellisen tietämättöminä ’ainutlaatuista’ elämäänsä.
Olemmeko me kosmoksen muurahaisia?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Moi !
Aina on ollut ja aina tulee olemaan raja havaintokyvyllemme.
Pari tuhatta vuotta sitten se oli aika paljon pienempi, siis havaitsemamme maailma. Ei nöäkynyt pieniä, ei isoja, eikä spektrin eri alueilla olevia asioita.
Nyt olemme havainnoimassa moninkertaisesti isompaa kosmosta. Havaitsemamme maailma laajenee kaiken aikaa. Uusi hiukkaskiihdytin Cernissä avaa aivan uudenlaisen maailman pienempään päin, ja uudet avaruuteen sijoitettavat teleskoopit sallivat ennen pitkään meidän havaita suoraan muita tähtiä kiertäviä planeettoja.
Kehitys kehittyy.
--
Ymmärryksemme ympäröivästa maailman kaikkeudesta lisääntyy. Tehokkaammat teleskoopit voivat kuitenkin olla, kuin tarinani muurahaisen paremmat siivet. Jos todellisuudessa noilla teleskoopeilla emme kuitenkaan näe kuin nenämme päähän asti, niin taivaanrannan tutkiminen on kovin vaikeaa. Paitsi jos luulemme tuon taivaanrannan alkavan heti nenämme jälkeen.
Katsommeko maailmaa tuon esimerkkini muurahaisen silmin?
Entäpä jos niin onkin? Jospa Hoyle olikin oikeassa eikä taustasäteily olekkaan todiste kaiken alkuna olleesta alkuräjähdyksestä, vaan se onkin todisteena jonkin suuremman kosmoksessa olevan kappaleen elinkaaren muutoksesta (vrt. tähden elinkaari), jonka hitusena me omine 'maailmankaikkeuksineen' olemme.
Jospa havainnoimme maailmaa muurahaisen silmin...
ne "saaret" että kaikki ovat pienessä, pienimmässä ja siellä päin. Eivät niinkään isossa, siis tuolla kaukana ja ulkona. Katsoessamme maailmankaikkeutta, katsomme itse asiassa kaikenkattavan "alkuhiukkasen" sisään, joka on ajan kuluessa toki tullut hieman hankalaksi tarkasteltavaksi. Universumi on sormen päässä, vain mittakaavat hämäävät ihmisen mieltä.
...niin tämän päivän tieteelle kaikki on edelleen liian suurta tai pientä. Siinä tutkimuksessa, mihin havaintokykymme ja välineemme riittävät, olemme toki melko taitavia.
Moi !
"...tieteelle kaikki on edelleen liian suurta tai pientä"
Eiköhän tuo "kaikki" nyt ole aika yliampuvasti sanottu?
--
...tarkemmin. Seuraava lause jo selitti tuon 'kaikki'-sanan laajuuden.
Valon hitaus asettaa kategorisen rajan meidän muurahaisten lentokyvylle. Tuon rajan tuolla puolen on jotain, josta emme saa havaintoja koska informaatio ei ole ehtinyt vielä tänne meidän luodollemme. Oma puolemme valonnopeuden rajasta alkaa olla kohtalaisesti kartoitettu, kiitos teknisten edistysaskelien.
>>Oma puolemme valonnopeuden rajasta alkaa olla kohtalaisesti kartoitettu, kiitos teknisten edistysaskelien.
"Vaikka omasta näkökulmastamme katsottuna olemme nähneet jo 'maailman äärille' asti."
Kosmologit tietävät, että emme voi nähdä olevaisen maailmankaikkeuden ääriin. Voimme nähdä vain osan koko maailmankaikkeudesta emmekä ehkä koskaan pysty parempaan. Vertaustasi käyttääkseni, tiedämme että siipiemme kantokyky on riittämätön, mutta emme voi asialle mitään.
jos pitänee paikkansa, niin sehän kertoilee että maailmankaikkeutemme läpimitta olisi tänään about. 40 miljardia valovuotta, josta siitä möhköstä valon hitauden takia tarkasteltavaksemme on esittäytynyt vasta about. 11 miljardin aikakupla.
Huomaa aboutit, koska kirjoittelen muistini varaisesti.
Tässä on meillä muurahaisilla suuria käytännön ongelmia suorittaa havaintoihin perustuvaa luotettavampaa tutkintaa saaristomme luonteesta. Paikallisesti varmaankin kyllä tiedämme jotain, ja kuten totesin aiemmin, kaikki on tuolla pienessä, paljolti piilossa kuten kaukaisetkin, "energeettisen tapahtumahorisontin" takana näkymättömissä.
On sanottu, että galaksin kokoinen hiukaskiihdytinkään ei riittäisi pilkkomaan aineen osasia kaikkein pienimpiin rämmäleisiin. Blaah joo joo.
Ja niiden pienimpien osien tutkimiseen tarvittavaa matematiikkaakaan ei ole vieläkään keksitty, joten olemme todellakin, olemme oman kyvyttömyytemme saarella, ehkä aina.
Dont Panic !