Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Mikä olikaan totuus Siepin maksullisesta instasta?

Anonyymi-ap

Muistatteko kohun, joka jokin aika takaperin nousi, kun muun muassa Sara Sieppi rahasti seuraajiltaan maksullisesta aineistosta instassaan mutta ei kuitenkaan koskaan julkaisut mitään (eikä myöskään palauttanut rahoja).

Kun asiasta alettiin laajemmin uutisoida, mitä hän sanoikaan?

"Nyt täytyy kyllä sen verran täsmentää, että en edes tiennyt, että minulla on ollut tällainen palvelu täällä julkisesti näkyvillä/aktiivisena. Tai että tätä on voinut tilata, vaikka mitään sisältöä en ole sinne tehnyt." (29.2.2024)

Asia jäi kiusaamaan minua ja selasin materiaalia ajassa taaksepäin. Kuusi viikkoa aiemmin Sara oli järjestänyt instassaan seuraajilleen mahdollisuuden kysellä häneltä ja yksi kysymys tuolloin kuului:

"Tuleeko sulta sisältöä tuonne maksulliseen tilaajat-osioon?"

Ja mitä Sara silloin vastasikaan:

"Tuun avaamaan pian tuon tilaaja-osion ja jaan mun elämää sinne avoimemmin. Siellä on sitten ainakin pelkästään niitä ihmisiä, jotka haluaa oikeasti nähdä, mitä mun elämään kuuluu. Pian alkaa seikkailut myös Romaniassa, joten musta olisi ihana jakaa myös sitä elämää täällä."(14.1.2024)

Niinpä niin, sitä voisi olla suoraselkäinen ja vastata sanomistaan ja puhua totta tai sitten sitä voi yrittää luikerrella, välttää vastuutaan ja valehdella.

27

288

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Nyt on sitten otettu Sara Sieppi kiusattavaksi ja haukuttavaksi! On se kamalaa miten sairaat ihmiset toimivat, kun oma elämä on pelkkää kurjuutta niin pahoinvoidaan suolipalstalla paremmin pärjääviä haukkuen.

      • Anonyymi

        Olipa hölmöläisen kommentti, aloittajan teksti oli siis sun mielestä haukkumista? Onko sulla itsellä asiat ihan kunnossa...? Kuulostaa aika erikoiselta tuo viesti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olipa hölmöläisen kommentti, aloittajan teksti oli siis sun mielestä haukkumista? Onko sulla itsellä asiat ihan kunnossa...? Kuulostaa aika erikoiselta tuo viesti.

        Miksi se on kokoajan mediassa itkemässä ja valittamassa, mistä milloinkin ?

      • Anonyymi

        Voi ystäväiseni , enhän minä kiusaa: siteerasin ainoastaan tekstissäni Saran omia sanoja ja ihmettelin sitä, miten hänen kommenttinsa asiasta puolessatoista kuukaudessa muuttui täysin päälaelleen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olipa hölmöläisen kommentti, aloittajan teksti oli siis sun mielestä haukkumista? Onko sulla itsellä asiat ihan kunnossa...? Kuulostaa aika erikoiselta tuo viesti.

        Näinhän ne haukkumiset yleensä alkavatkin! Mutta sun älysihän ei siihen riitä, joten todella outoa tuo sun kommenttisi. Menehän hoidattaan pääsi!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi se on kokoajan mediassa itkemässä ja valittamassa, mistä milloinkin ?

        Siellä ne näyttävät nuo vanhat ämmät kommentoivan Gekkosella, on Katriina, Outi, Liisa ja Oili, kuten arvata saattaa!

      • Anonyymi

        Aloitushan on täyttä asiaa. Alkoi itseäkin kiinnostaa että miten tuo on mennyt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi ystäväiseni , enhän minä kiusaa: siteerasin ainoastaan tekstissäni Saran omia sanoja ja ihmettelin sitä, miten hänen kommenttinsa asiasta puolessatoista kuukaudessa muuttui täysin päälaelleen.

        En maksaisi moisesta roskasta punaista puupenniä.

    • Anonyymi

      Hanki nyt hyvä ihminen jotain kivaa sisältöä omaan elämääsi, äläkä saran vanhoja ig juttuja pengo, mene vaikka kävelylle. Aika pimeetä porukkaa huhhuh

      • Anonyymi

        Älä nyt suinkaan tällä palstalla pyöri sinäkään, jos vaikka itse oletkin ihan yhtä pimee...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä nyt suinkaan tällä palstalla pyöri sinäkään, jos vaikka itse oletkin ihan yhtä pimee...

        Kukaan muu ei ole niin pimee kuin sinä, minkä ihmeen takia otat Saran kiusaamisesi kohteeksi ja kyttäät hänen instaansa. Hanki itsellesi vähän järkevämpää tekemistä.

      • Anonyymi

        Mutta kun aloittaja sanoo: asia jäi minua kiusaamaan ja selasin materiaalia taaksepäin",
        Voi pieksut sentään, asia jäi kiusaamaan?

      • Anonyymi

        Tiedoksesi, että teen tätä palkkaa vastaan ja että elämässäni on myös oikeaa ja todella kivaa sisältöä, joten älä suotta huolehdi puolestani.

    • Anonyymi

      Tuosta Saran maksullisesta instasta myös täällä palstalla jotkut silloin kirjoittivat!
      Romaniasta enempi tulevia juttuja piti tuleman sinne maksun alle. Joten kyllä se asia tiedossa oli laajasti. Saralla vain "muisti pätki."

      • Anonyymi

        Tottta, Saran muisti pätkii aina sopivassa kohdassa silloin kun se on hänelle itselleen eduksi.

        Mitenkähän hänen muistinsa mahtaakaan pätkiä, kun hän suoltaa juttua me naisten toimittajalle, joka kirjoittaa hänestä sen kirjan, sen josta Sara sanoi, että nyt hän viimeinkin saa itse kertoa oman tarinansa...😆😆😆

        Tähänhän se meni, kuten paljon aikaisemmin kerroin. Vanhat ämmät täällä haukkuu paremmin pärjäävää ja kauniimpaa kuin itse ovat , kun itsellä on niin onneton elämä! Hakemalla haetaan vikoja toisista ihmisistä. Sairasta touhua...hankkikaa itsellenne järkevämpää tekemistä, kuin toisten haukkuminen, vai eikö teistä ole siihen?

        Vanhoja ja rumia tai ei, ja pärjätään kyllä, ole huoleti!
        Oletko kuitenkin sitä mieltä, että entinen nuori, entinen missi, on oikeutettu suoltamaan hätäpäissään muunnettua totuutta maksullisesta instastaan, josta itse on seuraajilleen kertonut?
        Ettei tiennyt asiasta? Kertoi instassaan, ja tänne te Siepin ahkerat seuraajat sen myös kerroitte.
        Nyt haukutte asiasta muistuttajat, miksi?
        Onko tosiasioissa pysyminen joku "pärstäkerroinjuttu?"

        Ota ihan rauhallisesti. Miksi seuraat Siepin instaa, jos et pidä hänestä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ota ihan rauhallisesti. Miksi seuraat Siepin instaa, jos et pidä hänestä?

        Täällä on paljon kommentoija, jotka seuraa kaikkien mahdollisten instoja ja tulevat sitten arvostelemaan, mitään hyvää ei ole sanottavaa. Nyt hampaissa Sara.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täällä on paljon kommentoija, jotka seuraa kaikkien mahdollisten instoja ja tulevat sitten arvostelemaan, mitään hyvää ei ole sanottavaa. Nyt hampaissa Sara.

        Sara ei ole koskaan ollut mikään ihailtu ja esimerkillinen julkku. Leuhka ja itserakas tyrkky lähinnä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tähänhän se meni, kuten paljon aikaisemmin kerroin. Vanhat ämmät täällä haukkuu paremmin pärjäävää ja kauniimpaa kuin itse ovat , kun itsellä on niin onneton elämä! Hakemalla haetaan vikoja toisista ihmisistä. Sairasta touhua...hankkikaa itsellenne järkevämpää tekemistä, kuin toisten haukkuminen, vai eikö teistä ole siihen?

        Miten anonyymipalstalla voi tietää kuka pärjää paremmin ja kuka huonommin? Tuo on niin kulunutta ja turhanpäiväistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sara ei ole koskaan ollut mikään ihailtu ja esimerkillinen julkku. Leuhka ja itserakas tyrkky lähinnä.

        Samat adjektiivit voisi liittää erääseen juuri kihloihin päässeeseen julkkuun.
        Paitsi ei ole niin rikas kuin Sara.

    • Anonyymi

      Tämän koko kohun maksullisesta instasta aloittivat lehdet tuodessaan esille ne julkkikset, jotka eivät ole ladanneet maksupuolelle mitään!
      Kertoivat myös ne julkkikset, jotka ovat maksajille tehneet sisältöä.
      Joten lehdille päin sitä syyttelyä Siepin kiusaamisesta ja haukkumisesta, kiitos!

      • Anonyymi

        Kummalliseksi on mennyt tämä maailma, jos totuuden paljastamista pidetään kiusaamisena.

    • Anonyymi

      "Sara kauppaa haastetta Instagram-tilillään 39 euron tarjoushintaan" lainattu Gekkonen. Siis joku suunnitellut ohjelman nimenomaan hänelle ja hän kauppaa sitä omanaan niinkö (?)- siis eikö näissä päde ns. "tekijänoikeus" ?? Nyt taotaan rahaa ja kunnolla., ei enää itketä. No jos joku haluaa maksaa 39 EUR/kk ihaillakseen hänen haastetta, täytyy olla liikaa rahaa?

      • Anonyymi

        Ostin haasteen ja minulla on tosi paljon rahaa.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      69
      2257
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2083
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      78
      1688
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1510
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1506
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1397
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1364
    8. 52
      1268
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      62
      1200
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      28
      1179
    Aihe