Afganistaniin. Kun päätös tehtiin Afganistaniin menosta, alkuun oli puolustusvoimien piirissä kanta, että sinne vaan määrätään. Silloin osa upseereista ilmoitti eroavansa toimestaan, jos määrätään. Sotavoimissahan Suomessa on ollut iöt ajat periaate, on mäntävä sinne minne määrätään. Puolustusvoimien kannalta oli noloa, että asia pääsi julkisuuteen, ilmeisesti niiden upseerien toimesta, jotka vastustivat määräämistä. Lopputulema oli että lähtijät olivat vapaaehtoisia
Varmaan samaan törmätään, jos naton operaatioissa joudutaan oikeaan sotaan
Varmaan samaan törmätään, jos naton operaatioissa joudutaan oikeaan sotaan
Vastaukset 28
Vanhimmat
Häkkänen yrittöö määrätä reserviläisiä
Ei yritä. Ministerillä ei ole käskyvaltaa sotilasasioissa.
Se on presidentillä ja pv-komentajalla ja vain lakien puitteissa.
Pikkuryssillä ei ole pienintäkään sotilasasiantuntemusta.
Siksihän ne ovatkin pikkuryssiä. Kyvyt riittävät vain käpykaartiin.
Hölynpölyä.
Häkkänen vain ilmoitti tarkistavansa pykälät.
Koko jupakka on pikkuryssien intoa mustamaalata puolustusjärjestelmäämme.
Pieleen meni.
Häkkänen downgreidasi mölinöillään Suomen puolustusjärjestelmän Nato-suomen hyökkäysjärjestelmäksi ja saa nyt tuta seuraukset kun Suomalaiset sanovat Nato-suomen reserville BYE BYE!
Häkkäsellä on nyt Downing syndrooma. :)
Se on ylivoimainen vastus Nato Tiltuille. :)
Häkkänen voi nuuhkien tarkistaa sormensa, jotka ovat kaikki menneet paperin läpi syvälle Nato ytimeen.
Opettelist kirjoittamaan edes auttavasti, niin olisit vähän vakuttavampi.
Reservistä on eronnut marginalinen määrä, jolla ei ole Suomen armeijan reservin kannalta mitään merkitystä.
🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒
💋 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21
🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞
Taitaa olla niin, että sotilaaksi synnytään
Joillain on sukurasitetta. Häkkäselläkin Downing syndrooma. :)
Se on Downin syndrooma, ei Downing.
Sinulla taittaa olla synnynnäinen kognitiivinen vaje.
"Varmaan samaan törmätään, jos naton operaatioissa joudutaan oikeaan sotaan"
Naton jäsenmaa ei "joudu sotaan".
Ainoa velvoite on puolustaa itseään.
Se on ilman Nato-jäsenyyttäkin.
Varmaan tosiasioihin ja sodan julmuuteen törmäätte kun naton operaatioissa joudutte oikeaan sotaan, ei siis siviilien tappamis operaatioon.
Kyllä se Suomen armeijassa kantapeikoille tulee olla vain määräys, ainoastaan oma terveys voi olla este mööräykselle, ei esim. perhesuhteet, ei asevelvollinenkaan saa lykkäystä sillä perusteella, että perheessä on vastasyntynyt
Ei Nato-upseeria enää kotona tarvita koska lapsi on jo todistettavasti syntynyt.
Sotimaan vaan äijä sen vastasyntyneen puolesta ja SAATANA HETI!
Aika lapsellista settiä.
Älä satuile aikuisille. Kriisinhallintaoperaatiohin osallistuminen on aina ollut vapaaehtoista. SE LUKEE PUOLUSTUSVOIMIEN SIVUILLA. Vapaaehtoisista ei ollut Afganistanissa puutetta.😂
Ei poistu.
Pikkuryssät ei siitä päätä.
Ulkomaanpalvelu myös Naton käyttöön asetettavissa joukoissa on edelleen vapaaehtoista.
Pikkuryssien väittämiä "natosotia" on vain heidän valeissaan.
Suomella on Natossa velvoite vain puolustaa itseään.
Muiden auttaminen on vapaaehtoista, eikä sinne reserviläisiä lähetetä.
Kriisinhallintaoperaatiot ovat aivan eri asia.
Ne ova kunkin jäsenmaan omassa harkinnassa, meneekö vai ei.
Näin on. Suomen velliperse kansanedustajat oli tooooodella helppo pelotella Natohakemuksen taakse.
Pikkuryssien haaveita.
Ei teidän valeenne muutu tosiksi toistamalla.
Suuret Nato-maat nimenomaan auttavat Suomea, eikä päinvastoin.
Pikkuryssät ovat irti maailmantodellisuudesta.
Pikkuryssän valeta.
Ei se toistolla todeksi muutu.
Kansan tahto tuli selväksi eduskuntavaaleissa.
Nato-tehtävässä kyseessä ei vaan ole kriha, vaan sotilaallinen avunanto. Mennään aivan eri pykälillä.
Asiasta oli vääntöä jo JEF-sopparin yhteydessä viitisen vuotta sitten. Kapiaiset nosti silloin äläkän kun heille kaavailtiin pakkokäskyä sotilaallisen avunannon tehtäviin. Ei kuulemma käynyyt päinsä edes moninkertaisella palkalla.
Toisessa maailmansodassa jo todettiin että ei ikinä pitäisi jäädä yksin uudestaan. Olisiko ollut talvisodan oppeja? Nyt pauhataan sitä että liitossa on huono olla. Suomalaiset ei opi mitään tai sitten suomalaiset on liian itsevarmoja.
Nato Tiltut voivat lähteä Naton sotiin toisten Nato TOLLOJEN kanssa kaikin mokomin. Tuskin edes yksin osaisivat sotapaikalle? :)
Kohta ei ole vapaaehtoista. Kulutussota syö vapaaehtoiset ja sitten turvaudutaan reserviin aika nopeasti.
Sääntöjä ja lakeja voi aina muuttaa tarvittaessa.
Nato Tiltu reserviläiset voi ja pitääkin lähettää Natosotaan gallup päätöksellä.
Hölynpölyä.
Pikkuryssien tietopohja ja ymmärrys riittävät juuri ja juuri käpylehmien hoitoon.
Mitään "Natosotia" ei ole kuin käpykaartilaisten haaveissa, joilla perustellaan haluttomuutta osallistua mahdollisen maahanhyökkäyksen torjuntaan
Tosin sellaista ei ole näköpiirissä Nato-jäsenyyden tuoman turvan takia.
Pitää paikkaansa. Tilanne oli joskus jopa se, ettei päässyt, vaikka pyrki. Itse yritin pariinkin kertaan lähteä, mutta joukko-osaston irroitettavuuslausunto torppasi molemmilla kerroilla.
Myöhemmin yksittäiset joukko-osastot ohitettiin ja pääsy tuli helpommaksi. Silloin en enää perhesyiden takia päässyt lähtemään.