Me vihervassarit.

Anonyymi-ap

Me Vihervassarit yritimme, että suomessa sairaalat pysyisivät ja pääsisi hoitoon. Me yritimme, että duunarilla olisi arvo, saisi palkkansa, lomansa, ylityökorvauksen, sairasajan palkkansa. Yritimme, että köyhät ja vähempiosaiset saisivat apua yhteiskunnalta. Me yritimme, että opiskelijoilla olisi varaa opiskella ja valmistua ammattiin. Yritimme pitää Suomen asuttuna koko maan osalta. Annoimme rahaa kunnille, yrityksille jopa yksityisille sähkö, ym. maksuihin. Emme voittaneet vaaleja. Mutta Persut voittivat. Persut laittoi kaikki suomalaiset viemäristä alas ja haukut päälle, niin köyhille, kuin duunareillekin. Mutta rikkaille Persut jakelee veronalennuksia ja muita etuja hymyssä suin. En olisi ikinä uskonut, kun kuuntelin vaalilupauksianne. Olette te melkoisia perseilijöitä, Aamen.

46

335

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mitä ihmeen Jeesuksia vihervassarit luulitte olevanne? Että oikeen jaoitte rahaa ja kaikille pitääksenne yhteiskuntaa tolpillaan. Kaikki muutkin pystyvät samaan, jakamaan muiden tekemää tai vastikkeetta saatua rahaa.
      Oliko vihervassarilla muita vuoria siirtäviä mainetekoja?

      • Anonyymi

        Enemmän PS on nyt jakamassa valtion rahaa eniten tienaaville verohelpotusten muodossa. Ja samalla saksikäsi-Purra ottaa jo enemmän velkaa kuin Marin koskaan.
        Koita pahvi herätä todellisuuteen ...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Enemmän PS on nyt jakamassa valtion rahaa eniten tienaaville verohelpotusten muodossa. Ja samalla saksikäsi-Purra ottaa jo enemmän velkaa kuin Marin koskaan.
        Koita pahvi herätä todellisuuteen ...

        Tuo vihervosu lentää kun se ei tuhoo mitään ilmastoa, en edes omilla rahoillani sitä tee, tehkää niin kuin minä sanon, älkää tehkö kuten minä teen, varastan loputkin.
        https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008476514.html

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Enemmän PS on nyt jakamassa valtion rahaa eniten tienaaville verohelpotusten muodossa. Ja samalla saksikäsi-Purra ottaa jo enemmän velkaa kuin Marin koskaan.
        Koita pahvi herätä todellisuuteen ...

        Vasuhallitus+kepu lisäsi autoilijoille maksuja ja unohti lentoturismin, toinen maksaa veroja 10 miljardia ja toinen ei mitään saa lentobensa lisäksi valtion tukia, finairin johtajat palkanlisän.
        https://yle.fi/a/3-10595412

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vasuhallitus kepu lisäsi autoilijoille maksuja ja unohti lentoturismin, toinen maksaa veroja 10 miljardia ja toinen ei mitään saa lentobensa lisäksi valtion tukia, finairin johtajat palkanlisän.
        https://yle.fi/a/3-10595412

        Linkkipersun valhehanat aukesivat taas tälle päivälle!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Enemmän PS on nyt jakamassa valtion rahaa eniten tienaaville verohelpotusten muodossa. Ja samalla saksikäsi-Purra ottaa jo enemmän velkaa kuin Marin koskaan.
        Koita pahvi herätä todellisuuteen ...

        Miten olin huomaavinani, että kiinteistöveroni nousi 600 euroa? Missä persut jakavat rahaa, jolla maksan tuon korotuksen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vasuhallitus kepu lisäsi autoilijoille maksuja ja unohti lentoturismin, toinen maksaa veroja 10 miljardia ja toinen ei mitään saa lentobensa lisäksi valtion tukia, finairin johtajat palkanlisän.
        https://yle.fi/a/3-10595412

        Sipilän hallitus, joka sääti sekoitevelvoitteen, oli siis vasuja? Siinähän olivat myös persut, joissa juuri tuolloin viherpunikit kaappasivat vallan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten olin huomaavinani, että kiinteistöveroni nousi 600 euroa? Missä persut jakavat rahaa, jolla maksan tuon korotuksen?

        Persut syytävät rahaa kokoomuksen rahoittajille. Voit sieltä käydä perimässä omasi pois.

      • Anonyymi

        😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍

        💋 ­N­y­m­­f­o­­m­­­a­­a­­n­­­i -> https://ye.pe/finngirl21

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞

    • Anonyymi

      Hyvä avaus, kiitos siitä!

      • Anonyymi

      • Anonyymi

    • Te Vihervassarit teitte kokoajan hullunlailla velkaa, jolla kaikki nuo teitte. Samalla kerroitte ettei ihmisten tarvitse tehdä työtä, ei huolehtia itsestään, ei lapsistaan, vaan yhteiskunnan velvollisuus on auttaa, huolehtia, hoitaa, elättää ja kouluttaa. Opetitte että kansalaisilla on vain oikeuksia, ja valtiolla on vain velvollisuuksia.

      Mutta unohditte, ette halunneet muistaa, että me, kuten myös te olette se valtio. Teifän vuoksenne valtio ei tuota, ja valtio joutuu lainaamaan rahaa, maksaakseen ja tehdäkseen kaiken tuon kivan jonka kansalaisille lupasitte ja teitte. Keertomatta että lasku tulee myöhemmin ja kovempana kuin kukaan haluaa uskoa. Nyt se on tullut, ja pahenee, koska osa porukasta kieltäytyy kanstamasta vastuutaan pitkistä juhlista velkarahalla, oikeuksistaan jotka on rahoitettu velkarahalla.

      • Anonyymi

        Ilmeisesti istuvan hallituksen pääministerikin on sitten vihervassari?

        "Tätä varten valtio on olemassa. Näissä tilanteissa se toimii: Ottaa velkaa, pitää pyörät pyörimässä, pitää huolta yhteiskunnan turvallisuudesta, ihmisten toimeentulosta ja palveluista

        Petteri Orpo (kok.) valtion velanotosta" 4.4.2020

        https://yle.fi/a/3-11291266

        Orpo ja Purra heivasivat sitten velkalaivansa ruorin yli laidan ja painoivat kaasun pohjaan 56 miljardin edestä?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Velkaantuminen ei voi jatkua ikuisuuksia, ja tuottavuus laskea. Olipa Orpo joskus jostain asiasta jossain yhteydessä mitä mieltä tahansa.

      • Anonyymi

        Kuka vasemmistolainen tai vihreä poliitikko on sanonut, ettei ihmisten tarvitse tehdä työtä? Laitatko poliitikon nimen lisäksi myös linkin kirjoitukseen, mihin väitteesi perustuu.

      • Anonyymi
        AdDicte kirjoitti:

        Velkaantuminen ei voi jatkua ikuisuuksia, ja tuottavuus laskea. Olipa Orpo joskus jostain asiasta jossain yhteydessä mitä mieltä tahansa.

        Niin mutta ajattelepas, kuinka helppoa se olikaan kokoomuslaisille ja persuille painella jaa-nappia Arkadianmäellä veloille, jotka menivät Marinin hallituksen piikkiin ja joista sai oivan pelottelun ja vaaliaseen, kun vaalien aika koitti? Ei suinkaan härskiä kaksilla rattailla ajelua? Ja nyt ne samat velat ovat sitten Marinin hallituksen syntisäkki rasittaessaan Orpon hallituksen taloussuunnitelmia, joita Kokoomus ja PS itse olivat hyväksymässä?

        Lue Orpon kommentti ja vertaa tämän päiväisiin puheisiinsa. Ne ovat ihan samaa tasoa, kuten Orpon kommentointi persuista vuonna 2017 Halla-ahon noustua puolueen johtoon ja 2023, kun Kokoomus kaipasi kipeästi persuja hallitukseensa. Eipähän enää arvokysymykset ahdistaneet Orpoa.

        Mitä oppositiolla olisi ollut tehtävissä, estää niitä Marinin hallituksen päätöksiä. Kokoomuksella ei ollut käytössään Ay-liikkeen kaltaista kiristyskoneistoa. Toki, siltikään ei oppositio nytkään onnistu päätöksiä estämään.

        Miten sinä helvetti sait ay-liikkeen liitettyä mukaan tuohon asiaan? Ja kuulehan, eikö tuo ole aikamoisen uhriutuvaa selitellä sitä, että sitä jaa-nappia painettiin sillä periaatteella, että "eihän me sitä oppositiossa olisi voitu estääkään". Kun jaa-nappia painaa, niin silloin myös esittää puoltavan kantansa asiassa. Miksi eivät sitten painaneet ei-nappia, niin olisi ollut edes jotakin perustetta syyttää edeltävää hallitusta velanotosta jälkikäteen? Nyt ovat osallisia siihen vaan huonosti näkyy muisti taas kansanedustajilla pelaavan ja samoin osalla äänestäjiäkin.

        Kyllä Orpolle ja Kokoomukselle velkaraha kelpaa, kun sen saa hallitusvallassa pistettyä muiden maksettavaksi paitsi omien eturyhmien ja raha sataa vain omien edunsaajien kukkaroita lihottamaan. Miksi muuten Kokoomus olisi kaikkein eniten Suomea velkaannuttanut puolue? Eikä Purrakaan pistä yhtään hanttiin velanotolle vaikka ärjyy ja öyhöttää "ääliöliberaalin politiikan" vaaroista. Pelkkää poliittista teatteria siitä syystä, että saa luotua itselleen savuverhoa asian eteen ja luotua mielikuvan siitä, että vastoin kaikkea faktaa omasta velkakunigattaruudestaan hän olisi kaikessa fiskaalikonservatiivisuudessaan suurempikin talousasiantuntija. Tämä puree mamukammoisten lahkouskovaisten lailla perässään hiihtäviin yksinkertaisiin tolloihin kuten myös näihin sisulaisiin ja muihin ay-vihaajiin.

        Se lukee sinä kommentissa.

      • Anonyymi
        AdDicte kirjoitti:

        Se lukee sinä kommentissa.

        Mutta kuinka ay-liike on muka toiminut kiristäjänä koskien valtion taloudenpitoa ja päätöksiä velanotosta? Täyttä höpö höpö-puhetta. Ay-liike tekee vain sitä, mitä varten se on aikoinaan teollisen vallankumouksen aikaan perustettu. Puolustamaan yhdistyksenä jäsentensä oikeuksia ja etuja. Onko siinä jotakin ylivoimaista ymmärrettävää? Työnantajapuolen EK on myös ry eli rekisteröity yhdistys, joka puolustaa omien jäsentensä etuja ihan saman perustuslaissa määritellyn järjestäytymisvapauden periaatteella.

        Ei jaksa tuollaista. Kaikki nuo tinkaamasi, vänkäämäsi ja toistelemasi, omasta mielestäsi varmastikin fiksut nippelifraasit ja "kysymykset" on käyty läpi, tai ihan "johdannaisena" avautuvat, miten, miksi, kuka, missä ja milloin . . . . Ei siis todellakaan jaksa tätä leikkiä kanssasi.

        Liirum laarum.....

        Mitähän kaikkea muuta sinä et jaksa ymmärtää, kun kerran ajatteleminen on noin kamalan työläs asia sinulle? Eihän tässä nyt mistään rakettitieteestä todellakaan ollut kysymys. Kylmiä tosiasioita, jotka eivät millään ennakkoluuloilla muutu yhtään miksikään. Kuinka hyvin tunnet perustuslain luku kakkosen kokonaisuuden ja myös ymmärrät, mitä se pitää sisällään?

        https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731#L2

        Erityisnosto, 13 §

        !Kokoontumis- ja yhdistymisvapaus

        Jokaisella on oikeus lupaa hankkimatta järjestää kokouksia ja mielenosoituksia sekä osallistua niihin.

        Jokaisella on yhdistymisvapaus. Yhdistymisvapauteen sisältyy oikeus ilman lupaa perustaa yhdistys, kuulua tai olla kuulumatta yhdistykseen ja osallistua yhdistyksen toimintaan. Samoin on turvattu ammatillinen yhdistymisvapaus ja vapaus järjestäytyä muiden etujen valvomiseksi.

        Tarkempia säännöksiä kokoontumisvapauden ja yhdistymisvapauden käyttämisestä annetaan lailla."

        Voi hyvä luoja millainen . . . . . .

        Eikä mitään hajuakaan mitä oikein höpöttelee . . . . .

      • Anonyymi
        AdDicte kirjoitti:

        Voi hyvä luoja millainen . . . . . .

        Eikä mitään hajuakaan mitä oikein höpöttelee . . . . .

        Voi hyvä luoja, miten vähä-älyinen sinä AdDicte oletkaan,,,,,,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta kuinka ay-liike on muka toiminut kiristäjänä koskien valtion taloudenpitoa ja päätöksiä velanotosta? Täyttä höpö höpö-puhetta. Ay-liike tekee vain sitä, mitä varten se on aikoinaan teollisen vallankumouksen aikaan perustettu. Puolustamaan yhdistyksenä jäsentensä oikeuksia ja etuja. Onko siinä jotakin ylivoimaista ymmärrettävää? Työnantajapuolen EK on myös ry eli rekisteröity yhdistys, joka puolustaa omien jäsentensä etuja ihan saman perustuslaissa määritellyn järjestäytymisvapauden periaatteella.

        Miksi AY liike sekaantuu hallituksen päätöksentekoihin?se ei ole heidän asia johtaa eduskuntaa.

      • Anonyymi
        AdDicte kirjoitti:

        Velkaantuminen ei voi jatkua ikuisuuksia, ja tuottavuus laskea. Olipa Orpo joskus jostain asiasta jossain yhteydessä mitä mieltä tahansa.

        Ei nykyinen hallitus ainakaan tee mitään velkaantumisen estämiseksi. Jakaa rahaa omiin taskuihinsa sen kuin ehtii ja vähentää valtion tuloja myymällä taas kerran tuottavaa omaisuutta pois.

        Sillä tavalla tietenkin varmistetaan, että tulee taas seuraavakin rahoituskriisi valtiolle, jota kokkareet ja persut voivat sitten "korjata".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka vasemmistolainen tai vihreä poliitikko on sanonut, ettei ihmisten tarvitse tehdä työtä? Laitatko poliitikon nimen lisäksi myös linkin kirjoitukseen, mihin väitteesi perustuu.

        Pitääkö itsestään selviä asioita toistella persuille, ettei pääse unohtumaan?

      • Anonyymi
        AdDicte kirjoitti:

        Mitä oppositiolla olisi ollut tehtävissä, estää niitä Marinin hallituksen päätöksiä. Kokoomuksella ei ollut käytössään Ay-liikkeen kaltaista kiristyskoneistoa. Toki, siltikään ei oppositio nytkään onnistu päätöksiä estämään.

        Mitä päätöksiä oikeisto olisi halunnut estää? Sehän vaati vielä enemmän rahaa syydettäväksi. Joka olisi tarkoittanut vielä suurempaa velkaa. Progressiota kun ei saanut kiristää, vaikka se totta kai olisi ollut oikea tapa rahoittaa kriisinhoito.

      • Anonyymi
        AdDicte kirjoitti:

        Ei jaksa tuollaista. Kaikki nuo tinkaamasi, vänkäämäsi ja toistelemasi, omasta mielestäsi varmastikin fiksut nippelifraasit ja "kysymykset" on käyty läpi, tai ihan "johdannaisena" avautuvat, miten, miksi, kuka, missä ja milloin . . . . Ei siis todellakaan jaksa tätä leikkiä kanssasi.

        Ollessaan häviöllä onkin aina syytä luovuttaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi AY liike sekaantuu hallituksen päätöksentekoihin?se ei ole heidän asia johtaa eduskuntaa.

        AY-liike puolustaa jäsentensä etua aivan kaikkia tahoja vastaan, jotka yrittävät niitä etuja polkea.

        Täsmälleen samoin toimivat myös EK ja SY.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitääkö itsestään selviä asioita toistella persuille, ettei pääse unohtumaan?

        Mielellään, sinulla kun on tuo luottamus päässyt jatkuvan valehtelusi vuoksi laskemaan miinuksille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        https://vasemmisto.fi/vasemmistoliitto-tavoittelee-perustuloa/

        Kelpaisiko tämä?
        Tai tämä:

        https://www.salkunrakentaja.fi/2021/09/ohisalo-perustulo/

        Entäs tämä:

        https://www.youtube.com/watch?v=J6z3tcJsDsY

        Onko persun mielestä vasuri?

        Perustulo ei estä tekemästä työtä eikä sillä ole vaikutusta työllistymiseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entäs tämä:

        https://www.youtube.com/watch?v=J6z3tcJsDsY

        Onko persun mielestä vasuri?

        Perustulo ei estä tekemästä työtä eikä sillä ole vaikutusta työllistymiseen.

        Ensin pitää hommat, siis maan talous pyöriä ja tuottaa niin tehokaasti - että voidaan rahaa jakaa vastikkeetta. Velkarahalla sitäkään ei voida pitkään tehdä.

        En tiedä mitä linkissä on, enkä ole kiinnostunutkaan. Mikäli ei onnistu kuvailu ja kertominen - olet väärässä paikassa. Keskstelupalstan ei pitäisi olla miklään linkki ja kopiokirjasto.

    • Anonyymi

      täälä mitkää duunarit mihkää sairaalaa oo päässy. mamut ainoastaan.

      • Anonyymi

        Kyllä minä ainakin olen päässyt.

      • Anonyymi

        Se on vihervassari suvakkien hyvää työtä se!

    • Anonyymi

      YRITYS HYVÄ 10.

      MUTTA SITTEN TULI SANNA.

      HAHHAHHAAA.

      JA POOOIS.

      • Anonyymi

        Persujen Breivik-kerholaisella on äärioikeistoaatteen opit uponneet hyvin populismin syövyttämään kalloon... Valitettavasti

    • Anonyymi

      Onneksi persuista ei nähty edes painajaisia silloin, kun me työläiset taistelimme työehtojamme puolesta. Nyt sekin painajainen on jo totta ja joudumme taistelemaan níistä taas uudestaan ... Kiitos populisti-rasisti-työläisvihamielisen PS-puolueen kannatuksen.

    • Anonyymi

      Persut öyhötetään äänestämään "arvojen" perusteella omia taloudellisia etuja vastaan. Minkäs teet.

    • Anonyymi

      Siihen yritykseen se sitten jäikin!lopeta tuo höpötys niin et valehtele enempää!

      • Anonyymi

        Totuus siis kirvelee perspuolueellista?

    • Anonyymi

      Mitä tuo viher tekee tuossa aloituksessa. Yksi jos toinen viherpunikki on ilmoittanut olevansa oikeistoa tai ei ainakaan vasemmistoa. Soininvaarakin monta kertaa.

      Viherpunikit pyrkivät kyllä laajentamaan tukiyhteiskuntaa, heidän ideoitaan on se, että valtion pitää rahoittaa yritysten toimintaa maksamalla osan palkasta sosiaalitukina. Työllisyyttä se ei ole paljoakaan lisännyt, byrokratiaa senkin edestä ja valtion budjettivajetta. Viherpunikkien vuokra-asuntobusinekselle, jota he yhdessä kokoomuksen kanssa pyörittävät, asumistuet ovat erittäin tärkeä tulonsiirto. Viherpunikkien kannatus on Helsingissä ja nuorten tunkemiseksi sinne yhä kallliimpiin asuntoihin edellyttää veronmaksajien rahojen syytämistä asuntosijoittajille. Betonihelvetissä nuoret ahdistuvat ja siihenkin viherpunikeilla on tarjolla veronmaksajien rahaa kaikenlaisille pilipalijärjestöille, jotka sitten "auttavat".

      Viherpunikeille metsä tai pelto ei ole luontoa. Sen sijaan Kallion betoniluolat ovat, sitä enemmän, mitä enemmän vetää kannabista. Maaseutu on heille kepua, luontoa ovat mahdollisimman ahtaat asuinalueet ilman yhtään kasvia tai mitään vihreää väriä missään. Sieltä voi sitten kerran vuodessa ajaa saastuttavilla diesel-busseilla kymmenien kilometrien päähän Nuuksioon ihmettelemään pystyyn lahoavia puita ja ötököitä, joita eivät tunnista. Siellä kävellessä viherpunikin on syytä pitää pyöräilykypärää, sillä lahopuista tippuu helposti oksia.

      Muistakaamme, että persuja johtavat juuri nyt vannoutuneet viherpunikit.

      • Anonyymi

        Ja Kepu pettää aina.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      313
      3797
    2. 209
      3058
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      72
      2594
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      242
      2044
    5. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      16
      1475
    6. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      176
      1388
    7. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      42
      1381
    8. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1357
    9. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      25
      1344
    10. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      51
      1277
    Aihe